Veljekset ja pankkikriisi

Ulf Sundqvist kompastui viime kädessä liiketoimiin, joissa hän itse oli osapuolena veljensä Björnin kanssa. Wulffin perheyhtiöstä poispotkittu Björn Sundqvistin Humausloosin tunnuksena on "auta auttamaan" ja Ulf auttoi myös itseään. Kriittisessä vaiheessa hän oli velkainen mies. Lyhyt johdatus Sundqvistien liiketoimintaan on surullinen tarina siitä, miten liikemiesvietit ja -vaistot ohittavat terveen järjen ja varovaisuuden. "Uffen" olisi pitänyt huolehtia ennen muuta STS:n säästäjien rahoista eikä tiettyjen yritysten eduista, mutta käräjäoikeuden mukaan hän toimi toisin.

Lomametsä Oy:stä Wayup Oy:öön

Ongelman juuret ulottuvat Lomametsä Oy-nimiseen yhtiöön, jonka Björn oli hankkinut vuonna 1976. Ulf hankki siitä 4/30 osuuden itselleen kymmenkunta vuotta myöhemmin. Lomametsä Oy omisti kahta muuta yhtiötä: Ellivuoren Pujottelukeskusta ( jolla oli 36 hehtaaria lomakiinteistömaata) ja Ellivuoren Tanssilavaa. Näiden yhtiöiden - sekä tiettyjen Sallassa sijainneiden lomakiinteistöjen tulevat voitot olivat kaavoittajan käsissä. Niissä piireissä veljeksillä ei vastoin alkuperäsitä luuloa ollutkaan ystävää.

STS:n edustaja Juhani Lehtola yritti myydä Lomametsän ensiksi Jorma Seestien omistamalle Hartiataloille, jota STS luototti huolimatta siitä, että sen ympärillä toimineen yritysryppään omistus, kotipaikka ja konkurssitila vaihtelivat. Hartiataloryppäästä tuli yksi STS-pesän suurimpia ruumiita, vaikka sen ympäriltä ei löytynytkään riittävästi varmaa näyttöä vahingonkorvauskannetta varten. Sundqvistit löysivät ilman pankin suoraa apua Lomametsälle Hartiataloa paremman ostajan: Wayup Oy:n. Yhtiö puuhasteli kaikenlaisissa sellaisissa projekteissa, joihin tarvittiin ja saatiin STS-rahoitusta. Projektiyhteistyötä tehtiin muun muassa Heikki Koskelaisen tarkastamien ja sittemmin konkurssin tehneiden Ekomen-yhtiöiden kanssa.

Yhteisen Ekocenter-projektin tavoitteena oli jalostaa Tuottajain Lihakeskuskunnan vanhat toimitilat Helsingin Sörnäisissä liikeparatiisiksi. Wayupin omisti alussa mielenkiintoinen trio: Ekostock Oy, Uudenmaan Vuokrakone Oy ja Bonette Oy. Ekostock, joka pian luopui osuudestaan, oli edellä mainittujen Ekomen-yhtiöitä. Uudenmaan Vuokrakoneen omisti Björn Sundqkvist. Bonnettessa oli aluksi mukana "Järvenpään keisari" Kenneth Lehtinen, joka pelasi yhteen Rinvest-ketjun kanssa. Bonetten nimi muutettiin Rinvest Sijoitus Oy:ksi, ja sen miljoonatappioita on sittemin tutkittu erinäisissä säästöpankkipiireissä. Yhtiön hallituksessa olivat Jari Lehtinen, Pekka Järvinen ja Rainer Niemi. Asiantuntijoille herrojen nimet puhuvat puolestaan. Osa heistä on karistanut Wayupin rahoilla Suomen pölyt kokonaan jaloistaan.

20 miljoonan luoton käyttö

Kun 20 miljoonan markan luotto myönnettiin, Wayup osti Sundqvistien veljeksiltä Lomametsän selvään ylihintaan. Noin 10 miljoonan markan kauppahinnasta Björn sai 8,5 miljoonaa markkaa ja Ulf sai 1,5 miljoonaa markkaa. Samasta luotosta Wayup käytti miljoonia ranskalaisten lomaosakkeiden ja muun Rinvest-ryhmän omaisuuden, esimerkiksi golfosakkeiden ostamiseen. Luototus jatkui. STS:n romahtaessa Wayupin "kokonaisvastuut olivat nousseet 5.11.1992 mennessä 57,8 miljoonaan markkaan samalla kun reaalivakuudet olivat alentuneet 23 miljoonasta 9,7 miljoonaan markaan. SDP:n puheenjohtajanakin "Uffe" oli ollut seuraamassa näiden hänelle läheisten projektien rahoitusta pankin hallinnossa. Hän oli mitä ilmeisemmin saanut pankin luottoryhmän hyväksymään Peder Plantingilta Wayupin tytäryhtiöksi ostetun Skipatrol Oy:n kaupan vastoin asiaa selvittäneen STS:n toimihenkilön kantaa, sanotaan kannekirjelmässä. Parin miljoonan vakuuksilla oli STS:stä annettu 74 miljoonan markan vahingon edestä luottoa ja sille oli yhtiökokouksen ja jopa suuromistajien, STS-säätiön ja Työväen Opistorahaston siunaus. Wayupin tapauksen perusteella pankin tilintarkastajat peruivat aikaisemmat suosituksensa vastuuvapauden myöntämisestä. Sen sijaan toisessa luototusasiassa, joka johti oikeuden päätöksen mukaan vahingonkorvauksiin, kanne nostettiin erityistilintarkastuksen perusteella.

Sandnäs-yhtiöt

Konkurssikypsä Sandnäs-yhtiörypäs oli peräisin Peruspankki Oy:n jäämistöstä. STS ei kuitenkaan ollut "ryhtynyt toimiin Sandnäs-ryhmän aiheuttaman luottoriskin vähentämiseksi, vaan päinvastoin vastuita oli ryhdytty kasvattamaan ilman, että uusillekaan luotoille olisi saatu muuta kuin nimellisiä vakuuksia". Sen seurauksena ryhmän konkonaisvastuut STS:lle kasvoivat runsaan vuoden aikana 40 771 000 markasta noin 120 287 000 markkaan pankin vakuusaseman parantumatta mainittuna aikana ja Sandnäs-ryhmän taloudellisen tilanteen jatkuvasti heikentyessä.
Pankki oli päättänyt asettaa yhtiöryppään konkurssiin, mutta konkurssihakemuksen jättöhetken 11.3.1991 ollessa käsillä STS oli päättänyt peruuttaa yhtiöiden konkurssiin hakemisen ja jatkaa Sandnäs-ryhmän rahoitusta. Tätä yllättävää ratkaisua ei ainoastaan jatkettu vaan sitä oli ryhdytty voimakkaasti kasvattamaan. Vakuuksien arvo ei vastuiden kasvaessa noussut vaain pikemminkin laski. Tämä johti siihen, että lopulta luottopäätösten mukaan 31 miljoonan vastuille ei ollut edes nimellistä vakuutta yhtiöiltä, joiden oli tiedetty olevan konkurssikypsiä. Vakuuksiksi hyväksytyilla uusilla yrityskiinnityksillä ja takauksilla ei ollut mitään arvoa.
Näissä asioissa Ulf Sundqvist puuhasteli muun muassa entisen työnantajanpampun Stig H. Hästön kanssa. Hästö tuskin itse hyötyi tästä Sandnäs-ryhmän hillittömästä menosta, jonka seurauksena STS:n lopullinen tappio on 98 349 639,40 mk, mutta epäselvää on, mikä oli Hästön suhde Sundqvistiin ja hyötyikö hän. Päätös siitä, että STS jätti Sandnäs-yhtiöt hakematta konkurssiin syntyi Hästön kotona. Kaikkia STS:n tapauksia, esimerkiksi Hirsitaloa ei viety oikeuteen, vaan ainoastaan näytöiltään parhaat.

Kiinteistö Oy Aleksanterintori

Poliikkakin oli mukana, sillä STS-pankista myönnettiin muita herkemmin rahaa vasemmiston poliittisille yhteisöille. Keravan työväenyhdistys rakensi STS:stä lainatuilla 70 miljoonalla markalla kaupungin keskustaan Kiinteistö Oy Aleksanterintorin. Kun se valmistui 1989, vuokralaisia oli mahdoton löytää. Kaiken lisäksi STS:n luotto oli valuuttalainaa ja devalvaatiot nostivat sen arvoa ilman että kiinteistön arvo nousi, ja niin monet takaajat joutuivat vaikeuksiin. Siltapankissa jouduttiin miettimään syksyllä 1995 näiden takauksien realisointia. Olisi kohtuutonta, jos kävisi niin, rividamarit menettäisivät omaisuutensa, mutta varaton Ulf Sundqvist ei. Raakuudesta oli tehty maan tapa. Veronmaksajille maksuunpannut 2 miljardin STS-tappiot syntyivät yleisesti ottaen edellä kuvatun tapaisesta toiminnasta.

Hyvä veli-järjestelmä

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti 17.9.1998, ettei entinen valtionvarainministeri Arja Alho rikkonut ministerivastuulakia hyväksyessään entisen pankinjohtajan Ulf Sundqvistin vahingonkorvauskanteen alentamisen 9 miljoonasta 1,2 miljoonaan markkaan. Valiokunnan mielestä Alhon toiminta oli oikeudellisin perustein monelta osin moitittavaa eikä sitä voida pitää yleisen oikeustajun mukaisena. Alhon olisi pitänyt valiokunnan mukaan alistaa sopimus valtioneuvoston käsiteltäväksi. Alho kuittasi valiokunnan moitteet "jälkiviisautena". Eduskunta keskusteli ministerivastuulaista 29.9., ja päätti, ettei Alhoa aseteta ministerivastuulain nojalla syytteeseen valtakunnanoikeudessa, koska hän ei ole rikkonut lakia. Saman päivän iltana Alho räjäytti uutispommin televisiossa"Musta laatikko"-ohjelmassa. Alho kertoi, että pääministeri Lipponen oli heinäkuussa 1997 pyytänyt etsimään ratkaisua Ulf Sundqvistin vahingonkorvausasiassa. Alho kertoi myös pääministerin erityisavustajan Jorma Westlundin olleen häneen yhteydessä syyskuussa 1997 ja antaneen ymmärtää, että Sundqvistiin kohdistuneet ulosottotoimet olisi syytä keskeyttää. Sundqvistien ulosottotoimet keskeytettiin kohtuullistamisneuvottelujen ajaksi 10.9.1997. Iltalehti julkaisi 12.10. otteita Arja Alhon ja toimittaja Timo Harakan välisestä puhelinkeskustelusta. Siinä Alho jälleen sanoi Lippposen olleen aloitteentekijänä kohtuullistamissopimuksessa.