perjantai 28. kesäkuuta 2019

Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle



Pääministeri Antti Rinne - oikeusvaltioperiaate

From: Erkki Aho
Sent: Thursday, June 27, 2019 10:14 PM
To: antti.rinne@eduskunta.fi ; anna-maja.henriksson@eduskunta.fi ; maria.ohisalo@eduskunta.fi
Cc: yle.uutiset@yle.fi
Subject: totuuskomissio ja perustuslakituomioistuin

Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

Arvoisa pääministeri Antti Rinne

Olette määritelleet Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteet seuraavasti: SUOMI TAVOITTELEE PJ-KAUDELLAAN yhteisten arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamista, kilpailukykyisempää ja sosiaalisesti eheämpää unionia, EU:n aseman vahvistamista globaalina ilmastojohtajana sekä kansalaisten kokonaisturvallisuuden takaamista.” . Oikeusvaltioperiaatteen ytimessä ovat riippumattomat ja itsenäiset tuomioistuimet. Suomi edistää neuvoston puheenjohtajana EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvien välineiden vahvistamista ja kehittämistä. Olen kanssanne samaa mieltä. Suomi voi olla esimerkkinä muulle maailmalle. Voimme aloittaa oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisen oman maamme asioista.

1980-luvun talouspolitiikka oli laman eräs taustatekijä. 1980-luvulla Suomessa vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Yksi syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseenoli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen1986 ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100% vuodessa. Edellä mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja spekulatiivisella sijoittamisella rikastumista.

Hallitus sitoi markan Euroopan valuuttayksikköön ecuun korkealla kurssilla, eli noudatti vahvan markan politiikkaa. Kurssin tiedettiin heikentävän Suomen kilpailukykyä ja pahentavan työttömyyttä. Kilpailukykyä pyrittiin parantamaan tupo-sopimuksella, jolla olisi alennettu palkkoja. Devalvaatio-odotukset johtivat Suomen pankin valuuttapakoon, eli sijoittajat vaihtoivat markkoja ulkomaan valuuttaan. 14. marraskuuta 1991 Suomen Pankin valuuttavaranto oli ehtymäisillään ja se lopetti markkaa tukeneet ostot. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen vakuutteli, ettei Suomi devalvoi, mutta valuuttapaon vuoksi jouduttiin pakkodevalvaatioon marraskuussa 1991 ja markka päästettiin kellumaan valuuttavarannon jälleen ehdyttyä 8. syyskuuta 1992.
Marraskuussa 1991 tehty suuri devalvaatio nosti ulkomaisia lainoja ottaneiden valuuttavelkoja. Ulkomaisissa valuutoissa otetut lainat eivät sopineet lainkaan yhteen devalvaation kanssa, minkä Kouri–Porter-malli oli osoittanut jo vuonna1974. Suomessa jätettiin noudattamatta tätä mallia rahamarkkinoiden vapauttamisen yhteydessä. Valuuttalainojen määrä oli tosin vain 15% koko lainakannasta.

Laman seurauksena kulutus ja investoinnit putosivat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yritysten konkurssien määrä nousi voimakkaasti, ja niiden kaatuminen ja heikko taloustilanne aiheuttivat suurtyöttömyyden. Työttömyys oli vuosina 1992–1997 yli 12 prosenttia, pahimpana vuonna 1994 kaikesta työvoimasta 17 prosenttia ja rakennusteollisuudessa lähes 37 prosenttia. Pankit joutuivat suuriin vaikeuksiin muun muassa riskialttiiden operaatioiden ja yritysten kannattavuusvaikeuksien takia, ja seurauksena oli pankkikriisi.

Vakaan markan politiikka

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti
Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 48 000 elinkelpoista yritystä vuoden 1997 loppuu mennessä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 11500. Pankit pelastettiin. Voidaanko puhua kansanmurhasta?


Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti
Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti
Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori
Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Iltalehdessä 15.8.2005 Postipankin ex-pääjohtaja
Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä pankkikriisiin.
Soitin europarlamentaarikko
Anneli Jäätteenmäelle ja kysyi ns. Koiviston konklaavista. Jäätteenmäki sanoi ettei hän ole juuri tuohon palaveriin osallistunut, mutta hän on osallistunut vastaaviin palavereihin. Tästä voidaan päätellä, että pankkikriisin ja suuren laman totuuden salaaminen on poliittisesti yhteisesti sovittu salaisuus. Mukana asioiden salaamisessa on kaikki poliittiset puolueet. Oikeuslaitos on alistettu poliittisen valvonnan alaisuuteen. Tästä kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002 käräjätuomari Jussi Nilsson.

Asiapaperit salaisiksi

Presidentti Mauno Koiviston presidentin linnassa 6.5.1992 järjestetyn ”tuomarineuvoston” asiakirjat on määrätty salaisiksi Koiviston pyynnöstä ja tasavallan presidentti
Tarja Halosen määräyksestä.
- Selvästihän Koivisto halusi vaikuttaa siihen, että oikeuslaitos ei tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja, muistaa professori Jukka Kekkonen vuosikymmen takaisen keskustelutilaisuuden ilmapiiristä.
Myös professori
Heikki Ylikankaan mukaan Linnan tilaisuuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa Korkein Oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston palaverissa linjattiin pankkikriisiin liittyvä oikeuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja velallisia tainnuttavaksi. Terveetkin pienyritykset olivat pankeille lainsuojatonta riistaa. Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet rosvottiin laillisesti pankeille, jotka realisoivat ne päivän hintaan ja kirjasivat voitot hyväkseen.
Jos Koiviston seminaari kestäisi päivänvalon niin miksi asiakirjat on pitänyt julistaa salaisiksi.


100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-Sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri
Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 11 500 valitsi lopullisimman ratkaisun vuoden 1997 loppuun mennessä. Sen jälkeen on vielä on poistettu yrityksiä markkinoilta ja niiden kokonaismäärä Velallisten Turkirymän mukaan on n.60 000 kappaletta ja itsemurhan tehneiden määrä n. 16 000. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.

Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja
Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.

Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa

KEP:n Säästöpankin johtaja
Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002 väliotsikossa mainitut sanat. Korpela jatkaa, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaiden kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja
Antti Ojala sanoi näin ” Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat olivat pankille riski, mutta tässä poistui kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Jälkien peittely

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri
Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta. Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.

Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Johtopäätökset

Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.

Pankkikriisin peitellyt paperit










Antti-Pekka Pietilä on kirjoittanut kirjan Pankkikriisin peitellyt paperit.
Kirjan mukaan kansantaloustieteilijät Seppo Honkapohja ja Erkki Koskela ovat painokkaasti sitä mieltä, että huonon talous- ja rahapolitiikan seurauksena suomalaisen menestyksen kupla paisui kuin ilmapallo. Kun se lopulta puhkesi, markka devalvoitiin, valuutta pakeni maasta, valuuttaluottojen ottajat kaatuivat konkurssiin ja kansalaiset ajautuivat jättimäiseen työttömyyteen. Huonosta talouspolitiikasta kehittyi ensin valuuttakriisi ja sen jälkeen pankkikriisi.

Iiro Viinanen oli yksi päätoimijoista

"Hätä ei lukenut lakia, eikä kuolemanpelossa kaihdettu keinoja", sanoo Iiro Viinanen, joka oli valtionvarainministerinä suuren laman ja pankkikriisin aikana 1990-luvun alussa. Hän oli purkamassa pommia, joka oli viritetty vuosina 1986-1991 eli ennen hänen ministerikauttaan. Valuuttaluottojen vyöry kulki läpi kansantalouden ja yrityskentän. Halvaksi rahaksi luullut valuuttaluotot muuttuivat vääräksi rahaksi, kun markan arvo romahti ja velkapommi räjähti. Valuuttaveloista kehkeytyi Suomen taloushistorian suurin yksittäinen katastrofi, josta kehkeytyi pankkikriisi.
Pankkikriisin sumeisiin kohtiin kuuluu valuuttavelallisten taloudellinen ja oikeudellinen kohtalo. Sitä ei ole juurikaan selvitetty, koska devalvaatioista hyötyjien määrä on ollut lukumääräisesti paljon suurempi kuin tappioista kärsineiden määrä. Vähemmistöön jäävän kansanosan asema on aina kurja. Syrjäytyneet elävät hyvinvoinnin ja hyväksynnän marginaalissa. He ovat eläneet velkahelvetissä.
Valtionvarainministeriön, valtion vakuusrahaston ja Suomen Pankin virkamiehet sekä Esko Ahon hallituksen ministerit myöntävät yksityisissä keskusteluissa, ettei pankkien pelastaminen ja valuuttavelallisten kohtelu mennyt lain mukaisesti.

Björn Wahlroos pääkonna?

SYP kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.
Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.
Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän. Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri Björn Wahlroos perusteli arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom, SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa Vainio ja KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen. Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.
Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen kuin Wahlroosin analyysi.
Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli kirjan mukaan Wahlroos.
SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.
SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Kymmenen miljardia tukea vahingossa

A-P Pietilän kirja antaa raadollisen kuvan siitä, miten poliitikot, pankkivalvojat ja oikeuslaitoskin olivat pankkien juoksutettavissa pankkikriisin aikaan. Uskomaton esimerkki tästä on pankkien saama anteeksianto maksamattomista veroista. Verottajan mukaan pankit olivat jättäneet maksamatta leimaverot liikkeelle laskemistaan sijoitustodistuksista.
Tuolloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen sai 4.2.1993 Verohallituksen laskelmat, että kymmeneltä vuodelta maksamatta jääneiden leimaverojen yhteissumma oli jopa 10 miljardia markkaa eli yli 1,5 miljardia euroa.
Viinanen ymmärsi, että pelkästään tieto tuosta voisi kaataa suurissa vaikeuksissa olevia pankkeja ja aiheuttaa hätätilan. Yksikään pankki ei olisi pystynyt maksamaan laiminlyöntejään.
Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänenpäättivät, että leimaverot on pakko antaa anteeksi.
Anteeksiannosta laadittiin pikaisesti lakiesitys, joka eteni keväällä eduskuntaan. Pietilän mukaan kansanedustajat olivat tietämättömiä (kuten tänäänkin asioista) ongelman laajuudesta. On todennäköistä, että kansanedustajat eivät ymmärtäneet mitä päättivät. Hallituksen lakiesityksessä todettiin, että lainmuutoksella ei ollut taloudellisia vaikutuksia.
Eduskunta hyväksyi lain juhannuksen alla kansanedustajien loman edellä ilman sen suurempaa huomiota.

Presidentti Koivisto käskytti tuomareita ja painosti oikeuslaitosta

Miksi tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta. Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä muutoksia vuoden 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjen ratkaisujen sisältöjä ja perusteluja.
Valuuttavelallisten näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostuu kevät 1992, jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon. Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.
Presidentinlinnaan kokoontui 6. toukokuuta tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia sekä presidentin kanslian henkilökuntaa. Mukana oli myös korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano: presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Per Lindholm ja Mikko Tulokas, joka oli juuri nimitetty korkeimman oikeuden jäseneksi.
Paikalle saapui myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallitusneuvos Pekka Hallberg, josta myöhemmin tuli KHO:n presidentti. Lisäksi mukana oli viisi muuta alempien oikeusistuinten jäsentä: Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala, Oulun lääninoikeuden ylituomari Olli Karikoski, Kuopion raastuvanoikeuden pormestari Juha Kettunen ja Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari Markku Arponen. Kaikkiaan osanottajia oli kolmisenkymmentä.
Tilaisuudessa käsiteltiin tuomioistuinten yhteiskunnallista vallankäyttöä ja riippumattomuutta sekä arvioitiin tuomioistuinten toimintaa yleensä. Työjärjestyksestä huolimatta tilaisuuteen ei ollut kutsuttu oikeusministeriön edustajia, hallituksen ministereitä tai muitakaan poliitikkoja.
Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Heikki Ylikangas oli yksi osanottajista. Hän on selostanut tilaisuuden tarkoitusta ja luonnetta seuraavasti: "Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa." Tällä Ylikangas viittaa Koiviston aikaisemmin esittämään näkemykseen, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoja. KKO oli tehnyt vain kuukautta ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta päätöksen, joka tuki lainanottajien oikeuksia.

Koiviston puhuttelu muutti tuomioiden linjaa

Koivisto oli Pietilän mukaan hyvin vihainen tuomareille, jotka olivat ottaneet päätöksissään kuluttaja-asiamiehen roolin. Koiviston mukaan tuomioistuinten olisi pitänyt huomioida lain lisäksi pankkien taloudellinen asema ja kansantaloudelliset näkökulmat.
Olavi Heinonen oli kirjan mukaan äärimmäisen kiusaantunut keskustelusta. Pietilän mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduuksia ja velallisten vahingoksi yhtä tapausta lukuun ottamatta.
Koiviston keskustelut on tallennettu Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa 2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.
Myöhemmin Koivisto on kirjan mukaan muistuttanut, että oikeuslaitoksen pitää ottaa kantaa heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Koiviston ajatuksissa tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon, että pankkikriisin aikaan pankeista oli tullut heikompi osapuoli.

Oikeuslaitos päätti pankin tarpeen mukaan

Oikeuslaitoksen juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa noista luotoista oli vekseleitä. Korkein oikeus oli jo kuitenkin vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin papereihin.
Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli, että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa. Kun devalvaatio räjäytti asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu markkasumma.
Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein oikeus ei antanut pankille valituslupaa. Tuosta päätöksestä välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli, vaan normaali luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.
Kun verottaja puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, pankki onnistui todistamaan oikeudessa, että kyseessä on vekseli. Näin siis SYP onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja Korkeimmalle oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä oli pankille edullisinta.

Valuuttavelalliset elävänä hirressä rikosten uhreina

Valuuttavelallisten kohtaloksi koitui Suomen markan devalvaatio, jota ei koskaan pitänyt tulla. Suomen Pankki ja pääministeri Esko Ahon hallitus vakuuttivat yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa, että vahvan ja vakaan markan politiikka on kansantalouden ja hyvinvoinnin ankkuri.
Pohja kuitenkin petti, ankkuri irtosi, markka devalvoitiin ja päästettiin kellumaan. Tapahtumien virta alkoi viedä valuuttavelallisia. Tulvan paisuessa mukaan tempaantui satojatuhansia suomalaisia, joiden velat kasvoivat ylivoimaisen suuriksi. Lopulta pankki pani heidän omaisuutensa pakkomyyntiin. Vuonna 1994 ulosotossa oli yli 500 000 suomalaista, kun "normaalina" voidaan pitää vuoden 2006 tasoa, noin 200 000.
Valuuttaluottojen perintä on ollut poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen yhteydessä on myös koeteltu Suomen kansainvälisten valtiosopimusten pitävyyttä. Tuomioistuinten tuomarit eivät ole tutkineet tai ymmärtäneet, minkälaisista asiakirjoista korivaluuttavekseleissä oli kyse. Valtionvarainministeriö ja pankkitarkistajat ovat edesauttaneet epäselvyyksien luomisessa. Tarkoitus ja tavoite ovat ohittaneet Suomen lain. Kun otetaan huomioon pankkien, pankkiviranomaisten ja poliittisen vallan yhteistyö lainsäädäntötyössä, niin tästä paljastuu suuren luokan operaatio. Valuuttavelkojen jälkien seuraaminen vie lukijan Suomen taloushistorian synkimpään ajanjaksoon, suureen lamaan ja pankkikriisiin, jonka selvittelyyn osallistuivat maamme silloiset huippupolitiikot. Heidän tekonsa ja kommenttinsa vaikuttivat valuuttavelallisten järkyttävään kohtaloon.
1980-luvun talouspoliittisen kokeilun, vakaan markan ylläpidon kustannukset toteutuivat satojen miljoonien markkojen tappiopottina. Se kaatui lyhentämättömänä ensin valuuttavelallisten ja sen jälkeen veronmaksajien syliin. Ihmettelyn määrä lisääntyi, kun 1990-luvun puolivälissä käynnistettiin useita lainsäädäntöhankkeita, joilla tehtiin hyväksyttäviksi pankkikriisin aikana kiireessä tehdyt ja toteutusaikanaan lainvastaiset ratkaisut.
Lähde mm.
A.-P. Pietilä: Pankkikriisin peitellyt paperit, ISBN 978-951-884-443-6, julkaistu 22.5.2008


Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

Seppo Konttisen kirja Salattu pankkituki ja sitä seuranneet ohjelmat Ajankohtainen kakkonen 13.2.2008 ja A-Zoom 15.2.2008 nostivat uudelleen esille niin sanotun Aktiv-Hansakaupan.

Ajankohtainen kakkonen kertoi 13.2.2008, että 1990-luvun laman aikana Suomessa velkaantui yli 120 000 ihmistä, joista kolmasosa oli yrittäjiä. Lopputuloksena oli henkilökohtaisia katastrofeja: ulosottoja, avioeroja, alkoholismia, jopa itsemurhia. Suurin osa ylivelkaantuneista on kuitenkin sinnitellyt velkataakkansa alla. Tänä vuonna asioiden piti muuttua. Vuodenvaihteessa astui voimaan säädös velkojen lopullisesta vanhenemisesta, jonka piti armahtaa lamavelalliset.

Mutta ihan niin ei taida käydä. Velkaneuvojien arvion mukaan mukaan laman vuoksi velkaantuneista vapautuu maaliskuussa korkeintaan joka kymmenes. Muilla pankkikriisin maksutalkoot jatkuvat vielä vuosia.

A-Zoom jatkoi perjantaina 15.2.2008 keskustelua: Pankkivangit. Joko lamavelallisten pankkivankeus vihdoin päättyy? Reportaasi jättivelkojen painamista kansalaisista ja päättäjistä, jotka katosivat.
Studiovieraana oli salaisesta pankkituesta pamfletin kirjoittanut taloustoimittaja Seppo Konttinen.


Mikä on Aktiv Hansa-kauppa?

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?


Torkeä petos?

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.


Oikeusministeri Tuija Braxin lausuma rakennuslehdelle

Ulosottolain 3:6 §:n muutoksen esteenä on Arsenal velkojen (Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittaman) myyntisopimuksen ehto, joka estää myyjää (valtiota) muuttamaan lakeja ostajan ostettujen saamisten arvoa heikentävästi. Tämä lainmuutosehto koskee muun muassa ulosottolakia.Mikäli lakia muutetaan joutuu myyjä korvaamaan ostajalle kaupan kohteen käyvän arvon. Tämä info oli jo vuosia sitten eduskunnan käytäväkeskusteluissa, kun ensimmäisen kerran mainittua pykälää pyydettiin muuttamaan.


Perustuslain vastainen sopimus

Kauppaehtoihin sisältyvän sitoumuksen pidättäytymistä lainmuutoksilta on pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös valtiosääntöoikeuden kannalta. Kauppasopimus on Suomen perustuslain vastainen. Suomen perustulain 29 §:n mukaan kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Menettely, jolle ministeri koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäviksi.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat perineet saatavia noin 57 000 velalliselta. Perinnässä on myös sellaisia velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille. Toinen hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns. nollaohjelmia, eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia. Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.


Näin Suvi-Anne Siimes vastasi

Suvi-Anne Siimeksen vastaus turkulaisen Kalevi Kannuksen kyselyyn:

"Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat
Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.Poliittinen salaisuus

Kysyin (siis minä Erkki Aho) kansanedustaja Toimi Kankaaniemeltä, miksi Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu, vaikka on syytä epäillä kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ”Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan”. Onkohan tässä kysymys ns. ”hyvä-veli -järjestelmästä”, johon on päässyt osalliseksi yksi ”sisarkin” eli Suvi Anne Siimes?

Kaikki kansanedustajat ovat tietoisia siitä, että
Suvi-Anne Siimeksen Aktiv Hansa-kauppa on rikollisesti tehty. Poliittiseen salaisuuteen kuuluu myös niin sanottu Koiviston konklaavi, jossa päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Kaikki kansanedustajat tietävät salaisen SSP-sopimuksen, jonka mukaan pankeille annettiin vapaus poistaa markkinoilta yrityksiä (noin 60 000) ja laittaa saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Suomalaisilta on oikeudensaanti estetty myös sillä, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi on nimitetty valtakunnansyyttäjävirastosta väärillä tiedoilla Päivi Hirvelä. Näin suomalaiset eivät voi saada oikeutta EIT:ssäkään.
Oman rikollisen toimintansa suojelemiksi päättäjät perustivat niin sanotut maakuntajoukot.

Salainen pankkituki – pääkonna Mauno Koivisto



















Suomen taloushistorian suurimmasta katastrofista ei ole kerrottu kaikkea. Seppo Konttinen tekee paljastuksia kirjassaan nimeltä Salainen pankkituki. Konttisen esityksen mukaan poliittinen ja taloudellinen eliitti oli hämärtänyt kärsimysten vuodet. Käyttöön oli otettu vaikeasti ymmärrettäviä sanoja kuten rakennemuutos, muutostarve, talouden vakaus, pankkialan tervehdyttäminen tai markkinavoimat. Pelkästään voittajien kertoma "totuus" on hallinnut pankkikriisivuosien historian kirjoittamista ja tilintekoa. Se on ollut liian yksipuolista.
Pääsyyllinen

Konttisen kirjasta tulee selvästi esille, että pankkikriisin konna on presidentti
Mauno Koivisto, joka on vetänyt omaa rooliaan kaukana virallisten linjojen takana ja etäällä etusivujen uutisista. Pankkilait olivat peräisin Mauno Koiviston ensimmäisen hallituksen ajoilta. Vuosien saatossa pankkien lainahanat olivat päästetty holtittomasti soljumaan, mikä johti pankit vararikon partaalle. Päättäjät eivät itsekään tienneet, mitä oltiin tekemässä. Vakaan markan politiikka ja holtiton rahamarkkinoiden vapauttaminen johtivat yli puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen. Yli 60 000 yritystä hävisi markkinoilta, yrittäjien omaisuus ja elämäntyö tuhottiin. Tuhannet ihmiset päättivät päivänsä oman käden kautta. Toiset taas elävät näiltä sijoilta huippupalkoilla ja -eläkkeillä tässä samassa yhteiskunnassa.Muut syylliset

Pankkikriisin todelliset taustat ovat harvojen ja valittujen tiedossa. Itsenäisyyden ajan suurimman laman yhteiskuntavaikuttajat olivat
Mauno Koivisto,
Harri Holkeri,
Erkki Liikanen,
Matti Louekoski,
Esko Aho,
Iiro Viinanen,
Ulf Sundqvist,
Seppo Lindblom,
Esko Ollila
ja muita.

Entinen Kannuksen elinkeinoasiamies
Esko Aho ja entinen pienyrittäjä Iiro Viinanen joutuivat mahdottoman tehtävän eteen.
Toiseen eliittiryhmään kuuluivat pankinjohtajat ja virkamiehet
Rolf Kullberg,
Sirkka Hämäläinen,
Jaakko Lassila,
Ahti Hirvonen,
Paavo Prepula,
Vesa Vaino,
Björn Wahlroos,
Pertti Voutilainen,
Pekka Laajanen,
Christopher Wegelius
ja muita.
Missä he ovat nyt kun kultaiset kädenpuristukset on annettu ja ennenaikaiset suureläkkeet maksettu?
Laman syy

Suomen Pankin entisen pääjohtajan
Mauno Koiviston vetämä vahvan markan politiikka oli laman pääsyy. Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg ilmoitti nimittäjälleen Mauno Koivistolle syyskuussa 1991, että hän jättää tehtävänsä jos markka devalvoidaan.
Valtionvarainministeri
Iiro Viinanen löi 14.11.1991 vetoa, että ei devalvoida. Jos devalvoidaan, niin hän eroaa. Markka devalvoitiin. Viinanen ei eronnut. Puntila erosi ja Kullberg palkittiin myöhemmin korkealla kunniamerkillä.
Väärä politiikka nakersi palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten leipää.
Nuori pääministeri
Esko Aho ilmoitti kesällä 1992, että pankit tullaan pelastamaan kaikissa olosuhteissa. Julkilausuma johti Suomen taloushistorian kaikkien aikojen suurimpaan kansalaisten varallisuuden uusjakoon salaa ja peitellysti.Pankkiherrat linnaan

Koivisto kutsui linnaan maaliskuussa 1993 maan johtavat ekonomistit keskustelemaan talouspoliittisesta tilanteesta. Aina kun Koivisto halusi vaikuttaa asioihin, niin hän järjesti salaisen puhuttelun linnaan. Tästä johtamistavasta ei jäänyt merkkejä historian lehdille. Pankinjohtajat
Seppo Lindblom, Vesa Vainio, Björn Wahlroos ja Pertti Voutilainen eivät tienneet tilaisuudesta poistuessaan, oliko kysymyksessä ollut ripitys vai niskalaukaus.
Näin alkoi isänmaan taloushistorian mittavin hämäysoperaatio: vastuu levitettiin, syyllisuus jaettiin, teot peiteltiin.
Näytelmä Säätytalolla

Suomen pankkien tilaa pohdittiin valtioneuvoston kanslian asettaman pankkityöryhmän avulla. Siihen kuuluivat
valtiosihteeri
Eino Keinänen,
ylijohtaja
Jorma Aranko ja
puheenjohtajana Suomen Pankin
Sirkka Hämäläinen.

Pankkien etuja ajoivat
Ahti Hirvonen,
Pertti Voutilainen,
Seppo Lindblom,
Pauli Komi ja
Kalevi Kauniskangas
.
Sihteeri toimi
Vesa Vihriälä.

Maaliskuun 18. päivä 1992 jätettiin Suomen EU-hakemus ja pankkityöryhmä jätti raporttinsa kahdeksan miljardin pankkituesta. Samana iltana Säätytalolle asteli Kannuksen Kenedy
Esko Aho adjutantteinaan Iiro Viinanen, Sirkka Hämäläinen ja Eino Keinänen.
Syytettyjen aitioissa istuivat rosvot - pankkien pääjohtajat. Tilaisuuden lopussa Aho hehkutti, että virheitä tehneet pankinjohtajat on pantava vastuuseen.
Pankkitukea hallinnoimaan perustettiin Valtion vakuusrahasto. Sen johtokuntaan kuuluivat
Jorma Aranko, Esko Ollila ja Pekka Laajanen. Koplan tehtävänä oli jakaa rahat pankeille. Julkisuuteen luotiin kuvaa, että säästöpankit olivat konnan roolissa.Säästöpankit päätettiin poistaa markkinoilta

Säästöpankkiasiassa pankkieliitti ja
Esko Ahon hallitus pelasivat julkisuudelta piilossa vähintäänkin kaksilla korteilla, eikä pankkituen maksajille haluttu kertoa totuutta. Suomen Säästöpankki lahdattiin lokakuun 20. päivänä 1993.
Hallituksen tiedotustilaisuudessa 22.10.1993 Säätytalolla kerrottiin Suomen kansalle Suomen Säästöpankin jaosta neljän kilpailevan pankin kesken. Puhetta johtivat pääministeri
Esko Aho ja valtionvarainministeri Iiro Viinanen, joiden johdolla oli päästy aamuyöllä salaiseen sopimukseen pankkikaupan ehdoista. Pankkien yksityiset osakkeenomistajat oli saatu pelastettua ja roskat saatu haudattua kansalaisten maksettavaksi. Suomen Sääsöpankin hinnaksi tuli 5,6 miljardia markkaa, Viinanen ja Aho eivät saaneet pankista haluamaansa hintaa. Mutta mikä oli myydessä, kun kyseessä eivät olleet omat vaan veronmaksajien rahat.

Suomen Säästöpankin koko luottokanta oli Rahoitustarkastuksen lausunnon mukaan 45 miljardia markkaa, joista riskiluottoja 12 miljardia. Valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle kerrotaan pankkitukeen upotetun 1999 loppuun mennessä 97 miljardia markkaa. Joillekin pankeille on täytynyt syytää rahaa miljarditolkulla. Minkälaisilla kepulikonsteilla pankkitukea maksettiin? Ja miten on mahdollista, ettei asiasta julkisuudessa sanottu sanakaan? Salaiseksi julistettu Säästöpankkisopimus paljastaa totuuden.
Liikepankkien hämärät pelastustoimet

Salailu, peittely ja harhaanjohtaminen kuuluivat pankkiherrojen tiedottamistrategiaan. Talous pullistui ulkomailta tuodusta velkarahasta, kansantaloudessa elettiin yli varojen. Vaaleihin valmistauduttiin Liikasen lentävällä lauseella: verotus kevenee.
Ahti Hirvosen ja Björn Wahlroosin toimista ei ole kansalle riittävästi kerrottu. Menettely oli todella törkeää toimintaa. KOP ja SYP liitettiin yhteen.Kolmen tähden johtokunta

Pankkikriisin poliittisen päätöksenteon johtokunnan muodostivat puheenjohtajana
Mauno Koivisto, sihteerinä Esko Aho ja jäsenenä Iiro Viinanen. Kolmikon yhteispeli sujui saumattomasti: isähahmo suunnitteli taustalla, sihteeri toteutti päätökset ja jäsen kertoi ikävät asiat. Koivisto puuttui kaikkeen joko julkisesti tai taustalla, välittämättä siitä kuuluivatko asiat presidentin toimivaltaan.
Valtion talousarviosta myönnettiin 190 000 euroa eläkkeellä olevien presidenttien käytettäväksi osoitetuista palveluista aiheutuvien menojen maksamiseen. Aho on saanut poliittisen turvapaikan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehenä. Sitra maksaa parempaa palkkaa kuin ministerit saavat.
Myös pankkiherroilla menee hyvin. SYP:n pankkitukistrategi, halikkolainen sokerijuurikkaan viljelijä,
Björn Wahlroos on yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä.

Suomessa pankkikriisin uhreja näkee leipäjonoissa. Tutkija
Mikko Kautto todistaa, että 40 000 köyhältä loppuvat ruokarahat kuukausittain ja 4000 ihmistä näkee nälkää.Mikä on tulevaisuudessa hiipivän vallankumouksen poliittinen ja ennenkaikkea inhimillinen hinta?
Ekonomi Jukka Davidsson kirjoitti julkiselle vallalle 6. heinäkuuta 2001 avoimen kirjeen, jossa hän toteaa, että Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Suomen pankkikriisiksi nimetyn tapahtuman syiksi on esitetty monia arvioita. Vaikuttaa siltä, että epäonnistunutta talouspolitiikkaa on selkeästi vähätelty. Vastaava viesti on tullut Suomen Akatemialta, ETLA:sta sekä muista tutkimuksista. Laman keskeisenä aiheuttajana oli siis julkisen vallan edustajat. Aiheuttamansa finanssikriisin ratkaisua julkinen valta haki sopimuksista ja liittouma- ja valtuutussuhteesta pankkien kanssa. Pohjatyön sopimukselle toteutti nk. Rohto-ryhmä. Nämä sopimukset ovat laittomia.

Laittomuuden syyt

Sopimukset mahdollisitivat ihmisten yhdenvertaisuudesta poikkeamisen ja syrjinnän. Ne mahdollistivat ihmisten omaisuuden suojan yksipuolisen kumoamisen. Ne mahdollistivat valtion toimesta puuttumisen ihmisten vapauteen valita harjoittamansa elikeinon "sopeuttamalla" markkinoita. Ne mahdollistivat sen, ettei julkinen valta turvannut ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Valtio valtuutti pankit kaatamaan satunnaisesti yrityksiä ja antoi salaisilla sopimuksilla suoria pääomasuorituksia tukena valituille yrityksille. Valtio sopimuksensa valtuuttamana hyväksyi pankkien valtion pääomien ja maksujen turvin antaa tietyille valituille yrityksille ja ihmisille eritysiehtoja kuten nollakorkolainoja, lainajärjestelyjä ja omaisuuden ostoja kovilla hinnoilla asikkailta pankeille. Sopimus mahdollisti sen, että omaisuuden suoja eri henkilöitten välillä oli suosiva ja syrjivä. Sopimukset mahdollistivat niiden toimenpanoaikana ja valtuuttamana valtavan sarjan erilaisia ihmisten perus- ja ihmisoikeusloukkauksia. Sopimuksella pyrittiin tahallisesti peittelemään valtion itse aiheuttamaa valtavaa taloudellista vahinkoa suoraan noin 4-8 % koko väestöstä ja epäsuorasti noin 20-25 % väestöä. Valtio ei ottanut vastiketta antamalleen pääomalle vaan lahjoitti lakien vastaisesti kymmeniä tai satoja miljardeja markkoja yksityisten osakkeitten omaistajan omaisuudeksi.

Perus- ja ihmisoikeusloukkauksista voidaan todeta se, että kukin yksilö on joutunut alistumaan sarjaan loukkauksia eli jokainen henkilö on omassa asiassaan kohdannut useita eri nimikkeillä kuvattuja tekoja. Näistä keskeisimpiä ovat omaisuuden suojan kumoaminen, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän kiellon kumoaminen, oikeuden työhön ja elinkeinovapauden kumoaminen, sosiaalisten oikeuksien kumoaminen, oikeusturvan loukkaukset, tehokkaitten oikeusturvakeinojen puuttuminen ja kiduttaminen ja muu julma, epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Yksilötasolla ihmisoikeusloukkaukset koskevat, rippuen määrittelytavasta, suoraan satoja tuhansia ihmisiä ja epäsuoraan yli miljoonaa yksilöä.

Valtion kanssa tehdyn sopimuksen suojeluksessa pankit ovat voineet toimia mielensä mukaan,
Lukuisat moitittavat rikolliset teot on annettu tapahtua julkisen vallan tieten.

Ekonomi Jukka Davidssonin kysymykset julkiselle vallalle

Pyydän Teitä vastaamaan oheisen kirjeeni perusteella ainakin seuraaviin kysymyksiin:

1. Suomen kansalaisista kymmenet tuhannet ovat menettäneet perus- ja ihmisoikeutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä näitten laittomuuksien oikaisemiksi?

2. Suomen kansalaisista on sadat tuhannet henkilöt ovat menettäneet omaisuutensa julkisen vallan tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä ihmiset saavat omaisuutensa takaisin?

3. Suomessa on finanssikriisin seurauksena langetettu lukuisia tuomioita velallisen epärehellisyydestä tms. perusteella. Nämä tuomiot ovat laittomia, koska yksilöillä on mm. perusoikeutenaan oikeus puolustaa omaisuuttaan laitonta omaisuudensuojan menettämistä vastaan. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä useat laittomasti langetetut tuomiot puretaan?

4. Suomessa on tapahtunut massalukuisesti ihmisoikeuksien loukkauksia. Näistä törkeimpia ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävä sopimuksen määrittämiä tekoja. Näihin tekoihin syyllistyy virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö, kun hän aiheuttaa, yllyttää tai suostuu tai hiljaa hyväksyy tässä artiklassa määritellyt teonkuvaukset. Mitä aioitte tehdä, jotta kaikki epäillyt ihmisoikeusloukkaukset saatetaan tutkintaan, syylliset saatetaan tuomittaviksi ja loukkausten uhrit saavat korvaukset?

5. Julkinen valta ei ole velvoitteistaan huolimatta turvannut kansalaistensa perus- ja ihmisoikeuksia. Mitä aioitte tehdä, jotta vastaavaa ei enää koskaan tapahdu?

6. Ihmisoikeusloukkaukset tulisi kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän, eräänlaisen totuuskomission toimesta. Mikä on suhtautumisenne kyseisen ryhmän nimittämiseen Suomeen?

7.Julkisen vallan edustajat ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja veronmaksajille kymmenien tai satojen miljardien markkojen määräisenä. Mitä aiotte tehdä jotta kyseiset asiat selvitetään ja tekohin syyllistyneet henkilöt asetetaan syytteeseen tuomioistuimessa?

8. Suomessa lainsäädäntyö on suosinut selkeästi pankkeja ja näitten etua koko 1990 luvun. Varsin perusteltua on uskoa, että monet näistä lakimuutoksista (esimerkiksiluottotietojen käyttö) loukkaa ihmisoikeuksia sekä nykyistä perustuslakia. Mitä aiotte tehdä mainittujen asioiden korjaamiseksi?

Pohjaan asiakirjani aineiston Suomen perustuslakiin, Suomeen ratifioimiin ihmisoiekussopimuksiin, virallisiin asiakirjoihin, lukuisiin tutkimuksiin, kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksen keräämiin runsaslukuisiin tositapauksiin, minulle kerrottuiihn tapauksiin, lehdistössä esitettyihin tietoihin, lukuisiin tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden kirjoittamiin kirjoihin sekä omakohtaisiin kokemuksiini.

Ekonomi Jukka Davidssonin kirjelmä

Ekonomi
Jukka Davidssonin kirjelmä on 19-sivuinen. Sen sisällysluettelo on seuraava:

Ihmisoikeudet

1. Keskeiset asiat esityksessäni ja teille esittämäni kysymykset

2. Perus- ja ihmisoikeudet jurdisena oikeutena
2.1. Perusoikeusjärjestelmä - perusoikeuksien tarkoitus, merkitys ja suhde ihmisoikeuksiin
2.2. Perusoikeuksien tausta ja sisältö
2.3 Perusoikeuksien soveltamisala
2.4. Perusoikeuksien rajoittaminen
2.5. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset
2.6. Perustuslain soveltaminen esityksessäni

3. Valtion virkamiesten ja poliitikkojen aiheuttama lama

4. Valtion ja pankkien allekirjoittamat sopimukset finanssikriisin ratkaisemiseksi ovat laittomat
4.1. Omaisuuden suojan kumoaminen
4.2. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
4.3. Oikeus työhön ja elinkeinon vapaus
4.4. Massamääräiset ihmisoikeusloukkaukset
4.5. Valtion omaisuuden vastikkeeton luovuttaminen yksityisen tahon omaisuudeksi

5. Valtion tekemien päätösten ja allekirjoittamien sopimusten aiheuttamat perus- ja ihmisoikeusloukkaukset
5.1. Omaisuuden suoja: PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja I artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 17 artikla
5.2. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
5.3. Oikeusturva
5.4. Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon
5.5. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
5.6. Oikeus sosiaaliturvaan
5.7 Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto
5.8. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön kielto
  1. Tuottamuksellisesti ja tahallisesti aiheutettu vahinko valtiolle ja veronmaksajille
    6.1. Talouspoliittiset päätökset 1980-luvulla
    6.2. Pankkitukisopimukset ja markkinoitten sopeuttamiseen tähtäävät järjestelyt
    6.2.1. Saako asiakassuhteen siirtää ja julkisen vallan rooli pankkijärjestelyissä
    6.3. Skop - SSP - Arsenal väärinkäytökset
  2. Lainsäädäntötoimet ja lausunnot
Tampereen yliopistossa 26.11.2005 tarkastettu nakkilalaissyntyisen Anne Kosken väitöskirja paljastaa, että Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun. Suomen ja EU:n maatalous- ja turvallisuuspoliittisia neuvotteluja tutkinut Koski väittää ja todistaa, että Suomi vietiin asioita salaten ja valehdellen Euroopan Unioniin.
Kosken mukaan poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja piti matalaa profiilia julkisuudessa todellisista EU-asioista. Suomi yritti puolustaa kansallisia etujaan käymissään maatalousneuvotteluissa. EU ylläpiti näytösten avulla mielikuvaa ripeästä etenemisestä. Samalla Suomi salasi onnistuneesti neuvottelukulissien takaiset erimielisyydet.

Kansanäänestyksen alla valehdeltiin julkisesti


Kansaäänestyksen alla valtiovalta turvautui Anne Kosken mukaan julkiseen valheeseen. Koski tuo väitöksessään esille maatalouden 141-artiklan määräaikaisuuden ja maatalousministeri Mikko Pesälän julkisen valehtelun maanviljelijöille maksettavista lisähinnoista kaksi päivää ennen 1994 ollutta EU-kansanäänestystä. Pesälä kiisti Maaseudun Tulevaisuudessa valehdelleensa. Pesälä väittää, että hän on maatalouskomissaari Steichenin ja ulkoministeri Haaviston kanssa allekirjoittanut lisähintoja koskeneen sopimuksen. Väitöstilaisuudessa ei asetettu tohtori Anne Kosken esittämiä näkökohtia virheellisiksi Mikko Pesälänvalehtelusta. Pesälän tulisikin puhdistaakseen maineensa esittää julkisesti EU-komissaarin kanssa allekirjoittamansa sopimus, jota tiettävästi kukaan muu ei ole nähnyt tai josta kukaan muu ei ole ollut tietoinen.
Vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa oli Helsingin Yliopiston EU-tohtori Teija Tiilikainen. Hän ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä; 141-tuen määräaikaisuutta ja Pesälän lisähintavalehtelua. Tiilikainen suhtautui hyvin kriittisesti tohtori Anne Kosken tutkimukseen.
Toinen vastaväittäjä, Turun Yliopiston professori Jukka Sihvonen, kiitteli väitöksestä. Hänen mukaansa jäsenhakemuksen TV-kuvaus oli kuin Kaurismäen elokuvasta. Jukka Sihvonen sanoi Kosken väitöskirjan olevan suorastaan herkullinen. Kustoksena toimi professori Jyrki Käkönen. Tavallisesti väitöstilaisuudet kestävät pari tuntia, mutta Kosken väitöstilaisuus venyi yli neljän tuntia kestäneeksi maratonistunnoksi.


Suomen tie EU:n jäseneksi

EU-neuvotteluissa mukana ollut Antti Kuosmanen kirjoitti kirjan Suomen tie EU:n jäseneksi. Kirja määrättiin tuhottavaksi. Tuhotun kirjan sivuilla 129 ja 130 on maatalousneuvotteluihin liittyvä luku otsikolla lisähinnat. Lainaus kirjasta:
Lisähinnat
Vaikein ongelma kansallisen tukipaketin hyväksymisessä tuli tukien maksamistavasta. Edellä tuli esille, että siirtymäkauden tukia arveltiin voitavan maksaa myös niin sanottuina lisähintoina. Tässä tukimuodossa tuki lisättiin tuottajan saamaan myyntihintaan, joten sen kokonaismäärä riippui tuotannon määrästä. Tällaista ei tavallisesti suvaittu, koska se antoi yllykkeen lisätä tuotantoa ja siis pahentaa ylituotantotilannetta, josta eroon pääsemiseksi CAPin mukaiset tulotuet oli otettu käyttöön. Siirtymäkaudella tilanne oli kuitenkin käsityksemme mukaan toinen, ja niin arvelivat komissionkin virkamiehet.
Kansallinen tukipaketti rakennettiin siirtymäkauden tukien osalta tälle pohjalle eikä komission virkamiesportaalla ollut asiaan huomauttamista. Myöskään komission johto ei ministeritasolla käydyissä keskusteluissa tätä tulkintaa torjunut; niinpä tulkittiin maatalouskomissaari Rene Steichenin ministeri Pesälälle kirjeitse syyskuun puolivälissä 1994 vahvistama tukipaketin pääpiirteitä koskeva myönteinen arvio siten, että siinä tulivat lisähinnat hyväksytyiksi.
Tältä pohjalta valmisteltiin tarvittavat kansalliset lakiesitykset, joissa pääasialliseksi tukimuodoiksi siirtymäkaudella todellakin valittiin lisähinnat. Maatalousministeriö antoi lokakuun alkupuolella 1994 julkisuuteen tämän aikomuksen samoin kuin muut keskeiset kansallista pakettia koskevat suunnitelmat.
Sitä suurempi oli sitten tyrmistys, kun tuli epävirallinen tieto, että komissio olisi valmis hyväksymään lisähintojen muodossa maksetun tuen vain maidolle; maidolle siksi, että sen tuotanto oli kiintiöity. Tällaisen kannan se oli tietojen mukaan ottanut Norjan suhteen ja norjalaiset olivat sen hyväksyneet. Suomelle komissio ei halunnut antaa parempaa kohtelua.
Pahaksi tilanne pääsi, kun tieto komission väitetystä kielteisestä kannasta tuli julkisuuteen. Joko komissaari Steichen tai joku hänen virkamiehensä oli puhunut ohi suunsa suomalaiselle lehtimiehelle. Kotimaassa nousi kova häly siitä, että komissio ei hyväksyisikään kansallista pakettia, vaikka maatalousministeriö oli juuri tiedottanut, että kaikki on hyvällä mallilla. Kansanäänestys lähestyi ja tunteet kävivät kuumina.
Maatalouskomissaari oli juuri julkisen hälyn alkaessa matkustanut virkamatkalle Etelä-Amerikkaan ja häneen oli vaikea saada yhteyttä. Muuten tunnelmat olivat kireän puoleiset, ja vaikka komissaari palattuaan käyttäytyi täysin korrektisti, oli hän selvästi sydämistynyt Suomessa hänestä esitetyistä luonnehdinnoista. Sydämistyminen ei rajoittunut Steicheniin. Valitettiin, että kaikki mistä oli keskusteltu vuoti välittömästi julkisuuteen. Saimmekin jonkin aikaa kuulla sarkastisia huomautuksia virkamieskokouksissakin siitä, mitä Suomi aikoi tästäkin kokouksesta kertoa julkisuuteen. Itse asian kannalta vakavaa oli, että komissaari Steichenin yleisluontoiseen hyväksyvään arvioon tukipaketista ei todella ollutkaan sisältynyt lisähintojen hyväksyminen.
Suomalaiset olivat kuvitelleet, että näin keskeisen asian oli täytynyt olla mukana kyseisessä arviossa, mutta niin ei vain ollut. Virkamiesten myönteiset arviot olivat olleet heidän omiaan. Siksi komissiossa oli pantu pahaksi maatalousministeriön julkisuuteen saattamat tiedot tukipaketin sisällöstä. Suomen arveltiin valmistelevan maaperää lisähintoihin perustuvien tukien käyttöönotolle myös pohjoisessa tuessa ja myöhemmin vakavien vaikeuksien tuessa. Komissio epäili jälleen, että Suomi aikoi asettaa sen tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Vieläkin tuntui jatkuvan komission pahastuminen siitä, että Suomi oli ryhtynyt valmistelemaan kansallista pakettia omin päin.
Hallitus ei voinut kasvojaan menettämättä perua julkisuuteen toimitettua suunnitelmaa kansallisen paketin täytäntöönpanosta. Erkki Liikanen onnistui taivuttelemaan komission kiistämään, että julkisuuteen päässyttä väitettyä lausuntoa olisi esitetty. Komissio totesi keskustelujen paketista jatkuvan ja uskovansa, että myönteiseen ratkaisuun päästään. Hallitus ilmoitti, että tukipaketin vaatimien toimenpiteiden valmistelu jatkuisi suunnitellulla tavalla. Episodi oli erityisen kova paikka maatalousministeri Mikko Pesälälle, joka ei noina päivinä tainnut nauttia herrana olemisesta. Siltä ainakin vaikutti käydessäni hänen luonaan, kun hän virkamiehineen valmistautui omaan tiedonantotilaisuuteensa asiasta.
Eroilmoituskin oli lähellä, mikäli jo julkaistuja suunnitelmia olisi muutettava. Koetin rauhoitella; ei pidä puhua erosta, se vain pahentaa tilannetta. Niin lähellä ero kuitenkin oli, että Pesälä jätti väliin yhden neuvoston kokouksen, johon suomalaisministerit siinä vaiheessa huomioitsijoina osallistuivat.
Tämän kummempaa selvyyttä ei komissiolta ennen kansanäänestystä saatu kansallisen paketin hyväksyttävyydestä. Jos olisi tiedetty, millainen prosessi asiasta nousee, ei selvyyttä ehkä olisi alettu hakeakaan.
Voi myös kysyä, olisiko keskustan enemmistöä saatu jäsenyyden kannalle, jos etukäteen olisi tiedetty, miten hankalaksi tämä asia muodostuu. Kansanäänestyksen tulos olisi ehkä ollut toisenlainen, jos hallitus olisi kaatunut kesällä 1994 tai jos sen rivit olisivat pahasti rakoilleet myöhemmin syksyllä.
Kansanäänestyksessä kävi tunnetulla tavalla ja liittymissopimus ratifioitiin. Sen jälkeen tukipaketin käsittelyä jatkettiin.
Miksi Keskusta petti?
Lisävalaistusta asioille antavat myös entisen pääministeri Esko Ahon kirja Pääministeri sekä tohtori Ilkka Hakalehdon kirja EU-kaappaus.
Voidaan perustellusti väittää, että Keskusta petti maanviljelijät. Miksi politiikka ja yhteisten asioiden hoito ei voi olla avointa ja rehellistä? Saavatko ministerit valehdella ja jos saavat niin minkä verran? Pitääkö sanonta ”Kepu pettää aina” paikkansa?

Tässä tarkempaa aineistoa pankkikriisistä ja 1990-luvun lamasta.

Jorma Jaakkolan kotisivut

Salaiseksi julistettu ns. Koiviston konklaavi

Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS

100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus

25 vuodeksi salaiseksi julistettu ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori

tohtori Jukka Davidssonin kirjan Isänmaan ryöstäjät

Jukka Davidsson: maailmantalouden megatrendit & globalisaatio

Pankkikriisi

Nettikirja




Velallisten tuki ry tekee hartiavoimin töitä saadakseen 90-luvun laman ja oikeuslaitoksen uhrien asiat kuntoon ja lakkauttaakseen ulosoton ja perintätoimistot, luottotietorekisterit, yksipuoliset tuomiot jne. jne. Suomesta on tehtävä oikeusvaltio ja Suomeen on perustettava perustuslakituomioistuin ja Suomeen on saatava totuusfoorumi, jossa nämä asiat 90-luvulta lähtien tutkitaan, tehdään uudet päätökset ja määrätään valtio korvaamaan aiheuttamansa vahingot yrittäjille ja yksityisille.
VELALLISTEN TUKI RY:N TARKENNETTU 13.5.2019 ESITYS HALLITUKSELLE

Oikeustieteen tohtori Kari Uoti todistaa

Velallisen tapporaha

Huhtasaaren toruuskomissio

Vaatimus Petteri Orpolle/valtiovarainministeriölle

Kidutusministeriö

Professori Jyrki Virolainen todistaa

Koiviston konklaavi – irvokas näytelmä

Oikeusvaltio Suomi - horjuuko se?

Mauno Koiviston anteeksiantamattomat virheet

Professori Erkki Aurejärvi todistaa

Professori Erkki Aurejärvi - Turhaan etsit oikeutta oikeudesta

Tuomarit tuomitsevat syyttömiä turhaan (aamu-tv 15.5.2014)

Erkki Aurejärvi, muistelmat "Kovaa peliä", Akateeminen 29.10.2013, haastattelu Jarkko SIpilä

Ylen arkisto todistaa

90- luvun pankkikriisi

Pankkilaskun maksajat -dokumentti 1990-luvun pankkikriisin totuuden jäljillä

90-luvun lama kaatoi pankkeja ja ihmisiä

Lama koetteli ihmisten oikeustajua

Väärää politiikkaa

Pankkivallan uho ja tuho

Pankkikriisi ja asuntovelat

Pankit tilillä

Pankkilaskun maksajat -dokumentti 1990-luvun pankkikriisin totuuden jäljillä

Pankkikriisin pitkä varjo

Laman kuva: Lottovoittajan loppu

Lisää rahaa Suomen rikkaille

Suomi ylös - palkat alas

Lama ja oikeus

Pankkiryöstö – tosi asiaa pankkikriisistä

Pankkien uhrit

Mitä tulikaan sanottua – politiikkaa lama-ajan Suomessa

Veikko Saksi todistaa

Ns. pankkikriisiä vetävät yhä pankit ja valtiovalta

Yrittämisen ylipääsemätön vaikeus Suomessa?

PILOTTI 5: Markus Lehtipuu ja Veikko Saksi: Ns. pankkikriisi

toimittaja Mikko Niskasaari todistaa

VKSV on korruption kotipesä

Jorma Kalske, korruption isä

Väärentäjät hakevat valtakunnansyyttäjäksi

Valtionsyyttäjien ohjelmallinen rikollisuus

Poliisi valehtelee aina

Poliisin terrorin alla

Poliisien ja syyttäjien syytesuoja toimii yhä

KRP:n rikoslaboratorio väärentää todisteita

Poliisi pyytää rikosilmoituksia, mutta ei tutki niitä

Kiristäjä Kauko Aaltomaa epäonnistui taas

KRP käyttää rekistereitään vastoin lakia

Poliisihallitus valehtelee paljon mutta huonosti

Poliisihallitus valehteli EOA:lle

Poliisin laillisuusvalvonta on bluffia

Poliisien ja syyttäjien suosikkijärjestelmä, tapaus Helena Molander

Paavo Nikula ja Jaakko Jonkka estivät KKO:n tuomareiden rikoksen tutkinnan

Suomi on Pohjolan pahis

Nämä ovat tärkeitä todistusaineistoja

Koiviston konklaavi

Ns. Konklaavin salaamispäätös

SSP-sopimus on julistettu salaiseksi 100 vuodeksi.

SSP-sopimus

ja Aktiv Hansakauppa 25 vuodeksi salaiseksi
Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

Suomi 2019 Velallisten Tuki - mielenilmaus tänään Helsingissä
  • Ei ole oikeusvaltio, vaan Potemkinin kulissi siitä
  • Kleptokraattinen hallinto
  • Politisoitunut oikeuslaitos
  • Vääriä talousrikostuomioita ei pureta
  • Suomi ei noudata KP-sopimusta (Convention of Human Rights)
  • 1990-luvulta yli 10 000 yrittäjien itsemurhaa velkavankeustaistelussa
  • Ulosotossa 2016 veroja 800 milj euroa
  • Ulosotossa 2018 veroja 2,3 miljardia euroa!
  • 50.000 yritystä, noin 20% konkurssivaarassa
  • Yli puolet yrityksistä ei investoi lainkaan
  • Väestö: 5,5 miljoonaa suomalaista
  • 600 000 työtöntä sosiaalitukien varassa
  • 580 000 ulosotossa, 26% työikäisistä
  • 400 000 perintäyhtiöiden perittävinä
  • 500 000 eläkeläistä köyhyysloukussa
  • 150 000 lasta elää köyhyydessä
  • 700 000 kansalaista syö mielialalääkkeitä
  • Nuori akateeminen väestö muuttaa ulkomaille Suomi tarvitsee Euroopan neuvoston puolueettoman ja riippumattoman komission apua
Transparency Internationalin selvityksen mukaan Suomen oikeuslaitos on maailman neljänneksi epäluotettavin. Se kuuluu samaan viiteryhmään Perun, Kamerunin ja Indonesian kanssa.Koiviston konklaaviin osallistunut entinen Vaasan Hovioikeuden presidentti Erkki Rintala arvosteli kovin sanoin oikeuslaitosta Ilkka-lehden haastattelussa kesäkuussa 1998. Hänen mukaansa Suomi seisoo oikeusvaltion takarivissä yhdessä Italian ja Puolan kanssa. Rintalan mukaan Suomi kuuluu oikeudenkäytössä huonoon seuraan. Hän viittaa myös skotlantilais-amerikkalaiseen tutkimukseen, joka on laajasti levinnyt maailman lakimiehille ja antaa vähemmän mairittelevan kuvan Suomen oikeuslaitoksesta. Valitettavasti Suomessa tämä Summers & Mc Cormickin tutkimus on vaiettu kuoliaaksi. Sitä ei löydy enää edes eduskunnan kirjastosta.Kenen puolella oikeuslaitos on, rikollisten vai uhrien?

Valittujen Palojen julkistama tutkimus toukokuun numerossa vuonna 1996 osoittaa, että kansalaisten usko oikeusjärjestelmään on romahtanut. Vain 26 prosenttia kyselyyn vastanneista antaa tuomiolaitoksen toiminnalle hyvän arvosanan.
Kansalaiset ihmettelevätkuinka välinpitämättömästi maamme oikeuslaitos toimii. Kenen puolella oikeuslaitos on, rikollisten vai uhrien, kysyvät kansalaiset. Valtaosa suomalaisista katsoo, että tuomioistuimet ja vankilalaitos ovat epäonnistuneet tehtävässään. Samalla kansalaiset antavat selkeän tuomion nykyiselle oikeuskäytännölle.

Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002 käräjätuomari
Jussi Nilsson kirjoittaa, että tuomioistuimet on alistettu poliittisen valtaeliitin johdon ja valvonnan alaisuuteen. Suomessa ei ole enää riippumaton tuomioistuinlaitos, vaikka perustuslain 3 § sitä edellyttää. Kokemani perusteella voin sanoa, että Suomessa on oikeutta niin vähän, että sitä ei riitä kaikille.

Laillisuusvalvonnan tila ja kansanedustajat

Oikeuskanslerinviraston vuotta 2001 koskevassa kertomuksessa todettiin, että oikeuskanslerinvirasto otti vastaan 1291 kantelua, joista 789 otettiin tutkittavaksi eli noin
40 % jätettiin käsittelemättä. Eniten kanteluita kohdistui tuomioistuimiin, poliiseihin ja sosiaaliviranomaisiin. Suomessa laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Laillisuusvalvojien toimintaa Suomessa valvoo perustuslakivaliokunta ja eduskunta. Helsingin kihlakunnansyyttäjä Harri Ilander sanoi minulle, ettei hän voi puuttua sellaisiin rikoksiin, joissa laillisuusvalvojat ovat jo tehneet ratkaisunsa. On syytä epäillä kiistattomien näyttöjen perusteella, että laillisuusvalvojat syyllistyvät vuosittain jopa satoihin tietoisiin vääriin päätöksiin. Tietoinen virkarikosten salailu hoidetaan siten, ettei perustuslakivaliokunta ota yksittäisten kansalaisten kirjelmiä käsiteltäväkseen, se tutkii asian vain laillisuusvalvojien kertomusten perusteella.

Laillisuusvalvontaan käytetään vuodessa lähes 10 miljoonaa euroa, eivätkä kansalaiset saa tyydyttävää vastinetta rahoilleen. Laillisuusvalvontaan tulisikin järjestää tyytyväisyystutkimus ja ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin tutkimustulosten perusteella. Nykyiset kansanedustajat suojelevat rikolliseksi epäiltävää laillisuusvalvontaa, vaikka perustuslain 29 §:n mukaan kansanedustajan pitää toimessaan noudattaa oikeutta ja totuutta. Mielestäni Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen.
Korkein oikeus myrskyn silmässä

Entinen Korkeimman oikeuden jäsen
Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan "Taistelu oikeudesta" sivulla 15 näin: "Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja "korkein oikeus" naureskelematta, ja varmasti joku oikeusneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pornobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa".

Kirjassaan
Oikeus voittaa entinen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki käy terrierimäisesti KO:n ukkoseuran kimppuun. Hän arvostelee Korkeimman Oikeuden viime vuosien toimintaa. Jäätteenmäen mielestä Eeva Vuoren tapaus todistaa, että KO ei elä nykyajassa ja arkipäivässä. Korkeimman Oikeuden jäsenen Eeva Vuoren miehen kerrottiin saaneen entiseltä Turun kaupungin johtajalta, Juhani Lepältä 200 000 markkaa "pimeää rahaa" kauppasumman osana huvilakaupassa. Lehtitietojen mukaan samassa pöydässä istunut Eeva Vuori ilmeisesti näki tuon rahasumman, mutta hänelle saattoi käydä kuin vitsin mustalaispojalle: hai, kyllä näki, mutta ei huomannut. Syyttäjä jättikin syyttämättä, koska syyttäjän mukaan 200 000 markkaa on niin pieni raha Vuorien muuhun omaisuuteen nähden.

KO:n remontti tulisi Jäätteenmäen mielestä aloittaa jäsenten nimitystavasta, mikä nyt
ruokkii salamyhkäisyyttä. Korkein Oikeus päättää itse ehdokkaistaan ja Tasavallan Presidentti nimittää. Viran täyttömenettely on tehtävä avoimemmaksi. Virkaesitys ja esillepano tulisi myös perustella. Varatuomari Jäätteenmäki pitää ongelmana myös sitä, ettei Korkein Oikeus perustele kielteisiä ratkaisujaan vaikka Suomen perustuslain 21 §:n mukaan ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätösten mukaan jokaisella on oikeus saada perusteltu päätös asioissa.Järjestelmällisiä ihmisoikeusloukkauksia
Ekonomi
Jukka Davidsson väittää kantelussaan eduskunnan oikeusasiamiehelle, että Suomessa on tehty massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeusloukkaukset sisältävät yksilötasolla tarkasteltuna lähes poikkeuksetta sarjan erilaisia perus- ja ihmisoikeuksien menetyksiä.
  • Suomen perustuslain 1 §:n mukaanvaltiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
  • Perustuslain 2 §:n mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettavatarkoin lakia.
  • Perustuslain 3 §:n mukaan tuomivaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
  • Perustuslain 6 §:n mukaan kaikki ovat yhdenvertaiset lain edessä.
  • Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella onoikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen sekä turvallisuuteen.
  • Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu.
  • Perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus työhön ja elinkeinovapauteen.
  • Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella on oikeus sosiaaliturvaan.
  • Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksiasianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
  • Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on perusoikeuksien jaihmisoikeuksien toteutuminen.
Laillisuusvalvojien päätöksistä vain kuusi promillea aiheuttaa huomatuksen vastaisen varalle.

Hyvä veli -verkostot jakavat valtaa eivätkä väärin toimineet eroa koskaan vapaaehtoisesti – Professori kertoo, millaista on suomalainen korruptio

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Perustuslakituomioistuin

Pankkikriisin ja 1990-laman uhrina vaadin, että valtioneuvosto toimii niin, että 1990-laman asioiden selvittämiseksi nimetään ns. Totuuskomissio, mikä tutkii 1990-laman tapahtumat ja seuraukset. Suomeen on perustettava perustuslakituomioistuin, mikä käsittelee laman asiat. Valtiopetos ei vanhen koskaan ja koska Suomi on pääministerin mukaan oikeusvaltio niin pankkikriisin syylliset on saatava vastuuseen teoistaan ja pankkikriisin uhreille on korvattava heille aiheutetut taloudelliset vahingot täysimääräisesti sekä hirvittävät henkiset kärsimykset on korvattava.

Kalajoella 27.06.2019

Erkki Aho



Ei kommentteja: