sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vapaiden markkinoiden ankara maailma



Sekä kotimaiset että ulkomaiset paineet tiukkaa sääntelyä vastaan olivat kuitenkin lisääntyneet ja 1980-luvulla käynnistyi säätelyjärjestelmän purkaminen, josta yleisesti käytettiin termiä dereguluutio. Vuoteen 1988 mennessä oli korkosäännöstely purettu, ulkomaisen valuutan tuonti oli yksityishenkilöitä lukuunottamatta vapautettu ja keskuspankkirahoituksessa siirrytty hallinnollisesta kiitiöjärjestelmästä avomarkknaoperaatioiden puitteissa tapahtuvaan säätelyyn. Hallinnollisen koron sijaan olivat tulleet markkinoiden puitteissa määräytyvät Helibor-korot, joita ryhdyttiin noteeraamaan vuonna 1987.

Sääntelyn purku merkitsi siirtymistä ”yksinkertaisten” pankkimarkkoiden kaudesta ”kehittyneiden” pankkimarkkinoiden kauteen. Käytännössä tämä merkitsi pankkien varainhankintamahdollisuuksien monipuolistumista, mikä puolestaan näkyi vuodesta 1987 lähtien pankkien antolainauksen jyrkkänä kasvuna. Vastaavasti myös pankkien mahdollisuudet riskinottoon lisääntyivät, mitä edesauttoi jälkeenjäänyt pankkilainsäädäntö sekä inflaation ja säätelyn suojissa vinoutunut pankkikulttuuri. Vuonna 1991 tosin astui voimaan uusi kansainvälinen pankkilainsäädäntö, jossa muun muassa vakavaisuusvaatimukset oli nostettu kaikille pankkeille siihen astista 2 ja 4 prosentista 8 prosenttiin, mutta pankkien jo ottamiin riskeihin uudistuksella ei ollut vaikutusta.

1980-luvun jälkipuoliskon kasvuhuumassa säästöpankkiryhmä oli ollut kaikkein aggressiivisin ja tämä ryhmä koki myös suurimmat ongelmat. Säästöpankkien johdossa toiminut SKOP ajatui syksyllä 1991 likviditeettikriisiin, jonka seurauksena se joutui Suomen Pankin haltuun. Seuraavaksi vuonna 1992 valtaosa – taseen mukaan mitattuna yli 80 prosenttia – säästöpankeista fuusioitui valtion hallitsemaksi Suomen Säästöpankiksi. Tällä ratkaisulla kanavoitiin valtion tuki uudelle suursäästöpankille ja estettiin kaikkein tappiollisten säästöpankkien ajautuminen suoritustilaan. Tämä ei kuitenkaan ratkaissut koko pankkisektorin ahdinkoa, vaan syksyllä 1993 Suomen Säästöpankin terve liiketoiminta jaettiin muiden pankkien kesken koko pankkijärjestelmän tervehdyttämiseksi. Tosin tämäkään ei vielä riittänyt, sillä seuraavan askeleena oli Suomen Yhdyspankin ja Kansallis-Osake-Pankin fuusio vuonna 1995 Merita-pankiksi. Globallisoituvat pankkimarkkinat vaativat kuitenkin vielä suurempia yksiköitä ja jo parin vuoden päästä vasta muodostettu suurpankki yhtyi ruotsalaisen Norfbankenin kanssa MeritaNorfibankeniksi. Myös valtio oranisoi omistamiaan rahoituslaitoksia uudelleen, kun Postipankki ja Vientiluottolaitos yhdistyivät Leonia-pankiksi vuonna 1997.

1990-luvun alkupuoliskon pankkikriisi on siten johtanut Suomessa entistä keskittuneenmpään pankkijärjestelmään. Markkinaosuuksien mukaan mitattuna Merita ja Osuuspankkiryhmä hallitsevat markkinoita kiistattomasti, sillä edellisen markkinaosuus sekä talletuksissa että lainanannossa oli vuoden 1998 päättyessä 40 ja jälkimmäisen 50 prosentin tuntumassa. Kolmantena merkittävänä tekijänä markkinoilla on Leonia pankiksi muuttunut Postipankki, jonka osuus on 15 prosentin luokkaa. Muiden markkinoilla toimivien pankkien ulkomaiset pankit mukaan luetuina yhteenlaskettu osuus jäi runsaaseen kymmeneen prosenttiin.

Fuusoioiden ohella pankeissa on jouduttu toteuttamaan koko 1990-luvun ajan laajoja saneerausohjelmia, joiden seurauksena skeä toimipaikkojen että henkilökunnan määrät ovat jyrkästi supistuneet. Tähän on johtanut sekä tarve kustannusten karsimiseen että siirtyminen sähköiseen pankkipalveluun. Näissä oloissa talletuspankkien henkilökunta on tämän vuosikymmenen kuluessa puolittunut olleen vuoden 1998 päättyessä enää 25000 henkilön luokkaa. Pankkisektori on siten joutunut hyvin lyhyessä ajassa käymään läpi perusteellisen rakennemuutoksen, jonka rajuudelle on vaikea löytää vastinetta itsenäisen Suomen taloushistoriassa. Pankkien kokemukset 1990-luvulla osoittivat,miten suuria ongelmia syntyy tilanteessa, jossa siirrytään säätelyn turvallisesta maailmasta vapaiden markkinoiden maailmaan.


Lähdeainesto Tilastokeskus Suomen vuosisata 951-727-676-1