Suomi saanut enemmän tuomioita EIT:stä kuin muut Pohjoismaat yhteensä – lailliisuusvalvonta Suomessa ei toimi oikein

Suomi on tuomittu ihmisoikeusrikkomuksista useammin, kuin muut pohjoismaat yhteensä. Sananvapaustuomioiden määrä on poikkeuksellisen suuri, kirjoittaa Mikko Niskasaari blogissaan. Vuoden 2015 loppuun mennessä Suomi oli saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) 138 tuomiota erilaisista ihmisoikeusrikkomuksista. Muilla neljällä Pohjoismailla niitä oli yhteensä vain 111 kappaletta, kertoo EIT:n tilasto. 1)

Eroa korostaa se, että Suomi liittyi Euroopan Neuvoston (EN) jäseneksi, ja sitä tietä EIT:n alaiseksi vasta vuonna 1989. Ruotsi, Norja ja Tanska olivat v. 1947 perustamassa neuvostoa ja Islanti liittyi mukaan kolme vuotta myöhemmin. Suomen jäsenaika on paljon lyhyempi, tuomioita on paljon enemmän. Sen pitäisi antaa aihetta mietteisiin.
Pohjoismaista vähimmillä tuomioilla on selvinnyt Islanti, 13. Tanskalla on 14 tuomiota, Norjalla 28 ja Ruotsilla 56.

Tilastossa kiinnittää huomiota myös se, että Suomesta tehdyt valitukset ovat johtaneet tuomioon paljon useammin kuin Pohjoismailla yleensä. Suomen 185 EIT:n käsittelyyn otetusta jutuista 138 päättyi valtion tuomitsemiseen. Tuomitsemisprosentti on siten 75. Ruotsin tuomioprosentti on 39, Tanskan 33. Norjan prosenttiluku on 70, tosin juttuja on kaikkiaan ollut vähän, 40 koko pitkän jäsenyyden aikana.
Pohjoismaiden yhteenlaskettu tuomioprosentti on 59. Kaikkien Euroopan Neuvoston jäsenmaiden yhteinen keskiarvo on 84, joten ihan pahinten pahisten joukkoon Suomi ei tältä osin nouse.

Suomea koskevien valitusten menestyminen paljon Ruotsia ja Tanskaa enemmän herättää kuitenkin epäilyksen, että meillä viranomaisten piittaamattomuus Euroopan ihmisoikeussopimuksesta on ollut paljon karkeampaa, kuin vertailumaissa. Oletukseni siis on, että suomalaiset tapaukset ovat paljon selvempiä, kuin ruotsalaiset tai tanskalaiset. Se taas viittaa tahallisuuteen.

EIT:n tilastossa ei ole valitusten kokonaismäärää, ainoastaan käsittelyyn otetut. EIT:n käsittelyyn pääsee vain muutama prosentti sinne jätetyistä valituksista, näin ainakin Suomen osalta.
Suomen poikkeavuus muista Pohjoismaista näkyy koko räikeydessään, kun tuomioiden määrä suhteutetaan väkiluun. Islannin suhdeluku on tosin Suomeakin suurempi, mutta 326 000 asukkaan saarivaltio ei ehkä ole tässä ihan vertailukelpoinen.

Pohjoismailla on tuomioita miljoonaa asukasta kohden:
Norja 5,3
Ruotsi 5,6
Tanska 2,5
Suomi 25,1
Kolme muuta ovat keränneet tuomionsa 68 vuodessa, Suomi 26 vuodessa. Ei tällaista epäsuhtaa voi ohittaa käden heilautuksella.

Epärehelliset oikeudenkäynnit tuovat tuomioita 
Suomen tuomioiden suurin ryhmä ovat liian pitkäksi venähtäneistä oikeusprosessista annetut, 61 kappaletta. Absurdin pitkiksi venyneet prosessit ovat olleet suorastaan osa Suomen maabrändiä. Muut Pohjoismaat on tuomittu tällä perusteella yhteensä 22 kertaa. 

Tuomiosade EIT:stä johti uuteen lakiin, jonka mukaan tuomioistuinten tai viranomaisten vastuulla olevasta prosessin venymisestä voidaan maksaa hyvitystä. Sen yläraja on 10 000 euroa, eikä hyvitystä makseta siltä osin, kuin rangaistusta tai muuta seuraamusta alennetaan viivästymisen vuoksi.

Toiseksi eniten on tuomioita annettu muusta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden rikkomisesta, 37 tapausta. Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuus on oikeusvaltion pyhintä ydintä, ja näin suuri rikkomusten määrä todistaa, etteivät asiat ole Suomessa kunnossa. Saksassa on väkeä 15 kertaa enemmän, ja oletettavasti suunnilleen samassa suhteessa enemmän myös oikeudenkäyntejä, mutta se on tuomittu epäreilusta oikeudenkäynnistä vain 22 kertaa.

Epärehelliset oikeudenkäynnit ovat myös Ruotsin suurin heikkous ihmisoikeuksien noudattamisessa. Niistä annetut 27 tuomiota ovat noin puolet Ruotsin kaikista tuomioista. Norja on tuomittu 12 kertaa, Islanti neljä kertaa, Tanska vain kerran.
Oikeus yksityis- ja perhe-elämään, siis tuon rikkominen on johtanut tuomioon 24 kertaa. Muilla Pohjoismailla on näitä tuomioita yhteensä 18.

Selittäneekö tuomioissa näkyvä piittaamattomuus oikeudesta yksityiselämään sen, että juuri Suomessa voi hallitus ajaa kansalaisten ajoneuvojen 24/7 seurantaa ja merkittävä osa mediasta tekee propagandaa hankkeen puolesta?

Sananvapautta vastaan

Sananvapauden loukkaamisen vuoksi Suomi on tuomittu 19 kertaa, kaikki muut neljä Pohjoismaata yhteensä 13 kertaa.
Merkittävä tekijä ovat kaksi KKO:n 2000-luvun prejudikaattia, joilla se yritti laajentaa yksityisyyden suojaa ohi sen, mitä laki säätää. Ne herättivät julkisuudessa kovan polemiikin myös siksi, että tuomioiden sorvaamiseen osallistui oikeusneuvoksia, jotka itse olivat päätyneet julkisuuden myllyyn viran ulkopuolisten toimiensa vuoksi. Yksi heistä oli oikeusneuvos Eeva Vuori, jonka aviomiehen verorikoksen syyttäjä jätti syyttämättä, koska saatu hyöty oli – syyttäjän mielestä - perheen taloudellinen asema huomioiden vähäinen. Perustelu oli säädyttömän törkeä, ja taustoittaa hyvin, miksi Suomi on niin usein tuomittu epärehellisistä oikeudenkäynneistä. 

KKO siis kosti tiedotusvälineille, pääteltiin. 

Toisessa ennakkopäätöksessä lehden päätoimittaja tuomittiin siitä, että lehti oli julkaissut yhteisistä eläkevaroista yli kaksi miljoonaa markkaa huijanneen, ja siitä sittemmin tuomitun naisen nimen ja kuvan. KKO:n mukaan rikoksella ei ollut yhteiskunnallista merkitystä, joten tekijän nimen kertominen loukkasi hänen yksityisyyttään. (KKO 2001:96) 

Toisessa tapauksessa KKO tuomitsi useiden lehtien toimittajia valtakunnansovittelija Jorma Reinin naisystävän nimen kertomisesta. Nainen aiheutti Reinin kotona mellakan, joka johti Reinin potkuihin virastaan.
Naisen nimen kertomista voi arvostella journalistisin perustein, mutta perin outo oli KKO:n näkemys, että hakatessaan Reinin perheen ulko-ovea yöllä lapiolla, huutaessaan Vuosaaren yössä kuin palosireeni ja aiheuttaessaan korkean virkamiehen erottamisen, nainen on koko ajan säilyttänyt täyden yksityisyytensä. ”Eiköhän siinä ole asianomainen itse luopunut yksityisyydestään, ainakin osin”, kommentoi tuolloin asianajaja Matti Wuori. (KKO 2002:55). 

Outoja KKO:n ratkaisut olivat myös EIT:n mielestä, ja tuloksena oli useita tuomíoita sananvapauden loukkaamisesta.
Ennen EIT:n tuomioita julkiseen debattiin osallistui hyvin poikkeuksellisesti myös KKO:n presidentti Pauliine Koskelo. Hän puolusti Helsingin Sanomissa vimmaisesti KKO:n ratkaisuja, joiden EIT sittemmin katsoi rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimusta. 2)Koskelo siirtyi vuoden 2016 alussa EIT:n tuomariksi.

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki sananvapaustuomiot ovat tulleet toimittajien suiden tukkimisesta. Tuo poikkeus on entinen verovirkamies Liisa Mariapori, joka vuonna 1998 julkaisi verohallintoa voimakkaasti arvostelleen kirjan ”Verottaja tappolinjalla”. Verohallinnossa loukkaannuttiin verisesti. Yksi loukkaantunut oli silloisen valtionsyyttäjä, nykyisen valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen vaimo, joten Mariapori tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ja kirjan painos määrättiin tuhottavaksi. EIT tuomitsi Suomen sananvapauden loukkaamisesta, ja vapautti kirjan myyntiin. Tosin kaksi kirjan kappaletta pitää olla peitettynä.

Suomen valtion tuomioon johtaneissa tapauksissa on usein pohjalla poliisien ja/tai syyttäjien mielivalta, jopa rikokset. Tuomioistuinten pitäisi olla riippumattomia poliisien ja syyttäjien väittämistä, mutta käytännössä tuomarit ovat hyvin taipuvaisia uskomaan syyttäjän tarinoita, joihin aineiston tuottaa poliisi. Epärehellisellä esitutkinnalla kyetään vaikuttamaan tuomioistuimeen. 

Näin oli myös kahdessa omassa tapauksessani. Suomen valtio on tuomittu kaksi kertaa, vv. 2010 ja 2015 sananvapauteni loukkaamisesta. Erityisesti jälkimmäisessä tapauksessa poliisin rikoksilla oli keskeinen osuus fiaskon synnyssä. Vähättelemättä lainkaan Helsingin hovioikeuden osuutta, espoolainen rosvojepari Timo Seppälä ja kihlakunnansyyttäjä Tom Ifström ovat keskeisesti vastuussa Suomelle tuotetusta häpeästä. 

Tutkinnanjohtajana Seppälä esti todistajien kuulemisen esitutkinnassa, jossa Yleisradion luultavasti kaikkien aikojen lieroin toimittaja peräsi kunniaansa. Esitutkintalaki määräsi tuolloin, ja määrää edelleen poliisin suorittamaan kaikki asianosaisten vaatimat, kohtuulliset tutkintatoimet – kuten todistajien kuuleminen – jos ne voivat vaikuttaa asiaan. 

Aikoinaan 1980-luvulla esitutkintalakia säädettäessä hallituksen esitys jätti asian poliisin harkintaan. Vastauksessaan eduskunta huomautti muotoilun olevan aivan liian löysä, ja muutti pykälän ehdottomaan muotoon: poliisin ”on suoritettava” asianosaisten vaatimat tutkintatoimet, kunhan kustannukset pysyvät asian laatuun nähden kohtuullisina. 

Poliisi rikkoo tätä lain suoraa määräystä systemaattisesti, junaillessaan esitutkintaa haluamaansa lopputulokseen, ja näitä poliisin rikoksia valtakunnansyyttäjänvirasto auttaa ja edistää aktiivisesti. Näin kaapataan itselle sitä valtaa, jonka eduskunta on väkivaltakoneistolta evännyt.

Siinäpä tiivistyy syytä siihen, että Suomella on enemmän EIT-tuomioita kuin muilla Pohjoismailla yhteensä.

Tämä on Suomi

EIT-tuomioiden valossa tämä on Suomi: oikeusprosessit ovat liian pitkiä, oikeudenkäynnit ovat epärehellisiä, oikeudesta yksityis- ja perhe-elämään ei piitata ja sananvapautta loukataan laajasti ja laittomasti.
Ei tämä koko totuus ole, mutta ei ole uskottava myöskään hymistelykuva sananvapauden ykkösmaasta, jossa ei ole lainkaan korruptiota.

Muut sananvapauden polkijat

Itävaltaa olen tottunut ajattelemaan siivona liberaalina demokratiana, mutta väestöltään vain hieman Suomea suuremmalla maalla on peräti 34 tuomiota sananvapauden rikkomisesta. Itävallalla on tuomioita kaikkiaan 250, joten oikeusvaltion rakentaminen on siellä vielä kesken.
Ranskalla on samat 34 tuomiota, toki maan väkiluku on toista luokkaa. Tässä suhteessa parhaita maita ovat Saksa, 9 sananvapaustuomiota, ja Iso-Britannia, 11. Hieman yllättäen myös Italian sananvapaustuomioiden määrä on maan kokoon nähden pieni, 8 kappaletta. 

Ylivoimaisesti törkein maa on Turkki, joka on tuomittu sananvapauden loukkaamisesta 258 kertaa. Se lähentelee puolta kaikista EIT:n sananvapaustuomioista (619). Tämä siis vuoden 2015 loppuun mennessä, ennen heinäkuun 2016 vallankaappausyritystä, jonka jälkeen maan diktaattoriksi pyrkivä, ja siinä näköjään onnistuva islamistipresidentti Recep Tayyip Erdogan kävi aivan uudella raivolla sananvapauden kimppuun. 

EIT:n prosessit kestävät tavattoman pitkään, kolmesta viiteen vuoteen, jopa kauemmin. On todennäköistä, että muutaman vuoden kuluttua tilasto on Turkin osalta vielä paljon rumempi. Sama Sama koskee myös Puolaa (nyt 25 sananvapaustuomiota), jossa jyräävät Euroopan ihmisoikeussopimuksen sisällön kiistävät kiihkokatoliset ja Unkaria (18), jossa vallassa on muutoin äärimmäinen oikeisto.

Puhumattakaan Venäjästä, jonka nykyiset 27 sananvapaustuomiota tuskin kuvaavat oikein maan nykytilaa.

Hyvät, pahat ja rumat

Suurimpia syntisäkkejä ja toisaalta luokan parhaita voidaan arvioda tarkastelemalla tuomioiden absoluuttisia määriä, tai suhteuttamalla ne väkilukuun. Jälkimmäistä tosin ei juuri näe tehtävän; alle lisätietoihin kokoamani taulukko on ensimmäinen näkemäni vertailu. Taulukossa on EN:n jäsenmaiden pääosan tuomiot suhteessa väkilukuun. Suomen viiteryhmä on siinäkin jokinn aivan muu kuin Pohjoismaat. 3)

Turkki, jonka kanssa ulkoministeri Timo Soini kertoo jakavansa saman arvopohjan, on absoluuttisin luvuin ylivoimaisesti pahin ihmisoikeuksien polkija koko EN:n alueella. Sillä on yhteensä 2 812 tuomiota. Jotain kertoo sekin, että hylättyjä valituksia on vain 67. 

Kakkoseksi pääsee Italia 1 781 tuomiollaan. Niistä 1 183 johtuu ylipitkiksi venähtäneistä oikeusprosesseista. 

Venäjä on kolmonen 1 612 tuomiollaan, tosin väkilukuun suhteutettuna sijaluku on paljon alempi. Venäjästä ja eräistä muista Itä-Euroopan maista tehdyt valitukset ovat kuitenkin pitkään ruuhkauttaneet EIT:n koneiston niin pahoin, ettei esimerkiksi Pohjoismaista tehtyjä valituksia tahdota ottaa käsittelyyn. On siten luultavaa, että myös Venäjän tuomiomäärä tulee lähivuosina merkittävästi nousemaan.
Väkilukuun suhteutettuna korkealle sijoittuu Romania 1 076 tuomiollaan. Niistä peräti 410 on annettu epärehellisten oikeudenkäyntien vuoksi. Rumia lukuja ovat myös Puolan kaikkien tuomioiden yhteissumma 925 ja Bulgarian 524. 

Kunnollisten maiden joukossa omaan luokkaansa ovat Espanja, 86 tuomiota, ja EU:n väestöltään suurin jäsenmaa Saksa, jolla on vain 182 tuomiota. 2,2 tuomiota miljoonaa asukasta kohdin. Sen rinnalla Suomen suhdeluku 25,1 on todella synkkä. Hyvien joukossa korkealle sijoittuu myös Iso-Britannia 305 tuomiollaan. 708 kertaa tuomittu Ranska on jo selvästi huonommalla puolella.

LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut vuosina 1959-2015: http://www.echr.coe.int/Documents/Stats_violation_1959_2015_ENG.pdf

2) KKO:n Pauliine Koskelo ja Mikael Krogerus, Helsingin Sanomat 19.10.2003:http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004175864.html

3. Ihmisoikeuksien rikkomisista annetut tuomiot per miljoonaa asukasta eräissä Euroopan Neuvoston jäsenmaissa. Huomattakoon, että EN perustettiin 1947, ja viimeksi siihen on liittynyt uusi jäsen v. 2007. Aikatekijää ei ole tässä taulukossa huomioitu. Ei myöskään sitä, miten eri maissa osataan käyttää EIT:n tarjoamaa oikeussuojakeinoa; tässä voi olla eroja. 
4. 
   Tuomioiden määrät vv. 1959-2015 ovat EIT:n julkaisemasta taulukosta. Väkiluvut ovat Wikipedian tietoja, ja ne ovat eri maista eri vuosilta haarukassa 2012-2015.

Slovenia 158,5
Bulgaria 74,9
Moldova 72,0
Kreikka 71,5
Kroatia 59,8
Slovakia 54,5
Romania 53,6
Latvia 53,5
Makedonia 52,4
Liettua 40,7
Turkki 35,6
Montenegro 30,8
Itävalta 29,4
Italia 29.2
Unkari 28,8
Viro 28,5
Suomi 25,1
Puola 23,7
Ukraina 22,8
Portugal 21.1
Tsekki 16,6
Serbia 16,3
Albania 15,7
Belgia 15,1
Sveitsi 11,6
Venäjä 11,2
Ranska 10,6
Bosnia-Herzegovina 9,7
Ruotsi 5,6
Norja 5,3
Alankomaat 5,0
Iso-Britannia 4,8
Irlanti 4,7
Tanska 2,5
Saksa 2,2
Espanja 1,8

Päivi Hirvelä EIT:n tuomarina

Päivi Hirvelä valtakunnansyyttäjävirastosta nimitettiin Matti Pellonpään tilalle Euroopan Ihmisoikeusoikeustuomioistuimeen tuomariksi 27.6.2006 erikoisella valintamenettelyllä ja väärillä tiedoilla. On syytä epäillä, että Päivi Hirvelä nimitettiin tuomariksi Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen estämään suomalaisten oikeudensaanti Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa.

Minulla on todistusaineisto tälle väitteelle EIT:n päätöksessä 21.5.2007 Valitusnumero 23819/05 Aho v. Suomi. Olen tehnyt Päivi Hirvelästä rikostutkintapyynnön poliisiministeri Anne Holmlundille ja olen pyytänyt Holmlundia toimittamaan minulle virka-apupyynnöstä kopion. Asiahan kuuluu Strassbourgin poliisin tutkittavaksi. Poliisiministeri Anne Holmlund ei ole vastannut pyyntööni eikä ole antanut minkäänlaista vastausta rikostutkintapyyntööni. Lain mukaan ministerin on vastattava minulle ja minun on saatava rikostutkintapyyntööni virallinen päätös. Ministerin toimintaa valvoo oikeuskansleri Jaakko Jonkka. Pyydän oikeuskansleria selvittämään ministeri Anne Holmlundin toiminnan.

Ministeri Anne Holmlund on vannonut tuomarin valan.

Tuomarinvalan kaava on säilynyt muuttamuttomana vuodesta 1734.
"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

Päivi Hirvelä valittiin tuomariksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Ulkoministeriön tiedote 204/2006, 27.6.2006 on seuraava : Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsi tiistaina 27. kesäkuuta Päivi Hirvelän tuomariksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuolten luvun mukainen määrä tuomareita. Tuomarit valitaan kuuden vuoden määräajaksi, jonka jälkeen uudelleenvalinta on mahdollinen. Tuomareiden toimikausi päättyy heidän täyttäessään 70 vuotta.Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomen nykyiselle tuomarille Matti Pellonpäälle on myönnetty ero 1. tammikuuta 2007 alkaen hänen siirtyessään takaisin Suomeen. Hirvelä hoitaa edeltäjänsä tointa tämän toimikauden päättymiseen eli 31. lokakuuta 2010 saakka.Mikäli ihmisoikeussopimuksen 14 pöytäkirja tulee voimaan Hirvelän toimikaudella, hänen toimikautensa pitenee yhteensä yhdeksäksi vuodeksi.
Diplomi-insinööri Jali Raita kirjoittaa Promerit-sivuilla näin

Päivi Hirvelän valitseminen EIT:n tuomariksi on törkein ihmisoikeusloukkaus Suomessa viime aikoina. Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia yhteiskuntaa vastaan. Nyt yhteiskuntamme korkeimmat laillisuusvalvontairanomaiset, joiden tekemisista juuri valitetaan Euroopan ihmisoikeustumioistuimeen, eli KKO:n, KHO:n presidentit, Koskelo ja Hallberg ja myöskin valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula, jonka tulisi kaikkea laillisuutta valvoa Suomessa, ovat valinneet laillisuuvalvontaorganisaatiosta eli valtakunnansyyttäjänvirastostasta valvojan itselleen eli tuomariksi valtionsyyttäjä Päivi Hirvelän.

Jali Raidan kirje

René van der LINDEN

2006-10-27

President of the Parliamentary Assembly

Parliamentary Assembly Council of Europe

Avenue de l’Europe

67075 Strasbourg Cedex

LYHENNELMÄ SUOMEKSI KIRJEESTÄ PVM 27.10.2006

René van der LINDENille

Dear Sir,Ref.; MAY DAY CALL from Finland.

The election on 27th of June 2006 of Ms. Päivi Hirvelä to become a judge at the European Court of Human Rights.

HÄTÄHUUTO SUOMESTA

Päivi Hirvelän valinta 27.06.2006 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi.Päivi Hirvelän valinta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi tulee peruuttaa ja rikoksiin syyllistyneet saattaa oikeuteen ja rangaista seuraavin perustein Päivi Hirvelä on antanut vääristeltyä tietoa CV:ssään, joka voidaan katsoa rikokseksi Suomessa ja Strasbourgissa.

Valintapaneelin jäsenten on täytynyt tietää virheistä ja heidän on täytynyt toimia yhdessä osallistuen rikokseen. Useimmat valintapaneelin jäsenistä ovat olleet esteellisiä ja heillä ei ole ollut oikeutta valita ja ehdottaa ehdokkaita. Valintapaneelilla ei ole ollut oikeudellista asemaa valita ja ehdottaa ehdokkaita. Voidaan myös perustellusti väittää, että ulkoasiainministeriöllä ei ole ollut oikeutta ehdottaa kolmea ehdokasta tuomioistuimeen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin peittää 46 maata ja 800 miljoonaa ihmistä ja on siten kolmanneksi suurin oikeudellinen yhteisö maailmassa Kiinan ja Intian jälkeen.

Ei siis ole mikään vähäpätöinen asia, ketkä ovat tuomareina EIT:ssä, mikä on heidän moraalinsa, tietonsa ja kokemuksensa laista ja erityisesti ihmisoikeuksistaPäivi Hirvelä on kirjoittanut CV:ssään olleensa tuomarina 9 vuotta ja syyttäjänä 16 vuotta eli yhteensä 25 vuotta. Hirvelä kertoo olleensa apulaistuomarina ensimmäistä kertaa 1 elokuuta 1982 alkaen. 1982 plus 25 vuotta ja päädymme vuoteen 2007. Hakemus on tehty 21.2.2006 ja elämme edelleen vuotta 2006, eli jokin on pielessä.

Hirvelä väittää siis olleensa tuomarina 9 vuotta. Tämä ei ole totta. Hän ollut asiakirjojen mukaan ylimääräisenä, tai määräaikaisena tuomarina vain 26 kuukautta ja 29 päivää. Hirvelä kertoo olleensa "assistant Judge" Kouvolan hovioikeudessa. 1.elok.1982- 31 elok 1990. Mitään apulaistuomarin virkaa ei Suomessa ole edes olemassa vaan Hirvelä on ollut vain viskaali eli esittelijä, jonka oikea käännös olisi "Rapporteur, " Referendary", "Senior secretary of the court of appeal", reporting clerk" tai "judicial secretary of a court of appeal".

Hirvelä kertoo hakemuksessaan olleensa 16 vuotta syyttäjänä. Myöskään tämä ei pidä paikkaansa. Kun kaikki lomat, virkavapaudet jne vähennetään, niin voidaan todeta, että Hirvelä on ollut syyttäjänä 11 vuotta ja 10 kuukautta tai 12 vuotta ja yksi kuukausi laskentatavasta riippuen jättäessään hakemuksensa helmikuussa 2006. 
Epäilemättä Hirvelä on antanut virheellistä tietoa hakemuksessaan yhteen Euroopan korkeimpaan tuomarin virkaan.

Valintapaneelin jäsenten olisi pitänyt hylätä Hirvelän hakemus heti, elleivät he ole osana rikollista suunnitelmaa, sillä se ovat kaikki juristeja, ja he ovat tienneet, ettei Hirvelä ole ollut koskaan vakituisena tuomarina eikä Suomessa edes ole "Assistant Judge " tai "apulaistuomarin" virkaa.Minulle on edelleen epäselvää se, miten valintapaneeli on asetettu, koska en ole saanut pyytämääni selvitystä ulkoasiainministeriöltä. Valtioneuvoston ohjesäännön 6§" määrittelee sen, kuinka ko toimikunta, valintapaneeli olisi pitänyt asettaa. Näyttää siltä, että näin ei ole menetelty.

Valintapaneelin jäsenillä: oikeuskansleri Paavo Nikulalla, KKO:n presidentti Pauliine Koskelolla, KHO:n presidentti President Pekka Hallbergilla, oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissasella, UM:n oikeudellisen osaston päälliköllä Irma Ertmanilla ja sihteeri Camilla Busck-Nielsenilla .... olisi pitänyt olla sivutoimilupa, jota heillä ei ole ollut. Laki on erittäin tiukka tässä erityisesti tuomareille Koskelo ja Hallberg. Sivutoimilupaa he eivät olisi mahdollisesti saaneet, koska he olivat asiassa esteellisiä.Valintapaneelin jäsenet tulevat julkiselta sektorilta, jossa kaikki ihmisoikeusloukkaukset tehdään. Tämä on sietämätöntä.

Erittäin sietämätöntä on korkeimpien oikeuksien presidenttien Koskelon ja Hallbergin sekä kansleri Nikulan osallisuus. Nämä sekä Nikulan apulainen Jonkka että eduskunnan oikeusasiamies Paunio ja tämän apulaiset ovat suurimmat ihmisoikeusloukkaajat Suomessa. Käytännössä kaikki oikeusjutut päätyvät Suomessa korkeimpiin oikeuksiin. Nikulalla on suurin oikeudellinen valta Suomessa, sillä hän kontrolloi hallituksen ja presidentinkin toimia sekä tuomioistuimia ja koko virkakoneistoa. Sama koskee hieman pienemmässä määrin Pauniota. Jos Nikula ja Paunio sekä virastonsa toimisivat oikein ja tehokkaasti, Suomesta ei tarvitsisi lähettää yhtään valitusta EIT:hen.

Valintapaneelin jäsenet ovat tienneet, että EIT:ssä on naiskiintiö ja vajetta naistuomareista. Jos kolmen kandidaatin joukossa on yksi nainen, jonka suositukset on leivottu hyviksi, niin hän tulee valituksi.Hakijoina oli kaksi muut naista: dosentti, OTT Laura Ervo ja professori, OTT Johanna Niemi-Kiesiläinen. Molemmilla oli parempi pätevyys ja tiedot sekä kokemus erityisesti ihmisoikeuksissa vieraissa kielissäkin kuin Hirvelällä.

Hirvelän kokemus erityisesti ihmisoikeuksien alalla on lähes nolla verrattuna kahteen muuhun naishakijaan. Paras hakija tällä suhteessa on professori, OTT Martin Scheinin. Ei voi välttyä ajatukselta, että oikeuskansleri Paavo Nikulalla, KKO:n presidentti Pauliine Koskelolla, KHO:n presidentti Presidentti Pekka Hallbergilla on ollut tarkoitus saada "oma nainen" EIT:hen, ja he ovat siinä onnistuneet, lobbaamaan tukea virheellisille päätöksilleen ja ihmisoikeusrikkomuksilleen.

Pääministeri Vanhanen tietää, että valintamenettelyt kansainvälisiin tuomarintehtäviin ovat remplaÇant, ja hän asettikin 12.08.2005 työryhmän selvittämään tilannetta ja tekemään ehdotukset lain muutoksiksi. Puheenjohtajaksi tuli kansleri Nikula. Nikula ei olisi saanut osallistua tähän työhön, sillä hänelle kuuluu koko virkakoneiston valvonta ja myös tämä työryhmä. Eli Nikula valvoo omia tekemisiään ja jälleen on harkitusti loukattu vallan kolmijakoa kohtaan. Työryhmän raportin olisi pitänyt tulla valmiiksi 30.4.2006. Työryhmä sai jatkoaikaa ja sopivasti ehti "vanhan systeemin " aikana valita ehdokkaat EIT:hen. Raportti on nyt painatuksessa.

Hirvelän nimikirjanotteesta selviää muitakin virallisen laillisuusvalvonnan mädännäisyyksiä. Hirvelä on ollut erilaisissa kilpailevissa tehtävissä hallinnossa. Hän on ollut viskaalina hovioikeudessa ollessaan saman oikeuspiirin alioikeudessa määräaikaisena tuomarina. Hän on ollut julkisena oikeusavustajana ollessaan samalla määräaikaisena tuomarina alioikeudessa. Hän on ollut julkisena oikeusavustajana ollessaan samalla viskaalina hovioikeudessa. Hän on ollut syyttäjänä ollessaan myös määräaikaisena tuomarina alioikeudessa. Hän on ollut valtionsyyttäjänä ollessaan esittelijänä eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa.

Lain mukaan määräaikaisen tuomarin virka tulee julistaa hakuun, jos määräaikaisuus on pidempi kun yksi vuosi. Tätä kierretään sillä että määräaikaisuudet ovat lyhyempiä vaikka yhteensä kestävätkin yli vuoden. "Sopiva" tuomari saadaan tekemään "likainen" tuomio "laillisesti". Hirvelän lyhin määräaikaisuus on ollut yksi päivä. Hirvelällä on ollut ainakin 9 sivutointa, joihin hänellä ei ole ollut lupaa, "kuutamourakointia" siis, Euroopan ihmisoikeussopimuksen Protokolla No. 11 Artikla 21 edellyttää mm, että EIT :n tuomarilla on korkea moraali, jota Hirvelällä tuskin on.

Koska käsillä oleva juttuun ovat sotkeutuneet Suomen korkeimmat laillisuusviranomaiset, juttu voidaan tutkia vain ulkomailla. Myös ministeri Tuomiojan osuus tulee selvittää, sillä hän on kolmen ehdokkaan listan toimittanut.Suomi on paljon korruptoituneempi yhteiskunta kuin yleisesti tiedetään. Ihmisoikeusliiton hallituksessa istuu mm Pentti Arajärvi Tarja Halosen aviopuoliso. Tuskinpa Arajärvi etsii törkeitä ihmisoikeusloukkauksia Tarja Halosen maasta?

Tranparency Internationalin Suomen toimipisteen johtokunnan puheenjohtajana on Turun kihlakunnan johtava syyttäjä Antti Pihlajamäki, jonka jo viran puolesta tulisi paljastaa yhteiskunnallinen korruptio. Hirvelän kokemus on virallisen laillisuusvalvonnan piiristä, jossa hän on tehnyt sekalaisia töitä. Nyt hän on vuodesta 1999 alkaen valtionsyyttäjänä. Vuoden 2005 hän oli kokonaan virkavapaalla ja kuluvan vuoden myös lähes kokonaan. Julkisuudessa ei ole näkynyt mitään syyttämistehtävää, jossa hän olisi loistanut. Hirvelä ei ole Suomen "carladelponte". Hirvelä asuu Lahdessa, josta työmatka virkapaikalle Albertinkadulle Helsinkiin vie parisen tuntia, poikkeuksellista Suomessa ja fyysisesti rasittavaa, jos joutuu tämän joka arkipäivä tekemään.

EIT:n tuomareita valittaessa valintaa ei tulisi kohdistaa virallisen laillisuusvalvonnan piiiristä tuleviin, jossa ihmisoikeusloukkaukset tehdään, ja henkilöt ovat jo valmiiksi ryvettyneitä. Kahdeksan hakijan joukossa kaksi tuli virallisen laillisuusvalvon piiristä. Muut kuusi eivät olleet niin ryvettyneitä. Puhtaina voisi pitää niitä, jotka tulevat yliopistomaailmasta kuten Ervo, Niemi-Kiesiläinen ja Scheinin.Tämä on nyt hätähuuuto Suomesta.Jos kansaivälinen yhteisö nyt epäonnistuu viemään käsillä oleva juttu oikeuteen ja estämään Hirvelän siirtyminen EIT:hen, niin se vähäinenkin luottamus EIT:hen on mennyttä, joka siitä vielä on jäljellä.

Jali Raita, diplomi-insinööri

http://promerit.net/

MAY DAY CALL from Finland.

The election on 27th of June 2006 of MS Päivi Hirvelä to become a judge at the European Court of Human Rights

Katso keskusteluahttp://www.promerit.net/forum/index.php?topic=154.0

Usko oikeuslaitoksen ja laillisuusvalvonnan toimintaan horjuu

Ns. Koiviston konklaavin 6.5.1992 jälkeen kansalaisten usko Suomen oikeuslaitoksen toimintaan alkoi horjumaan. Koiviston konklaavisssa tasavallan presidentti ohjeisti ylempien oikeusasteiden tuomareita ja tämä ohjeistus näkyi tuomioistuinten toiminnassa. Asiasta on valmistunut useita väitöskirjoja. Tasavallan presidentillä ei ole lainmukaista oikeutta puuttua riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Vaasan hovioikeuden eläkkeelle jäänyt presidentti Erkki Rintala totesi haastattelussaan Ilkka-lehdessä 12.6.1998, että ”kuilu kansan ja oikeuslaitoksen välillä kasvaa”. Rintalan mukaan Suomi on oikeuvaltioiden takarivissä yhdessä Puolan ja Italian kanssa.

Entinen korkeimman oikeuden jäsen Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan: ”Taistelu Oikeudesta” sivulla 15: ”Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja ”korkein oikeus” naureskelematta, ja varmaan joku oikeuneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pronobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa.

Kansalaisten usko oikeuslaitoksen toimintaa horjuu pahasti. Sitä osoittaa Turun Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimus: rikos- ja prosessioikeuden sarja A n:o 25 vuodelta 1999. ”Suomalaisten luottamus tuomioistuimiin.”

Kirjassaan ”Laillista laittomuutta” pseudonyyminä kirjoittava eläkkeellä oleva lakimies Pertti Kinnunen, joka on entinen syyttäjä ja liikejuristi, toteaa sivulla 104 seuraavaa: ”Tarkastaessani eduskunnan oikeusasiamiehen virallisia työtilastoja totesin, että vuosina 1984-88 on kaikkiaan ollut ratkaistavana yhteensä 7849 kantelua ja niistä on ollut virkasyyteratkaisuja vain 5. Sivulla 108 Kinnunen toteaa, että ”Meitä aluksi hirvitti ryhtyä tutkimaan oikeuskanslerimme työtilastoja. Pelkäsimme samankaltaista lopputulosta kuin toisen laillisuusvalvojamme osalta”. Sivulla 109 jatkuu: ”Jos oletamme, että kaikki 13 ratkaisua ovat virkasyyteratkaisuja, niin saadaan johtopäätökseksi, että 13 tapauksessa 2758:sta oikeuskansleri on auttanut Suomen kansalaisia eteenpäin laillisissa oikeuksissaan. Prosentteina ilmaistuna 0,47 % on johtanut tulokseen ja 99,53 % kanteluista on mennyt roskakoriin.”

Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan Erkki Ahon ystävä, pastori Juhani Alaranta oli kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan varajäsen. Oikeuskanslerinvirasto kutsui perustuslakivaliokunnan jäsenet ja varajäsenet vierailulle oikeuskanslerinvirastoon. Kokouskutsusa oli mainittu, että ”Baarikaappi avataan klo 15.00”. Juhani Alaranta ei ollut mennyt ko. tilaisuuteen. Heino Virta oli soittanut PR-talojen konkurssivyyhden kanteluasian johdosta esittelijäneuvos Jukka Okolle. Okko oli sanonut Heino Virralle, että ”On justiin sama mitä papereita Te tänne lähetätte, niillä ei ole mitään merkitystä”. 

Laillisuusvalvojat tekevät kuin liukuhihnalta perustelemattomia ”ei anna aihetta-päätöksiä”. Niistä on tullut laillisuusvalvonnan tavaramerkki. Sama tauti on tarttunut myös valtakunnansyyttäjävirastoon ja poliisilaitosten toimintaan. Siksi onkin syytä epäillä, että näistä on tullut selkeitä rikollisjärjestöjä. Korkein oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään, vaikka oikeudenkäymiskaari, Suomen Perustuslaki, Euroopan ihmisoikeussopimus ja EIT:n päätökset edellyttävät päätösten perustelemista.

Kirjassaan ”Oikeus voittaa” entinen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki käy terrierimäisesti KO:n ukkoseuran kimppuun. Korkeimman Oikeuden on astuttava alas norsunluutornistaan ja osattava ottaa huomioon muutakin kuin lakipykälien kiemurat, hän arvostelee Korkeimman Oikeuden viime vuosien toimintaa. Jäätteenmäen mielestä Eeva Vuoren tapaus todistaa, että KO ei elä nykyajassa ja arkipäivässä. KO:n remontti tulisi aloittaa jäsenten nimitystavasta, mikä ruokkii salamyhkäisyyttä. Korkein Oikeus päättää itse ehdokkaistaan ja Tasavallan Presidentti nimittää. Viran täyttömenettely on tehtävä avoimemmaksi. Virkaesitys ja esillepano tulisi myös perustella kirjoittaa Jäätteenmäki. Kansanedustaja ja varatuomari Jäätteenmäki pitää ongelmana myös sitä, että KO ei millään tavalla perustele kielteisiä ratkaisujaan. Uuden perustuslain 21 §:n mukaan ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan jokaisella on oikeus saada perusteltu päätös asiassa.

Korkeimman oikeuden tuomarin Eeva Vuoren miehen kerrottiin saaneen entiseltä Turun käupunginjohtajalta Juhani Lepältä 200 000 markkaa ”pimeää” rahaa kauppasumman osana huvilakaupasta. Lehtitietojen mukaan samassa pöydässä istunut Eeva Vuori ilmeisesti näki rahasumman, mutta hänelle saattoi käydä kuin vitsin mustalaispojalle: hai, kyllä näki, mutta ei huomannut. Syyttäjä jättikin syyttämättä osittain perustein, että 200 000 markka on niin pieni raha Vuorien muuhun omaisuuteen nähden. Myöhemmin oikeusasiamies totesi, että olisi pitänyt nostaa syyte. Asia vanheni ja Eeva Vuorivapautui epäilyistä  ainakin muodollisesti. Vuoren tapauksesta nousi melkoinen kohu, jota ei ainakaan helpottaneet Korkeimman Oikeuden presidentti Olavi Heinosen hermostuneet ja tempoilevat lausunnot. Välillä hän seisoi Vuoren takana, välillä hän näytti alaiselleen epäsuorasti ovea ja välilä hän mietti jo omaakin eroa.

Tuomari on lain nojalla erottamaton: jos hän ei itse älyä erota, niin kukaan ei voi pakottaa häntä siihen. Eeva Vuoren tapaus painuti jo kesän 1997 korvalla unholaan kunnes tuli surullisen kuuluisa Suomen Kuvalehden haastattelu. Siin Korkeimman oikeuden tuomarin spekulaatioista jäi kansalle se kuva, että hänen mielestään laki ei ole kaikille sama. Vuoren jatko virassaan näytti mahdottomalta. Eeva Vuori kuitenkin jäi Korkeimpaan oikeuteen. Jotakin konkreettista Vuoren tapaus aiheutti ylimmässä ja arvokkaimmassa oikeusistuimessa. Sinne palkattiin tiedottaja.

Niin sanotun Koiviston konklaavin jälkeen Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia juklkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeuksien loukkaukset sisältävät yksilötasolla tarkasteltuna lähes poikkeuksetta sarjan erilaisia perus- ja ihmisoikeuksien menetyksiä. Ihmisoikeudet tulisi kuulua kaikille yksilöille, mutta tämä ei ole toteutunut Suomessa. 1990-luvun alun finannsikriisin ratkaisemiseksi tehdyt päätökset ja oikeustoimet ovat useilta osiltaan laittomat ja mahdollistavat mainitut ihmisoikeusloukkaukset. Todellisiin ihmiskohtaloihin pohjautuvissa tapauksissa voidaan epäillä varsin perustellusti, että julkisen vallan toteutukset täyttävät tietyiltä osiltaan myös rikosoikeudelliset tunnusmerkistöt. Valtion tahallisesti ja suunnitelmallisesti toteuttamien oikeustoimien ja eri perus- ja ihmisoikeuksien tyhjäksi tekemisen syy-yhteys on selkeä. Suurten yhtiöitten ja pankkien sekä näiden omistajien etu on valtion taholta asetettu yksittäisten ihmisten ja pienyrittäjien oikeuksien edelle.

Suomen perustuslaissa on kirjattu kolme valtiosääntömme taustalla olevaa arvoa. Ne ovat ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Perusoikeuksilla tarkoitetaan perustuslaissa säädettyjä yksilöille kuuluvia oikeuksia. Niiden tulee olla yleisiä, kaikille yhdenvertaisesti kuuluvia. Perusoikeuksille on ominaista pysyvyys ja oikeudellinen luonne. Perusoikeudet ovat olennainen osa oikeusvaltion tunnusmerkeistä. Näihin sisältyy vaatimus kansalaisvapauksien ja oikeusturvan takaamisesta valtiosäännössä. Perusoikeudet vahvistetaan kansallisessa lainsäädännössä ja ihmisoikeudet vastaavasti kansainvälisillä sopimuksilla.

Säästöpankkien pilkkominen on selkeä esimerkki ihmisoikeusrikkomuksista. Jorma Arangon allekirjoittamassa asiakirjassa todetaan, että ”kauppa (SSP:n pilkoominen) yhteydessä on tarkoitus sopia määräaikaisesta kilpailun rajoittamisesta. Rahoitustarkastus katsoo, että tällainen rajoitus ei ole kilpailun terveiden periaatteiden mukainen, mutta sopimuskokonaisuutta ajatellen haitta jäänee vähäiseksi”. Pääjohtajat perustivat pilkkomista varten työryhmän, joka kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 26. tammikuuta 1993. Ryhmään kuuluivat Osuuspankkien Keskusliiton (OKL) toimitusjohtaja Taisto Joensuu, Postipankin vähittäispankin johtaja Matti Inha, KOP:n talletuspankin johtaja Eino Halonen ja Unitas/SYP:n varatoimitusjohtaja Markku Pohjola, joka valittiin myös ryhmän puheenjohtajaksi. Vakuusrahaston konsulttina toimineen amerikkalaisen investotintipankin Merill Lynchin edustajat ristivät ryhmän G4:ksi (gruop 4 tai 4 gangsters). Näistä asioisa voidaan johtaa se tosiasia, että valtion pankkien toimintaa valvomaan asettama taho hyväksyi asetelman eli kartellin, joka selkeästi on historiatiedon valossa johtanut laajempaa yhteistyöhön, kuin mainostamisen rajoittamiseen tms. verrattavaan toimintaan.

Perusoikeutena ja ihmisoikeuksiin kirjattuna oikeushyveenä omaisuudensuojan tehtävät ja tavoitteet liittyvät yksilöiden tadoullisen toimintavapauden ja taloudellisen turvallisuuden suojaamiseen ja edistämiseen. Omaisuuden suojan taustalla voidaan nähdä ajatus siitä, että jokainen yksilö voisi elää mahdollisimman omavaraisesti, riippumattomasti ja turvallisesti, huolehtien omasta ja perheesä elämästä ja taloudellisista asioista samalla kunnioittaen perusoikeuksia ja vapauksia. Omaisuuden suojaa voidaan pitää edellytyksenä muitten perusoikeuksien toteutumiselle. Mikäli omaisuudensuoja pettää siitä seuraa automaattisesti aina useita muita perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksia. Näin on tapahtunut Suomen valtion toteuttamien pankkisopimusten seurauksena ja valtion suojeluksesta nauttivien pankkien toimesta.

Kirottu salaisuushttp://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html