Suomen vilpillinen pankkikriisi - Virkin kääntöpiiri 14
https://www.youtube.com/watch?v=D_BKieqFFk0&t=28s
ämä videoanalyysi pohjautuu toimittaja Pekka Virkin haastatteluun tietokirjailija Antti-Pekka Pietilän kanssa, joka on tutkinut Suomen 1990-luvun pankkikriisiä ja kirjoittanut aiheesta teoksen Pankkikriisin peitellyt paperit (0:05).
Haastattelussa pureudutaan kriisin taloudellisiin ja inhimillisiin hintoihin, pankkien pelastusoperaatioiden laittomuuksiin sekä poliittisen johdon salaiseen vaikuttamiseen. (0:27).
1. Pankkikriisin inhimillinen ja taloudellinen hinta
Pietilä kuvailee 1990-luvun pankkikriisiä Suomen lähihistorian valtavaksi tragediaksi, jonka hinta oli muihin Pohjoismaihin verrattuna poikkeuksellisen korkea (2:27):
Inhimillinen katastrofi: Noin 60 000 yritystä ja kaikkiaan jopa 500 000 yksityishenkilöä ajautui konkurssiin tai vuosikymmeniä kestäneeseen velkavankeuteen (1:20). Kriisi johti perheiden hajoamisiin ja valtavaan määrään itsemurhia (2:00).
Ulkomaanvaluutan loukku: Valtio ja Suomen Pankki vakuuttivat pitkään, ettei markkaa devalvoida (1:11). Tähän luottaneet tahot ottivat halpaa ulkomaanvaluuttaluottoa, jonka arvo devalvaation myötä räjähti käsiin (1:11).
Kaksinkertaiset kustannukset: Suomen pankkikriisin kansantaloudelliset kustannukset olivat suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) kaksinkertaiset verrattuna Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan (2:27). Kustannukset nousivat vähintään kymmeneen miljardiin euroon (2:17).
2. Valuuttavekselit ja pankkien suojautuminen
Yksi haastattelun keskeisistä juridisista teemoista liittyy valuuttavekselien käyttöön tavallisten velkakirjojen sijaan (3:25):
Muotomäärätty perintäväline: Vekseli on ankara velkakirjamuoto, joka antaa pankille oikeuden välittömään perintään sen langetessa, jolloin velallinen on käytännössä voimaton (3:45).
Veronkierto ja riskien ulkoistaminen: Pankit myönsivät luottoja valuuttavekseliohjelmilla välttääkseen tavallisista velkakirjoista maksettavan leimaveron (4:44).
Pankkien nollariski: Kun devalvaatio iski, kurssitappiot vyörytettiin täysimääräisesti velallisten maksettaviksi (5:49). Samaan aikaan pankit itse olivat suojanneet omat valuuttasaatavansa ja -velkansa, eli pankit eivät todellisuudessa kärsineet devalvaatiotappioita näistä luotoista (6:08).
3. Suomen Yhdyspankin (SYP) operaatio ja juridinen "puhallus"
Pietilä nostaa esiin Björn Wahlroosin roolin Suomen Yhdyspankin kiinteistöomaisuuden pelastamisessa (7:53):
Yhtiörakenteen manipulointi: SYP perusti tytäryhtiön (Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy), johon siirrettiin pankkitoiminta, varat ja velat, mutta arvokkaat kiinteistöomistukset jätettiin holdingyhtiöksi muuttuneeseen Unitakseen (8:27). Tämän jälkeen uusi tytäryhtiö otti nimekseen Suomen Yhdyspankki (9:06).
Lainvastainen velkominen: Alkuperäinen pankki ja uusi pankki olivat eri yrityksiä eri kaupparekisteritunnuksilla (9:31). Pankkilain mukaan velkojan vaihtumisesta olisi pitänyt pyytää velallisten lupa, mitä ei tehty (9:52).
Puuttuvat siirtomerkinnät: Vekselilain mukaan vekselin siirtyminen uudelle taholle vaatii fyysisen siirtomerkinnän (10:23). SYP ei tehnyt näitä merkintöjä valuuttavekseleihin, joten se peri velkoja juridisesti pätemättömillä asiakirjoilla (10:42). Suomalaiset oikeusistuimet katsoivat tätä läpi sormien (11:12).
4. Poliittisen johdon salaiset sopimukset ja "luova juridiikka"
Kriisin hoidossa käytettiin keinoja, joita Pietilä luonnehtii vallan kolmijaon ja ministerivastuulain rikkomiseksi (18:43):
Koiviston konklaavi: Presidentti Maunu Koivisto kutsui linnaansa oikeuslaitoksen ylimmät tuomarit ja pankkiireja (mukaan lukien Wahlroosin) (14:38). Tilaisuudessa painostettiin muuttamaan vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jossa velallista oli pidetty heikompana ja suojeltavana osapuolena (16:23). Koiviston vaatimuksesta tulkinta käännettiin niin, että pankkia oli suojeltava (17:20). Tämän jälkeen Korkein oikeus muuttikin linjaansa täysin päinvastaiseksi velallisia vastaan (18:09).
Miljardiluokan verovapautus: Pankeilta oli jäänyt 1980-luvulta lähtien maksamatta leimaveroja joukkovelkakirjoista noin 10 miljardin markan (1,6 miljardin euron) edestä (12:17). Valtiovarainministeri Iiro Viinanen ja pääministeri Esko Aho suostuivat pankkien vaatimuksesta jättämään nämä perimättä, koska pankit olivat käytännössä konkurssitilassa (12:50).
Eduskunnan erehdyttäminen: Kyseinen leimaveroarmahdus tuotiin eduskuntaan juuri ennen juhannusta "muodollisena virheenkorjauksena" (23:23). Kansanedustajille ei kerrottu lain todellista luonnetta ja miljardien suuruusluokkaa, jolloin laki ajettiin läpi salaa (23:35).
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal: Ongelmakiinteistöjä siirrettiin valtion Arsenal-yhtiöön pankeille edullisella ylihinnalla, jolloin lopulliset tappiot siirrettiin salaisesti veronmaksajien kuitattaviksi (13:42).
5. Jälkipyykki ja vaikeneminen
Pietilä kertoo esimerkkejä siitä, kuinka vaikeaa aiheesta on ollut puhua julkisesti (26:43):
Sensuuri mediassa: Kirjan ilmestyttyä vuonna 2008 Pietilä (joka työskenteli tuolloin Suomen Kuvalehdessä) ehdotti aiheesta laajaa reportaasia (21:34). Lehden päätoimittaja, joka oli entinen SYP:n viestintäjohtaja, soitti pankin lakimiehelle, minkä jälkeen juttua ei suostuttu julkaisemaan (26:09).
Oikeuslaitoksen haluttomuus: Korkein oikeus on systemaattisesti kieltäytynyt ottamasta käsittelyyn tapauksia, joissa olisi arvioitu valuuttavekselien lainmukaisuutta (27:03). Päätösten purkaminen vaatisi poliittista tahtoa, jota Suomesta ei löydy, sillä se toisi esiin edelleen vallassa tai vaikutusvaltaisissa asemissa olevien poliitikkojen nimiä (29:28).
Viinasen puolustus: Pietilän myöhemmissä keskusteluissa Iiro Viinasen kanssa tämä myönsi, että hinta meni väärään osoitteeseen (yrittäjille ja veronmaksajille), mutta korosti, ettei muuta vaihtoehtoa ollut, koska koko pankkijärjestelmä ja kansantalous olivat romahduksen partaalla (27:48). Jos pankkien olisi annettu kaatua, Suomi olisi Pietilän mukaan päätynyt Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ohjaukseen, kuten Kreikka myöhemmin (30:59).
Yhteenveto
Haastattelu piirtää kuvan kriisinhoidosta, jossa lakeja venytettiin tietoisesti, oikeuslaitoksen riippumattomuutta poljettiin ja eduskuntaa johdettiin harhaan pankkijärjestelmän pelastamiseksi (0:37). Pietilän mukaan tehtyjen luovien juridisten ratkaisujen seurauksena syntipukeiksi ja maksumiehiksi valittiin tietoisesti kaikkein suojattomimmat osapuolet: kotimarkkinayrittäjät, tavalliset kansalaiset ja veronmaksajat (19:19).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti