torstai 15. tammikuuta 2009

Vakavia ihmisoikeusloukkauksia


















Ekonomi Jukka Davidsson kirjoitti julkiselle vallalle 6. heinäkuuta 2001 avoimen kirjeen, jossa hän toteaa, että Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Suomen pankkikriisiksi nimetyn tapahtuman syiksi on esitetty monia arvioita. Vaikuttaa siltä, että epäonnistunutta talouspolitiikkaa on selkeästi vähätelty. Vastaava viesti on tullut Suomen Akatemialta, ETLA:sta sekä muista tutkimuksista. Laman keskeisenä aiheuttajana oli siis julkisen vallan edustajat. Aiheuttamansa finanssikriisin ratkaisua julkinen valta haki sopimuksista ja liittouma- ja valtuutussuhteesta pankkien kanssa. Pohjatyön sopimukselle toteutti nk. Rohto-ryhmä. Nämä sopimukset ovat laittomia.

Laittomuuden syyt

Sopimukset mahdollisitivat ihmisten yhdenvertaisuudesta poikkeamisen ja syrjinnän. Ne mahdollistivat ihmisten omaisuuden suojan yksipuolisen kumoamisen. Ne mahdollistivat valtion toimesta puuttumisen ihmisten vapauteen valita harjoittamansa elikeinon "sopeuttamalla" markkinoita. Ne mahdollistivat sen, ettei julkinen valta turvannut ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Valtio valtuutti pankit kaatamaan satunnaisesti yrityksiä ja antoi salaisilla sopimuksilla suoria pääomasuorituksia tukena valituille yrityksille. Valtio sopimuksensa valtuuttamana hyväksyi pankkien valtion pääomien ja maksujen turvin antaa tietyille valituille yrityksille ja ihmisille eritysiehtoja kuten nollakorkolainoja, lainajärjestelyjä ja omaisuuden ostoja kovilla hinnoilla asikkailta pankeille. Sopimus mahdollisti sen, että omaisuuden suoja eri henkilöitten välillä oli suosiva ja syrjivä. Sopimukset mahdollistivat niiden toimenpanoaikana ja valtuuttamana valtavan sarjan erilaisia ihmisten perus- ja ihmisoikeusloukkauksia. Sopimuksella pyrittiin tahallisesti peittelemään valtion itse aiheuttamaa valtavaa taloudellista vahinkoa suoraan noin 4-8 % koko väestöstä ja epäsuorasti noin 20-25 % väestöä. Valtio ei ottanut vastiketta antamalleen pääomalle vaan lahjoitti lakien vastaisesti kymmeniä tai satoja miljardeja markkoja yksityisten osakkeitten omaistajan omaisuudeksi.

Perus- ja ihmisoikeusloukkauksista voidaan todeta se, että kukin yksilö on joutunut alistumaan sarjaan loukkauksia eli jokainen henkilö on omassa asiassaan kohdannut useita eri nimikkeillä kuvattuja tekoja. Näistä keskeisimpiä ovat omaisuuden suojan kumoaminen, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän kiellon kumoaminen, oikeuden työhön ja elinkeinovapauden kumoaminen, sosiaalisten oikeuksien kumoaminen, oikeusturvan loukkaukset, tehokkaitten oikeusturvakeinojen puuttuminen ja kiduttaminen ja muu julma, epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Yksilötasolla ihmisoikeusloukkaukset koskevat, rippuen määrittelytavasta, suoraan satoja tuhansia ihmisiä ja epäsuoraan yli miljoonaa yksilöä.

Valtion kanssa tehdyn sopimuksen suojeluksessa pankit ovat voineet toimia mielensä mukaan, Lukuisat moitittavat rikolliset teot on annettu tapahtua julkisen vallan tieten.

Ekonomi Jukka Davidssonin kysymykset julkiselle vallalle

Pyydän Teitä vastaamaan oheisen kirjeeni perusteella ainakin seuraaviin kysymyksiin:

1. Suomen kansalaisista kymmenet tuhannet ovat menettäneet perus- ja ihmisoikeutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä näitten laittomuuksien oikaisemiksi?

2. Suomen kansalaisista on sadat tuhannet henkilöt ovat menettäneet omaisuutensa julkisen vallan tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä ihmiset saavat omaisuutensa takaisin?

3. Suomessa on finanssikriisin seurauksena langetettu lukuisia tuomioita velallisen epärehellisyydestä tms. perusteella. Nämä tuomiot ovat laittomia, koska yksilöillä on mm. perusoikeutenaan oikeus puolustaa omaisuuttaan laitonta omaisuudensuojan menettämistä vastaan. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä useat laittomasti langetetut tuomiot puretaan?

4. Suomessa on tapahtunut massalukuisesti ihmisoikeuksien loukkauksia. Näistä törkeimpia ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävä sopimuksen määrittämiä tekoja. Näihin tekoihin syyllistyy virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö, kun hän aiheuttaa, yllyttää tai suostuu tai hiljaa hyväksyy tässä artiklassa määritellyt teonkuvaukset. Mitä aioitte tehdä, jotta kaikki epäillyt ihmisoikeusloukkaukset saatetaan tutkintaan, syylliset saatetaan tuomittaviksi ja loukkausten uhrit saavat korvaukset?

5. Julkinen valta ei ole velvoitteistaan huolimatta turvannut kansalaistensa perus- ja ihmisoikeuksia. Mitä aioitte tehdä, jotta vastaavaa ei enää koskaan tapahdu?

6. Ihmisoikeusloukkaukset tulisi kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän, eräänlaisen totuuskomission toimesta. Mikä on suhtautumisenne kyseisen ryhmän nimittämiseen Suomeen?

7.Julkisen vallan edustajat ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja veronmaksajille kymmenien tai satojen miljardien markkojen määräisenä. Mitä aiotte tehdä jotta kyseiset asiat selvitetään ja tekohin syyllistyneet henkilöt asetetaan syytteeseen tuomioistuimessa?

8. Suomessa lainsäädäntyö on suosinut selkeästi pankkeja ja näitten etua koko 1990 luvun. Varsin perusteltua on uskoa, että monet näistä lakimuutoksista (esimerkiksiluottotietojen käyttö) loukkaa ihmisoikeuksia sekä nykyistä perustuslakia. Mitä aiotte tehdä mainittujen asioiden korjaamiseksi?

Pohjaan asiakirjani aineiston Suomen perustuslakiin, Suomeen ratifioimiin ihmisoiekussopimuksiin, virallisiin asiakirjoihin, lukuisiin tutkimuksiin, kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksen keräämiin runsaslukuisiin tositapauksiin, minulle kerrottuiihn tapauksiin, lehdistössä esitettyihin tietoihin, lukuisiin tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden kirjoittamiin kirjoihin sekä omakohtaisiin kokemuksiini.

Ekonomi Jukka Davidssonin kirjelmä

Ekonomi Jukka Davidssonin kirjelmä on 19-sivuinen. Sen sisällysluettelo on seuraava:

Ihmisoikeudet

1. Keskeiset asiat esityksessäni ja teille esittämäni kysymykset

2. Perus- ja ihmisoikeudet jurdisena oikeutena
2.1. Perusoikeusjärjestelmä - perusoikeuksien tarkoitus, merkitys ja suhde ihmisoikeuksiin
2.2. Perusoikeuksien tausta ja sisältö
2.3 Perusoikeuksien soveltamisala
2.4. Perusoikeuksien rajoittaminen
2.5. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset
2.6. Perustuslain soveltaminen esityksessäni

3. Valtion virkamiesten ja poliitikkojen aiheuttama lama

4. Valtion ja pankkien allekirjoittamat sopimukset finanssikriisin ratkaisemiseksi ovat laittomat
4.1. Omaisuuden suojan kumoaminen
4.2. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
4.3. Oikeus työhön ja elinkeinon vapaus
4.4. Massamääräiset ihmisoikeusloukkaukset
4.5. Valtion omaisuuden vastikkeeton luovuttaminen yksityisen tahon omaisuudeksi

5. Valtion tekemien päätösten ja allekirjoittamien sopimusten aiheuttamat perus- ja ihmisoikeusloukkaukset
5.1. Omaisuuden suoja: PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja I artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 17 artikla
5.2. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
5.3. Oikeusturva
5.4. Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon
5.5. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
5.6. Oikeus sosiaaliturvaan
5.7 Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto
5.8. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön kielto

6. Tuottamuksellisesti ja tahallisesti aiheutettu vahinko valtiolle ja veronmaksajille
6.1. Talouspoliittiset päätökset 1980-luvulla
6.2. Pankkitukisopimukset ja markkinoitten sopeuttamiseen tähtäävät järjestelyt
6.2.1. Saako asiakassuhteen siirtää ja julkisen vallan rooli pankkijärjestelyissä
6.3. Skop - SSP - Arsenal väärinkäytökset

7. Lainsäädäntötoimet ja lausunnot

Ihmisoikeusloukkaukset, jukinen valta ja pankkikriisi
Lue
Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti osa 2
http://www.yle.fi/mot/071298/kasis.htm

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti - rivimiehet kiikkiin
http://www.yle.fi/mot/021198/kasis.htm

Ei kommentteja: