Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

Seppo Konttisen kirja Salattu pankkituki ja sitä seuranneet ohjelmat Ajankohtainen kakkonen 13.2.2008 ja A-Zoom 15.2.2008 nostivat uudelleen esille niin sanotun Aktiv-Hansakaupan.

Ajankohtainen kakkonen kertoi 13.2.2008, että 1990-luvun laman aikana Suomessa velkaantui yli 120 000 ihmistä, joista kolmasosa oli yrittäjiä. Lopputuloksena oli henkilökohtaisia katastrofeja: ulosottoja, avioeroja, alkoholismia, jopa itsemurhia. Suurin osa ylivelkaantuneista on kuitenkin sinnitellyt velkataakkansa alla. Tänä vuonna asioiden piti muuttua. Vuodenvaihteessa astui voimaan säädös velkojen lopullisesta vanhenemisesta, jonka piti armahtaa lamavelalliset.

Mutta ihan niin ei taida käydä. Velkaneuvojien arvion mukaan mukaan laman vuoksi velkaantuneista vapautuu maaliskuussa korkeintaan joka kymmenes. Muilla pankkikriisin maksutalkoot jatkuvat vielä vuosia.

A-Zoom jatkoi perjantaina 15.2.2008 keskustelua: Pankkivangit. Joko lamavelallisten pankkivankeus vihdoin päättyy? Reportaasi jättivelkojen painamista kansalaisista ja päättäjistä, jotka katosivat.
Studiovieraana oli salaisesta pankkituesta pamfletin kirjoittanut taloustoimittaja Seppo Konttinen.

Mikä on Aktiv Hansa-kauppa?

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?

Torkeä petos?

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.

Oikeusministeri Tuija Braxin lausuma rakennuslehdelle

Ulosottolain 3:6 §:n muutoksen esteenä on Arsenal velkojen (Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittaman) myyntisopimuksen ehto, joka estää myyjää (valtiota) muuttamaan lakeja ostajan ostettujen saamisten arvoa heikentävästi. Tämä lainmuutosehto koskee muun muassa ulosottolakia.Mikäli lakia muutetaan joutuu myyjä korvaamaan ostajalle kaupan kohteen käyvän arvon. Tämä info oli jo vuosia sitten eduskunnan käytäväkeskusteluissa, kun ensimmäisen kerran mainittua pykälää pyydettiin muuttamaan.

Perustuslain vastainen sopimus

Kauppaehtoihin sisältyvän sitoumuksen pidättäytymistä lainmuutoksilta on pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös valtiosääntöoikeuden kannalta. Kauppasopimus on Suomen perustuslain vastainen. Suomen perustulain 29 §:n mukaan kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Menettely, jolle ministeri koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäviksi.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat perineet saatavia noin 57 000 velalliselta. Perinnässä on myös sellaisia velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille. Toinen hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns. nollaohjelmia, eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia. Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.

Näin Suvi-Anne Siimes vastasi

Suvi-Anne Siimeksen vastaus turkulaisen Kalevi Kannuksen kyselyyn:

"Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Poliittinen salaisuus

Kysyin (siis minä Erkki Aho) kansanedustaja Toimi Kankaaniemeltä, miksi Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu, vaikka on syytä epäillä kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ”Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan”. Onkohan tässä kysymys ns. ”hyvä-veli -järjestelmästä”, johon on päässyt osalliseksi yksi ”sisarkin” eli Suvi Anne Siimes?

Kaikki kansanedustajat ovat tietoisia siitä, että Suvi-Anne Siimeksen Aktiv Hansa-kauppa on rikollisesti tehty. Poliittiseen salaisuuteen kuuluu myös niin sanottu Koiviston konklaavi, jossa päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Kaikki kansanedustajat tietävät salaisen SSP-sopimuksen, jonka mukaan pankeille annettiin vapaus poistaa markkinoilta yrityksiä (noin 60 000) ja laittaa saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Suomalaisilta on oikeudensaanti estetty myös sillä, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi on nimitetty valtakunnansyyttäjävirastosta väärillä tiedoilla Päivi Hirvelä. Näin suomalaiset eivät voi saada oikeutta EIT:ssäkään.
Oman rikollisen toimintansa suojelemiksi päättäjät perustivat niin sanotut maakuntajoukot.

Useita rikostutkintapyyntöjä

Minun oikeustajuni mukaan Aktiv Hansa kauppa on tutkittava ja on selvitettävä sisältyykö siihen rikollista toimintaa. Olen toimittanut aineistot alkuvuodesta 2004 valtakunnansyyttäjävirastoon tutkija Pauli Mattilalle ja tutkinnanjohtaja Simo Kolehmaiselle sekä Keskusrikospoliisiin talousrikosyksikön päällikölle Tapio Kalliokoskelle. Tein tämän kaiken siksi, että minuun on otettu yhteyttä erittäin paljon ylivelkaantuneiden kohtuuttoman aseman parantamiseksi.

On täysin perusteltua vaatia, että valtio purkaa Aktiv Hansa-kaupan sekä vapauttaa ylivelkaantuneet kohtuuttomasta oikeustoimilain ja perustuslain vastaisesta asemastaan kokonaan. Silloin noin 76 000 ylivelkaantuneen asemaa helpotetaan ratkaisevasti. Yhteiskunnan kannalta meillä on varaa sijoittaa tähän 600 miljoonaa markkaa ja saada sitä kautta onnellisempi loppuelämä mahdollisille rikosten uhreille. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Pankkikriisin peitellyt paperit

Antti-Pekka Pietilä on kirjoittanut kirjan Pankkikriisin peitellyt paperit.
Kirjan mukaan kansantaloustieteilijät Seppo Honkapohja ja Erkki Koskela ovat painokkaasti sitä mieltä, että huonon talous- ja rahapolitiikan seurauksena suomalaisen menestyksen kupla paisui kuin ilmapallo. Kun se lopulta puhkesi, markka devalvoitiin, valuutta pakeni maasta, valuuttaluottojen ottajat kaatuivat konkurssiin ja kansalaiset ajautuivat jättimäiseen työttömyyteen. Huonosta talouspolitiikasta kehittyi ensin valuuttakriisi ja sen jälkeen pankkikriisi.

Iiro Viinanen oli yksi päätoimijoista

"Hätä ei lukenut lakia, eikä kuolemanpelossa kaihdettu keinoja", sanoo Iiro Viinanen, joka oli valtionvarainministerinä suuren laman ja pankkikriisin aikana 1990-luvun alussa. Hän oli purkamassa pommia, joka oli viritetty vuosina 1986-1991 eli ennen hänen ministerikauttaan. Valuuttaluottojen vyöry kulki läpi kansantalouden ja yrityskentän. Halvaksi rahaksi luullut valuuttaluotot muuttuivat vääräksi rahaksi, kun markan arvo romahti ja velkapommi räjähti. Valuuttaveloista kehkeytyi Suomen taloushistorian suurin yksittäinen katastrofi, josta kehkeytyi pankkikriisi.

Pankkikriisin sumeisiin kohtiin kuuluu valuuttavelallisten taloudellinen ja oikeudellinen kohtalo. Sitä ei ole juurikaan selvitetty, koska devalvaatioista hyötyjien määrä on ollut lukumääräisesti paljon suurempi kuin tappioista kärsineiden määrä. Vähemmistöön jäävän kansanosan asema on aina kurja. Syrjäytyneet elävät hyvinvoinnin ja hyväksynnän marginaalissa. He ovat eläneet velkahelvetissä.

Valtionvarainministeriön, valtion vakuusrahaston ja Suomen Pankin virkamiehet sekä Esko Ahon hallituksen ministerit myöntävät yksityisissä keskusteluissa, ettei pankkien pelastaminen ja valuuttavelallisten kohtelu mennyt lain mukaisesti.

Björn Wahlroos pääkonna?

SYP kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.

Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.

Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän. Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri Björn Wahlroos perusteli arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom, SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa Vainio ja KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen. Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.

Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen kuin Wahlroosin analyysi.

Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli kirjan mukaan Wahlroos.

SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.

SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Kymmenen miljardia tukea vahingossa

A-P Pietilän kirja antaa raadollisen kuvan siitä, miten poliitikot, pankkivalvojat ja oikeuslaitoskin olivat pankkien juoksutettavissa pankkikriisin aikaan. Uskomaton esimerkki tästä on pankkien saama anteeksianto maksamattomista veroista. Verottajan mukaan pankit olivat jättäneet maksamatta leimaverot liikkeelle laskemistaan sijoitustodistuksista.

Tuolloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen sai 4.2.1993 Verohallituksen laskelmat, että kymmeneltä vuodelta maksamatta jääneiden leimaverojen yhteissumma oli jopa 10 miljardia markkaa eli yli 1,5 miljardia euroa.

Viinanen ymmärsi, että pelkästään tieto tuosta voisi kaataa suurissa vaikeuksissa olevia pankkeja ja aiheuttaa hätätilan. Yksikään pankki ei olisi pystynyt maksamaan laiminlyöntejään.

Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänen päättivät, että leimaverot on pakko antaa anteeksi.

Anteeksiannosta laadittiin pikaisesti lakiesitys, joka eteni keväällä eduskuntaan. Pietilän mukaan kansanedustajat olivat tietämättömiä (kuten tänäänkin asioista) ongelman laajuudesta. On todennäköistä, että kansanedustajat eivät ymmärtäneet mitä päättivät. Hallituksen lakiesityksessä todettiin, että lainmuutoksella ei ollut taloudellisia vaikutuksia.

Eduskunta hyväksyi lain juhannuksen alla kansanedustajien loman edellä ilman sen suurempaa huomiota.

Presidentti Koivisto käskytti tuomareita ja painosti oikeuslaitosta

Miksi tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta. Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä muutoksia vuoden 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjen ratkaisujen sisältöjä ja perusteluja.

Valuuttavelallisten näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostuu kevät 1992, jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon. Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.

Presidentinlinnaan kokoontui 6. toukokuuta tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia sekä presidentin kanslian henkilökuntaa. Mukana oli myös korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano: presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Per Lindholm ja Mikko Tulokas, joka oli juuri nimitetty korkeimman oikeuden jäseneksi.

Paikalle saapui myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallitusneuvos Pekka Hallberg, josta myöhemmin tuli KHO:n presidentti. Lisäksi mukana oli viisi muuta alempien oikeusistuinten jäsentä: Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala, Oulun lääninoikeuden ylituomari Olli Karikoski, Kuopion raastuvanoikeuden pormestari Juha Kettunen ja Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari Markku Arponen. Kaikkiaan osanottajia oli kolmisenkymmentä.

Tilaisuudessa käsiteltiin tuomioistuinten yhteiskunnallista vallankäyttöä ja riippumattomuutta sekä arvioitiin tuomioistuinten toimintaa yleensä. Työjärjestyksestä huolimatta tilaisuuteen ei ollut kutsuttu oikeusministeriön edustajia, hallituksen ministereitä tai muitakaan poliitikkoja.

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Heikki Ylikangas oli yksi osanottajista. Hän on selostanut tilaisuuden tarkoitusta ja luonnetta seuraavasti: "Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa." Tällä Ylikangas viittaa Koiviston aikaisemmin esittämään näkemykseen, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoja. KKO oli tehnyt vain kuukautta ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta päätöksen, joka tuki lainanottajien oikeuksia.

Koiviston puhuttelu muutti tuomioiden linjaa

Koivisto oli Pietilän mukaan hyvin vihainen tuomareille, jotka olivat ottaneet päätöksissään kuluttaja-asiamiehen roolin. Koiviston mukaan tuomioistuinten olisi pitänyt huomioida lain lisäksi pankkien taloudellinen asema ja kansantaloudelliset näkökulmat.

Olavi Heinonen oli kirjan mukaan äärimmäisen kiusaantunut keskustelusta. Pietilän mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduuksia ja velallisten vahingoksi yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Koiviston keskustelut on tallennettu Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa 2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Myöhemmin Koivisto on kirjan mukaan muistuttanut, että oikeuslaitoksen pitää ottaa kantaa heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Koiviston ajatuksissa tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon, että pankkikriisin aikaan pankeista oli tullut heikompi osapuoli.

Oikeuslaitos päätti pankin tarpeen mukaan

Oikeuslaitoksen juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa noista luotoista oli vekseleitä. Korkein oikeus oli jo kuitenkin vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin papereihin.

Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli, että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa. Kun devalvaatio räjäytti asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu markkasumma.

Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein oikeus ei antanut pankille valituslupaa. Tuosta päätöksestä välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli, vaan normaali luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.

Kun verottaja puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, pankki onnistui todistamaan oikeudessa, että kyseessä on vekseli. Näin siis SYP onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja Korkeimmalle oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä oli pankille edullisinta.

Valuuttavelalliset elävänä hirressä rikosten uhreina

Valuuttavelallisten kohtaloksi koitui Suomen markan devalvaatio, jota ei koskaan pitänyt tulla. Suomen Pankki ja pääministeri Esko Ahon hallitus vakuuttivat yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa, että vahvan ja vakaan markan politiikka on kansantalouden ja hyvinvoinnin ankkuri.

Pohja kuitenkin petti, ankkuri irtosi, markka devalvoitiin ja päästettiin kellumaan. Tapahtumien virta alkoi viedä valuuttavelallisia. Tulvan paisuessa mukaan tempaantui satojatuhansia suomalaisia, joiden velat kasvoivat ylivoimaisen suuriksi. Lopulta pankki pani heidän omaisuutensa pakkomyyntiin. Vuonna 1994 ulosotossa oli yli 500 000 suomalaista, kun "normaalina" voidaan pitää vuoden 2006 tasoa, noin 200 000.

Valuuttaluottojen perintä on ollut poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen yhteydessä on myös koeteltu Suomen kansainvälisten valtiosopimusten pitävyyttä. Tuomioistuinten tuomarit eivät ole tutkineet tai ymmärtäneet, minkälaisista asiakirjoista korivaluuttavekseleissä oli kyse. Valtionvarainministeriö ja pankkitarkistajat ovat edesauttaneet epäselvyyksien luomisessa. Tarkoitus ja tavoite ovat ohittaneet Suomen lain. Kun otetaan huomioon pankkien, pankkiviranomaisten ja poliittisen vallan yhteistyö lainsäädäntötyössä, niin tästä paljastuu suuren luokan operaatio. Valuuttavelkojen jälkien seuraaminen vie lukijan Suomen taloushistorian synkimpään ajanjaksoon, suureen lamaan ja pankkikriisiin, jonka selvittelyyn osallistuivat maamme silloiset huippupolitiikot. Heidän tekonsa ja kommenttinsa vaikuttivat valuuttavelallisten järkyttävään kohtaloon.

1980-luvun talouspoliittisen kokeilun, vakaan markan ylläpidon kustannukset toteutuivat satojen miljoonien markkojen tappiopottina. Se kaatui lyhentämättömänä ensin valuuttavelallisten ja sen jälkeen veronmaksajien syliin. Ihmettelyn määrä lisääntyi, kun 1990-luvun puolivälissä käynnistettiin useita lainsäädäntöhankkeita, joilla tehtiin hyväksyttäviksi pankkikriisin aikana kiireessä tehdyt ja toteutusaikanaan lainvastaiset ratkaisut.

Lähde mm.
A.-P. Pietilä: Pankkikriisin peitellyt paperit, ISBN 978-951-884-443-6, julkaistu 22.5.2008

Koiviston konklaavi – salatut sopimukset

Vakaan markan politiikka johti Suomen taloudelliseen katastrofiin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 6.5.1992 oikeusjärjestelmän edustajia presidentinlinnaan kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niistä johtuvissa rikosasioissa. Kokouksessa puhetta johti silloinen Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen.

Pyysin tasavallan presidentti Tarja Haloselta tuon kokouksen pöytäkirjoja todistusaineistoksi oikeuskäsittelyyn. Vetosin EY:n tuomioistuimen päätökseen niin sanotussa Fortum asiassa 15.7.2003. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen julisti asiakirjat salaisiksi minulle 24.10.2005 lähettämässään kirjeessä. Perusteluna oli presidentti Mauno Koiviston pyyntö.

Säästöpankkisopimus

Pankkikriisin varjossa Suomessa suoritettiin vallankaappaus, jossa pankeille annettiin valtuudet jakaa kansalaisten varallisuus haluamallaan tavalla. Poliittisen siunauksen ohjeistus sai Esko Ahon hallituksen ministerivaliokunnalta, johon kuului pääministerin lisäksi valtionvarainministeri Iiro Viinanen, ministerit Mauri Pekkarinen Keskusta, Jan-Erik Enestam Ruotsalainen kansanpuolue ja Toimi Kankaanniemi Kristilliset. Menettelyn osana solmittiin 14.10.1993 SSP:n pilkkomissopimus, mikä valtion puolesta allekirjoitettiin 22.10.1993. Sopimukseen sisältyi nimetyillä aloilla toimivien yritysten vapaa realisointioikeus. Tuomioistuinten tehtäväksi jäi tuomita pankkien vaatimusten mukaan. Laillisuusvalvojat ja valtakunnansyyttäjä varmistivat lainrikkojen syytesuojan. Säästöpankkisopimus julistettiin salaiseksi. Käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä n:o 2 vuonna 2002, että tuomarikunta on organisoitu poliittisten valtaelinten alaisuuteen.

Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa

KEP:n Säästöpankin johtaja Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002 väliotsikossa mainitut sanat. Korpela jatkaa, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaiden kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja Antti Ojala sanoi näin ” Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat olivat pankille riski, mutta tässä poistui kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Jälkien peittely

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta.
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.

Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja Veikko Korpela on antamassaan haastattelussa myöntänyt pankkien perineen velkoja kahteen kertaan. Samaan perintäongelmaan on kiinnitetty huomiota myös Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuodelta 2000 ja oikeusturva-asian neuvottelukunnan kertomuksessa vuosilta 2000-2001. Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä Iltalehden haastattelussa 15.8.2005. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myöntää, että pankit toimivat rikollisesti. Pankit saattoivat vapaasti lähes ilman kontrollia laittaa ongelma-asiakkaidensa luottoja tuohon roskapankin (Arsenalin) piikkiin ja saada valtiolta täysimääräisen korvauksen noista ongelmaluotoista, jotka se laittoi tuohon roskapankin piikkiin. Lisäksi pankki tuhosi näiden ongelmaluottoja ottaneiden yrittäjien yritykset ja omaisuuden sekä takaajien omaisuuden. Roskapankin piikki oli auki ja rahalla ei ollut mitään takarajaa, sanoo kansanedustaja Kankaanniemi. Nyt on päästy lamasta ulos, pankit ovat rikkaita, mutta laman todelliset uhrit ovat hoitamatta, jatkaa Kankaanniemi. Se on Lipposen kahden hallituksen häpeä.

Johtopäätökset

Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.

Pankin toiminta ja pankkipelin pelurit

Pankki ei ole pitkämielinen,
se ei ole lempeä,
se vaatii,
se uhkaa,
se määräilee,
se käyttäytyy sopimattomasti,
se etsii omaansa,
se lonkeroituu,
se muistaa kärsimänsä pahan,
se iloitsee vääryydestä,
mutta yhdessä totuuden kanssa jos totuus on valehtelijoiden puolella, kaikki se pettää,
kaikki se ottaa,
kaikki se sanelee,
kaikki se vie.

Ennen pankki oli pankkikirja, velkaa ja vekseleitä. Nyt rahasta on tullut näkymätöntä tukkurahaa. Pankissa pienen ihmisen rahat ovat kuin herran kukkarossa.

Aikoinaan pankki vältti riskejä. Mutta1990-luvun alussa pankki otti riskejä. Arvopaperistetuilla markkinoilla romahduksen merkit eivät näkyneet pankkien taseissa.

Ennen pankki oli kaikille sama, paitsi tietysti rikkaille. Nyt se myy yleisten ja yhtäläisten tuotteiden sijasta räätälityötä ja mittatilausrahaa etupäässä rikkaille.

Ennen pankki oli rahan pesäpaikka. Nyt se on likaisen rahan pesupaikka.

Pankki on peto, joka saalistaa pankkipalvelumaksuja, lainanavausmaksuja, toimitusmaksuja, postitusmaksuja, provisioita, premioita ja niin edelleen. Kun pankki saalistaa, kylläinen peto saalistaa.

Pankit käyttivät edustuskuluihinsa yli 100 miljoonaa markkaa vuodessa. Se on mannaa, marmeladia ja hunajaa, kun päätöksentekijöitä syötetään, juotetaan ja matkustetaan. Se on eturuokaa ostereille ja lohelle.

Pankin pelko on nöyryyden, yhdenmukaistumisen ja samaistumisen alku. Pankinjohtajat, jotka korottelevat lainanottajien korkoja yksipuolisin saneluratkaisuin, ovat ottaneet korot mukaansa taivaisiin.

Pankki on käytetyn rahan osto- ja myyntiliike, jossa kauppiaan voitto ei ole korkomarginaali, vaan myös palvelumaksu.

Pankki määräilee, sanelee, kieroilee eikä anna hyvällä vaan pahalla korolla. Pankki on herrojen huone, kapitalismini pääesikunta ja ideologinen armeija, porvariston riittien ja rukousten temppeli.

Pankeissa uhrataan ihmisiä.

Näin kirjoitti nykyinen europarlamentaarikko Esko Seppänen 1990-luvun alussa. Pankeille siis annettiin suosituimmuusasema oikeuskäsittelyssä Se tarkoitti sitä, että pankki voittaa oikeudessa. Rikollisille annettiin syytesuoja joten tavallinen rehellinen kansalainen hävisi lähes poikkeuksetta käymänsä oikeustaistelut pankkeja ja Arsenalia vastaan. Asia voidaan todistaa myös Korkeimman Oikeuden päätöksillä.

Pankkipelin peluritPankkipelin pelureiden takia Suomen kansa joutui kärsimään valtavat taloudelliset tappiot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset. Antti-Pekka Pietilä on kirjassaan Pankkikirja nimennyt pankkipelin pelurit, joita olen täydentänyt tietyiltä osin.

Tässä he ovat:

- Yrjö-Olavi Aav (s.1946) oli STS-Pankin toimitusjohtaja Ulf Sundqvistin toimiessa pääjohtajana. STS-Pankin ja KOP:n fuusion jälkeen hän siirtyi KOP:n järjestöpankin johtajaksi pitämään huolta ay-liikkeen rahojen säilyvyydestä KOP:n tileillä.

- Esko Aho (s.1954) valtiotieteen maisteri (kesk.) oli pääministerinä ja Suomen Keskustan puheenjohtajana syvimmän pankkikriisin vuosina 1991-95.

- Ele Alenius (s.1925) valtiotieteen tohtori (SKDL) toimi pääministeri Mauno Koiviston (sd) hallituksen valtionvarainministerinä vuonna 1969, jolloin paikallispankkien riskejä vähättelevät pankkilait säädettiin.

- Matti Ali-Melkkilä (1931-1989) varatuomari, toimi SKOP:n toimitusjohtajana ja pääjohtajana vuosina 1983-89. Hän ideoi ja johti HOP:n kaappausta vuonna 1985 ja hänen johdollaan pankki investoi ja luototti miljardeilla markoilla mm. Tampellaa. Hän johti pankin aggressiivista laajentumista aina itsemurhaansa saakka joulukuussa 1989.

- Jorma Aranko (s.1931) ekonomi, toimi Suomen Pankin johtajana vuosina 1968-76, OKO:n johtokunnan jäsenenä 1977-78 ja Postipankin Lontoon tytärpankin toimitusjohtajana vuosina 1979-88. Hänet valittiin pankkitarkastusviraston ylijohtajaksi, kun rahamarkkinoiden vapautumisen ongelmat alkoivat ilmetä ja SKOP:n kriisi nousi pintaan vuonna 1988. Viraston nimi muutettiin rahoitustarkastukseksi. Hän on johtanut pankkeja valvovaa virastoa koko pankkikriisin ajan ja ollut vastuussa yhdessä valtion vakuusrahaston kanssa pankkituen jaosta ja pankkien pelastussuunnitelmien käsittelystä.

- Ulf Burmeister (s.1944) todettiin vastuulliseksi Postipankin rahamarkkinatappioista keväällä 1994 ja vuosina 1992-94 New Yorkin-konttorissa käytetyistä kielletyistä johdannaisinstrumenteista. Hänet erotettiin keväällä 1995.

- Kenneth Degert (s.1950) oli STS-Pankin varatoimitusjohtaja pääjohtaja Ulf Sundqvistin aikana. STS-Pankin ja KOP:n fuusion jälkeen hän siirtyi KOP:n pankkilakimieheksi. Degert vastusti STS-fuusiota.

- Casimir Ehrnroth (s.1931) lainopin kandidaatti, vuorineuvos toimi Unitas/SYP:n hallituksen jäsenenä ja pankkiryhmän merkittävänä vaikuttajana 1980-luvulta alkaen.

- Peter Fagernäs (s.1952) oikeustieteen kandidaatti (kok) toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1988-92. Hän toimi Jaakko Lassilan apuna Kouri-kaupoissa.

- Göran Grönroos (s.1941) toimi ruotsikielisen Paraisten Säästöpankin toimitusjohtajana, siirtyi Turun Säästöpankin kautta valtakunnallisen säästöpankki Aktian pääjohtajaksi.

- Heikki Haavisto (s.1935) agronomi, lainopin kandidaatti (kesk) toimi MTK:n toiminnanjohtajana ja puheenjohtajana 1970- ja 1980-luvuilla, kun pellervolainen osuustoiminta laajentui aj osuuspankit vahvistivat asemiaan maaseudun rahoittajana. Hän toimi OKO:n hallintoneuvoston varapuheenjohtajana vuosina 1985-93.

- Liisa Halme (s.1949) kauppatieteen maisteri, oikeustieteiden kandidaatti toimi valtion vakuusrahaston apulaisjohtajana.

- Arto Heinonen (s.1926) lainopin kandidaatti, toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1981-92.
Hänet on nimetty yhdeksi KOP:n yrityspankkitoiminnan suurtappioista vastuulliseksi henkilöksi.

- Antti Helenius (s.1930) kauppatieteiden maisteri, KHT-tilintarkastaja toimi KOP:n tilintarkastajana kokopankkikriisin ajan.

- Ahti Hirvonen (s.1931) kauppatieteiden maisteri, toimi SYP:n toimitusjohtajana vuosina 1983-88 ja pääjohtajana vuosina 1988-92, kiivaimpana kasinopelikautena.

- Jukka Härmälä (s.1946) ekonomi, toimi KOP:n ulkomaantoiminnasta vastaavana johtokunnan jäsenenä vuosina 1984-88. Hänen aikanaan ulkomaisista sitoumuksista koitui kolmen miljardin markan luottotappiot.

- Jaakko Ihamuotila (s.1939) diplomi-insinööri, vuorineuvos, toimi KOP:n hallintoneuvoston vaikutusvaltaisena jäsenenä pääjohtaja Jaakko Lassilan ajasta aina fuusion saakka.

- Raimo Ilaskivi (s.1928) valtiotieteen tohtori, valittiin SYP:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun pääjohtaja Ahti Hirvonen ja varatoimitusjohtaja Björn Wahlroos olivat myyneet Kouri-kauppojen osakkeet Finanssilaitos Oy:lle.

- Taisto Joensuu (s.1937) varatuomari, toimi Osuuspankkien Keskusliiton toimitusjohtajana vuodesta 1988 lähtien. Hän osallistui SSP:n pilkkomisryhmään. Hänet päätettiin siirtää pakolla eläkkeelle vuoden 1996 lopulla.

- Kaarlo Jännäri (s.1947) siirrettiin Suomen Pankin rahoitusriskien osastopäällikön paikalta SKOP:n pääjohtajaksi Christopher Wegeliuksen jälkeen.

- Erkki Karmila (s.1942) varatuomari, oli KOP:n ulkomaantoiminnasta vastaavana johtokunnan jäsenenä vuosina 1983-91.

- Kalevi Kauniskangas (s.1938) oli Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja ja SKOP:n johtokunnan jäsen pankin villeimpinä vuosina.

- Heikki Koivisto (s.1946) valtiotieteen lisensiaatti, toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1987-91. Hänet erotettiin valuuttakauppatappioiden vuoksi.

- Mauno Koivisto (s.1923) filosofian tohtori, presidentti (sd) valmisteli pääministerinä vuoden 1969 pankkilait, jotka sallivat paikallispankeille liikepankkeja löysemmät vakavaraissäännöt. Vakaan markan politiikan kummisetä.

- Pauli Komi (s.1936) varatuomari, toimi OKO:n pääjohtajana pankkikriisin ajan.

- Matti Korhonen (s.1939) valtiotieteen maisteri (kok) toimi pääministeri Harri Holkerin valtiosihteerinä.

- Pentti Kouri (s.1949) (kesk) Yhdysvalloissa asuva kansantaloustieteen professori ja liikemies. Hän osallistui useimpiin suuriin suomalaisiin osakekauppoihin 1980-luvulla.

- Rolf Kullberg (s.1930) valtiotieteen maisteri, toimi Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1983-92. Hänen johdollaan pääomamarkkinat vapautettiin, luotonanto päästettiin vapaaksi ja korkosäännöstely purettiin.

- Hannes Kullvik (s.1948) tekniikan tohtori, toimi 1980-luvun loppuun saakka pääjohtaja Jaakko Lassilan luottomiehenä sijoitusyhtiö Sponsor Oy:n toimitusjohtajana. Hän suunnitteli Kouri-kauppoja. Hän itse ansaitsi kaupoista 15 miljoonaa markkaa.

- Henrik Kuningas (s.1952) kauppatieteiden maisteri, erikoistui vuonna 1983 suurten ja salaisten osakekauppojen järjestämiseen. Hän oli Kouri-kauppojen päätekijöitä. Hän osallistui lukuisiin suurin kauppoihin, jossa myyjinä tai ostajina olivat Björn Wahlroos, Christopher Wegelius tai Jussi Riikonen.

- Veijo Laakso (s.1953) toimi Juhani Riikosen alaisena SKOP:n kiinteistösijoituksesta vastanneena johtajana.

- Jaakko Lassila (s.1928) kauppatieteiden tohtori, oli Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä vuosina 1970-74, Pohjola yhtiöiden pääjohtajana vuosina 1974-83 ja KOP:n pääjohtajan vuosina 1983-91.

- Ralf Lehtonen (s.1938) valtiotieteen maisteri, toimi eläkevakuutusyhtiö Eläke-Varman varatoimitusjohtajana.

- Veijo Lehtoruusu (s.1930) oli Kanta-Uudenmaan säästöpankin toimitusjohtajana ja hänen johdollaan pankki osallistui useisiin uhkarohkeisiin sijoitussopimuksiin.

- Jouko K. Leskinen (s.1943) varatuomari, Sampo-yhtiöiden pääjohtaja.

- Seppo Lindblom (s.1935) valtiotieteen lisensiaatti (sdp) toimi Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä vuosina 1982-87 ja Postipankin pääjohtajana vuosina 1988-95. Hänet erotettiin elokuussa 1995 ja hän joutui jättämään pankin maaliskuussa 1996.

- Erkki Liikanen (s.1950) valtiotieteen maisteri, toimi valtionvarainministerinä vuosina 1987-90, jolloin Suomen talous ylikuumeni ja sortui itsenäisyyden ajan syvimpään lamaan.
Tauno Matomäki (s.1937) diplomi-insinööri, vuorineuvos, Repola Oy:n pääjohtaja, toimi KOP:n hallintoneuvoston viimeisenä puheenjohtajana.

- Yrjö Niskanen (s.1932) kauppatieteiden maisteri, vuorineuvos, oli Pohjolan-yhtiöiden pääjohtajana ja KOP:n hallintoneuvoston vaikutusvaltaisena jäsenenä vuodesta 1993 alkaen.

- Matti Niemi (s.1948) ekonomi, nousi Postipankin toimitusjohtajaksi syksyllä 1988 Ilpo Santalan erottamisen jälkeen. Niemi ja Lindblom erotettiin samassa hallintoneuvoston kokouksessa.

- Esko Ollila (s.1940) varatuomari (kesk) Suomen Pankin johtokunnan jäsen, osallistui pankkikriisin selvittelyyn valtion vakuusrahaston johtokunnan jäsenenä. Hän on toiminut Suomen Keskustan pankkipoliittisena asiantuntijana.

- Hannu Paronen (s.1937) toimi Lounais-Suomen Säästöpankin toimitusjohtajana Salossa.

- Paavo Prepula (s.1941) valtiotieteen maisteri. Toimi Tampereen Aluesäästöpankin toimitusjohtajan vuosina 1986-92 ja Suomen Säästöpankin toimitusjohtajana vuosina 1992-94.

- Heikki Pöntiskoski (s.1939) oli Suomen Säästöpankkiliiton toimitusjohtajana.

- Eero Rantala (s.1941) toimi vuodesta 1965 lähtien eri tehtävissä OTK:ssa, nousi OTK:n ja EKA-yhtymän pääjohtajaksi. Hän toimi sdp:n kauppa- ja teollisuusministerinä ja piti likeisiä suhteita Mauno Koivistoon. EKA kaatui hänen johdossaan vuonna 1994.

- Juhani Riikonen (s.1949) ekonomi, toimi SKOP:n sijoitustoiminnasta vastaavana johtajana vuoteen 1991, jolloin hänet erotettiin.

- Tarmo Ruosteenoja (s.1948) vastasi SKOP:n tietotekniikasta ja valvontajärjestelmien toteuttamisesta.

- Annikki Saarela (s.1944) oikeustieteen kandidaatti, oli Postipankin johtokunnan ainoana naisjäsenenä 1988-95, kun pankki osallistui sekä Kouri-kauppoihin että ns. johdannaiskauppoihin. Hänet todettiin vastuulliseksi raportointien laiminlyönteihin ja hänet erotettiin johtokunnasta toukokuussa ja koko pankin palveluksesta elokuussa 1995.

- Ilpo Santala (s.1940) oikeustieteen kandidaatti, toimi Postipankin toimitusjohtajana 1988. Hän solmi Pentti Kourin kanssa salaiset n. 500 miljoonaan markkaan nousseet rahoitus- ja voitonjakosopimukset muun johtokunnan tietämättä. Hänet erotettiin syyskuussa 1988.

- Timo Santalainen (s.1947) kauppatieteen tohtori, oli Säästöpankkiliiton strategian suunnittelija ja paikallisten säästöpankkien pääkouluttaja.

- Kimmo Sasi (s.1952) varatuomari, diplomiekonomi, kansanedustaja (kok) toimi Postipankin hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1992-95, jolloin pankki sekaantui New Yorkissa tappiolliseen johdannaiskauppaan.

- Jorma Savolainen (s.1941) ekonomi, toimi SKOP:n johtokunnan alaisena osastopäällikkönä, joka suunnitteli pankin aggressiivisia osakekauppoja. Hän allekirjoitti alkuvuodesta 1989 kiertokirjeen, jolla alueellisia säästöpankkeja kehotettiin jatkamaan luotonantoa, markkinaosuuksien kasvattamista ja liiketoiminnan lisäämistä Suomen Pankin vastakkaisista ohjeista huolimatta.

- Kalevi Sorsa (s.1930) yhteiskuntatieteiden maisteri (sd) Suomen Pankin johtaja, toimi pääministerinä vuosina 1982-87.

- Eljas Sukselainen (s.1942) kauppatieteiden maisteri, vastasi SKOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1977-89 yrityspankkitoiminnasta, yritysluotoista ja kansainvälisistä operaatioista. Hänen toimintansa aiheutti pankille satojen miljoonien tappiot.

- Ulf Sundqvist (s.1945) valtiotieteen maisteri, toimi SDP:n puoluesihteerinä vuosina 1975-81 ja sen jälkeen STS-Pankin toimitusjohtajana ja pääjohtajana vuoteen 1991, jolloin hänet valittiin SDP:n puheenjohtajaksi, Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet 26 miljoonan markan vahingonkorvauksiin aiheutetuista tappioista.

- Teppo Taberman (s.1945) toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1985-94) vastaten suurasiakkaista ja ongelmayrityksistä. Hän jouti eroamaan KOP:sta 1994.

- Eero Tamminen (s.1947) varatuomari, toimi Postipankin ja työeläkeyhtiö Eläke-Varman omistaman osakepeliyhtiön Suomen Sijoitusosake Oy:n toimitusjohtajana vuosian 1986-88. Hänet erotettiin vuonna 1988.

- Christoffer Taxell (s.1948) oikeustieteen kandidaatti, oli oikeusministerinä vuosina 1979-87, kun pankkien liiketoiminta kasvoi ja mm. SKOP ylitti pankkilain säännöksi. Hän vastusti pankkivalvonnan lisäämistä.

- Mika Tiivola (s.1922) lainopin kandidaatti, majuri, oli SYP:n pääjohtajana vuosina 1970-88, jolloin suuret liikepankit kamppailivat Suomen pankkiherruudesta taseen koolla, nurkanvaltauksilla ja yrityskaupoilla.

- Taito Tuunanen (s.1950) merkonomi. Parhaimmillaan hänen sijoitusvoittonsa olivat noin 100 miljoonaa markkaa. Osakekurssien romahduksen jälkeen 1980-luvun lopussa hänen osakesalkkunsa meni Unitas/SYP:n haltuun ja hänen velkansa nousi noin 50 miljoonaan markkaan.

- Björn Wahlroos (s.1952) kauppatieteen tohtori, investointipankki Mandatum Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 1992 lähtien. Siirtyi vuonna 1985 SYP:n johtokunnan jäseneksi. Hän kannatti aggressiivista sijoituspolitiikkaa, nopeita nurkanvaltauksia ja uhkarohkeita ostoja.

- Lasse Wahlroos (s.1954) varatuomari toimi STS-pankin johtokunnan jäsenenä ja pääjohtaja Ulf Sundqvistin alaisena vastaten yritysasiakkaista.

- Christoffer Wegelius (s.1944) varatuomari, oli SKOP:n toimitusjohtajana Matti Ali-Melkkilän ollessa pääjohtajana. Hän toimi pankin kasvustrategian käytännön toteuttajana. Vuosina 1989-91 hän toimi pääjohtajana, jolloin mm. Tampellan luototus kasvoi ja pankin vakavaraisuus laski. Hänet erotettiin syyskuussa 1991.

- Iiro Viinanen (s.1944) diplomi-insinööri (kok) oli valtiovarainministerinä koko pankkikriisin ajan vuodesta 1991 lähtien. Hän vastasi SSP:n pilkkomisesta sekä KOP:n ja SYP:n fuusioista.

- Pertti Voutilainen (s.1940) diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri aloitti KOP:n pääjohtajana vuonna 1992 ja johti sitä vuoteen 1995, jolloin KOP fuusioitiin SYP:hen.

- Kari Wuorisalo (s.1942) varatuomari, oli SKOP:n johtokunnan jäsen SKOP:n kasinvuosina aina pankin kaatumiseen saakka.

”He tuhosivat Suomen talouden”

Näin itsenäisyyspäivän aattona ajattelen talvi- ja jatkosodan veteraaneja. Sodan aikana sai pysyvän vamman 94000 suomalaista. Heistä on edelleen keskuudessamme yli 15000 sotainvalidia. Talvi- ja jatkosota olivat Suomen kansalle valtava voimanponnistus ja Suomi säilytti itsenäisyytensä raskaat tappiot kärsien. Sotien jälkeen alkoi lähes ylivoimaiselta tuntunut jälleenrakennusaika. Suomi nousi sodan tuhkasta kansainvälisesti arvostetuksi sivistys- ja hyvinvointivaltioksi. Tästä kaikesta kuuluu jakamaton kunnioituksemme ja kiitoksemme sotiemme veteraaneille.

Näin itsenäisyyspäivän aattona ajattelen niitä satojatuhansia ihmisiä, jotka joutuivat kärsimään vakaan markan politiikasta. Sillä aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys ja yli 280 000 ylivelkaantui, noin 60 000 elinkelpoista yritystä tuhottiin ja yritysten omistajien omaisuus tuhottiin. Noin 14 500 ihmistä teki itsemurhan. Olen vahvasti sitä mieltä, että kysymys on kansanmurhasta. Olen perehtynyt erittäin tarkasti vakaan markan aiheuttamaan pankkikriisiin ja niiden ihmisten ongelmiin, joilla ei ole Suomessa mahdollisuutta saada oikeutta. Suomessa oikeuslaitos on alistettu poliittisten päättäjien valvontaan. Kysymys on minun oikeustajuni mukaan valtiopetoksesta ja asia kuuluu kansainvälisen rikostuomioistuimen toimialaan.

Suomen omistaja ja elämäni muut roolit

Professori Pentti Kouri kirjoittaa kirjassaan ”Suomen omistaja ja elämäni muut roolit”, että ”Markku Puntilasta, Mauno Koivistosta, Rolf Kullbergista, Harri Holkerista ja Erkki Liikasesta olen varma. He tuhosivat Suomen talouden 1980-luvun lopulla. Pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät, Suomen Bosnia. Sotarikolliset ovat täälläkin vapaalla jalalla. Mutta he pelkäävät. Riitaantuvat keskenään. Historian tuomio on ateria, joka syödään aina kylmänä”.

Markku Puntilan rooli

Markku Puntila on uusliberalisointipolitiikan pääarkkitehti, raha- ja valuuttapolitiikan ylipappi. Hän vapautti markkinavoimat, mutta ei ymmärtänyt niitä. Kouri kirjoittaa, että ”Markku ei kuuntele ketään, hän tietää kaiken”. Markka devalvoitiin. Puntila erosi. Periaatteen mies. Myytti antaa kilven jolla suojautua historian totuudelta.

Kourin mukaan Suomen Pankille ei voi antaa anteeksi. Ratkaisut olivat tiedossa ja helposti toteutettavissa. Vasta vuonna 1992 Sirkka Hämäläinen teki mitä olisi pitänyt tehdä ainakin kuusi vuotta aikaisemmin: antoi markan kellua. Talous lähti nousuun, pörssi lähti nousuun, markkinoiden luottamus alkoi palautua. Mutta tuho ja hävitys oli jo tehty.

1980-luvun lopun talouden ylikuumentuminen, holtiton luottoekspansio, kiinteistömarkkinoiden buumi, pörssin hurja nousu, kasinopeli, 1990-luvun romahdus, pankkikriisi, pörssiromahdus, suurtyöttömyys, valtiontalouden kriisi, satojen tuhansien ihmisten nöyryytys, kärsimys, toiveiden tuho, kaikki tämä olisi voitu välttää, väittää professori Pentti Kouri. Kourin mukaan yliopistomaailma pelkäsi Suomen Pankkia, poliitikkoja, ettei käy kuten Ahti Molanderille. Pannaan soittamaan trumpettia.

Rahanjakoa

Kouri kirjoittaa, että ”Suomi avasi ovet ulkomaailmaan, Ali-Melkkilän armeija alkoi jakaa rahaa joka kaupungissa ja kylässä ja joka tarkoitukseen. Ja kun jono alkoi lyhentyä, säästöpankkimiehet keksivät uusia tarpeita. Ottakaa lainaa. Meiltä sitä piisaa. Mitä enemmän talouteen tulee rahaa sitä enemmän lämpötila nousee. Vakuusarvot nousevat, yltiöpäinen luottamus kasvaa, huonotkin ajatukset alkavat näyttää hyviltä sijoituksilta. Yhä useampi alkaa nähdä ympärillään voiton mahdollisuuksia. Jos naapuri, niin miksi sitten en minä. Ali-Melkkilä koki kohtalonsa. Edessä oli tyhjä sampanjapullo ja ladattu ase. Hän veti liipaisimesta tasan vuosi Kari Kairamon itsemurhan jälkeen. Hautausurakoitsijat ja ruumiinpesijät ryhtyivät töihin joka kylässä ja kaupungissa.

Suomessa jokainen lainapaperi jolla nostettiin rahaa oli väärennetty. Vakuusarvot olivat väärät, tuotto-odotukset, liiketoimintasuunnitelmat olivat väärennetty. Kaikki roikkui ilmassa. Kukaan ei katsonut alas ennen kuin oli liian myöhäistä.

Miksi markka ei kellunut aikaisemmin?

Kouri kirjoittaa, että ”Jos markka olisi kellunut 1980-luvulla, se olisi johtanut markan revalvoitumiseen, koska pääoman maahantulo olisi lisännyt markan kysyntää. Suomen Pankki olisi pitänyt rahan ja luoton tarjonnan vakaana, voimakas luoton kysyntä olisi johtanut reaalikoron nousuun, mikä olisi edelleen vahvistanut markkaa. Nimelliskorot olisivat pysyneet alhaisina, koska Suomen Pankki olisi pystynyt pitämään inflaation kurissa rahan tarjontaa säätelemällä. Kiinteistömarkkinoiden ja pörssin ylikuumenemista ei olisi koskaan tapahtunut. Yritykset, kansantaloudet ja kunnat eivät olisi ylivelkaantuneet. Sitten kun Neuvostoliiton kaupan romahdus tuli, markka olisi devalvoitunut vahvistaen näin länsivientiä ja talouden rakenteen sopeutumista. Työttömyys olisi noussut mutta maltillisesti työvoiman siirtyessä supistuvilta aloilta niille joilla on kasvun mahdollisuuksia. Pörssi olisi sopeutunut mutta ei romahtanut. Pankkikriisiä ei olisi koskaan tullut. Valtiontalous ei olisi juurikaan velkaantunut. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei olisi tarvinnut romuttaa.”
Kourin mukaan Suomen Pankki ymmärsi tämän vasta vuonna 1992. Kouri kertoo kuinka hän istui Mauno Koiviston työhuoneessa Suomen Pankissa ja kuunteli Koiviston uskomattoman pitkäveteistä ja epäselvää jaarittelua taloudesta ja talouspolitiikasta. Sitten hän sanoo sen, paljastaa kaiken: ”Jos minun on valittava yksi prosentti vähemmän inflaatio ja yksi prosentti enemmän kasvua, valinta on täysin selvä”. Tässä se on Koiviston laskuoppi, ”vakaan markan” doktriini.

Vakaan markan miehet

Kourin mielestä hulluinta oli se, että vakaan markan miehet eivät uskaltaneet luopua eivätkä ymmärtäneet luopua kiinteän kurssin politiikasta riittävän ajoissa, inflaation ja täystyöllisyystavoitteiden välillä ei olisi ollut ristiriitaa. Rahapolitiikka olisi pitänyt inflaation kurissa ja pääomamarkkinat vakaina. Vakaan markan miehet saivat aikaan ensin holtittoman luottoekspansion ja ryhtyivät sitten sotaan itse uomaansa hirviötä vastaan. Ja kansa maksoi laskun. Koivisto, Holkeri ja Kullberg olivat vieneet maan tuhon partaalle. Esko Ahon hallitus sai mahdottoman tehtävän. Puntila ja Kullberg pitivät loppuun saakka kiinni järjettömästä ”vakaan markan” doktriinista. Suomen Pankin olisi pitänyt luopua kiinteän kurssin politiikasta ja antaa markan kellua. Kourin mukaan Suomen Pankki epäonnistui rahapolitiikassaan totaalisesti. Pankki oli tarrautunut periaatteisiin ja hokemiin, joilla ei ollut mitään pohjaa taloudellisessa analyysissä ja rahapolitiikan oikeassa analyysissä. Keskuspankin tehtävänä ei ollut pitää kiinni tyhmistä hokemista. Suomen Pankki on ollut liian mahtavassa roolissa. Se on ollut korokkeella, jossa se on ollut kriittisen tarkastelun ja kriittisen keskustelun yläpuolella.

Vastuu Suomen Pankilla ja hallituksella

On käsittämätöntä, että valtionvarainministeri Liikasen finanssipolitiikka tuki luottoekspansion inflatorisia vaikutuksia. Holkerin hallituksen aikana Suomi johdettiin turmion tielle. Syyllisiä suureen lamaan olivat Mauno Koivisto, Suomen Pankki ja Holkerin hallitus. He ovat vastuullisia kansantalouden epäterveeseen kehitykseen. He ovat syyllisiä kurjuuteen ja kärsimykseen. He tuhosivat Suomen talouden.

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

Vakaan markan politiikka

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.

Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 14500. Voidaanko puhua kansanmurhasta?

Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Iltalehdessä 15.8.2005 Postipankin ex-pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä pankkikriisiin.
Soitin europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäelle ja kysyi ns. Koiviston konklaavista. Jäätteenmäki sanoi ettei hän ole juuri tuohon palaveriin osallistunut, mutta hän on osallistunut vastaaviin palavereihin. Tästä voidaan päätellä, että pankkikriisin ja suuren laman totuuden salaaminen on poliittisesti yhteisesti sovittu salaisuus. Mukana asioiden salaamisessa on kaikki poliittiset puolueet. Oikeuslaitos on alistettu poliittisen valvonnan alaisuuteen. Tästä kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002 käräjätuomari Jussi Nilsson.

Asiapaperit salaisiksi

Presidentti Mauno Koiviston presidentin linnassa 6.5.1992 järjestetyn ”tuomarineuvoston” asiakirjat on määrätty salaisiksi Koiviston pyynnöstä ja tasavallan presidentti Tarja Halosen määräyksestä.
- Selvästihän Koivisto halusi vaikuttaa siihen, että oikeuslaitos ei tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja, muistaa professori Jukka Kekkonen vuosikymmen takaisen keskustelutilaisuuden ilmapiiristä.
Myös professori Heikki Ylikankaan mukaan Linnan tilaisuuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa Korkein Oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston palaverissa linjattiin pankkikriisiin liittyvä oikeuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja velallisia tainnuttavaksi. Terveetkin pienyritykset olivat pankeille lainsuojatonta riistaa. Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet rosvottiin laillisesti pankeille, jotka realisoivat ne päivän hintaan ja kirjasivat voitot hyväkseen.

Jos Koiviston seminaari kestäisi päivänvalon niin miksi asiakirjat on pitänyt julistaa salaisiksi.

Salaiseksi julistettu SSP-Sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.

”Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa”

Keski-Pohjanmaan Säästöpankin johtaja Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja Antti Ojala sanoo näin: ”Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat oli pankille riski, mutta tässä poistu kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Pankit puhdistivat mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yrityksen työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat.

Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.

Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Kera Oy:ssä päätettiin poistaa markkinoilta Alavieskan Puurakenne Oy, koska sillä oli vähiten velkaa eikä sillä ollut vahvoja taustavoimia, koska se oli vasemmistotaustainen perheyritys. Alavieskan Puurakenne Oy joutui velkasaneeraukseen ja velkasaneeraus keskeytettiin vastoin tehtyjä sopimuksia.

Velkasaneerausmiehet asianajajat Juhani Tuomaala ja Lauri Ylipukki rahastivat muutaman kuukauden työstä reilusti yli miljoona markkaa. Sellaista rahastusta ei kestä hyvänkään talouden omaava yritys.
Alavieskan Puurakenne Oy piti Vaasan käräjäoikeuden velkasaneerauksen keskeyttämispäätöstä vääränä. Käräjäoikeus oli jättänyt täysin huomioimatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneerauksen eteen tehdyn työn. Tulopuolta ja ennusteita käräjäoikeus ei huomioinut.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi oli hyväksytty rahoituslaskelma, jonka olivat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Säästöpankki- SSP Oy:n edustajat. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että velkasaneeraus keskeytettiin. Velkasaneerausmiehet olivat estäneet myymästä Alavieskan Puurakenne Oy:tä sen omistamia Suomen Betonikattotilli Oy:n osakkeita. Kauppa olisi syntynyt 370 000 markan hinnalla. Sen sijaan velkasaneerausmiehet lisäsivät kaikin keinoin yrityksen kuluja jotta yritys saataisiin mahdollisimman nopeasti konkurssiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä arvelee, että velkasaneerausmiehet estivät 100 talokaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua. Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tahdosta. Alavieskan Puurakenne Oy oli Keski-Pohjanmaan Säästöpankin asiakas. SSP-sopimuksessa ko. säästöpankin saatavat siirtyivät Arsenal Oy:lle.

SYP, Unitas ja miljoonakonnat

Pankin historia alkaa vuodesta 1862, jolloin Suomeen perustettiin ensimmäinen liikepankki - Suoen yhdyspankki. Pohjoismaiden Yhdyspankki otti uudelleen käyttöönsä aikaisemman nimensä, joka oli Suomen Yhdyspankki. Kansainvälisessä toiminnassa käytettiin englanninkielistä nimeä Union Bank od Finland. Pankki oli jo 1970-luvulla edelläkävijä sähköisen pankkitoiminnan kehittämisessä. Suomen kolmanneksi suurin liikepankki, Helsingin Osakepankki, fuusioitiin Suomen Yhdyspankkiin. Suomen pankki- ja finanssialan rakenteet muuttuivat 1990-luvun alussa rajun pankkikilpailun ja pankkikriisin seurauksena. Liikepankiksi muutetun Suomen Työväen Säästöpankki yhdistettiin Kansallis-Osake-Pankkiin vuonna 1992. Vuonna 1993 Kansallis-Osake-Pankki, Suomen Yhdyspankki ja kaksi muuta pankkikonsernia olivat saaliinjaossa, kun vain kaksi vuotta toiminut Suomen Säästöpankki pilkottiin. Ne jakoivat sen toiminnan keskenään. Merita Pankki syntyi, kun Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Yhdyspankki Oy:n emoyhtiö Unitas yhdistettiin. Merita-Pankki yhdistyi ruotsalaiseen Nordbankeniin ja näin syntyi Merita Nordbanken.

Juppiaika ja kasinopelit

1980-luvulla vallanpitäjä painotti henkilökohtaisia arvoja ja etuja. Menestyksen mittareiksi määriteltiin avoimesti setelit, kulutus ja laatuluokitellut esineet, punainen Porsche, kultainen Rolex-rannekello ja käsintehdyt kengät. Uuden elämäntyylin mahdollisti voimakas talouskasvu, pörssikurssien rakettinousu ja rahamaailman muutokset. Ne antoivat ainutlaatuisen tilaisuuden, jota ei ole ollut aikaisemmin 199-luvulla, Tavoitteista ja saavutuksista kasvoi kiihtyvällä vauhdilla pyörivä kehä, joka alkoi ruokkia itse itseään. Uusi aika pohjusti tulevaisuuden uskoa, mikä purkautui laajana riskinottona. Yrityksiä perustettiin runsaasti yhä enemmän lainarahalla. Suomalaisen juppisukupolven edustajia olivat keskustalainen ylioppilaspoliitikko Pentti Kouri Kemijärveltä, kokoomuslainen nuorisopolitiikko Peter Fagernäs, sosiaalidemokraattisen puolueen puolueen puoluesihteeri Ulf Sundqvist ja taistolainen äärikommunisti Björn Wahlroos. Björn "Nalle" Wahlroos, entinen SKP:n jäsen, joka tuli tunnetuksi taistolaisessa liikkeessä 1970-luvulla pankkipelin pääpiruna ja nyt hän on yksi Suomen rikkaimmista miehista. On syytä epäillä, että Wahlroos ei ole rikastunut tavanomaisella työnteolla vaan veronmaksajien rahoilla. Wahlroos joutui lähtemään SYP:n varatoimitusjohtajan paikalta 1992. Wahlroosin pelimiehen maineesta oli tullut rasite SYP:lle. Potkujensa jälkeen hn parissa vuodessa rakensi Mandatum Oy:n, josta SYP omisti puolet ja Wahlroos kumppaneineen toisen puolen. Vuonna 1994 Mandatum keräsi palkkioita toimeksiannoista 57 miljoonaa markkaa. Tilivuoden voitoksi tuli huikeat 96.5 % liikevoitosta eli 55 miljoonaa markkaa, kun laskelmissa huomioitiin edellisten tilikausien voitoista kertyneet korkotuotot. Mandatum toimi molemmilla puolilla neuvottelupöytää, kun Wahlroosin yhtiö toimi Skanskan konsulttina. Peter Fagernäs toteutti oman unelmansa sen jälkeen kunhänet oli siirrettysivuraiteille ja nimitetty KOP:n investointipankki Prospectuksen toimitusjohtajaksi. Fagernäs myi yhdessä kumppaninsa kanssa yhtiön puolikkaan 12 miljoonalla markalla, kun KOP ja SYP yhdistyivät.

Suuren rahan suunnittelua

Björn Wahlroosin, Juhani Riikosen ja heidän kaltaistensa unelmat vallasta oli lähellä toteutumista vuonna 1985, kun Suomeen yritettiin perustaa riipumatonta investointipankkia. Suomen Pankin johtokuntaan nimitetty Esko Ollila kaipasi kannuksia suusuuntaisemmasta talouselämästä. Hän ryhtyi suunnitelemaan mitä tehdään pankkien, vakuutusyhtiöiden ja valiton yhteisesti omistamalle Teollistamisrahastolle. Ollila aloitti ideoinnin silloisen Postipankin johtajan Siltalan kanssa, josta tuli pian Teollistamisrahaston toimitusjohtaja. Santalan ja kehitysyhtiä Sponsorin toimitusjohtajan Hannes Kulvikin tarkoituksena oli tehdä Sponsorista ja kehitysyhtiö Sponttelista Teollistamisrahaston tytäryhtiöitä. Samaan aikaan SYP:n johtokunnan jäsen Björn Wahlroos ja SKOP:n sijoistujohtaja Juhani Riikonen suunnittelivat ja kokeilivat kykyjään osakemarkkinoilla. Teollistamisrahaston pankkiomistajat havahtuivat kehitystyöhön, joka oli johtanut niiden oman nilkan sahaamiseen. SKOP ylivalta Teollistamisrahastossa aiheutti paniikin KOP:n liittolaisessa Sponsorissa. Sponsor toteutti suunnatun osakeannin sijoittaja Pentti Kourille ja George Sorosille. Kourista tuli KOP:lle ystävällismielinen taho: Tämä laukaisi SYP:ssä hirveän raivon, joka puhalsi tuhkat KOP:n silmille. Ensimmäinen erä kasinopelissa oli valtaisa pettymys Björn Wahlroosille, Esko Ollilalle ja Hannes Kulvikille.

Rajaton rahantarjonta

Yksi rahantuoja ja pääsyyllisiä korkeisiin korkoihin on Suomen Yhdyspankki Ou, Ehrnroothien pankki, joka edustaa vallankäytöltään instituutionaalista omistusta. Pankin yhtiökokouksessa 14.3.1990 äänten ensimmsto oli seitsemällä kokousedustajalla, He olivat Pekka Merilampi (Oy Finanssilaitos), Eero Aittola (Eläke-Varma), Timo Mervaala (Pohjola-yhtiöt), Rutger Blennow (SE-Banken), Heikki Kuitunen (Sampo-yhtiöt), Matti London ( Yrittäjien Fennia), Esa Auvinen (Vakuutus Ilmarinen). Henkilöiden nimet eivät ole monille tuttuja. Siinä mielessä yksityisomistus on kasvotonta. Heidän päämiehensä ovat tuttuja, sillä Finanssilaitos, Eläke-Varma, Sampo ja Yrittäjien Fennia ovat käytännössä SYP itse. SE-Banken Ehrnroothien liittolaisen Wallenbergien vanha Skandinavsika Ensilda Tukholmasta. Pohjola ja Ilmarinen ovat KOP:n leiriä. Äänten enemmistö muodostui tarvittaessa kolmesta luotettavasta SYP.n tukipilarista. Voidaann olla varmoja, että pankin 274 000 omistajasta alle kymmenen muodistivat kaikissa olosuhteissa yhtiökokousten ääntenenemmistön. He ovat SYP.n johdon näkökulmasta sisäpiiriä.

Merita Pankki Oyj oli Suomen Yhdyspankin roskapankki

Suomen Yhdyspankki ryhtyi järjestelemään asioita 1990-luvun alkupuolella tavalla, joka herättää joukon moraalisia ja jurdisia kysymyksiä. Kaupparekisteristä löytyy Suomen Yhdyspankin nimellä kaksi eri yhtiötä eli oikeushenkilöä, alkuperäinen Suomen Yhdyspankki, rekisterinumero 40.495, joka on perustettu 29.10.1919 ja uusi Suomen Yhdyspankki, rekisterinumero 513.75, perustettu 30.4. 1991. Yhtiöittäminen tapahtui täysin yleisön silmien alla, mutta erittäin huomaamattomasti, kun kaikki SYP:n vanhat velka - ja muut sitoumukset siirrettiin 28.5.1991 tehdyllä kaupalla täysin uudelle 30.4.1991 rekisteriin merkitylle Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle ( rek.no 513.752). Uusi Suomen Yhdyspankki syntyi vanhan Suomen Yhdyspankin perustamana tytäryhtiönä. Vanhan ja uuden SYP:n kaupparekisteriin ilmoitettu osoite, toimiala, ja hallintoneuvosto olivat melkein viimeistä piirtoa myöten yhteneväiset, eli yhtäkkiä kesällä 1991 onkin kaksi samanlaista Suomen Yhdyspankkia. Uusi yhtiä oli perustettu 25 miljoonan markan osakepääomalla, mikä oli pankin perustamisvaiheessa vaadittava minimi pääoma. Molemmilla pankeilla oli viimeistä nimeä myöten sama hallintoneuvosto, joka vilisee tuttuja nimiä liike-elämän ja politiikan huipulta.
Suomen Yhdyspankin yhtiökikkailun kulminaatio tapahtui 1.7.1991 klo 00,00, kun emoyhtiä luovutti virallisesti liiketoimintansa uudelle tyttärelle, jonka nimeksi tuli Suomen Yhdyspankki. Emopankin nimeksi vaihtui Liikepankki Unitas. Manööveri tehtiin tiedostupmennyksen vallitessa. Suomen toiseksi suurimman pörssiyhtiön siirtyminen kokonaan uudelle yhtiölle, juridiselle oikeushenkilälle, hoidettiin sammutetuin lyhdyn, kuutamokeikkana. Liiketoiminnasta vain riskit ja epäkurantit varat siirrettiin tytärpankkin ja hyvät ja kurantit jätettiin emoyhtiölle. Tämä nökyy yhtiön vuoden 1991 toimintakertomuksen sivulta 54. Pörssiyhtiäö Liikepankki Unitas Oy:n toimintakertomus vuodelta 1991 paljastaa Ahti Hirvosen ja Björn Wahlroosin tarkoituksen pelastaa osakkeenomistajat ja työntää kaikki mahdolliset riskit 100:%:sti omistamalleen tytäryhtiölle Suomen Yhdyspankki Oy:lle, joka tekee valtion kanssa sitoumukset. Liikepankki muutettiin omistusyhtiöksi 1.9.1992. Kaikki muutokset tehtiin valtin silmein alla ja hyväksymänä. Suomen Yhdyspankin (emopankki) siirtäessä apportiosopimuksella liiketoimintansa ja omaisuutensa uudelle Suomen Yhdyspankille (tytärpankki) annettiin se kuva, että kaikki omaisuus siirtyi uudelle pankille. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan arvokiinteistöt siirrettiin suojaanpankkiyhtiöihin odottamaan parempia aikoja. Sen lisäksi Suomen Yhdyspankki rohmusi yrityksiltä valtavan määrän kiinteistöomaisuutta, joka sitten turvallisen ajan kuluessa liitettiin uuteen pankkiin. Suomen Yhdyspankin omistajien raunioilla sikalltiin surutta ja miljardien osingot jaetaan veroilla pelasttettujen peliluolien voitoista. Mitä tästä ajattelevat leipäjonoissa ja kilometritehtailla olevat elinikäisvelkavangit, jotka joutuivat uhraamaan oman elämntyönsä ja ihmisarvonsa pankkikriisn johdosta. Pankkikriisin hoidon päävastuun valtion taholta kantoivat kaksi pankkiamatööriä, Kannuksen kunnan entinen elinkeinoasiamies ja riihimäkeläinen pienyrittäjä.