Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

Osa 1
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle.html

Osa 2
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_23.html

Osa 3
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_7837.html

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Velkasuhteen perusta on velkakirja – miksi niitä ei palauteta velalliselle maksun jälkeen?

Saaminen, saamistodistus ja velkakirja

Yleisnimellä ”saaminen” tarkoitetaan velkasuhteen syntymistä velanottajan ja velaksiantajan, tavallisimmin luottolaitoksen välille. Saamiseen eli velkaan voi liittyä erilaisia asiakirjoja, kuten luottohakemus, - tarjous, -sopimus, takausasiakirjat ja sitten itse rahan vastineena saamistodistus.

Saamistodistuksella tarkoitetaan velanottajan allekirjoittamaa asiakirjaa, jonka luotonottaja antaa luotonantajalle saamansa raha- tai muun suorituksen vastikkeeksi, ja joka luotonantajalle on luovutettava velan takaisinmaksua vastaan. Tavallisimpia saamistodisteita olivat 1990-luvulla pankkikriisin aikana tavallinen velkakirja, juokseva velkakirja, vekseli ja shekki. Luottohakemus, - tarjous ja –sopimus ovat aiesopimuksia. Velkakirja sinetöi sen, että luotonottaja on saanut velkakirjan osoittaman rahamäärän luotonantajalta hallintaansa. Pankkiluotoista 80 % on tavallisia velkakirjaluottoja. Velkakirja on muodoltaan tarkoin määrätty asiakirja.

Pankkiluottoon liittyvä velkakirja on erityinen asiakirja

Luottolaitosten toiminta on tarkoin lakien sääntelemää toimintaa, ja valvontaviranomaisilla on ollut mahdollisuus valvoa, että luottolaitokset toimivat lakien, asetusten ja viranomaisten antamien määräysten mukaisesti. Talletuspankkilaissa (TPL 1268/1990) määriteltiin asiakkaansuoja-käsite, jonka perusteella talletuspankin oli toimitettava Pankkitarkastusvirastolle ( vuodesta 1993 lähtien Rahoitustarkastus) vakioehtoisten sopimustensa ehdot (36§). Pankkitarkastusviraston piti valvoa sopimusehtojen käyttöä (37§) . Talletuspankki ei markkinoinnissaan saanut käyttää sopimatonta menettelyä (34§).

Pankkivelkakirja sisältää myös luotonantajan puolelta velvoitteita. Jos luotto pankin puolelta siirretään toiselle velkojalle, on siirrosta tehtävä merkintä velkakirjaan, ja siirrosta on ilmoitettava sekä velalliselle että vakuudenantajalle. Myös valuuttamääräisen velan kurssiriskistä on oltava sopimus, samoin kuin on sovittava toimenpiteistä, jos velasta annetun pantin arvo muuttuu. Lisävakuuksien vaatiminen ei ole sallittua, mikäli vakuuden arvon alentuminen on tapahtunut sopimuspuolista riippumattomista syistä.

Pankkitarkastusviraston ohjeiden mukaan velkakirjaan on tehtävä seuraavat merkinnät: pankkipäivä, erittäin tarkka koron määrittely ja maksamiseen liittyvä seikasto, velkasuhteen lakkaamiseen ehdot erääntymisperusteineen, sopimus lisäkorosta, velan hoitoon liittyvät maksut ja kustannukset, sekä vakuuksia koskevat ehdot.

Miksi velkakirja on niin tärkeä?

Velkakirjasta selviää se, kenen halussa velkakirja on eli kuka omistaa velkakirjaan perustuva oikeuden mainittuun päivämäärään, ja kenellä on oikeus periä velka velkakirja allekirjoittaneelta.

Toiseksi velkakirjaan on liitettävä merkinnät velan pääomaan kohdistuvista maksusuorituksista ja pantin/vakuuksien realisoinneista, jolloin velan kulloinenkin todellinen määrä on ajan tasalla. Siten estyy velan moneen kertaan maksatus, jos velan pääomaa lyhennetään pantteja realisoimalla sekä päävelallinen että takaajat suorittavat toisistaan tietämättä velan pääomaan maksuja.

Kolmas seikka, joka seuraa velkakirjan merkinnästä on se, että alkuperäinen velkakirja täytyy luovuttaa velalliselle mitättömäksi kuitattuna, kun hän on sovitun maksuvelvoitteensa täyttänyt.
Neljänneksi, jos luoton takaaja on joutunut suorituksiin velkojalle, on takaajalla regressi- eli taannehtiva perintäoikeus päävelalliselta, Tätä oikeuttaan hän ei voi käyttää muuten, kuin esittämällä velkakirjan. sitä varten hänen on saatava alkuperäinen velkakirja suoritusmerkintöineen hallintaansa/nähtäväkseen.

Alkuperäisellä velkakirjalla on siten itsenäinen merkitys: siihen tehdään merkinnät maksusuorituksista, se on tae velallisen oikeussuojalle velan kahteen kertaan tapahtuvaa velkomista vastaan, ja jos maksuvelvollisuus on tullut kokonaan täytetyksi, velkakirja luovutetaan velalliselle mitättömäksi kuitattuna tai annetaan takaajalle reggressioikeutta varten.
Alkuperäisen velkakirjan merkityksestä Korkein oikeus on tehnyt päätöksen KKO 1984-11-20. Kun velkoja ei ollut esittänyt alkuperäistä velkakirjaa vaan kopion, niin Korkein koikeus katsoi, ettei velkasuhdetta ollut syntynyt.

Velkajärjestelykään ei vapauta velallista, jos velkakirjoja ei palauteta

Lait yksityishenkilöiden velkajärjestelyistä ja yritysten velkasaneerauksesta tulivat voimaan vuonna 1993. Velkajärjestelyssä on oikeustoimena kysymys akordista, eli velan antamisesta anteeksi joko kokonaan tai osittain. Velan tultua näin sovituksi ja kuitatuksi, täytyy myös velkakirjat luovuttaa velalliselle mitättömäksi kuitattuna takaisin. Näin ei kuitenkaan aina ole tehty. Velallisensuoja on näin sivuutettu pankin toimesta.
Velkajärjestely ei vapauta velallista veloistaan, jos hän ei saa alkuperäisiä velkakirjoja mitättömäksi kuitattuna itselleen!
Mitättömäksi kuittaamaton velkakirja jonkun muun kuin velallisen hallussa on erittäin vaarallinen asiakirja – uhka kestää velkakirjan allekirjoittajan elämän loppuun asti, ja vieläpä hänen perillisensä saattavat joutua siitä vastuuseen!
Vuosien kuluttua velka ilmestyy uudelleen maksettavaksi, kuten on tapahtunut lukuisille velkajärjestelyn jo läpikäyneille. On ilmennyt, että velka on myyty jollekin ulkomaiselle, Suomen lain ulottumattomissa olevalle organisaatiolle.

Miksi lamavelallisten velkakirjoja ei saada pois? Kuka on oikea velkoja?

Velallinen ei ole useinkaan ollut tietoinen omista asioistaan. Saatavia on voitu myydä esimerkiksi perintätoimistolle. Onko perintätoimistoilla ollut käytettävissään kaikki tarvittavat asiakirjat velan perimiseksi? Pankkitarkastusvirasto on antanut tarkat ohjeet velkojan vaihtumisen varalle. Velkojan vaihtuminen on sanottu seuraavasti:

”Mikäli luotto siirretään velallisen aloitteesta toiseen rahalaitokseen ja vastaavasti, jos luotto pankin toimesta siirretään toiseen rahalaitokseen, tehdään tästä selvä merkintä velkakirjaan, Jälkimmäisessä tapauksessa pankki ilmoittaa velalliselle velkojan vaihtumisesta. Mikäli luotto pankin aloitteesta siirretään toiseen rahalaitokseen, ei tästä saa aiheutua velalliselle/takaajalle/pantinantajalle pankista johtuvia lisävelvoitteita. Muun vakuudenantajan kuin velallisen osalta pankki huolehtii siitä, että vakuudenantajalle (takaaja/pantinhaltija) ilmoitetaan velallisen vaihtumisesta”.

Velkakirjan ”häviäminen” mahdotonta

Kun viime velalliset ovat vaatineet pankeista velkakirjoja nähtäväksi, on vastaus useimmiten ollut, että velkakirja on hävinnyt. Velkakirja on luonteeltaan arvopaperi, eikä rahalaitos voi hävittää arvopapereita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että kyllä voi, mutta ei saa.
Usean vuoden ajan lamavelalliset ovat työllä ja tuskalla yrittäneet saada velkakirjojaan pankista, perintätoimistosta, ulosottoviranomaisilta ja jopa Rahoitustarkastuksen kautta nähtäväksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Väistämätön johtopäätös on se, että velkakirjoihin kätkeytyy erittäin raskauttava seikka, jota ei haluta paljastaa.

On ilmeistä, että pankkikriisin ratkaisuun säästöpankkien pilkkomissopimuksella liittyi osakeyhtiö-, talletuspankki-, velkakirja- ja takauslain vastaisia toimia. Kun on kysymys 1990-luvun alun pankkikriisin aikana realisoituneista velkasuhteista, johtavat jäljet pankkikriisin ratkaisuun, kun valtio takasi pankeille täyden taloudellisen tuen siten, ettei pankkeja missään olosuhteissa päästettäisi konkurssiin. Säästöpankkisopimus piti julistaa salaiseksi jotta rikokset eivät paljastuisi.

Salaiseksi julistettu Säästöpankki-sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta.

Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin:

- kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta
- muu sijoittaminen
- rakentaminen
- vähittäiskauppa
- hotelli- ja ravintolatoiminta
- vapaa-aikatoiminta

SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja teollisuusministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa. Onko kysymyksessä maanpetos ja kansanmurha?

Ns. Suuren laman aikana kymmenet tuhannet yritykset ajettiin Suomen valtiovallan ja pankkien yhteisillä, salaisilla toimenpiteillä ja sopimuksilla konkurssiin. Merkittävin näistä salaisista sopimuksista on Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus, joka solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin ( SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki ) välillä. Tässä sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta seuraavasti: ”Siirrot per 31.12.1994. Sellaisilta ilmeisiltä riskiasiakkailta olevat saamiset,
jotka täyttävät seuraavat kriteerit:

a) vuoden 1994 aikana päättyneen tilikauden tilinpäätöksen perusteella laskettu kokonaispääoman tuotto on negatiivinen ja omavaraisuusaste on alle 5 %; jos yritysasiakkaan vuoden 1994 aikana päättyneen tilikauden tilinpäätöksen perusteella laskettu kokonaispääoman tuotto on negatiivinen tai omavaraisuusaste on alle 5 %, ratkaisee jäljempänä mainittu tarkastustoimikunta sen, onko kyseessä ilmeinen riskiasiakas, jonka saamiset on siirrettävä omaisuudenhoitoyhtiön vastattavaksi; tai

b) asiakas toimii, asiakkaan päätoimialan mukaan luokiteltuna, jollakin seuraavista toimialoista - kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta ja asiakkaan saamiset ylittävät 5 milj. mk ja on todennäköistä, että saaminen muuttuu 31.3.1995 mennessä järjestämättömäksi tai 31.12.1995 mennessä luottotappioksi tai

c) asiakkaalta on vähintään 5 milj. mk:n saaminen, joka erääntyy maksettavaksi viimeistään 31.12.1997 ja jonka viimeinen lyhennyserä on vähintään 80 % saamisen alkuperäisestä määrästä.

Tasavallan presidentti, entinen Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto, Suomen Pankin johtaja Markku Puntila, Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg, pääministeri Harri Holkeri ja valtiovarainministeri Erkki Liikanen ovat vastuussa siitä, että Suomen Pankin näin harjoittama raha-valuutta- ja finanssipolitiikka kärsivät täydellisen epäonnistumisen pääomamarkkinoiden vapauttamisen yhteydessä 1980-luvun loppupuolella. (Kouri)

Pankkitarkastusvirasto ja sen seuraaja Rahoitustarkastus eivät muutenkaan valvoneet pankkien toimia. Valtiovalta olisi voinut tukea suoraan ”valuuttaluottoa” ottaneita yrityksiä, mutta päättikin tukea pankkeja - laki valtion vakuusrahastosta ( 379/1992 ) säädettiin voimaan 30.4.1992.

Yrityksiä kaadettiin massamuotoisesti toimialakohtaisesti konkurssiin

Käytännössä kaataminen toteutettiin seuraavasti:

Kun yrityksille vyörytetyt valuuttakurssitappiot olivat nostaneet luottokannan 1,5 -kertaiseksi, pankit ryhtyivät vaatimaan lisävakuuksia. Kun tästä väistämättä seurasi maksuhäiriöitä, pankit ”konvertoivat valuuttaluotot” markkaluotoiksi markan alimmalla arvolla, ja ryhtyivät nopeassa tahdissa irtisanomaan massamuotoisesti luottoja. Konkurssin jälkeen tehtiin mittatilaustyönä erikoistilintarkastuksia, joihin tietyt tilintarkastusyhteisöt olivat erikoistuneet. Tilintarkastuksissa käytettiin yrityksen kirjanpitoa ja tunnuslukuja totuuden vastaisesti. Tilintarkastuksilla haluttiin antaa se kuva, että konkurssiin haettu yritys oli taloudellisessa katastrofissa - maksukyvytön ja ylivelkainen - ja siten konkurssi oli ”ansaittu”, perusteltu ja aiheellinen. Toiseksi haluttiin yrittäjästä luoda sellainen kuva, että hän oli tehnyt laittomia toimia velkojia pettääkseen, ja siten rikollinen. Yrittäjien leimaaminen rikollisiksi kuului kaavioon, koska syyllisyys haluttiin vierittää yrityksilleen luottoja ottaneiden yrittäjien niskaan. Siten todelliset syylliset - valtiovallan ja pankkien edustajat - pääsivät kuin koira veräjästä.

Koiviston vaatimus

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto piti 6.5.1992 Oikeuspoliittisen seminaarin, jossa hän tosiasiallisesti otti oikeuslaitoksen hallintaansa esittämällä voimakasta arvostelua Korkeinta oikeutta kohtaan, joka oli juuri antanut velalliselle myönteisen päätöksen ns. peruskoron korotusjutussa. Koiviston vaatimuksena oli, että oikeusistuimissa pankkien tulee aina voittaa asiakkaansa. Seurauksena oli, että USA:n oikeusjärjestelmässä jo 1980-luvulta sovellettu luotonantajavastuu, ”lender liability” on Suomen oikeuskäytännössä täysin tuntematon jo käsitteenä, ja ennen kaikkea, käytännössä Suomen oikeuslaitos poikkeuksetta törkeästi laiminlyö heikomman osapuolen suojaamisen.

Oikeudenkäymiskaaren uudistuksen ( 595/1993 ) myötä saatavien oikeudellinen perintä uudistettiin radikaalisti siten, että velallisensuoja poistettiin. Pankkien ei enää tarvinnut liittää alkuperäisiä velkakirjoja/muita saamistodisteita haastehakemuksen liitteeksi. Haastehakemuksen vastustaminen tehtiin käytännössä mahdottomaksi. ”Kokenut” kansliahenkilökunta (merkonomit, oikeustieteen opiskelijat) sai oikeuden antaa yksipuolisia velkomustuomioita. Lopputuloksena on ollut kymmeniä tuhansia väärin perustein annettuja velkomustuomioita.

Normaali menettely?

Pankkikriisin jälkeen pesiytyi suomalaiseen oikeuskäytäntöön kuin huomaamatta sellainen menettely, että konkurssipesä ja velkojat panttioikeuden nojalla myivät yritysten, yrittäjien ja takaajien omaisuuden pilkkahinnalla - velallisen annettiin ymmärtää, että tämä on normaali ja lainmukainen toimintatapa. Konkurssisääntö ja Kauppakaari ovat kuitenkin jo vanhastaan sisältäneet selkeät pykälät, jotka kieltävät tällaisen menettelyn. Samoin Korkein oikeus on ennakkopäätöksissään tuominnut pantin alihintaisen myynnin. Nämä lakiseikat jäivät suomalaisilta lakimiehiltä - sekä pesänhoitajina toimineilta asianajajilta ja oikeusistuinten virkatuomareilta, että täytäntöönpanoviranomaisina toimineilta voudeilta - toiminnassaan ottamatta huomioon. Konkurssisäännön 1 luvun 70§ asettaa ja on itse asiassa asettanut jo vuodesta 1935 lähtien konkurssipesän pesänhoitajille ankaran huolenpitovelvollisuuden - ”niinkuin huolellinen mies hoitaa omaansa” - velvollisuuden, jonka rikkomisesta seuraa vahingonkorvausvelvollisuus.

Björn Wahlroos pääkonna?

SYP kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.

Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.

Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän. Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri Björn Wahlroos perusteli arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom, SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa Vainio ja KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen. Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.

Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen kuin Wahlroosin analyysi.

Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli Wahlroos.

SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.

SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Arsenalin asiat salaisiksi

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli noin 60 000 kappaletta.

Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot, vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan, niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla.
Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia.

Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 §:ssä Petos. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000. Siinä todetaan, että noin 1000 tarkastetusta reklamaatiosta noin 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Arsenalin asiat on julistettu salaisiksi. Miksi asiat pitää salata? Salaaminen osoittaa epärehellisyyttä. Täyttääkö Suvi Anne Siimeksen allekirjoittama kauppa törkeän petoksen tunnusmerkistön?

Laillisuusvalvonta ei toimi

Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeusloukkaukset sisältävät poikkeuksellisen määrän erilaisia perus- ja ihmisoikeusmenetyksiä. Virkamieselätit ovat vapaasti saaneet tuhota entisten yrittäjien itsetuntoa jatkuvalla henkisellä rassaamisella niin ulosoton kuin työvoimatoimistonkin puolesta. Tällaisilla yrittäjillä ei ole ollut oikeusturvaa, eikä sosiaaliturvaa. Heiltä on estetty työllistyminen jatkuvalla velkavankeudella. Heidät on sysätty yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneiksi kansalaisiksi vailla ihmisoikeuksia. He ovat joutuneet kokemaan kolmannen sortokauden.

EU:n ihmisoikeussopimuksen 3 § kieltää kidutuksen. Yli 30 000 yrittäjää on roikkunut velkahirressä jo kymmeniä vuosia. Hitlerkään ei kiduttanut kansalaisia kymmeniä vuosia. Suomen viranomaisilta tämäkin onnistuu. Pankkikriisin todelliset rikolliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla. Vakaan markan politiikalla ja Suomen kokeman laman rajuudella on selvä yhteys. Ylivelkaantuneet jätettiin heitteille ja katsottiin syylliseksi lamaan. Professori Heikki Ylikankaan mukaan vieläkään ei ole liian myöhäistä korjata tätä Suomelle vähemmän kunniakasta asiantilaa.

Laillinen murha

Kauko Parkkinen kirjoittaa kirjassaan Laillinen murha, että suomalaista yrittäjyyttä ja erityisesti kehitysalueilla sijaitsevan toiminnan piirissä olevia ihmisiä ovat järkyttäneet ne tapahtumat, jotka liittyivät VS-yhtiöiden konkursseihin. Ne luovat perusteltua synkkyyttä vapaan yrittäjyyden tulevaisuuden mahdollisuuksiin tasavallassamme. VS-yhtiöt asetettiin konkurssiin Ilmajoen käräjäoikeuden päätöksellä 3.4.1981. VS-yhtiöt työllistivät 1500 – 2000 henkeä, kun otetaan huomioon alihankkijat ja heidän yrityksissään toimineet henkilöt.

Parkkinen kirjoittaa, että ilmassa oli suuren saalistusjuhlan tuntua. Jännitteitä oli purettu jo edellisenä iltana ravintola Sorsanpesässä, jossa Seppo Hautalan asiamies oli kuullut, kuinka seuraavana päivänä odottavan VS-konkurssin kunniaksi oli otettu maljoja. Ei riittänyt se, että VS-yhtiöt tuhottiin. Tämän lisäksi yrityksen johtaja Seppo Hautala asetettiin henkilökohtaiseen konkurssiin 16.6.1981. Silloin oli eräillä ilonpäivä. Hautalan asiamies totesi kirjelmäsään käräjäoikeudelle seuraavasti: ”Laki ei missään tapauksessa ole tarkoitettu yksityisen henkilön tuhoamiseen ja hänen toimeentulonsa riistämiseen, vaan päinvastoin lain tarkoitus on suojata yhteiskuntaa ja sen jokaista jäsentä. Tässä tuhottaisiin Hautalan henkilökohtaiset mahdollisuudet jatkaa yhteiskunnalle ja varsinkin tälle seudulle hänen perin merkittävää toimintaansa”.

VS-yhtiöiden konkurssista on kulunut jo yli 28 vuotta. Konkurssipesä eli pitkään ja voi hyvin. VS-yhtiöiden varojen kokonaisylijäämäksi saatiin 230 miljoonaa markkaa. Varat olivat yhteensä 440 miljoonaa markkaa ja velat 210 miljoonaa markkaa. VS-yhtiöiden konkurssin yhteydessä riistettiin työpaikka suurelta työntekijöiden joukolta.

Miksi Postipankki ja sitä hallitsevat voimat lähtivät tällaiseen puuhaan? Postipankki oli valtion laitos ja hallituksen puheenjohtajana toimi silloin pääministeri Mauno Koivisto. PSP:n suora tappolinja vei myöhemmin mukaansa myös SKOP:n. Parkkisen kirjan mukaan VS-yhtöiden toiminta haluttiin antaa Lohjalle ja Hakalle. VS-yhtiöiden kaatamisoperaatioista eivät kuitenkaan kärsi yksinomaan työntekijät, vaikkakin heidän kokemansa henkilökohtaisella tasolla on kaikkein kipein. Raskaita menetyksiä kokevat myös kunnat ja koko suomalainen yhteiskunta.

Kansanedustaja Helge Saarikoski totesi asiasta näin: ”Huomattavin, ja eniten läänimme asukkaitten mieliä on kuohuttanut asia, on ollut eteläpohjalaisten VS-yhtiöiden ajojahti. Postipankin, silloisen kauppaministerin, Vientitakuulaitoksen, työministeriön, valtionvarainministeriön sekä koko hallituksen myötävaikutuksella yritys kaadettiin ja tuhottiin kylmäverisesti sadoista ja välillisesti tuhansista työttömiksi jäävistä ihmisistä sekä vientituloista välittämättä. Hallitus olisi voinut estää tämän kaato-operaation, mutta se ei halunnut tehdä sitä, koska se liittyi VS-yhtiöiden kaatajiin. Me tiedämme myös kenellä on suurin miehitys Postipankin johdossa. Kuvaavaa on myös se, että VS-yhtiöiden 15 hengen työntekijäin lähetystöä ei suostunut ottamaan vastaan silloinen kauppaministeri Ulf Sundqvist enempää kuin pääministerikään, joiden kummankin puheille lähetystö henkilökohtaisesti pyrki”.

Parkkisen mukaan VS-yhtiöt kaadettiin pääasiallisesti valtion toimesta. Vientitakuulaitoksen johtokunnan puheenjohtajana oli kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos, vientitakuulaitoksen hallintoneuvoston puheenjohtajana oli ministeri Esko Rekola. Todelliset syylliset eli yrityksen kaatajat ovat edelleenkin vapaalla jalalla.

Katso myös Laillistettua rosvousta
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/laillistettua-rosvousta.html

Huurteen ryöstö

Paavo V. Suominen on yksi sodanjälkeisen Suomen maineikkaimpia teollisuuden rakentajia. Hän loi kokonaisen teollisuuden alan ja tuhansia työpaikkoja. Paavo V. Suomisen lahjoituksen turvin Tampereen teknilliseen korkeakouluun perustettiin jäähdytysalan professuuri. Ammattimiehensä Huurre koulutti itse levysepistä ja kylmäkoneasentajista lähtien ja luovutti kymmeniä huippuosaajia muihin alan yrityksiin. Kirjassaan Huurteen ryöstö Paavo V. Suominen kertoo menestyksestään ja vastoinkäymisistään.

” Ennen oli pankkirosvoja. He joutuivat kiinni ja saivat rangaistuksen. 1990-luvun alussa pelasti Esko Ahon hallitus maan pankit ja esti siten Suomen romahtamisen, mutta tuli luoneeksi rosvopankit. Nekin jäivät kiinni, mutta ne eivät saaneet rangaistusta vaan tukea”. Tunsin tulleeni ryöstetyksi kahdesti 46 vuotta kestäneen pankille edullisen yhteistyön jälkeen. Autoin pankkia sen viimeisen osakeannin yhteydessä merkittävällä panoksella. Palkkioksi siitä elämäntyöni kaapattiin, kirjoittaa Suominen.

Huurteen ryöstö on karu kertomus siitä, kuinka KOP/Merita Pankki Oyj ryösti menestyneen yrittäjän elämäntyön. Paavo V. Suominen ja tämän perhe olivat ryöstön kohteet. Julkisuuteen on annettu selitys, että Huurre Oy joutui 1990-luvun alussa rahoitusvaikeuksiin, koska Venäjän kauppa romahti ja rakennusala putosi nollille. Totuus on se, että Huurre Oy:llä ei ollut hätää. Yhtiöllä oli 42 miljoonaa markkaa selvää rahaa, Liikevaihto ei ollut pienentynyt paljoakaan. Mutta väkeä oli liikaa.

Kun omat koirat purevat

Paavo V. Suominen kertoo perustaneensa Huurre Oy:n 14.11.1946. Yhtiö aloitti toimintansa asunnon kylpyhuoneessa ja kasvoi neljän vuosikymmenen kuluessa Euroopan suurimmaksi kylmäteollisuuden yritykseksi. Omat palkkajohtajat, kilpailija ja pankki pettivät minut ja Huurteen. KOP teki Huurre Oy:n kohdalla saman klassisen tempun, jollaisia suomalaiset pankit ovat tehneet niin kauan kuin täällä on pakkitoimintaa harjoitettu.
Rangaistus pankkiryöstöstä on ankara, mutta pankin tekemä ryöstö näytti ja edelleen näyttä olevan yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Pankin tekemästä rikoksesta on hyötyä pankin omistajille ja sen vuoksi se ei ole rikos, vaan jotakin paljon jalompaa.
Omat koirat purivat. Toimitusjohtaja Martti O. Mannonen ja talousjohtaja Eero Moisio.

Pankki maksatti Pentti Porkka Oy:n yliluotottamisen Huurteella

Klassinen kaappaus. KOP ei suostunut siihen, että Huurre Oy olisi myyty isolla rahalla, vaan otti sen haltuunsa. Iso velaton Huurre Oy ja pienempi velkainen Pentti Porkka Oy fuusioitiin siten, että Huurteen varat imettiin Pentti Porkka Oy:n aiheuttamien tappioiden kattamiseksi. Perustettiin Suomen Kylmäteollisuus Oy. Huurteen omistajat saivat murusia (9%), mutta Pentti Porkka Oy:n omistajat kokonaiset 31 %. Tämä osuus tosin hetimmiten putosi 14 %:iin.

Huurre Oy:stä tarjottiin eri aikoina eri hintoja, mutta KOP ei suostunut myymiseen, koska halusi maksattaa virheensä Paavo Suomisen yrityksellä. Asko Upo-konserni tarjosi 40 miljoonaa markkaa rahaa, sekä 49.9 % Asko Upo-konsernista. Kauppakirja piti allekirjoittaa 30.3.1984 klo 10 SYP:n konttorissa Aleksanterinkadulla pankinjohtaja Niilo Pellonmaan nimikirjoituksella. Asia kaatui, koska edellisenä iltana oli sovittu hinnaksi 40 miljoonaa Suomisille ja 50,1 % Asko Upo-konsernista. Ehdot olivat siis muuttuneet.

Vuoden 1984 kesäkuussa tarjosivat Partek Oy, ministeri Sakari T. Lehto sekä teollisuusneuvos Lehto 112 miljoonaa markkaa Huurre Oy:stä. Me Suomiset olisimme saaneet summan lähes veroitta, kirjoitta Paavo Suominen. Kauppa kuitenkin kaatui koska me pidimme hintaa liian halpana. Huurre Oy:n kassassa oli tuolloin enemmän rahaa, kuin tuo 112 miljoonaa markkaa.
27.6.1990 tarjosi Kouri Capital Oy Huurre Oy:stä 100 miljoonaa markkaa, mistä summasta 10 miljoonaa rahana ja loput KOP:n osakkeina a 65mk/kpl. Neuvottelut käytiin Helsingissä Kourin ylellisessä toimistossa Bulevardi 11. Läsnä olivat vuosineuvos Paavo Suominen, DI Seppo Collander, professori Pentti Kouri sekä tekniikan lisensiaatti Timo Louhenkilpi. Pian tämän jälkeen putosivat KOP:n osakkeet 37 mk/kpl. Ja kauppa kaatui.

Huurre lahdattiin koska KOP ei suostunut maksamaan virheistään Pentti Porkka Oy:n luotottamisessa. KOP ei silloin vielä tiennyt, että Pentti Porkka Oy:lle oli tulossa 40 miljoonan markan lisätappio Euroopasta – siis sen jälkeen kun KOP oli 14.51992 ottanut Pentti Porkka Oy:n hallintaansa.
KOP sai 115 miljoonaa Huurteen myymisestä, jonka oli ostanut kolmella miljoonalla markalla. Meitä uhattiin lainojen eräännyttämisellä, ellei fuusioon suostuttaisi, kirjoitta Paavo Suominen.

Kun KOP kaappasi Huurteen 19.5.1992, niin Huurteella ei ollut ainuttakaan lainan korkoa tai lyhennystä KOP:lle maksamatta enempää kuin kenellekään muulle rahoittajalle, ei erääntyneitä veroeriä eikä erääntyneitä laskuja tavarantoimittajille maksamatta.

Hävetkää, Mannonen ja Moisio!

Paavo Suominen kirjoittaa näin: Onneksi en uskonut Mannonen- ja Moisio-nimisten pettureiden käsiin yksityisiä säästöjäni ja yksityistä omaisuuttani, koska myös ne olisivat menneet Pentti Porkka Oy:n ja pankin pelastamiseen. Eikä KOP sittenkään olisi päässyt kuiville. Kuvitteletteko, että Merita Pankki ihailee teitä, Martti O. Mannonen ja Eero Moisio. Päinvastoin, olette varmasti Mustassa Kirjassa. Onko teillä nyt hyvä olla, elämäntyöni tuhoajat? Kun Sinä Eero Moisio tulit KOP:n ehdotuksesta Huurteen toimitusjohtajaksi 19.5.1992, ja olit talousjohtaja, niin näit selvästi, miksi KOP kaappasi Huurteen, Huurteen substanssin takia, koska KOP oli rahoittanut Pentti Porkka Oy:tä epäterveesti Huurteen kilpailijaksi. Rikollista toimintaa teiltä, arvoisat Sudet.

Kirjoitin yhtiöni talousjohtajalle, ekonomi Eero Moisiolle, jonka pankki oli ujuttanut Juudakseksi Huurteelle, 15.1.1997 näin: ”Tasan 5 vuotta sitten eli 15.1.1992 soitit, että rahat ovat lopussa, ja pyysit lisää rahaa. Sanoin, saneeratkaa, lomauttakaa, toimikaa, kuten johtajan pitää toimia. Oheisena on vielä kopio saneerauskirjeestä. Mitään ei tapahtunut.

Koska tämä kirje tulee kirjaani, sopii kommentoida, jos joku asia ei ole totta. Jos olet talousjohtaja ja olet saanut toimitusjohtajan kautta saneerauskirjeen, ja ilman sitäkin, jos kassavirta on negatiivinen, sinun pitää saneerata.
Teillä oli toista vuotta aikaa toimia, kuten käskin, mitään ei tapahtunut. Itse olen saneerannut vuonna 1971. Puolet lomalle ja kolmannes työvoimasta pois ja kassavirta kääntyi positiiviseksi ja me selvisimme.
Tilanne oli sama vuonna 1992. Tiedän kokemuksesta, että jos sinulle tulee likviditeettipula, niin pankit eivät auta.

Merita Pankkia kutsuvat ihmiset rosvopankiksi ja mafiapankiksi ja yhdyn näkemykseen, Itse on yritys saneerattava ja toimitusjohtaja ja talousjohtaja sen tekevät tahi eivät tee.
Tässä tapauksessa toimitusjohtaja ja talousjohtaja eivät sitä tehneet, vaan ilmeisesti siirtyivät KOP:n leiriin yrityskaappaus mielessään.
Toimitusjohtaja Mannonen tuli maaliskuussa 1992 kotiini Tikantielle ja ilmoitti haluavansa ostaa Eero Moision kanssa Huurre Oy:n kymmenellä miljoonalla markalla ja maksavansa hinnan espanjalaisen Huurre-yhtiön, ruotsalaisen Frigopanel AB:n sekä Frigo Skandia Ab:n osakkeilla, jotka eivät olleet KOP:n hallussa.

Jos olisitte saneeranneet, kuten käskin ja saaneet kassavirran käännetyksi positiiviseksi, niin KOP ja SYP eivät olisi voineet käsitellä Huurretta niin röyhkeästi kuin ne sitten käsittelivät.
Onneksi tekin saitte lopputilin ja jouduitte talosta pois, niin minulle selitettiin, onko totta, vastannet.”

Erkin kommentti: Paavo V. Suominen kirjoittaa kirjassaan yksityiskohtaisen tarkasti miten KOP ryösti Huurteen. En ole kirjoittanut niitä yksityiskohtia tähän yhteenvetoon, vaan olen ottanut asiat yleisemmällä tasolla.

Olen perehtynyt lukuisiin pankkikriisin tapauksiin. 1990-luvun pankkikriisissä pankit ja Kera Oy käyttivät niin sanottuja ”SAATTOHOITAJIA” . He olivat palkkajohtajia, jotka tulivat rahoittajapankin suosituksesta yrityksen palkkalistoille poistamaan yrityksen markkinoilta. Se on ollut maan tapa tuohon aikaan. Ylemmissä oikeusasteissa pankki voitti aina. Rikosten peittelemiseksi suoritettiin yleensä kaadetussa yrityksessä erityistilintarkastus. Tilintarkastajat tiesivät mitä heidän piti kirjoittaa tarkastuskertomukseen sovitulla palkkiolla.

On syytä epäillä, että rikollisille on annettu syytesuoja. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eivätkä laillisuusvalvojat näe asioissa mitään laitonta, rikoksista puhumattakaan. Yritysten kaatajat olivat Suomen valtion varoilla koulutettuja. On syytä epäillä, että Suomen Asianajajaliitolla ja valtakunnansyyttäjävirastolla on sopimus yhteistyöstä. Huurteen ryöstäjällä Martti O Mannosella oli rooli myös Alavieskan Puurakenne Oy:n alasajossa. Näyttää siltä, että paineet Mannosella kasvoivat liian suuriksi. Lehtitietojen mukaan hän on poistunut markkinoilta.

Suomessa joillakin on ollut tarvetta korostaa sitä, että Suomi on korruptoitumattomin maa ja että kansa luottaa poliisiin. Kyllä kansa tietää, että molemmat myytit ovat silkkaa valhetta. Poliisin rikollisuus on järkyttävän suurta. Jotta asia pysyisi pimennossa ja julkisuudelta salassa, niin tulevan poliisihallituksen pääjohtajaksi on vain yksi hakija: Mikko Paatero. Mielestäni Mikko Paateron tulisi vetää hakemuksensa pois. Perusteluni on tässä:

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Näin poliisiylijohtaja Mikko Paatero vastaa

----- Original Message -----

From: Paatero Mikko POL

To: Erkki Aho Cc: SM_VP_HY_

Kirjaamo

Sent: Thursday, June 25, 2009 8:34 AM

Subject: VS: Kantelu oikeuskanslerille

Pyydämme Teitä vastaisuudessa lähettämään viestinne henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen sijasta virkapostiosoitteeseen sm.kirjaamo@intermin.fi.

Sisäasiainministeriön kirjaamo toimittaa viestinne poliisiosastolle.

Ystävällisin terveisin Paula Ahola

************************

Paula Ahola

poliisiylijohtajan sihteeri

Puh. (09) 160 42841 Fax. (09) 160 42210

e-mail: paula.ahola@poliisi.fi

Sisäasiainministeriö

(Kirkkokatu 12)FI -

PL 26,

00023 Valtioneuvosto

Suominen viittaa kirjassaan myös siihen, että Seppo Hautalan yritys VS-yhtiöt oli eräänlainen esimerkki yrityskaadoissa. Hän kirjoittaa, että Wahlroosin ansiot tunnetaan hyvin.
Wahlroos oli ilmajokelaisen Seppo Hautalan VS-yhtiöiden kaatajia siinä kuin Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa ja Pirkko Työläjärvikin. Wahlroos junaili Hautalan yhtiöiden kaatamisen virkavastuulla.

Samat henkilöt kuin 1990-luvun pankkikriisissä jatkavat toimintaansa vielä nytkin niin kuin mitään laitonta tai rikollista ei olisi tapahtunutkaan. Kärkkäinen Oy on nyt velkasaneerauksessa. Velkasaneerausmiehenä häärii sama mies kuin Alavieskan Puurakenne Oy:ssä aikanaan. Toimeksiantajana on sama pankki kuin silloinkin. Nyt nimi on vain vaihtunut. On syytä epäillä, että ”Kärkkäisen ryöstössä” velkasaneerausmies laittaa Kärkkäinen Oy:n myyntikuntoon ja pankki myy sen jollekin ulkomaiselle mahdollisesti puhtaan rahan firmalle. Konkurssiasiamies on varmasti tietoinen Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen hoidosta, tuloksista ja lainmukaisuudesta. Hän katsoi asioita läpi sormien, koska pankin etu sitä vaati.

Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen

Konekersantti Oy:n jutussa riittää erikoisuuksia. Keskipohjan Aluesäästöpankin prosessipetoksella konkurssiin ajaman yrityksen Konekersantti Oy:n johtaja Olli Puolitaival ei hellitä. Hän on saanut haltuunsa asianajotoimisto Borenius & Kemppisen säilytyssitoumuksen, jossa puhevalta on hänellä, Olli Puolitaipaleella. Säilytyssitoimuksessa asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy edustajanaan asianajaja Jyrki Tähtinen on sitoutunut säilyttämään omavelkaisen takaukseen liittyvän takaussitoumuksen nro 598001-90891951 velkojien lukuun. Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen on myös sitoutunut valvomaan päämiestensa etuja. Asiakirja on todella tärkeä ja rahanarvoinen. Johtaja Olli Puolitaipaleelle on mysteeri se, miten asiakirja on joutunut hänen tietämättään hänelle täysin entuudestaan tuntemattoman asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy:n haltuun.

Lisää todistusaineistoa Konekersantti Oy:n asiassa

Klikkaa kuvat hiirellä isommiksi













1. Osuuspankkien keskuspankki Oyj:n takaussitoumus nro 598001-9089951

















2. Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj:n ja omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oy:n jakautumisen vastustukset. Liittyy takaukseen nro 598001-90891951


















3. Pankkitarkastusviraston päätös 8.3.2005 Dnro 102/530/2002

















4. OTT Hannu Tapani Klamin lausunto syyskuussa 1998

Näiden asiakirjojen perusteella voidaan kiistattomasti osoittaa apulaisnimismies Esa Heikkisen syyttämättäjättämispäätös vääräksi ja poliisin rikostutkinta täysin kelvottomasti suoritetuksi.













Konekersantti Oy:n toiminta oli laajaa ja kansainvälistä. Sitä osoittaa muun muassa seuraavat valokuvat.
5. Konekersantti Oy Malesiassa;
Neuvottelu MD Mr. Khor - Olli Puolitaival; kaksisuuntaiset liikesuhteet













6. Konekersantti Oy Taiwanissa;
Neuvottelu MD Mr Hardy Chang; kaksisuuntaiset liikesuhteet













7. Konekersantti Oy Intiassa;
Tutustuminen Intian kulttuuriin; Olli ja "Mr. Uncle" silloisen Intian pääministerin neuvonantaja poliittishenkisissä asioissa.












8. Konekersantti Oy Yhdysvalloissa;

Todistusaineistoa Konekersantti Oy:n jutussa

Kuvan saat isommaksi, klikkaa hiirellä











1.Pankinjohtaja Lauri Tyynelän laatima muistio kokouksesta 3.7.1991. Pankilla oli tietoisuus yhtiön likviditeettikriisistä ja sopimus edullisen käyttöpääoman hankkimisesta ulkomailta yhtiölle ja pankin suullinen vaatimus vain ja ainoastaan yhtiön rahoittajana Keskipohjan Aluesäästöpankki. Pankinjohtaja Lauri Tyynelä toteaa, että Puolitaival on yrityksen edustaja rahoitusneuvottleuissa, kohta 14, jossa B.N.E. SwedBankin vahvistus. Puolitaival hoiti asiakirjat ja neuvottelut ko. rahoittajapankin kanssa.

2.Valuuttaluottohakemus. Valuuttaluoton hakeminen moninkerroin yli yhtiön tarpeen osoittaa pankin intressin. Pankin lakimies Matti Piiroinen allekirjoituksellaan vahvistaa menettelyn ja hakemuksen laillisuuden ja sitovuuden pankin toimitusjohtajan Aimo Hietalan kanssa. 11.7.1991

3. Keskipohjan Aluesäästöpankin suosituskirje Konekersantti Oy:stä ulkomaisille rahoittajatahoille, jossa pankki vahvistaa yhtiön voimakkaan kasvun ja luotettavuuden sekä suosittelee liiketoimia yhtiön kanssa.28.8.1991

4. Pankin peruuttamaton valuuttaluottohakemus ja pankin peruuttamaton sitoutuminen rahoitusprojektiin ja myös kolmanteen osapuoleen eli rahoittajatahoon. Pankin lakimies Matti Piiroinen yhdyshenkilönä varmistamassa prosessin laillisuuden ja sitovuuden.16.10.1991

5. Maksumäärys ja palkkiosopimus. Pankki vahvistaa palkkion 2 % lainasummasta yhtiön kanssa yhtiön edustajille (osakkaat) rahoituskanvan aukaisemisesta pankille. Yhtiön edustajien oli tarkoitus sijoittaa palkkiosumma yhtin osakepääomaan. 16.10.1991

6. Pankin valuutan fyysisten liikkeiden vahvistuskirje yhtiölle 23.10.1991. Eräs saksalainen pankki epäili SKOP:n luotettavuutta (valuuttaluottohakemuksessa mainittu tili 48686/SKOPBANK) pankin toimitusjohtaja Hietala antoi ko. kirjeen Konekersantti Oy:lle rahaprosessin vakuudeksi ja toimitettavaksi rahoittajatahoille osoittamaan SKOP:n luotettavuutta kun Suomen Pankki vastaa SKOP:sta "valtiostatusluotettavuudella"

7. B.N.E. SwedBankin faksi yhtiölle ja pankille 5.1.1992. Rahoittajapankki vahvistaa, että alkuneuvottelut on käyty yhtiön edustajan kanssa ja he ovat saaneet häneltä pyytämänsä aineistot, siis ei pankilta. Aineistona toimitettiin pankin vahvistetut viralliset tilinpäätöstiedot, vuosikertomus, valuuttaluottohakemus ja maksumääräys (KK363) sekä selostus yhtiöstä ja sen toiminnasta.

8. Tässä vaihessa KEP:n toimitusjohtaja vaihtui. Pankin uusi toimitusjohtaja Veikko Korpela kertoo kuulustelukertomuksessaan, että B.N.E. SwedBank oli myöntänyt 20.000.000 FIM vastaavan luoton. Korpela kertoo, että Keskipohjan Aluesäästöpankki oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa kuin myös koko Säästöpankkiryhmä SKOPia myöten.

Korpela oli käyttänyt B.N.E. SwedBankenilta saadun lainan muihin tarkoituksiin kuin Konekersantti Oy:n lainottamiseen, mitä varten lainaa oli anottu ja saatu.

Esa Heikkisen syyttämättäjättämispäätös 4773

Klikkaa hiirellä kuva isommaksi














Konekersantti Oy:n jutussa Ylivieskan piirin apulaisnimismies Esa Heikkinen on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen numero 4773 päivämäärä 23.8.1993 diaarinumero 93/124 rikosilmoituksen koodi ja numero 7100/R/560/92 (4773/R/1507/92). Syyttämättäjättämispäätös on niin sisältä, syvältä ja pimiästä kuin olla voi.

Syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan Ei rikos ja perusteluissa mainitaan totuuden vastaisesti ettei Konekersantti Oy ja Keskipohjan Aluesäästöpankki olleet keskenään sellaisessa toimeksiantosuhteessa, että pankilla olisi ollut oikeus sitoutua Konekersantti Oy:n puolesta tätä sitovin vaikutuksin sopimuksiin.

Totuushan oli ja on se, että Keskipohjan Aluesäästöpankki ( 19.9.1991 Suomen Pankin hallinnassa) oli peruuttamattomasti sitoutunut rahoitusprojektiin. Samalla projekti palveli myös pankin omaa rahoitustarvetta. Suomen Pankki oli ottanut Säästöpankki ryhmän hallintaansa ja vastuulleen. Viime käden vastuullinen taho asioissa on Suomen Pankki. Keskipohjan Aluesäästöpankin ja Konekersatti Oy:n sopimukset ovat olleet peruuttamttomia. BNE SwedBank oli myöntänyt 20 miljoonaa markkaa lyhytaikaista lainaa. Keskipohjan Aluesäästöpankki ei kuitenkaan myöntänyt lainaa Konekersantti Oy:lle, vaikka Konekersantti Oy oli avannut rahoituskanvan ja tehnyt sitovan ja peruuttamattoman sopimuksen Keskipohjan Aluesäästöpankin kanssa.

Syyttämättäjättämispäätöksen perusteluissa todetaan totuudenvastaisesti, ettei Keskipohjan Alussäästöpankki ollut sellaisessa asemassa, jonka tehtävänä olisi ollut hoitaa Konekersantti Oy:n taloudellisia tai oikeudellisia asioita ja että pankin edustajat vetäytyessään valuuttaluottojärjstelyn pakkitakauksesta olisivat syyllistyneet rikoslain 36 luvun 5 §:n mukaiseen luottamusmiesaseman väärinkäyttämiseen.

Totuus on se, että Keskipohjan Alusäästöpankki rikkoi peruuttamattoman sopimuksen ja oli varmasti korvausvelvollinen aiheuttamistaan vahingoista. Kysymys ei ollut ainoastaan luottamusaseman väärinkäyttämisestä vaan törkeästä petoksesta ja muusta rikollisesta toiminnasta. On syytä epäillä, että näiden rikosten tunnusmerkistö täyttyy

Rikoslaki 28 luku
4 § (24.8.1990/769)
Kavallus
Joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.
Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.
Kavalluksesta tuomitaan niin ikään se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun anastamisen yritys on rangaistava.
5 § (24.8.1990/769)
Törkeä kavallus
Jos kavalluksessa
1) kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja,
2) aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai
3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa
ja kavallus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kavalluksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritykseen on vastaavasti sovellettava, mitä 4 §:ssä on yrityksestä säädetty.

36 LUKU (24.8.1990/769)
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä
1 § (24.8.1990/769)
Petos
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa dataa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla taikka tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa. (13.6.2003/514)
Yritys on rangaistava.
2 § (24.8.1990/769)
Törkeä petos
Jos petoksessa
1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai
4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa
ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.

Onko apulaisnimismies Esa Heikkinen jättänyt kokonaan perehtymättä asiaan vai onko hän todella niin tietämätön, taitamaton ja tyhmä kuin syyttämättäjättämispäätöksen teksti osoittaa? Joka tapauksessa on selvää, että syyttämättäjättämispäätöstä on syytä epäillä selkeäksi virkarikokseksi ja korvausvelvollisia asioissa ovat Esa Heikkinen ja Suomen valtio. Vahingonkorvausvaatimus tulee olemaan suuri, koska aiheutettu vahinko on rahallisestikin mitattuna järkyttävän suuri.

Konekersantti Oy:n tuhoaminen

Olli Puolitaival

Konekersantti Oy toi USA:sta Suomeen vähän käytettyjä Bobcat-koneita, pieniä kauhakuormaajia, jotka korvaavat lapiomiehen. Yhtiö toi myös Thomas-merkkisiä pienkuormaajia Kanadasta, ja niitä lisäksi varusteltiin. Amerikasta tuotiin myös ketjukaivaimia sekä eräitä pienoiskaivureita. Kone kaivautui maahan kuin myyrä eikä kaapelin laskemiseksi tarvinnut katkoa katuja. Tele rahoitti ensimmäisen prototyypin, koska konetta käytettiin kaapelin kaivuuseen.

Bobcatit olivat vähän käytettyjä ja siksi niiden hinta oli reippaasti alle uuden, vaikka käyttöikää oli jäljellä lähes saman verran kuin uutukaisella koneella. Kauppa kävi. Tuotteet vietiin käsistä. Kaikki meni mitä pystyttiin toimittamaan. Ongelmana oli se, ettei rahaa ollut hankkia niitä tarpeeksi. Käyttöpääomaa tarvittiin lisää. Konekersantti Oy:llä oli lyhyttä, kallista lainaa. Kriisin puhjetessa yhtiön liikevaihto oli reilut kahdeksan miljoonaa markkaa vuodessa. Oli päätettävä laitetaanko yritys konkurssiin käyttöpääoman puutteen vuoksi vai pyritäänkö saamaan lainat järjestettyä pitkäaikaisiksi ja kohtullisella korolla. Yhtiöllä oli monipuolisia ja hyviä liikesuhteita sekä itään että länteen (Intia, Malaysia, Taiwan, Yhdysvallat, Kanada).

Keskipohjan Aluesäästöpankki rahoittajana

Keskipohjan Aluesäästöpankki kuului niin sanottuun mustaan tusinaan eli 12 heikoimman säästöpankin joukkoon Suomessa. Heinäkuun 3. päivänä 1991 viisi miestä kokoontui Keskipohjan Aluesäästöpankkiin (KEP) neuvotteluun. Pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala, Kärsämäen konttorinjohtaja Lauri Tyynelä ja Konekersantti Oy:n hallitus: Olli Puolitaival, Markku Kivilahti ja Esko Pirttiaho. Konekersantti Oy tarvitsi lisää lainaa rahoituskriisinsä ratkaisemiseksi.

Rahoituskriisin ratkaisemiseksi sovittiin, että lähdetään hakemaan yritykselle käyttöpääomarahoitusta ulkomailta, koska ulkomainen raha oli edullisempaa, jopa 10 prosenttiyksikköä. Konekersantti Oy ei kuitenkaan itse voinut saada rahaa ulkomailta, vaan tarvitsi siihen pankin välityksen ja takauksen. Konekersantti Oy:n lainatarve oli 3-5 miljoonaa markkaa. Pian kuitenkin selvisi, että ulkomailta ei ollut mahdollisuus saada pientä lainaa. Myös Keskipohjan Aluesäästöpankki huomasi, että nyt sillä on mahdollisuus saada omaa toimintaansa varten lainaa. Siis halpaa rahaa asiakkaille lainattavaksi.

Konekersatti Oy pääsi yhteisymmärrykseen pankin kanssa. Neuvotteluissa sovittiin muistion 4 kohdan mukaan näin: Sovittiin, että lähdetään hakemaan yritykselle käyttöpääomarahoitusta ulkoimailta sen edullisuuden takia..." Konekersantti Oy:n edustajat avasivat pankkiin rahoituskanavan, jonka kautta heille myönnettiin maksimissaan 5 miljoonan markan luotto.

Konekersantti Oy avaa ulkomaisen rahoituskanavan

Marraskuussa 1991 Konekersantti Oy:n edustajat antoivat valtakirjan tamperelaiselle konsultille Olli Savolalle, joka järjesti neuvotteluyhteyden Luxembourgissa toimivaan BNE Swedbankeniin. Savola kertoi pikään asioineensa pankin Suomen asioita hoitava Sirpa Olkkosen kanssa

Savolan todistajalausunnon mukaan lainahakemus eteni. "1991 joulun ja uudenvuoden välissä minulle soitettiin ja kerrottiin Konekersantti Oy:n lainahakemuksen olevan OK. Minulle kerrottiin, että samalla kertaa Keskipohjan Säästöpankille ollaan myöntämässä Swedbankenin luottolimiitti, joka olisi suuruudeltaan 150 miljoonaa Suomen markkaa".
Myönteiseen päätökseen viittasi myös Swedbankenista 5.1.1992 tullut telefax, jossa ennakoitiin lainapäätöksen tulevan kolmen viikon kuluessa.

Rahoituskanavan auettua Konekersantti Oy:n avulla ulkomainen pankki neuvotteli myös KEP:n kanssa 200 miljoonan markan limiitin avaamisesta. Toimitusjohtaja Aimo Hietala on kertonut poliisille 2.9.1992 (7100/R/560/92) seuraavaa: "Keskustelimme, että yhtiön on tervehdytettävä toimintaansa siten, että korkokuluja voitaisiin pienentää. Syksyn 1991 aikana annoin kirjallisen sitoumuksen Konekersantti Oy:n ulkolaiselle luotolle..." "Seuraavan kerran kun pankinjohtaja soitti Luxenbourgista kotiini ja hän kertoi minulle "SwedBank myöntää korkeintaan 5 miljoonan markan määräisen dollaripohjaisen luoton Konekersantti Oy:lle"
Keskipohjan Aluesäästöpankki ( 19.9.1991 Suomen Pankin hallinnassa) oli peruuttamattomasti sitoutunut rahoitusprojektiin. Samalla projekti palveli myös pankin omaa rahoitustarvetta.

Peruuttamaton valuuttaluottohakemus 10.000.000 DEM 17.10.1991 (yhteinen velanotto ulkomailta) ja yhteinen maksumääräys, 2 % saadusta valuuttamäärästä 17.10.1991 (vahvistamaan yhtiön tasetta) ja KEP:n toimitusjohtaja Hietalan kirje ulkomaisille rahoittajatahoille 23.10.1991 vahvistavat Suomen Pankin roolin sopimuksissa. "Just let you know also, THe Finnish Government Bank has taken responsibility of Skophbank. This eliminate all risks, and at the moment Skopbank therefore ist the most reliable bank in Finland".

KEP rikkoi sopimuksen

Toimitusjohtaja Aimo Hietala allekirjoitti ja vahvisti pankin leimalla useita asiakirjoja, joissa hän vakuutti pankin takaavan Konekersatti Oy:n ulkomaisen lainan. Konekersantti Oy:n toimitusjohtaja Olli Puolitaipaleen mukaan Aimo Hietala esitti, että summalla maksettaisiin pois yhtiön korkeakorkoiset velat, osa jäisi käyttöpääomaksi ja loput olisi talletettu sulkutilille parantamaan pankin huonoa likviditeettiä.

SKOP oli syksyllä 1991 joutunut Suomen Pankin haltuun. Ulkomaiset pankit tarttuivat siihen, että lainahakemuksessa oleva tilinnumero oli Skopin, jota ne epäilivät konkurssikypsäksi. KEP:n toimitusjohtaja Aimo Hietala joutui selittämään lokakuussa: "Ilmoitamme, että anomuksessa mainittu tili on ainoastaan tili, jonka kautta suoritus tullaan siitämään Konekersantti Oy:n tilille Keskipohjan Aluesäästöpnakissa, Ylivieskassa, Suomessa."
"Haluamme antaa tiedoksenne myös, että Suomen Keskuspankki on ottanut vstuulleen Skop:n eliminoidakseen kaikki riskit ja tällä hetkellä Skop sen vuoksi on mitä luotettavin ensiluokkainen pankki Suomessa".

Pankinjohtaja Lauri Tyynelä totesi poliisikuulusteluissa: "Kyllä ainakin syksyllä 1991 annettiin ymmärtää Konekersantin johdolle pankin antavan takauksen ulkomaiselle luotolle, mikäli asiaan liittyvät taustat on kunnossa." Taustoilla tarkoitettiin sitä, että raha tulee rehellisestä lähteestä eikä sitä ole rikollisella tavalla hankittu.
Suomen Pankki oli ottanut Säästöpankki ryhmän hallintaansa ja vastuulleen. Viime käden vastuullinen taho asioissa on Suomen Pankki. Keskipohjan Aluesäästöpankin ja Konekersatti Oy:n sopimukset ovat olleet peruuttamttomia. BNE SwedBank oli myöntänyt 20 miljoonaa markkaa lyhytaikaista lainaa. Keskipohjan Aluesäästöpankki ei kuitenkaan myöntänyt lainaa Konekersantti Oy:lle, vaikka Konekersantti Oy oli avannut rahoituskanvan ja tehnyt sitovan ja peruuttamattoman sopimuksen Keskipohjan Aluesäästöpankin kanssa.

Pankkitukipäätös

Kesken tämän prosessin tuli päätös pankkituesta. Seura-lehdessä 15.11.2002 pankijohtaja Korpela sanoo, että tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa pankeille. Katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot. Koska luottotappiot olivat tuottavia, niitä alettiin tehdä ... kun poliitikot näkivät ratkaisunsa jäljet, he painoivat paniikkinappulaa ja alkoivat pilkkoa SSP:tä. SSP:n pilkkoneilla pankeilla ei ollut riskiä, kaikki yrittäjät ja yksityiset kansalaiset, joilla oli maksuhäiriöitä, siirtyivät kyllä SSP:ltä uuden pankin asiakkaiksi. Mutta heidän ongelmaluottojensa maksajaksi tuli valtio. Pankki sai valtiolta rahat, mutta pyrki silti edelleen perimään velallisilta ja heidän takaajiltaan alkuperäisessä velkakirjassa mainittuja summia korkein koroin.

Lisäksi pankinjohtaja Veikko Korpela selostaa kuikan yritykset kaadettiin ja pankki sai luottotappioihin rahat valtiolta. Korpela: " sitten alkuperäsillä velkakirjoilla peritiin saman velallisilta ja takaajilta 16 %:n korolla niin kauan kuin jotakin saatiin. Näin pankki sai rahat kahteen kertaan".

Saman asian todistaa myös 15 vuotta Keskipohjan Aluesäästöpankin isännistön puheenjohtajana toiminut rautiolainen Antti Ojala 29.11.1999 MOT-ohjelmassa. Ojala sanoo näin: "Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksiensa, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat oli pankille riski, mutta tässä poistui riski ja oma vakavaraisuus parani".

KEP haki Konekersantti Oy:n konkurssiin

Keskipohjan Aluesäästöpankki ryhtyi pankkitukipäätöksen jälkeen Konekersantti Oy:n rahoittamisen sijasta ajamaan yritystä konkurssiin. Konekersantti Oy päätyi Keskipohjan Aluesäästöpnakin toimien johdosta konkurssiin 18.5.1992. Konekersantti Oy joutui KEP:n samanlaisen kohtelun kohteeksi kuin Suomen kolmanneksi suurin talotehdas Alavieskan Puurakenne Oy pari vuotta myöhemmin.

Konekersatti Oy:n laina pankin rahoitusyhtiölle?

Toimitusjohtaja Aimo Hietala oli jäänyt sairalomalle joulun 1991 aikoihin. Hän kertoi poliisikuulusteluissa näin: "Sirpa Olkkonen soitti kotiini (tammikuun 1992 alussa) ja kertoi, että Swedbanken oli saanut kolme laina-anomusta Keskipohjan Aluesäästöpankista. Olkkonen ilmoitti, että yhdelle laina voidaan myöntää ja tiedusteli, kenelle pankki haluaa lainan antaa. Yksi hakija oli Konekersantti Oy. Ilmoitin Olkkoselle, että olen sairaslomalla enkä ota kantaa, vaan pyysin soittamaan pankkiin".

Myös konsultti Olli Savola soitti Olkkoselle ja tiedusteli, että mikä nyt on vikana. Tuolloin Olkkonen oli vastannut, että Konekersantti Oy:n luotto on peruttu pankinjohtajan toimesta ja että tilalle on tullut toinen yritys. Savola oli tiedusutellut, että miten tällainen menettely on mahdollista. Olkkonen sanoi ihmettelevänsä Keskipohjan Aluesäästöpankin toimintaa.
Savola soitti pankin lakimiehelle ja vaati selityksiä, joita ei tullut.

Seuraavaksi Savola sai kiinni pankinjohtaja Korpelan, jolle hän esitti valtakirjan ja sanoi asian kuin lakimiehelle. Korpela ilmoitti, ettei hän tiedä asiasta mitään eikä halua siitä keskustella. Myöhemmin poliisikuulusteluissa Korpela tiesi asiasta paljonkin. Korpela oli kuulusteluissa rikoksestaepäiltynä ja silloin hän voi kertoa mitä hyvänsä. Vastuu on kuulijalla. Pankinjohtaja Hietalaa kuultiin todistajana ja hänen on kerrotava totuus ja niin Hietala tekikin. Hietalan mukaan hän oli soittanut joulukuun 1991 puolivälissä Swedbankeniin Sirpa Olkkoselle Konekersantin lainasta. joka aioittiin myöntää viiden miljonan markan suuruisena. Samalla Hietala oli tiedustellut mahdollisuutta saada luottolimiittiä KEP:lle.

Pankinjohtaja Veikko Korpela oli toiminut Haapajärven Säästöpankin toimitusjohtajana, kunnes se 1990 fuusioitiin KEP:iin. "Pankkimme fuusion jälkeen olimme panostaneet alueelliseen mainontaan 1-2 miljoonaa markkaa, jolla kohotimme uuden suuren aluepankin julkikuvaa. Meillä ei ollut tuolloin varaa tahrata tätä kuvaa kertomalla asiakkaillemme, ettei meillä ole rahaa mitä jakaa asiakkaidemme tarpeisiin", Korpela selvitti.

Haapajärven Säästöpankki oli perustamassa paikallisen liikemiehen Juhani Aution kanssa AS-Leasing Oy:tä. Pankki omisti yhtiöstä suoraan puolet ja erään yhtiön kautta lisää. AS-Leasing uhkasi kaatua pankin rahattomuuteen, kertoi Korpela poliisille rikostutkinnassa, jonka hän itse käynnisti asianomistajana pankin tilintarkastajaa vastaan.
"Vuoden 1991 talvella Skopin taloudellinen asema heikkeni. Tämä tuli ainakin meille aivan odottamatta ja suurena yllätyksenä. Tähän saakka eri tilaisuuksissa Skopin taholta oli vain annettu ymmärtää, että rahaa on työnnettävä ulos riippumatta siitä, mitä Suomen Pankki sanoo".

Tammikuussa 1991 KEP:n olisi pitänyt järjestää AS-Leasingille 35 miljoonan markan luotto. "Vaikkakin... olin sopinut Juhani Aution kanssa, että pankki järjestää mahdollisimman edullisen ja pitkäaikaisen luoton, ei pankki sellaista voinut kuitenkaan tammikuussa 1991 järjestää, koska tällaista rahoituskanavaa ei ollut tarjolla".
Pankki ei siis pystynyt järjestämään rahaa omalle rahoitusyhtiölleen. Se sai rahaa sieltä ja täältä, mutta vain lyhytaikaista. Korpelan mukaan se sai myös Swedbankenista 20 miljoonaa markkaa lyhytaikaista lainaa.

Korpelalle kävi AS-Leasingin kanssa lopulta huonosti. Hän takasi pankin edustajana yhdessä Juhani Aution kanssa yhtiölle 26 miljoonan markan lainan. KEP antoi Korpelalle potkut syyskuussa 1992. Seuraavana vuonna AS-Leasing ajettiin konkurssiin, ja Suomen Säästöpankki-SSP Oy velkoi takauksen perusteella Korpelalta ja Autiolta 26 miljoonaa markkaa.
Tuomio perustui pitkälti erään tilintarkastajan lausuntoon. Korpela teki tilintarkastajasta rikosilmoituksen. Syyttäjä totesi 1999, ettei ole perusteita syyttää. Vasta tällöin tuli julkiseksi esitutkintapöytäkirja, jossa totuusvelvoitteen sitoma Korpela kertoi KEP:n olleeen epätoivoisessa tilanteessa ja saaneen rahaa, joskin lyhytaikaista, myös Swedbankenista. Siis samoihin aikoihin, kun siellä Konekersantti neuvotteli lainasta.

Oikeudenkäyntien suma

Konekersatti Oy oli jo ennen konkurssia nostanut vahingonkorvauskanteen pankkia vastaan, mutta pankin nimeämä pesänhoitaja ei velallisen vaatimuksista huolimatta jatkanut kannetta. Ylivieskan käräjäoikeus on 24.9.1992 tehnyt välipäätöksen, jonka mukaan Konekersantti Oy:n hallituksella tai sen edustajilla on oikeus ajaa asiaa henkilökohtaiesti, vaikka konkurssipesä ei ole kannetta ajanutkaan. Toinen pesänhoitaja toimi Keskipohjan Aluesäästöpankin valtakirjalla Heikki Berglund ja toinen pesänhoitaja oli Konekersatti Oy:n edustajien julkisen vihamiehen lähisukulainen ja oikeudellinen neuvonantaja, toiminnastaan tunnettu Veli Päivikkö.

Konekersantti Oy nosti helmikuussa 1992 Ylivieskan kihlakunnanoikeudessa korvauskanteen Keskipohjan Aluesäästöpankkia vastaan sopimusrikkomuksen vuoksi. Yhtiö vaati, että pankki myöntää ytiölle 10 miljoonan markan luoton 6,25 prosentin korolla 10 vuodeksi, mihin se oli sopimuksessa sitoutunut lokakuussa 1991. Kaksi kukautta myöhemmin pankki haki Konekersantti Oy:n konkurssiin. Konkurssipesäa, jossa suurin velkoja oli Suomen Säästöpankki-SSP Oy, ei tietenkän yhtynyt KEP:iä vastaan ajettuun kanteeseen.

Yhtiön hallituksen jäsenet Olli Puolitaival ja Esko Pirttiaho jatkoivat oikeudenkäyntiä. He vaativat vahingonkorvausta. Ylivieskan käräjäoikeus päätti oikeudenkäynnin tylysti.
Puolitaival ja Pirttiaho tekivät rikosilmoituksen pankista. He epäilivät heille myönnetyn lainan menneen pankin omalle yhtiölle eli AS-Leasing Oy:lle. Korpelaa tutkittiin syylliseksi epäiltynä. Syyttäjä totesi, että oli antanut takauslupauksen valuuttaluoton hankkimista varten. Syyttäjä totesi, etteivät yhtiö ja pankki ole olleet keskenään sellaisessa toimeksiantosuhteessa, että pankilla olisi ollut oikeus sitoutua Konekersantti Oy:n puolesta tätä sitovin vakuuksin sopimuksiin. Ei siis syytettä.

Vaasan hovioikeus kumosi Ylivieskan käräjäoikeuden päätöklsen lopettaa 1. oikeudenkäynti kesken ja palautti asian alioikeuteen. Ylivieskan käräjäoikeudessa juttu saatiin päätökseen huhtikuussa 1997. Suomen Säästöpankki oli tässä vaiheessa pilkottu, ja vastaajaksi oli vaihtunut Arsenal. Arsenalin mukaan lopullinen pankkitakaus olisi vaatinut vakuuksia, joita Arsenalin mukaan ei olisi ollut.

Erikoista oikeudenkäyttöä

Arsenalin väite ei pidä paikkaansa. Pankki oli koko ajan täysin selvillä Konekersantti Oy:n taloudellisesta tilanteesta. Siellä tiedettiin tarkkaan, että yhtiö voisi antaa lisävakuuksia. Oikeudenkäynnissä entinen toimitusjohtjaa Aimo Hietala kertoikin olleensa tiukasti sitoutunut valuuttahakemukseen - asia kaatui, koska Hietalaa "oli pankissa ajettu sivuraiteelle eikä pankissa haluttu hänen järjestelemänsä asian onnistuvan". Kun lainaa haettiin paljon enemmän kuin yhtiö tarvitsi, Hietalan mukaan "ylijäävä osuus olisi jäänyt markkinoille sijoitettavaksi pankin määräysvallassa". Käräjillä kuultiin myös Skopissa Keskipohjan Säästöpankin rahaliikenteen tarkistanutta Osmo Silvosta. Hän ei pitänyt mahdottomana kantajan väitettä, että järjestelyssä oli tarkoitus hankkia rahaa myös pankin käyttöön.

Ylvieskan käräjäoikeuden tuomio on vähintäänkin mielenkiintoinen. Käräjäoikeus katsoi kiistattomaksi, että tarkoitus oli hankkia yhtiölle 10 miljoonaa D-markkaa, paljon enemmän kuin Konekersantti tarvitsi. Pankki olisi pystynyt käyttämään sitä omassa toiminnassaan. Käräjäoikeus katsoi, että pankki oli sitoutunut hankkeeseen ja että sen olisi tullut ottaa huomioon yhtiön kohtuullinen etu. Koska pankilla oli asiassa omakin intressi, pankin lojaliteettivlevollisuus Konekersantti Oy:tä kohtaan oli korostunut. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiö olisi erittäin suurella todennäköisyydellö saanut Swedbankenista viien miljoonan markan lainan, "joka oli ilmeisesti kattanut yhtiön lisärahoitustarpeen". Tämä katkesi varatoimitusjohtaja Veikko Korpelan yllättävään ja yksipuoliseen ilmoitukseen Swedbankenille, ettei lainaa myönnetä. Käräjäoikeus katsoi näin pankin rikkoneen lojaliteettivelvoitteensa.
Ylivieskan käräjäoikeus kuitenkin päätti, ettei Konekersantti Oy olisiantaa vakuuksia lainalleen ja että sen konkurssi johtui muista syistä kuin lainan epäämisestä. Päätös on käsittämätön ja täysin järjetön.

Konekersatti Oy ei ole saanut oikeutta, koska Haapajärven poliisi ei ole tutkinut asioita oikein ja syyttäjä Esa Heikkinen on tehnyt väärät päätökset joko tietoisesti tai taitamattomuuttaan.

Vaasan hovoikeus hylkäsi Puolitaipaleen ja Pirttiahon valituksen elokuussa 1998. Sen mukaan pankilla oli oikeus vetäytyä lainaneuvotteluista. Hovioikeudessa jutun valmistelleella neuvoksella oli puolisonsa kanssa asianajotoimisto, joka oli ajanut riitajutussa Konekersantti Oy:n vastapuolen asiaa. Hovioikeuden neuvos oli nimenomaan hoitanut tätä asiaa. Puolitaival ja Pirttiaho hakivat Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Korkein oikeus ei antanut valituslupaa. Tämä on oikeusvaltio Suomi.

Lähdeaineisto:
1. Neuvottelumuistio 3.7.1991. Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja Lauri Tyynelän yhtiölle toimittama.

Kohta 4 "Sovittiin, että lähdetään hakemaan yritykselle käyttöpääomarahoitusta ulkomailta sen edullisuuden takia"
2. Valuuttaluottohakemus 11 th July 1991, jossa allekirjoittajat pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala ja pankin lakimies Matti Piiroinen, sekä Konekersantti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Kivilahti pankissa Ylivieskassa. Pankin lakimies oli varmistamassa laillisuutta ja sitovuutta.
3. Letter of Bank 28.8.1991. Pankinjohtaja Lauri Tyynelän ja Helena Heljäsvuon allekirjoittamat pankissa Kärsämäellä. Kansainvälisen käytännön mukainena suosituskirje rahoittajatahoille.
4. Loan Apllication code KK 363, jossa allekirjoittajina pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala ja Konekersantti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Kivilahti, pankissa Ylivieskassa.
5. Pay-Order, code KK 363, jonka on allekirjoittanut pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala ja yhtiön hallitusken puheenjohtaja Markku Kivilahti. Palkkiosopimus liittyen edelliseen valuuttaluottohakemukseen.
6. Pankin toimitusjohtaja Aimo Hietalan kirje Konekersantti Oy:lle, Ocotber 23 th (rd) 1991, jossa kuvataan valuutan kulku Konekersantti Oy:lle ja Keskipohjan Aluesäästöpankin turvallisuus luotonvälittäjänä kun Suomen Pankki on ottanut kaikki vastuut.
7. B.N.E. SwedBank, telefax January 5. 1992
8. Todistajalausunto Sirkka-Liisa Huhtala 21.5.1992
9. Ote esituktintapöytäkirjasta 30.8.1995 R178/95 R1208/94 pankin ex-toimitusjohtaja Veikko Korpelan kuulustelukertomus
10. SKOP:n valuuttahakemus, April 14 th 1992 (Hari Investment Ltd)
11. Keskipohjan Aluesäästöpankin Loan Guarante 19.12.1991 (Nitera Oy)
12. DresdnerBankin tarjous edelliseen 19.3.1992
13. Kokkolanseudun Säästöpankki Letter of Intent November 22. 1991
14. Pankkitakaus OKO - nro 598001-9089151
Pankkitakaus OKO-nro 598001-90891951 / 18. kesäkuuta 1999, jonka ovat vahvistaneet OKO-pankin puolesta Jarmo Viitainen ja Ilpo Kivimäki, liitteineen on anettu Esko Pirttiaholle ja Olli Puolitaipaleelle sen vahingon korvaamiseksi vakuudeksi, jonka Keskipohjan Alusesäästöpankki on tahallisella menettelyllään aiheuttanut jos em. taho, jolle em. pankin vastuut ja velvoitteet ovat siirtyneet, ei kykene tai ei halua niitä korvata.

Roskapankin uhrit - naimisissa Arsenalin kanssa

Kalevan toimittaja Ilkka Lappalainen kirjoittaa alavieskalaisesta maanviljelijä Aimo Hautamäestä seuraavasti: "Maanviljelijä Aimo Hautamäki on elänyt myrskyisessä suhteessa. Hän on poikamies, joka on kuitenkin naimisissa Arsenalin kanssa. Arsenal ei ole kotikylän, Alavieskan Someronkylän tyttöjä, vaan se, joka syntyi pankkikriisin raunioille hoitamaan valtion syyliin kaatuneen omaisuuden peruja."

Aimo Hautamäki ei solminut suhdetta Arsenaliin vapaasta tahdostaan. Häneltä ei kysysytty tahdotko vai et. Arsenal tuli ja otti. On vienyt kaikki nämä vuodet. Pyörittänyt käräjäiltä toiselle. Tutustuttanut ystäviinsä ulosottomiehiin ja vie yhä. (Nyt prosessi on saatu päätökseen).

Kaikki alkoi siitä, kun Aimo Hautamäen isä Alvar Hautamäki kuoli tammikuussa 1994. Isä oli ollut yksi neljästä takaajasta eräälle vararikkoon menneelle ylivieskalaiselle maanviljelijälle. Arsenal alkoi periä pojalta tämän isän antamia takausvastuita. Marraskuussa 1994 kotitila, jonka omistus, haltijavelkakirjat, oli yksin Aimo Hautamäellä, julistettiin hukkaamiskieltoon. Siitä alkoi piina. Käräjiä käräjien perään. Ulosottomiehiä ovella. Yhtä ja samaa rulettia vuodesta toiseen. Isännästä oli tullut renki. Isännyyttä talossa piti paitsi oma pankki, jonka kanssa omat asiat ovat luontuneet niin kuin on sovittu, myös Arsenal, jonka kanssa ei hänen oikeuskäsityksensä mukaan pitäisi olla mitään tekemistä. Navetta on tyhjä. Kuurankukat koristavat sen ikkunoita. Alussa eläimistä oli suuri apu isännälle. Kun aamulla ja illalla meni navettaan, oli pakko ajatella niitä. Ruokkia, tehdä töitä. Aina hetkeksi pääsi irti heilastaan Arsenalista. Miljoonaviisitoistatuhatta markkaa on kasvanut kuudentoista prosentin korolla jo yli kahdeksi miljoonaksi. Jos hänellä ei ollut maksaa miljoonaa aikanaan, vielä vähemmän hänellä oli maksaa nyt kaksinkertainen summa. Vuodet ovat vieneet mennessään edellytykset kehittää viljelyä ja toimeentuloa.

Arsenalin kätköistä on löytynyt säästöpankin paperi, pöytäkirja, jolla takaajat on vapautettu vastuista jo ajat sitten. Ja uusia todisteita siitä, että pankki on antanut vararikkoon menneelle viljelijälle lainoja, joilla ei ollutkaan takaajia. Korkein oikeus ei kuitenkaan antanut Hautamäelle valituslupaa asiassa. Yleisen oikeustajun mukaan jos oikeustoimi on tehty rikoksen avulla niinoikeustoimi on pätemätön, mutta Suomessa tilanne ei ole näin yksinkertainen. Hovioikeus ei päätöksessään ottanut minkäänlaista kantaa rikokseen, jonka seurausta koko takausjupakka on. Tuo rikos on törkeä petos, mihin käräjäoikeuskin oli todennut tuolloin säästöpankin johtajan syyllistyneen. Pankinjohtajan katsottiin tahallaan erehdyttäneen takaajia, mm. Alvar Hautamäkeä. Käräjäoikeus antoikin pankinjohtajalle vankeustuomion.Vaasan hovioikeus on kuitenkin kääntänyt kaikki jutut pankin eduksi ja tavallisten ihmisten tappioksi. Oikeuslaitos on kyvytän puolustamaan tavallista, pientä ihmistä. Kansa ei voi luottaa oikeuslaitokseen.

Osa Suomen Säästöpankin ja Arsenalin pankinjohtajista kätki yritysten ja yksityisten ihmisten luottoihin liittyviä asiakirjoja jopa omiin koteihinsa. "Järkyttäviä tapauksia on kymmeniä. Voiko tällaista tapahtua oikeusvaltiossa? Asioita on pyöritelty uskomattomalla tavalla ja tuomioistuimet ovat uskoneet ihmeellisiä asioita, huokailee kansanedustaja Erkki Pulliainen. Erikoisen lisän asiaan tuo se, että Arsenala sai salaiseksi Valtiotalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa rapostin julkistamisesta. Valtiontalouen rarkastuviraston raportin mukaan Arsenalin oli syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Onko menettely ollut kansalaisten edun mukaista? Arsenalin rikosten peittelystä on vastuussa muun muassa entinen ministeri Suvi-Anne Siimes, joka toteutti rikollisen Aktiv Hansa kaupan. Senkin rikoksen poliisi jätti tietoisesti tutkimatta.

Katso MOT-ohjelman käsikirjoituksen muun muassa Aimo Hautamäen tapauksesta ja ihmettele. Kysymys Keskipohjan Aluesäästöpankin toiminnasta. Kysymys on Ylivieskan poliisin rikostutkinnoista. Kysymys on Ylivieskan käräjäoikeuden toiminnasta. Aimo Hautamäki ei saanut oikeutta. Laihana lohtuna on se, että kyseiset tahot Keskipohjan Aluesäästöpankki, Ylivieskan poliisi ja Ylivieskan käräjäoiekus ja syyttäjä ovat liian usessa rikoksessa mukana.

Roskapankin uhrit TV 1 ma 22.12.2000
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentB8E47

Maailman suurin orjakauppa - Arsenalin velalliset TV 1 ma 29.1.1999
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentB0B30

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti - rivimiehet kiikkiin, mutta hessu pääsi pälkähästä
TV 1 ma 2.11.1998
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentF2090

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti, osa 2 Valtion myötäjäsiet Mandatum-pankille
TV 1 ma 7.12.1998
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content11034

Suomen edustava pankki - pankkislaisuuksien tirkistelyä
TV 1 ma 7.2.2000
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentD6A6E

Erkin kommentti: Keskipohjan Säästöpankki on ollut erittäin monessa rikoksessa keskeinen tekijä. Ylivieskan poliisi ei löytänyt rikoksia. Syyttäjä on ollut myös välinpitämätön rikosten selvittämisessä. Pankki on voittanut aina ylemmissä oikeusasteissa. Näihän niin sanotussa Koiviston konklaavissa päätettiin jo 6.5.1992.
Asiat on kuitenkin avatta uudelleen. Kaikkien on noudatettava lakia ja rikosten uhrien on saatava asianmukaiset korvaukset heille aiheutetuista vahingoista. Suomen valtio on korvausvelvollinen Ylivieskan poliisin toiminnasta. Keskipohjan Säästöpankki on saanut vapaasti tehdä rikoksia poliisin ja syyttäjän erityissuojeluksessa. Oikeus on tietoisesti tehnyt vääriä päätöksiä. Tämä on oikeusvaltio Suomi.

Vakavia ihmisoikeusloukkauksia

Ekonomi Jukka Davidsson kirjoitti julkiselle vallalle 6. heinäkuuta 2001 avoimen kirjeen, jossa hän toteaa, että Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Suomen pankkikriisiksi nimetyn tapahtuman syiksi on esitetty monia arvioita. Vaikuttaa siltä, että epäonnistunutta talouspolitiikkaa on selkeästi vähätelty. Vastaava viesti on tullut Suomen Akatemialta, ETLA:sta sekä muista tutkimuksista. Laman keskeisenä aiheuttajana oli siis julkisen vallan edustajat. Aiheuttamansa finanssikriisin ratkaisua julkinen valta haki sopimuksista ja liittouma- ja valtuutussuhteesta pankkien kanssa. Pohjatyön sopimukselle toteutti nk. Rohto-ryhmä. Nämä sopimukset ovat laittomia.

Laittomuuden syyt

Sopimukset mahdollisitivat ihmisten yhdenvertaisuudesta poikkeamisen ja syrjinnän. Ne mahdollistivat ihmisten omaisuuden suojan yksipuolisen kumoamisen. Ne mahdollistivat valtion toimesta puuttumisen ihmisten vapauteen valita harjoittamansa elikeinon "sopeuttamalla" markkinoita. Ne mahdollistivat sen, ettei julkinen valta turvannut ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Valtio valtuutti pankit kaatamaan satunnaisesti yrityksiä ja antoi salaisilla sopimuksilla suoria pääomasuorituksia tukena valituille yrityksille. Valtio sopimuksensa valtuuttamana hyväksyi pankkien valtion pääomien ja maksujen turvin antaa tietyille valituille yrityksille ja ihmisille eritysiehtoja kuten nollakorkolainoja, lainajärjestelyjä ja omaisuuden ostoja kovilla hinnoilla asikkailta pankeille. Sopimus mahdollisti sen, että omaisuuden suoja eri henkilöitten välillä oli suosiva ja syrjivä. Sopimukset mahdollistivat niiden toimenpanoaikana ja valtuuttamana valtavan sarjan erilaisia ihmisten perus- ja ihmisoikeusloukkauksia. Sopimuksella pyrittiin tahallisesti peittelemään valtion itse aiheuttamaa valtavaa taloudellista vahinkoa suoraan noin 4-8 % koko väestöstä ja epäsuorasti noin 20-25 % väestöä. Valtio ei ottanut vastiketta antamalleen pääomalle vaan lahjoitti lakien vastaisesti kymmeniä tai satoja miljardeja markkoja yksityisten osakkeitten omaistajan omaisuudeksi.

Perus- ja ihmisoikeusloukkauksista voidaan todeta se, että kukin yksilö on joutunut alistumaan sarjaan loukkauksia eli jokainen henkilö on omassa asiassaan kohdannut useita eri nimikkeillä kuvattuja tekoja. Näistä keskeisimpiä ovat omaisuuden suojan kumoaminen, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän kiellon kumoaminen, oikeuden työhön ja elinkeinovapauden kumoaminen, sosiaalisten oikeuksien kumoaminen, oikeusturvan loukkaukset, tehokkaitten oikeusturvakeinojen puuttuminen ja kiduttaminen ja muu julma, epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Yksilötasolla ihmisoikeusloukkaukset koskevat, rippuen määrittelytavasta, suoraan satoja tuhansia ihmisiä ja epäsuoraan yli miljoonaa yksilöä.

Valtion kanssa tehdyn sopimuksen suojeluksessa pankit ovat voineet toimia mielensä mukaan, Lukuisat moitittavat rikolliset teot on annettu tapahtua julkisen vallan tieten.

Ekonomi Jukka Davidssonin kysymykset julkiselle vallalle

Pyydän Teitä vastaamaan oheisen kirjeeni perusteella ainakin seuraaviin kysymyksiin:

1. Suomen kansalaisista kymmenet tuhannet ovat menettäneet perus- ja ihmisoikeutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä näitten laittomuuksien oikaisemiksi?

2. Suomen kansalaisista on sadat tuhannet henkilöt ovat menettäneet omaisuutensa julkisen vallan tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä ihmiset saavat omaisuutensa takaisin?

3. Suomessa on finanssikriisin seurauksena langetettu lukuisia tuomioita velallisen epärehellisyydestä tms. perusteella. Nämä tuomiot ovat laittomia, koska yksilöillä on mm. perusoikeutenaan oikeus puolustaa omaisuuttaan laitonta omaisuudensuojan menettämistä vastaan. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä useat laittomasti langetetut tuomiot puretaan?

4. Suomessa on tapahtunut massalukuisesti ihmisoikeuksien loukkauksia. Näistä törkeimpia ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävä sopimuksen määrittämiä tekoja. Näihin tekoihin syyllistyy virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö, kun hän aiheuttaa, yllyttää tai suostuu tai hiljaa hyväksyy tässä artiklassa määritellyt teonkuvaukset. Mitä aioitte tehdä, jotta kaikki epäillyt ihmisoikeusloukkaukset saatetaan tutkintaan, syylliset saatetaan tuomittaviksi ja loukkausten uhrit saavat korvaukset?

5. Julkinen valta ei ole velvoitteistaan huolimatta turvannut kansalaistensa perus- ja ihmisoikeuksia. Mitä aioitte tehdä, jotta vastaavaa ei enää koskaan tapahdu?

6. Ihmisoikeusloukkaukset tulisi kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän, eräänlaisen totuuskomission toimesta. Mikä on suhtautumisenne kyseisen ryhmän nimittämiseen Suomeen?

7.Julkisen vallan edustajat ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja veronmaksajille kymmenien tai satojen miljardien markkojen määräisenä. Mitä aiotte tehdä jotta kyseiset asiat selvitetään ja tekohin syyllistyneet henkilöt asetetaan syytteeseen tuomioistuimessa?

8. Suomessa lainsäädäntyö on suosinut selkeästi pankkeja ja näitten etua koko 1990 luvun. Varsin perusteltua on uskoa, että monet näistä lakimuutoksista (esimerkiksiluottotietojen käyttö) loukkaa ihmisoikeuksia sekä nykyistä perustuslakia. Mitä aiotte tehdä mainittujen asioiden korjaamiseksi?

Pohjaan asiakirjani aineiston Suomen perustuslakiin, Suomeen ratifioimiin ihmisoiekussopimuksiin, virallisiin asiakirjoihin, lukuisiin tutkimuksiin, kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksen keräämiin runsaslukuisiin tositapauksiin, minulle kerrottuiihn tapauksiin, lehdistössä esitettyihin tietoihin, lukuisiin tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden kirjoittamiin kirjoihin sekä omakohtaisiin kokemuksiini.

Ekonomi Jukka Davidssonin kirjelmä

Ekonomi Jukka Davidssonin kirjelmä on 19-sivuinen. Sen sisällysluettelo on seuraava:

Ihmisoikeudet

1. Keskeiset asiat esityksessäni ja teille esittämäni kysymykset

2. Perus- ja ihmisoikeudet jurdisena oikeutena
2.1. Perusoikeusjärjestelmä - perusoikeuksien tarkoitus, merkitys ja suhde ihmisoikeuksiin
2.2. Perusoikeuksien tausta ja sisältö
2.3 Perusoikeuksien soveltamisala
2.4. Perusoikeuksien rajoittaminen
2.5. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset
2.6. Perustuslain soveltaminen esityksessäni

3. Valtion virkamiesten ja poliitikkojen aiheuttama lama

4. Valtion ja pankkien allekirjoittamat sopimukset finanssikriisin ratkaisemiseksi ovat laittomat
4.1. Omaisuuden suojan kumoaminen
4.2. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
4.3. Oikeus työhön ja elinkeinon vapaus
4.4. Massamääräiset ihmisoikeusloukkaukset
4.5. Valtion omaisuuden vastikkeeton luovuttaminen yksityisen tahon omaisuudeksi

5. Valtion tekemien päätösten ja allekirjoittamien sopimusten aiheuttamat perus- ja ihmisoikeusloukkaukset
5.1. Omaisuuden suoja: PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja I artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 17 artikla
5.2. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
5.3. Oikeusturva
5.4. Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon
5.5. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
5.6. Oikeus sosiaaliturvaan
5.7 Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto

5.8. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön kielto

6. Tuottamuksellisesti ja tahallisesti aiheutettu vahinko valtiolle ja veronmaksajille
6.1. Talouspoliittiset päätökset 1980-luvulla
6.2. Pankkitukisopimukset ja markkinoitten sopeuttamiseen tähtäävät järjestelyt
6.2.1. Saako asiakassuhteen siirtää ja julkisen vallan rooli pankkijärjestelyissä
6.3. Skop - SSP - Arsenal väärinkäytökset

7. Lainsäädäntötoimet ja lausunnot

Ihmisoikeusloukkaukset, jukinen valta ja pankkikriisi

Lue

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti osa 2
http://www.yle.fi/mot/071298/kasis.htm

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti - rivimiehet kiikkiin
http://www.yle.fi/mot/021198/kasis.htm