Valtiotieteen maisteri Toivo F. Hyvärinen Längelmäeltä kirjoittaa:
Nyt olemme todella konkreettisesti saaneet nähdä, kokea ja ymmärtää sekä paikan päällä, että myös tiedotusvälineiden kautta Aasian katastrofin järkytykset myös suomalaisten keskuudessa. Nämä Aasian dramaattiset kokemukset auttavat ymmärtämään sitä Suomessa koettua 1990-luvun maanjäristystä, joka tapahtui maamme kansantaloudessa. Kansantaloutemme maanjäristyksen aikaansaama hyökyaalto vei mennessään yli 50 000 yritystä, yli 500 000 ihmistä jäi työttömäksi ja yli 14 000 ihmistä teki itsemurhan. Epätoivoon joutuneet ihmiset tappoivat jopa perheensä omin käsin, kun menettivät koko omaisuutensa, elämänhalunsa ja ihmisarvonsa. Oman taloutemme katastrofi kosketti lopulta tavalla tai toisella jopa noin miljoonaa suomalaista. Ja tämä katastrofi ei kokonaan ole vieläkään ohi, vaikka Suomi on selvinnyt lamasta jo noin kymmenen vuotta sitten. Missä olivat auttajat silloin ja missä he ovat nyt? Mitä hallitukset ovat tehneet ihmisten hädän todelliseksi lievittämiseksi? Heti alun alkaen oikeuslaitos ohjattiin yksisilmäisesti pankkien puolelle. Pankit saivat vapaat kädet suorittaa täysin häikäilemättömän ruumiin ryöstön. Tätä eivät hengissä selvinneet unohda ikinä.
Pankki voittaa oikeudessa
Hyvärinen jatkaa:
Näyttää myös siltä, että "likainen työ" on tehty käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa siten, ettei KKO ole antanut ilmeisesti kertaakaan valituslupaa, jolloin hovioikeuden päätös on jäänyt pysyväksi. Näin KKO on säästänyt itseään vaivalta keksiä päätöksille pitäviä perusteluja. Käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien päätösten perustelut ovat voineet olla jopa näytön vääristelyä pankin eduksi. Päätösten perusteluihin on voinut ilmestyä pankkia puoltavia näkökohtia ilman, että pankin juristit olisivat niitä esittäneet. On tapauksia, joissa pankkijutut joutuvat tuomioistuinten päätettäväksi puutteellisilla oikeudenkäyntiaineistoilla, koska pankkitarkastus ja poliisi eivät ole vaivautuneet pankkiepäselvyyksiä asianmukaisesti selvittämään. Pankit eivät omaehtoisesti tosiasioita esitä. Tuomioistuin ei yleensä suostu vaatimaan pankilta mitään selvitystä vaan suorastaan kiirehtii antamaan tuomionsa epätäydellisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Jos pankkiasiakas vaatii pankkia jonkin asiakirjan esittämään, niin tuomioistuin yleensä hylkää tällaisen vaatimuksen. Näinkö toimii todellinen oikeusvaltio?
Käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien tuomarit ovat siten ilmeisen yksisilmäisesti asettuneet jo etukäteen pankin puolelle. Juristien keskuudessa on jo pitkään havaittu, ettei pankki voi riitajuttua suomalaisessa oikeusistuimessa hävitä. Muutama rohkea juristi on yrittänyt tehdä asialle jotain, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin. Vastassa on oikea korkean tason kivimuuri. Miten kauan tällainen kansalaisten oikeustajua loukkaava käytäntö Suomen tuomioistuimissa voi jatkua? Pankit pelastettiin valtion tuella. Silloisilta päättäjiltä jäi ymmärtämättä yksinkertainen tosiasia, etteivät pankit voineet pärjätä, jos pankin asiakkaat eivät pärjänneet. Talouselämä on siten järjestetty, ettei mikään talletuspankki voi tulla toimeen ilman laina-asiakkaita. Ennen lamaa lainaa ottaneet asiakkaat suhtautuivat tulevaisuuteen myönteisin odotuksin siksi he uskalsivat ottaa lainaa, jota pankit suorastaan tyrkyttivät. Laman iskiessä pankit alkoivat suhtautua laina-asiakkaisiinsa kuin ruttotautisiin, joista oli päästävä eroon keinoja kaihtamatta. Velkasyrjäytyneet ovat yhä suuri yhteiskunnallinen ongelma. Asia koskee tavalla tai toisella lähes miljoonaa suomalaista.
Postipankin ex-pääjohtaja tunnustaa syyllisyytensä
Seppo Lindblomin mukaan takaajille vakuutettiin allekirjoitusten olevan vain muodollisuuksia. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Postipankin pääjohtajana työskennellyt Seppo Lindblom myöntää pankkien toimineen harkitsemattomasti luottoa antaessaan. Luotonanto ja rahoitusmarkkinat vapautuivat Suomessa asteittain 1980-luvun lopussa. Sen innoittamana lainoja otettiin ja myönnettiin nopeaan tahtiin. Vapautuminen aiheutti kuitenkin talouden ylikuumentumisen, kun pankit sekä antoivat että ottivat ulkomailta liikaa luottoa. Rahoituskriisi levisi koko pankkijärjestelmään ajaen sen konkurssin partaalle vuoden 1991 aikana. Esko Ahon johtama hallitus yritti elvyttää taloutta ankaralla säästökuurilla. Hallitus joutui kuitenkin taipumaan devalvaatioon eli markan arvon ulkoisen arvon laskuun marraskuussa 1991 ja syyskuussa 1992. Eduskunta myönsi hallituksen esityksestä helmikuussa 1993 pankeille tukea niin sanotulla avoimella valtakirjalla. Siinä pankeille luvattiin taata pankkien toiminta kaikissa olosuhteissa. Pankkituki laukaisi yhteiskunnassa valtavan konkurssiaallon.
Vuonna 1988 Postipankin pääjohtajaksi tullut Seppo Lindblom muistelee pankkikriisin aikaa raskain mielin. Pankkitoiminnassa tehtiin hänen mukaansa virheitä rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen 1980-luvun lopussa. Luotonsäännöstelyn aikana pankkiin mentiin nöyrästi hakemaan lainaa, ja lainoja sitten tilanteesta riippuen myönnettiin. Nyt tuli eteen uusi tilanne, rahaa alettiin markkinoimaan ja myymään aktiivisesti. Usko talouden korkeasuhdanteen voimaan oli niin suuri, että luottoa annettiin sen suurempia velanhakijalta kyselemättä. - Luottotappiot eivät kuuluneet säännöstelytalouden maailmaan. Kukaan ei enää muistanut vanhoja opetuksia 1930-luvun lamasta, Lindblom huokaisee.
Lindblomin mielestä pankkikriisi ja sen myötä tapahtuneet lukuisat konkurssit koskettivat surullisimmin velkojen takaajia. Nykyisin takaajia kehotetaan lukemaan tarkkaan kaikki takaamiseen liittyvät ehdot, mutta silloin se ei kuulunut kulttuuriin. Takaajat pitivät allekirjoittamista pelkkänä muodollisuutena ja pankinjohtaja vielä usein johdatteli tähän käsitykseen.
Myös monien asunnonhankkijoiden kohtalo oli entisen pääjohtajan mukaan kova. Eihän kukaan osannut laskea, että kun hankkinut lainan ja siinä on vakuutena oma asunto, niin asunnon arvo voisi pudota kymmeniä prosentteja. Sellaista ei osattu edes kuvitella mielessään. Lindblom muistelee saaneensa 90-luvun alkupuolella useita koskettavia kirjeitä takaajilta, jotka kyselivät, eikö heidän tilanteeseensa voi tehdä mitään.
Suomen historian solmukohdat
Professori Heikki Ylikangas kirjoittaa kirjassaan Suomen historian solmukohdat seuraavaa:
Suomi koki 1990-luvulla kaksi suuren luokan mullistusta. Toisen näistä muodosti taloudellinen lama, mikä muodostui Suomessa pahimmaksi teollisuusmaiden piirissä. Toinen mullistus oli Neuvostoliiton romahtaminen 1991. Talouden kehityksen lähtökohdat näyttivät 1980-luvun alussa harvinaisen edullisilta. Rahamarkkinoiden liberalisointi käynnistyi vasta 1980, jolloin liikepankit pääsivät hankkimaan ja välittämään ulkomaisia luottoja. Vuonna 1982 perustettiin ensimmäiset suomalaispankkien tytärpankit ulkomaille. Pitkäaikaiset ulkomaiset luotot sallittiin yrityksille vuonna 1986 ja suorat sijoitukset ulkomaille 1988.
Vuonna 1990 kotitalouksille myönnettiin valta ulkomaisiin sijoituksiin ja vuotta myöhemmin valuuttalainoihin. Suomessa puolustettiin vakaata markkaa. Sitä ei haluttu laskea kysynnän ja tarjonnan heiteltäväksi. Ratkaisut tehtiin eduskuntaa ja osin hallitustakin kuulematta lähinnä Suomen Pankin piirissä. Vakaan markan politiikkaa jatkettiin niin johdonmukaisesti kuin voitiin. Markan arvoa jopa korotettiin kahdesti, vuosina 1982 ja 1984. Poliittinen johto sitoutui lujasti vakaan markan politiikkaan. Kalevi Sorsan 1983-1987, Harri Holkerin 1987-1991 ja Esko Ahon hallitukset ilmoittivat jo ohjelmassaan torjuvansa ehdottomasti devalvaatiot. Vakaan markan politiikan toteuttaminen oli ehto hallitukseen pääsylle.
Pankit haalivat omistukseensa yrityksiä, tekivät nurkanvaltauksia, rahoittivat osakekauppoja ja ulottivat liiketoimintansa ulkomaille. Kotitaloudet lähtivät mukaan kulutusjuhlaan suuressa mitassa velkarahalla. Pankit suhtautuivat lainahakemuksiin avokätisesti ja turhia nirsoilematta. Pankkien ongelmana oli lainojen myyminen. Säästöpankkiryhmässä sidottiin pankinjohtajien palkat merkittävältä osalta antolainauksen määrään. Se houkutti tinkimään vakuuksien arvosta tai kirjaamaan vakuuksien arvot todellista korkeammaksi. Hallituksen tärkeät talouspoliittiset ratkaisut muokattiin talouspoliittisen ministerivaliokunnan neuvonpidossa.
Viime kädessä linjaukset saneli pääministeri Esko Aho, valtionvarainministeri Iiro Viinanen ja presidentti Mauno Koivisto. Toisin kuin Ruotsissa ja Norjassa Suomessa ei otettu pankkeja tukirahojen vastikkeeksi valtion haltuun. Lama jätti jälkeensä 320 000 ylivelkaantunutta suomalaista. Huijareita ja rikollisia löytyi tästä joukosta vähän. Valtaosa heistä joutui kurimukseen noudattamalla annettuja määräyksiä. Myöhemmin ylivelkaantuneita koetettiin auttaa velkasaneerauksella, jonka säätämistä tasavallan presidentti vastusti. Koivisto tunnettiin vakaan markan puolustajana. Vakaan markan politiikalla ja Suomen kokeman laman rajuudella on selvä yhteys. Ylivelkaantuneet jätettiin heitteille ja katsottiin syylliseksi lamaan. Professori Ylikankaan mukaan vieläkään ei ole liian myöhäistä korjata tätä Suomelle vähemmän kunniakasta asiantilaa.
Ylivelkaantuneiden asema tulee tarkistaa ja hyvittää se mikä hyvittää kuuluu. Tulisi perustaa totuuskomissio. Nyt on tilaisuus maksaa kansalaisille vissi kunniavelka. Se osoittaisi oikeaa isänmaallisuutta.
Esimerkkitapaus
Maksamismääräyspäätös 23.11.1990.
Velan pääoma 3.227,31 euroa.
Korko 4.4.1990 - 8.8.2005 8.087,73 euroa.
Korkoprosentti 18 % 4.4.90 - 30.6.2002 ja 1.7.2002 alkaen noin 10 %.
Ulosotossa oleva velkasumma 29.7.2005 12.463,93 euroa, joka kasvaa 98,67 euroa/kk.
Koron osuus summasta on 84,1 %.
Ulosmittaus eläkkeestä 344,88 euroa/kk.
Haaska osti velan muodollisella hinnalla alkuperäiseltä velkojalta.
Oikeusministerin johdolla tällaisia kuolemaansa odottavia suomalaisia orjakaupan uhreja on kymmeniätuhansia. Vaihtoehtona olisi ollut kirjata velat luottotappioiksi ja vapauttaa uhrit veronmaksajiksi. Ostovoima ja kulutus olisivat poistaneet työttömyyden ja säilyttäneet kansanterveyden. Vallan väärinkäytön koko hinta paljastuu vasta kun valtaan äänestetään älyllisiä ihmisiä. Se puolestaan toteutuu vasta kun eliitiltäkin loppuu rahat. Heidän älynsä näet on lompakossa seteleiden kätkössä. Lokakuun alusta 2005 esimerkkihenkilö on jälleen työtön työnhakija.
Ei vain ollut varaa olla eläkkeellä!
Yhteiskunnallinen umpisolmu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti