Suomi
on tuomittu ihmisoikeusrikkomuksista useammin, kuin muut pohjoismaat
yhteensä. Sananvapaustuomioiden määrä on poikkeuksellisen suuri,
kirjoittaa Mikko Niskasaari blogissaan. Vuoden
2015 loppuun mennessä Suomi oli saanut Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) 138 tuomiota erilaisista
ihmisoikeusrikkomuksista. Muilla neljällä Pohjoismailla niitä oli
yhteensä vain 111 kappaletta, kertoo EIT:n tilasto. 1)
Eroa
korostaa se, että Suomi liittyi Euroopan Neuvoston (EN) jäseneksi,
ja sitä tietä EIT:n alaiseksi vasta vuonna 1989. Ruotsi, Norja ja
Tanska olivat v. 1947 perustamassa neuvostoa ja Islanti liittyi
mukaan kolme vuotta myöhemmin. Suomen jäsenaika on paljon
lyhyempi, tuomioita on paljon enemmän. Sen pitäisi antaa aihetta
mietteisiin.
Pohjoismaista vähimmillä tuomioilla on selvinnyt
Islanti, 13. Tanskalla on 14 tuomiota, Norjalla 28 ja Ruotsilla 56.
Tilastossa
kiinnittää huomiota myös se, että Suomesta tehdyt valitukset
ovat johtaneet tuomioon paljon useammin kuin Pohjoismailla yleensä.
Suomen 185 EIT:n käsittelyyn otetusta jutuista 138 päättyi
valtion tuomitsemiseen. Tuomitsemisprosentti on siten 75. Ruotsin
tuomioprosentti on 39, Tanskan 33. Norjan prosenttiluku on 70, tosin
juttuja on kaikkiaan ollut vähän, 40 koko pitkän jäsenyyden
aikana.
Pohjoismaiden yhteenlaskettu tuomioprosentti on 59.
Kaikkien Euroopan Neuvoston jäsenmaiden yhteinen keskiarvo on 84,
joten ihan pahinten pahisten joukkoon Suomi ei tältä osin nouse.
Suomea
koskevien valitusten menestyminen paljon Ruotsia ja Tanskaa enemmän
herättää kuitenkin epäilyksen, että meillä viranomaisten
piittaamattomuus Euroopan ihmisoikeussopimuksesta on ollut paljon
karkeampaa, kuin vertailumaissa. Oletukseni siis on, että
suomalaiset tapaukset ovat paljon selvempiä, kuin ruotsalaiset tai
tanskalaiset. Se taas viittaa tahallisuuteen.
EIT:n
tilastossa ei ole valitusten kokonaismäärää, ainoastaan
käsittelyyn otetut. EIT:n käsittelyyn pääsee vain muutama
prosentti sinne jätetyistä valituksista, näin ainakin Suomen
osalta.
Suomen poikkeavuus muista Pohjoismaista näkyy koko
räikeydessään, kun tuomioiden määrä suhteutetaan väkiluun.
Islannin suhdeluku on tosin Suomeakin suurempi, mutta 326 000
asukkaan saarivaltio ei ehkä ole tässä ihan vertailukelpoinen.
Pohjoismailla
on tuomioita miljoonaa asukasta kohden:
Norja 5,3
Ruotsi
5,6
Tanska 2,5
Suomi 25,1
Kolme muuta
ovat keränneet tuomionsa 68 vuodessa, Suomi 26 vuodessa. Ei
tällaista epäsuhtaa voi ohittaa käden heilautuksella.
Epärehelliset
oikeudenkäynnit tuovat tuomioita
Suomen
tuomioiden suurin ryhmä ovat liian pitkäksi venähtäneistä
oikeusprosessista annetut, 61 kappaletta. Absurdin pitkiksi venyneet
prosessit ovat olleet suorastaan osa Suomen maabrändiä. Muut
Pohjoismaat on tuomittu tällä perusteella yhteensä 22 kertaa.
Tuomiosade
EIT:stä johti uuteen lakiin, jonka mukaan tuomioistuinten tai
viranomaisten vastuulla olevasta prosessin venymisestä voidaan
maksaa hyvitystä. Sen yläraja on 10 000 euroa, eikä hyvitystä
makseta siltä osin, kuin rangaistusta tai muuta seuraamusta
alennetaan viivästymisen vuoksi.
Toiseksi
eniten on tuomioita annettu muusta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
periaatteiden rikkomisesta, 37 tapausta. Oikeudenkäynnin
oikeudenmukaisuus on oikeusvaltion pyhintä ydintä, ja näin suuri
rikkomusten määrä todistaa, etteivät asiat ole Suomessa
kunnossa. Saksassa on väkeä 15 kertaa enemmän, ja oletettavasti
suunnilleen samassa suhteessa enemmän myös oikeudenkäyntejä,
mutta se on tuomittu epäreilusta oikeudenkäynnistä vain 22
kertaa.
Epärehelliset
oikeudenkäynnit ovat myös Ruotsin suurin heikkous ihmisoikeuksien
noudattamisessa. Niistä annetut 27 tuomiota ovat noin puolet
Ruotsin kaikista tuomioista. Norja on tuomittu 12 kertaa, Islanti
neljä kertaa, Tanska vain kerran.
Oikeus yksityis- ja
perhe-elämään, siis tuon rikkominen on johtanut tuomioon 24
kertaa. Muilla Pohjoismailla on näitä tuomioita yhteensä 18.
Selittäneekö
tuomioissa näkyvä piittaamattomuus oikeudesta yksityiselämään
sen, että juuri Suomessa voi hallitus ajaa kansalaisten ajoneuvojen
24/7 seurantaa ja merkittävä osa mediasta tekee propagandaa
hankkeen puolesta?
Sananvapautta
vastaan
Sananvapauden
loukkaamisen vuoksi Suomi on tuomittu 19 kertaa, kaikki muut neljä
Pohjoismaata yhteensä 13 kertaa.
Merkittävä tekijä ovat
kaksi KKO:n 2000-luvun prejudikaattia, joilla se yritti laajentaa
yksityisyyden suojaa ohi sen, mitä laki säätää. Ne herättivät
julkisuudessa kovan polemiikin myös siksi, että tuomioiden
sorvaamiseen osallistui oikeusneuvoksia, jotka itse olivat päätyneet
julkisuuden myllyyn viran ulkopuolisten toimiensa vuoksi. Yksi
heistä oli oikeusneuvos Eeva
Vuori,
jonka aviomiehen verorikoksen syyttäjä jätti syyttämättä,
koska saatu hyöty oli – syyttäjän mielestä - perheen
taloudellinen asema huomioiden vähäinen. Perustelu oli säädyttömän
törkeä, ja taustoittaa hyvin, miksi Suomi on niin usein tuomittu
epärehellisistä oikeudenkäynneistä.
KKO
siis kosti tiedotusvälineille, pääteltiin.
Toisessa
ennakkopäätöksessä lehden päätoimittaja tuomittiin siitä,
että lehti oli julkaissut yhteisistä eläkevaroista yli kaksi
miljoonaa markkaa huijanneen, ja siitä sittemmin tuomitun naisen
nimen ja kuvan. KKO:n mukaan rikoksella ei ollut yhteiskunnallista
merkitystä, joten tekijän nimen kertominen loukkasi hänen
yksityisyyttään. (KKO 2001:96)
Toisessa
tapauksessa KKO tuomitsi useiden lehtien toimittajia
valtakunnansovittelija Jorma
Reinin naisystävän
nimen kertomisesta. Nainen aiheutti Reinin kotona mellakan, joka
johti Reinin potkuihin virastaan.
Naisen nimen kertomista
voi arvostella journalistisin perustein, mutta perin outo oli KKO:n
näkemys, että hakatessaan Reinin perheen ulko-ovea yöllä
lapiolla, huutaessaan Vuosaaren yössä kuin palosireeni ja
aiheuttaessaan korkean virkamiehen erottamisen, nainen on koko ajan
säilyttänyt täyden yksityisyytensä. ”Eiköhän siinä ole
asianomainen itse luopunut yksityisyydestään, ainakin osin”,
kommentoi tuolloin asianajaja Matti
Wuori. (KKO
2002:55).
Outoja
KKO:n ratkaisut olivat myös EIT:n mielestä, ja tuloksena oli
useita tuomíoita sananvapauden loukkaamisesta.
Ennen EIT:n
tuomioita julkiseen debattiin osallistui hyvin poikkeuksellisesti
myös KKO:n presidentti Pauliine
Koskelo.
Hän puolusti Helsingin Sanomissa vimmaisesti KKO:n ratkaisuja,
joiden EIT sittemmin katsoi rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimusta.
2)Koskelo siirtyi vuoden 2016 alussa EIT:n tuomariksi.
Yhtä
poikkeusta lukuun ottamatta kaikki sananvapaustuomiot ovat tulleet
toimittajien suiden tukkimisesta. Tuo poikkeus on entinen
verovirkamies Liisa
Mariapori, joka
vuonna 1998 julkaisi verohallintoa voimakkaasti arvostelleen kirjan
”Verottaja tappolinjalla”. Verohallinnossa loukkaannuttiin
verisesti. Yksi loukkaantunut oli silloisen valtionsyyttäjä,
nykyisen valtakunnansyyttäjä Matti
Nissisen vaimo,
joten Mariapori tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ja
kirjan painos määrättiin tuhottavaksi. EIT tuomitsi Suomen
sananvapauden loukkaamisesta, ja vapautti kirjan myyntiin. Tosin
kaksi kirjan kappaletta pitää olla peitettynä.
Suomen
valtion tuomioon johtaneissa tapauksissa on usein pohjalla poliisien
ja/tai syyttäjien mielivalta, jopa rikokset. Tuomioistuinten
pitäisi olla riippumattomia poliisien ja syyttäjien väittämistä,
mutta käytännössä tuomarit ovat hyvin taipuvaisia uskomaan
syyttäjän tarinoita, joihin aineiston tuottaa poliisi.
Epärehellisellä esitutkinnalla kyetään vaikuttamaan
tuomioistuimeen.
Näin
oli myös kahdessa omassa tapauksessani. Suomen valtio on tuomittu
kaksi kertaa, vv. 2010 ja 2015 sananvapauteni loukkaamisesta.
Erityisesti jälkimmäisessä tapauksessa poliisin rikoksilla oli
keskeinen osuus fiaskon synnyssä. Vähättelemättä lainkaan
Helsingin hovioikeuden osuutta, espoolainen rosvojepari Timo
Seppälä ja
kihlakunnansyyttäjä Tom
Ifström ovat
keskeisesti vastuussa Suomelle tuotetusta häpeästä.
Tutkinnanjohtajana
Seppälä esti todistajien kuulemisen esitutkinnassa, jossa
Yleisradion luultavasti kaikkien aikojen lieroin toimittaja peräsi
kunniaansa. Esitutkintalaki määräsi tuolloin, ja määrää
edelleen poliisin suorittamaan kaikki asianosaisten vaatimat,
kohtuulliset tutkintatoimet – kuten todistajien kuuleminen – jos
ne voivat vaikuttaa asiaan.
Aikoinaan
1980-luvulla esitutkintalakia säädettäessä hallituksen esitys
jätti asian poliisin harkintaan. Vastauksessaan eduskunta huomautti
muotoilun olevan aivan liian löysä, ja muutti pykälän
ehdottomaan muotoon: poliisin ”on suoritettava” asianosaisten
vaatimat tutkintatoimet, kunhan kustannukset pysyvät asian laatuun
nähden kohtuullisina.
Poliisi
rikkoo tätä lain suoraa määräystä systemaattisesti,
junaillessaan esitutkintaa haluamaansa lopputulokseen, ja näitä
poliisin rikoksia valtakunnansyyttäjänvirasto auttaa ja edistää
aktiivisesti. Näin kaapataan itselle sitä valtaa, jonka eduskunta
on väkivaltakoneistolta evännyt.
Siinäpä
tiivistyy syytä siihen, että Suomella on enemmän EIT-tuomioita
kuin muilla Pohjoismailla yhteensä.
Tämä
on Suomi
EIT-tuomioiden
valossa tämä on Suomi: oikeusprosessit ovat liian pitkiä,
oikeudenkäynnit ovat epärehellisiä, oikeudesta yksityis- ja
perhe-elämään ei piitata ja sananvapautta loukataan laajasti ja
laittomasti.
Ei tämä koko totuus ole, mutta ei ole
uskottava myöskään hymistelykuva sananvapauden ykkösmaasta,
jossa ei ole lainkaan korruptiota.
Muut
sananvapauden polkijat
Itävaltaa
olen tottunut ajattelemaan siivona liberaalina demokratiana, mutta
väestöltään vain hieman Suomea suuremmalla maalla on peräti 34
tuomiota sananvapauden rikkomisesta. Itävallalla on tuomioita
kaikkiaan 250, joten oikeusvaltion rakentaminen on siellä vielä
kesken.
Ranskalla on samat 34 tuomiota, toki maan väkiluku
on toista luokkaa. Tässä suhteessa parhaita maita ovat Saksa, 9
sananvapaustuomiota, ja Iso-Britannia, 11. Hieman yllättäen myös
Italian sananvapaustuomioiden määrä on maan kokoon nähden pieni,
8 kappaletta.
Ylivoimaisesti
törkein maa on Turkki, joka on tuomittu sananvapauden
loukkaamisesta 258 kertaa. Se lähentelee puolta kaikista EIT:n
sananvapaustuomioista (619). Tämä siis vuoden 2015 loppuun
mennessä, ennen heinäkuun 2016 vallankaappausyritystä, jonka
jälkeen maan diktaattoriksi pyrkivä, ja siinä näköjään
onnistuva islamistipresidentti Recep
Tayyip Erdogan kävi
aivan uudella raivolla sananvapauden kimppuun.
EIT:n
prosessit kestävät tavattoman pitkään, kolmesta viiteen vuoteen,
jopa kauemmin. On todennäköistä, että muutaman vuoden kuluttua
tilasto on Turkin osalta vielä paljon rumempi. Sama Sama koskee
myös Puolaa (nyt 25 sananvapaustuomiota), jossa jyräävät
Euroopan ihmisoikeussopimuksen sisällön kiistävät
kiihkokatoliset ja Unkaria (18), jossa vallassa on muutoin
äärimmäinen oikeisto.
Puhumattakaan
Venäjästä, jonka nykyiset 27 sananvapaustuomiota tuskin kuvaavat
oikein maan nykytilaa.
Hyvät,
pahat ja rumat
Suurimpia
syntisäkkejä ja toisaalta luokan parhaita voidaan arvioda
tarkastelemalla tuomioiden absoluuttisia määriä, tai
suhteuttamalla ne väkilukuun. Jälkimmäistä tosin ei juuri näe
tehtävän; alle lisätietoihin kokoamani taulukko on ensimmäinen
näkemäni vertailu. Taulukossa on EN:n jäsenmaiden pääosan
tuomiot suhteessa väkilukuun. Suomen viiteryhmä on siinäkin
jokinn aivan muu kuin Pohjoismaat. 3)
Turkki,
jonka kanssa ulkoministeri Timo
Soini kertoo
jakavansa saman arvopohjan, on absoluuttisin luvuin ylivoimaisesti
pahin ihmisoikeuksien polkija koko EN:n alueella. Sillä on yhteensä
2 812 tuomiota. Jotain kertoo sekin, että hylättyjä valituksia on
vain 67.
Kakkoseksi
pääsee Italia 1 781 tuomiollaan. Niistä 1 183 johtuu ylipitkiksi
venähtäneistä oikeusprosesseista.
Venäjä
on kolmonen 1 612 tuomiollaan, tosin väkilukuun suhteutettuna
sijaluku on paljon alempi. Venäjästä ja eräistä muista
Itä-Euroopan maista tehdyt valitukset ovat kuitenkin pitkään
ruuhkauttaneet EIT:n koneiston niin pahoin, ettei esimerkiksi
Pohjoismaista tehtyjä valituksia tahdota ottaa käsittelyyn. On
siten luultavaa, että myös Venäjän tuomiomäärä tulee
lähivuosina merkittävästi nousemaan.
Väkilukuun
suhteutettuna korkealle sijoittuu Romania 1 076 tuomiollaan. Niistä
peräti 410 on annettu epärehellisten oikeudenkäyntien vuoksi.
Rumia lukuja ovat myös Puolan kaikkien tuomioiden yhteissumma 925
ja Bulgarian 524.
Kunnollisten
maiden joukossa omaan luokkaansa ovat Espanja, 86 tuomiota, ja EU:n
väestöltään suurin jäsenmaa Saksa, jolla on vain 182 tuomiota.
2,2 tuomiota miljoonaa asukasta kohdin. Sen rinnalla Suomen
suhdeluku 25,1 on todella synkkä. Hyvien joukossa korkealle
sijoittuu myös Iso-Britannia 305 tuomiollaan. 708 kertaa tuomittu
Ranska on jo selvästi huonommalla puolella.
Ihmisoikeuksien
rikkomisista annetut tuomiot
per miljoonaa asukasta eräissä
Euroopan Neuvoston jäsenmaissa. Huomattakoon, että EN
perustettiin 1947, ja viimeksi siihen on liittynyt uusi jäsen v.
2007. Aikatekijää ei ole tässä taulukossa huomioitu. Ei
myöskään sitä, miten eri maissa osataan käyttää EIT:n
tarjoamaa oikeussuojakeinoa; tässä voi olla eroja.
Tuomioiden
määrät vv. 1959-2015 ovat EIT:n julkaisemasta taulukosta.
Väkiluvut ovat Wikipedian tietoja, ja ne ovat eri maista eri
vuosilta haarukassa 2012-2015.
Slovenia
158,5
Bulgaria 74,9
Moldova 72,0
Kreikka
71,5
Kroatia 59,8
Slovakia 54,5
Romania
53,6
Latvia 53,5
Makedonia 52,4
Liettua
40,7
Turkki 35,6
Montenegro 30,8
Itävalta
29,4
Italia 29.2
Unkari 28,8
Viro
28,5
Suomi 25,1
Puola 23,7
Ukraina
22,8
Portugal 21.1
Tsekki 16,6
Serbia
16,3
Albania 15,7
Belgia 15,1
Sveitsi
11,6
Venäjä 11,2
Ranska 10,6
Bosnia-Herzegovina
9,7
Ruotsi 5,6
Norja 5,3
Alankomaat
5,0
Iso-Britannia 4,8
Irlanti 4,7
Tanska
2,5
Saksa 2,2
Espanja 1,8
Päivi
Hirvelä EIT:n tuomarina
Päivi
Hirvelä valtakunnansyyttäjävirastosta
nimitettiin Matti
Pellonpään tilalle
Euroopan Ihmisoikeusoikeustuomioistuimeen tuomariksi 27.6.2006
erikoisella valintamenettelyllä ja väärillä tiedoilla. On syytä
epäillä, että Päivi
Hirvelä nimitettiin
tuomariksi Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen estämään
suomalaisten oikeudensaanti Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa.
Minulla
on todistusaineisto tälle väitteelle EIT:n päätöksessä
21.5.2007 Valitusnumero 23819/05 Aho v. Suomi. Olen tehnyt Päivi
Hirvelästä rikostutkintapyynnön
poliisiministeri Anne
Holmlundille ja
olen pyytänyt Holmlundia toimittamaan
minulle virka-apupyynnöstä kopion. Asiahan kuuluu Strassbourgin
poliisin tutkittavaksi. Poliisiministeri Anne
Holmlund ei
ole vastannut pyyntööni eikä ole antanut minkäänlaista vastausta
rikostutkintapyyntööni. Lain mukaan ministerin on vastattava
minulle ja minun on saatava rikostutkintapyyntööni virallinen
päätös. Ministerin toimintaa valvoo oikeuskansleri Jaakko
Jonkka. Pyydän
oikeuskansleria selvittämään ministeri Anne
Holmlundin toiminnan.
Ministeri
Anne Holmlund on vannonut tuomarin valan.
Tuomarinvalan
kaava on säilynyt muuttamuttomana vuodesta 1734.
"Minä
N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta
(vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan
ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä
ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen
Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten
koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä
edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi
pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä
syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en
myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise
oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus
suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja
täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman
kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin
ja hengen puolesta."
Päivi
Hirvelä valittiin
tuomariksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Ulkoministeriön
tiedote 204/2006, 27.6.2006 on seuraava : Euroopan
neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsi tiistaina 27.
kesäkuuta Päivi Hirvelän tuomariksi Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimeen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on
Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuolten luvun mukainen määrä
tuomareita. Tuomarit valitaan kuuden vuoden määräajaksi, jonka
jälkeen uudelleenvalinta on mahdollinen. Tuomareiden toimikausi
päättyy heidän täyttäessään 70 vuotta.Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen Suomen nykyiselle tuomarille Matti
Pellonpäälle on myönnetty ero 1. tammikuuta 2007 alkaen hänen
siirtyessään takaisin Suomeen. Hirvelä hoitaa edeltäjänsä
tointa tämän toimikauden päättymiseen eli 31. lokakuuta 2010
saakka.Mikäli ihmisoikeussopimuksen 14 pöytäkirja tulee voimaan
Hirvelän toimikaudella, hänen toimikautensa pitenee yhteensä
yhdeksäksi vuodeksi.
Diplomi-insinööri
Jali Raita kirjoittaa Promerit-sivuilla näin
Päivi
Hirvelän valitseminen
EIT:n tuomariksi on törkein ihmisoikeusloukkaus Suomessa viime
aikoina. Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia yhteiskuntaa vastaan.
Nyt yhteiskuntamme korkeimmat laillisuusvalvontairanomaiset, joiden
tekemisista juuri valitetaan Euroopan ihmisoikeustumioistuimeen, eli
KKO:n, KHO:n presidentit, Koskelo ja Hallberg ja
myöskin valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo
Nikula,
jonka tulisi kaikkea laillisuutta valvoa Suomessa, ovat valinneet
laillisuuvalvontaorganisaatiosta eli
valtakunnansyyttäjänvirastostasta valvojan itselleen eli tuomariksi
valtionsyyttäjä Päivi
Hirvelän.
Jali
Raidan kirje
René
van der LINDEN
2006-10-27
President
of the Parliamentary Assembly
Parliamentary
Assembly Council of Europe
Avenue
de l’Europe
67075
Strasbourg Cedex
LYHENNELMÄ
SUOMEKSI KIRJEESTÄ PVM 27.10.2006
René
van der LINDENille
Dear
Sir,Ref.; MAY DAY CALL from Finland.
The
election on 27th of June 2006 of Ms. Päivi Hirvelä to become a
judge at the European Court of Human Rights.
HÄTÄHUUTO
SUOMESTA
Päivi
Hirvelän valinta
27.06.2006 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi.Päivi
Hirvelän valinta
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi tulee peruuttaa ja
rikoksiin syyllistyneet saattaa oikeuteen ja rangaista seuraavin
perustein Päivi
Hirvelä on
antanut vääristeltyä tietoa CV:ssään, joka voidaan katsoa
rikokseksi Suomessa ja Strasbourgissa.
Valintapaneelin
jäsenten on täytynyt tietää virheistä ja heidän on täytynyt
toimia yhdessä osallistuen rikokseen. Useimmat valintapaneelin
jäsenistä ovat olleet esteellisiä ja heillä ei ole ollut oikeutta
valita ja ehdottaa ehdokkaita. Valintapaneelilla ei ole ollut
oikeudellista asemaa valita ja ehdottaa ehdokkaita. Voidaan myös
perustellusti väittää, että ulkoasiainministeriöllä ei ole
ollut oikeutta ehdottaa kolmea ehdokasta tuomioistuimeen. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin peittää 46 maata ja 800 miljoonaa ihmistä
ja on siten kolmanneksi suurin oikeudellinen yhteisö maailmassa
Kiinan ja Intian jälkeen.
Ei
siis ole mikään vähäpätöinen asia, ketkä ovat tuomareina
EIT:ssä, mikä on heidän moraalinsa, tietonsa ja kokemuksensa
laista ja erityisesti ihmisoikeuksistaPäivi Hirvelä on kirjoittanut
CV:ssään olleensa tuomarina 9 vuotta ja syyttäjänä 16 vuotta eli
yhteensä 25 vuotta. Hirvelä kertoo olleensa apulaistuomarina
ensimmäistä kertaa 1 elokuuta 1982 alkaen. 1982 plus 25 vuotta ja
päädymme vuoteen 2007. Hakemus on tehty 21.2.2006 ja elämme
edelleen vuotta 2006, eli jokin on pielessä.
Hirvelä väittää
siis olleensa tuomarina 9 vuotta. Tämä ei ole totta. Hän ollut
asiakirjojen mukaan ylimääräisenä, tai määräaikaisena
tuomarina vain 26 kuukautta ja 29 päivää. Hirvelä kertoo
olleensa "assistant Judge" Kouvolan hovioikeudessa.
1.elok.1982- 31 elok 1990. Mitään apulaistuomarin virkaa ei
Suomessa ole edes olemassa vaan Hirvelä on
ollut vain viskaali eli esittelijä, jonka oikea käännös olisi
"Rapporteur, " Referendary", "Senior secretary of
the court of appeal", reporting clerk" tai "judicial
secretary of a court of appeal".
Hirvelä kertoo
hakemuksessaan olleensa 16 vuotta syyttäjänä. Myöskään tämä
ei pidä paikkaansa. Kun kaikki lomat, virkavapaudet jne vähennetään,
niin voidaan todeta, että Hirvelä on
ollut syyttäjänä 11 vuotta ja 10 kuukautta tai 12 vuotta ja yksi
kuukausi laskentatavasta riippuen jättäessään hakemuksensa
helmikuussa 2006.
Epäilemättä Hirvelä on
antanut virheellistä tietoa hakemuksessaan yhteen Euroopan
korkeimpaan tuomarin virkaan.
Valintapaneelin
jäsenten olisi pitänyt hylätä Hirvelän hakemus
heti, elleivät he ole osana rikollista suunnitelmaa, sillä se ovat
kaikki juristeja, ja he ovat tienneet, ettei Hirvelä ole
ollut koskaan vakituisena tuomarina eikä Suomessa edes ole
"Assistant Judge " tai "apulaistuomarin"
virkaa.Minulle on edelleen epäselvää se, miten valintapaneeli on
asetettu, koska en ole saanut pyytämääni selvitystä
ulkoasiainministeriöltä. Valtioneuvoston ohjesäännön 6§"
määrittelee sen, kuinka ko toimikunta, valintapaneeli olisi pitänyt
asettaa. Näyttää siltä, että näin ei ole menetelty.
Valintapaneelin
jäsenillä: oikeuskansleri Paavo
Nikulalla,
KKO:n presidentti Pauliine
Koskelolla,
KHO:n presidentti President Pekka
Hallbergilla,
oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti
Rissasella,
UM:n oikeudellisen osaston päälliköllä Irma
Ertmanilla ja
sihteeri Camilla
Busck-Nielsenilla ....
olisi pitänyt olla sivutoimilupa, jota heillä ei ole ollut. Laki on
erittäin tiukka tässä erityisesti tuomareille Koskelo ja Hallberg.
Sivutoimilupaa he eivät olisi mahdollisesti saaneet, koska he olivat
asiassa esteellisiä.Valintapaneelin jäsenet tulevat julkiselta
sektorilta, jossa kaikki ihmisoikeusloukkaukset tehdään. Tämä
on sietämätöntä.
Erittäin
sietämätöntä on korkeimpien oikeuksien
presidenttien Koskelon ja Hallbergin sekä
kansleri Nikulan osallisuus.
Nämä sekä Nikulan apulainen Jonkka että
eduskunnan oikeusasiamies Paunio ja
tämän apulaiset ovat suurimmat ihmisoikeusloukkaajat Suomessa.
Käytännössä kaikki oikeusjutut päätyvät Suomessa korkeimpiin
oikeuksiin.
Nikulalla on
suurin oikeudellinen valta Suomessa, sillä hän kontrolloi
hallituksen ja presidentinkin toimia sekä tuomioistuimia ja koko
virkakoneistoa. Sama koskee hieman pienemmässä
määrin Pauniota. Jos Nikula ja Paunio sekä
virastonsa toimisivat oikein ja tehokkaasti, Suomesta ei tarvitsisi
lähettää yhtään valitusta EIT:hen.
Valintapaneelin
jäsenet ovat tienneet, että EIT:ssä on naiskiintiö ja vajetta
naistuomareista. Jos kolmen kandidaatin joukossa on yksi nainen,
jonka suositukset on leivottu hyviksi, niin hän tulee
valituksi.Hakijoina oli kaksi muut naista: dosentti, OTT Laura
Ervo ja
professori, OTT Johanna
Niemi-Kiesiläinen.
Molemmilla oli parempi pätevyys ja tiedot sekä kokemus erityisesti
ihmisoikeuksissa vieraissa kielissäkin kuin Hirvelällä.
Hirvelän kokemus
erityisesti ihmisoikeuksien alalla on lähes nolla verrattuna kahteen
muuhun naishakijaan. Paras hakija tällä suhteessa on professori,
OTT Martin
Scheinin. Ei
voi välttyä ajatukselta, että oikeuskansleri Paavo
Nikulalla, KKO:n
presidentti Pauliine
Koskelolla,
KHO:n presidentti Presidentti Pekka
Hallbergilla on
ollut tarkoitus saada "oma nainen" EIT:hen, ja he ovat
siinä onnistuneet, lobbaamaan tukea virheellisille päätöksilleen
ja ihmisoikeusrikkomuksilleen.
Pääministeri Vanhanen tietää,
että valintamenettelyt kansainvälisiin tuomarintehtäviin ovat
remplaÇant, ja hän asettikin 12.08.2005 työryhmän selvittämään
tilannetta ja tekemään ehdotukset lain muutoksiksi.
Puheenjohtajaksi tuli kansleri Nikula. Nikula ei
olisi saanut osallistua tähän työhön, sillä hänelle kuuluu koko
virkakoneiston valvonta ja myös tämä työryhmä. Eli Nikula valvoo
omia tekemisiään ja jälleen on harkitusti loukattu vallan
kolmijakoa kohtaan. Työryhmän raportin olisi pitänyt tulla
valmiiksi 30.4.2006. Työryhmä sai jatkoaikaa ja sopivasti ehti
"vanhan systeemin " aikana valita ehdokkaat EIT:hen.
Raportti on nyt painatuksessa.
Hirvelän nimikirjanotteesta
selviää muitakin virallisen laillisuusvalvonnan
mädännäisyyksiä. Hirvelä on
ollut erilaisissa kilpailevissa tehtävissä hallinnossa. Hän on
ollut viskaalina hovioikeudessa ollessaan saman oikeuspiirin
alioikeudessa määräaikaisena tuomarina. Hän on ollut julkisena
oikeusavustajana ollessaan samalla määräaikaisena tuomarina
alioikeudessa. Hän on ollut julkisena oikeusavustajana ollessaan
samalla viskaalina hovioikeudessa. Hän on ollut syyttäjänä
ollessaan myös määräaikaisena tuomarina alioikeudessa. Hän on
ollut valtionsyyttäjänä ollessaan esittelijänä eduskunnan
oikeusasiamiehen toimistossa.
Lain
mukaan määräaikaisen tuomarin virka tulee julistaa hakuun, jos
määräaikaisuus on pidempi kun yksi vuosi. Tätä kierretään
sillä että määräaikaisuudet ovat lyhyempiä vaikka yhteensä
kestävätkin yli vuoden. "Sopiva" tuomari saadaan tekemään
"likainen" tuomio "laillisesti". Hirvelän lyhin
määräaikaisuus on ollut yksi päivä. Hirvelällä on
ollut ainakin 9 sivutointa, joihin hänellä ei ole ollut lupaa,
"kuutamourakointia" siis, Euroopan ihmisoikeussopimuksen
Protokolla No. 11 Artikla 21 edellyttää mm, että EIT :n tuomarilla
on korkea moraali, jota Hirvelällä tuskin
on.
Koska
käsillä oleva juttuun ovat sotkeutuneet Suomen korkeimmat
laillisuusviranomaiset, juttu voidaan tutkia vain ulkomailla. Myös
ministeri Tuomiojan osuus
tulee selvittää, sillä hän on kolmen ehdokkaan listan
toimittanut.Suomi on paljon korruptoituneempi yhteiskunta kuin
yleisesti tiedetään. Ihmisoikeusliiton hallituksessa istuu
mm Pentti
Arajärvi Tarja Halosen aviopuoliso.
Tuskinpa Arajärvi etsii
törkeitä ihmisoikeusloukkauksia Tarja
Halosen maasta?
Tranparency
Internationalin Suomen toimipisteen johtokunnan puheenjohtajana on
Turun kihlakunnan johtava syyttäjä Antti
Pihlajamäki,
jonka jo viran puolesta tulisi paljastaa yhteiskunnallinen
korruptio. Hirvelän kokemus
on virallisen laillisuusvalvonnan piiristä, jossa hän on tehnyt
sekalaisia töitä. Nyt hän on vuodesta 1999 alkaen
valtionsyyttäjänä. Vuoden 2005 hän oli kokonaan virkavapaalla ja
kuluvan vuoden myös lähes kokonaan. Julkisuudessa ei ole näkynyt
mitään syyttämistehtävää, jossa hän olisi
loistanut. Hirvelä ei
ole Suomen "carladelponte". Hirvelä asuu
Lahdessa, josta työmatka virkapaikalle Albertinkadulle Helsinkiin
vie parisen tuntia, poikkeuksellista Suomessa ja fyysisesti
rasittavaa, jos joutuu tämän joka arkipäivä tekemään.
EIT:n
tuomareita valittaessa valintaa ei tulisi kohdistaa virallisen
laillisuusvalvonnan piiiristä tuleviin, jossa ihmisoikeusloukkaukset
tehdään, ja henkilöt ovat jo valmiiksi ryvettyneitä. Kahdeksan
hakijan joukossa kaksi tuli virallisen laillisuusvalvon piiristä.
Muut kuusi eivät olleet niin ryvettyneitä. Puhtaina voisi pitää
niitä, jotka tulevat yliopistomaailmasta
kuten Ervo, Niemi-Kiesiläinen ja Scheinin.Tämä
on nyt hätähuuuto Suomesta.Jos kansaivälinen yhteisö nyt
epäonnistuu viemään käsillä oleva juttu oikeuteen ja
estämään Hirvelän siirtyminen
EIT:hen, niin se vähäinenkin luottamus EIT:hen on mennyttä, joka
siitä vielä on jäljellä.
Jali
Raita, diplomi-insinööri
MAY
DAY CALL from Finland.
The
election on 27th of June 2006 of MS Päivi Hirvelä to become a judge
at the European Court of Human Rights
Usko oikeuslaitoksen ja
laillisuusvalvonnan toimintaan horjuu
Ns. Koiviston konklaavin
6.5.1992 jälkeen kansalaisten usko Suomen oikeuslaitoksen toimintaan
alkoi horjumaan. Koiviston konklaavisssa tasavallan presidentti
ohjeisti ylempien oikeusasteiden tuomareita ja tämä ohjeistus näkyi
tuomioistuinten toiminnassa. Asiasta on valmistunut useita
väitöskirjoja. Tasavallan presidentillä ei ole lainmukaista
oikeutta puuttua riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Vaasan
hovioikeuden eläkkeelle jäänyt presidentti Erkki
Rintala totesi
haastattelussaan Ilkka-lehdessä 12.6.1998, että ”kuilu kansan ja
oikeuslaitoksen välillä kasvaa”. Rintalan mukaan
Suomi on oikeuvaltioiden takarivissä yhdessä Puolan ja Italian
kanssa.
Entinen korkeimman oikeuden jäsen Jukka
Kemppinen kirjoittaa
kirjassaan: ”Taistelu Oikeudesta” sivulla 15: ”Korkein Oikeus
on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus
tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen
korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset
eivät enää käytä sanoja ”korkein oikeus” naureskelematta, ja
varmaan joku oikeuneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään
valehdellut soittavansa pianoa pronobaarissa, koska se kuulostaa
kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa
Oikeudessa.
Kansalaisten usko oikeuslaitoksen toimintaa horjuu
pahasti. Sitä osoittaa Turun Yliopiston oikeustieteellisen
tiedekunnan tutkimus: rikos- ja prosessioikeuden sarja A n:o 25
vuodelta 1999. ”Suomalaisten luottamus tuomioistuimiin.”
Kirjassaan
”Laillista laittomuutta” pseudonyyminä kirjoittava eläkkeellä
oleva lakimies Pertti
Kinnunen,
joka on entinen syyttäjä ja liikejuristi, toteaa sivulla 104
seuraavaa: ”Tarkastaessani eduskunnan oikeusasiamiehen virallisia
työtilastoja totesin, että vuosina 1984-88 on kaikkiaan ollut
ratkaistavana yhteensä 7849 kantelua ja niistä on ollut
virkasyyteratkaisuja vain 5. Sivulla 108 Kinnunen toteaa, että
”Meitä aluksi hirvitti ryhtyä tutkimaan oikeuskanslerimme
työtilastoja. Pelkäsimme samankaltaista lopputulosta kuin toisen
laillisuusvalvojamme osalta”. Sivulla 109 jatkuu: ”Jos oletamme,
että kaikki 13 ratkaisua ovat virkasyyteratkaisuja, niin saadaan
johtopäätökseksi, että 13 tapauksessa 2758:sta oikeuskansleri on
auttanut Suomen kansalaisia eteenpäin laillisissa oikeuksissaan.
Prosentteina ilmaistuna 0,47 % on johtanut tulokseen ja 99,53 %
kanteluista on mennyt roskakoriin.”
Kalajoen
kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan Erkki
Ahon ystävä,
pastori Juhani
Alaranta oli
kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan varajäsen.
Oikeuskanslerinvirasto kutsui perustuslakivaliokunnan jäsenet ja
varajäsenet vierailulle oikeuskanslerinvirastoon. Kokouskutsusa oli
mainittu, että ”Baarikaappi avataan klo 15.00”. Juhani
Alaranta ei
ollut mennyt ko. tilaisuuteen. Heino
Virta oli
soittanut PR-talojen konkurssivyyhden kanteluasian johdosta
esittelijäneuvos Jukka Okolle.
Okko oli
sanonut Heino
Virralle, että ”On
justiin sama mitä papereita Te tänne lähetätte, niillä ei ole
mitään merkitystä”.
Laillisuusvalvojat
tekevät kuin liukuhihnalta perustelemattomia ”ei anna
aihetta-päätöksiä”. Niistä on tullut laillisuusvalvonnan
tavaramerkki. Sama tauti on tarttunut myös
valtakunnansyyttäjävirastoon ja poliisilaitosten toimintaan. Siksi
onkin syytä epäillä, että näistä on tullut selkeitä
rikollisjärjestöjä. Korkein oikeus ei perustele kielteisiä
päätöksiään, vaikka oikeudenkäymiskaari, Suomen Perustuslaki,
Euroopan ihmisoikeussopimus ja EIT:n päätökset edellyttävät
päätösten perustelemista.
Kirjassaan
”Oikeus voittaa” entinen oikeusministeri Anneli
Jäätteenmäki käy
terrierimäisesti KO:n ukkoseuran kimppuun. Korkeimman Oikeuden on
astuttava alas norsunluutornistaan ja osattava ottaa huomioon
muutakin kuin lakipykälien kiemurat, hän arvostelee Korkeimman
Oikeuden viime vuosien toimintaa. Jäätteenmäen mielestä Eeva
Vuoren tapaus
todistaa, että KO ei elä nykyajassa ja arkipäivässä. KO:n
remontti tulisi aloittaa jäsenten nimitystavasta, mikä ruokkii
salamyhkäisyyttä. Korkein Oikeus päättää itse ehdokkaistaan ja
Tasavallan Presidentti nimittää. Viran täyttömenettely on tehtävä
avoimemmaksi. Virkaesitys ja esillepano tulisi myös perustella
kirjoittaa Jäätteenmäki. Kansanedustaja ja varatuomari
Jäätteenmäki pitää ongelmana myös sitä, että KO ei millään
tavalla perustele kielteisiä ratkaisujaan. Uuden perustuslain 21 §:n
mukaan ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan jokaisella on
oikeus saada perusteltu päätös asiassa.
Korkeimman oikeuden
tuomarin Eeva
Vuoren miehen
kerrottiin saaneen entiseltä Turun käupunginjohtajalta Juhani
Lepältä 200
000 markkaa ”pimeää” rahaa kauppasumman osana huvilakaupasta.
Lehtitietojen mukaan samassa pöydässä istunut Eeva
Vuori ilmeisesti
näki rahasumman, mutta hänelle saattoi käydä kuin vitsin
mustalaispojalle: hai, kyllä näki, mutta ei huomannut. Syyttäjä
jättikin syyttämättä osittain perustein, että 200 000 markka on
niin pieni raha Vuorien muuhun
omaisuuteen nähden. Myöhemmin oikeusasiamies totesi, että olisi
pitänyt nostaa syyte. Asia vanheni ja Eeva
Vuorivapautui
epäilyistä ainakin muodollisesti. Vuoren tapauksesta
nousi melkoinen kohu, jota ei ainakaan helpottaneet Korkeimman
Oikeuden presidentti Olavi
Heinosen hermostuneet
ja tempoilevat lausunnot. Välillä hän seisoi Vuoren takana,
välillä hän näytti alaiselleen epäsuorasti ovea ja välilä hän
mietti jo omaakin eroa.
Tuomari
on lain nojalla erottamaton: jos hän ei itse älyä erota, niin
kukaan ei voi pakottaa häntä siihen. Eeva Vuoren tapaus painuti jo
kesän 1997 korvalla unholaan kunnes tuli surullisen kuuluisa Suomen
Kuvalehden haastattelu. Siin Korkeimman oikeuden tuomarin
spekulaatioista jäi kansalle se kuva, että hänen mielestään laki
ei ole kaikille sama. Vuoren jatko virassaan näytti
mahdottomalta. Eeva
Vuori kuitenkin
jäi Korkeimpaan oikeuteen. Jotakin konkreettista Vuoren tapaus
aiheutti ylimmässä ja arvokkaimmassa oikeusistuimessa. Sinne
palkattiin tiedottaja.
Niin
sanotun Koiviston konklaavin
jälkeen Suomessa on toteutettu massamuotoisesti
ihmisoikeusloukkauksia juklkisen vallan toimesta. Nämä
ihmisoikeuksien loukkaukset sisältävät yksilötasolla
tarkasteltuna lähes poikkeuksetta sarjan erilaisia perus- ja
ihmisoikeuksien menetyksiä. Ihmisoikeudet tulisi kuulua kaikille
yksilöille, mutta tämä ei ole toteutunut Suomessa. 1990-luvun alun
finannsikriisin ratkaisemiseksi tehdyt päätökset ja oikeustoimet
ovat useilta osiltaan laittomat ja mahdollistavat mainitut
ihmisoikeusloukkaukset. Todellisiin ihmiskohtaloihin pohjautuvissa
tapauksissa voidaan epäillä varsin perustellusti, että julkisen
vallan toteutukset täyttävät tietyiltä osiltaan myös
rikosoikeudelliset tunnusmerkistöt. Valtion tahallisesti ja
suunnitelmallisesti toteuttamien oikeustoimien ja eri perus- ja
ihmisoikeuksien tyhjäksi tekemisen syy-yhteys on selkeä. Suurten
yhtiöitten ja pankkien sekä näiden omistajien etu on valtion
taholta asetettu yksittäisten ihmisten ja pienyrittäjien oikeuksien
edelle.
Suomen perustuslaissa on kirjattu kolme
valtiosääntömme taustalla olevaa arvoa. Ne ovat ihmisarvon
loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä
oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Perusoikeuksilla
tarkoitetaan perustuslaissa säädettyjä yksilöille kuuluvia
oikeuksia. Niiden tulee olla yleisiä, kaikille yhdenvertaisesti
kuuluvia. Perusoikeuksille on ominaista pysyvyys ja oikeudellinen
luonne. Perusoikeudet ovat olennainen osa oikeusvaltion
tunnusmerkeistä. Näihin sisältyy vaatimus kansalaisvapauksien ja
oikeusturvan takaamisesta valtiosäännössä. Perusoikeudet
vahvistetaan kansallisessa lainsäädännössä ja ihmisoikeudet
vastaavasti kansainvälisillä sopimuksilla.
Säästöpankkien
pilkkominen on selkeä esimerkki ihmisoikeusrikkomuksista. Jorma
Arangon allekirjoittamassa
asiakirjassa todetaan, että ”kauppa (SSP:n pilkoominen) yhteydessä
on tarkoitus sopia määräaikaisesta kilpailun rajoittamisesta.
Rahoitustarkastus katsoo, että tällainen rajoitus ei ole kilpailun
terveiden periaatteiden mukainen, mutta sopimuskokonaisuutta
ajatellen haitta jäänee vähäiseksi”. Pääjohtajat perustivat
pilkkomista varten työryhmän, joka kokoontui ensimmäisen kerran
tiistaina 26. tammikuuta 1993. Ryhmään kuuluivat Osuuspankkien
Keskusliiton (OKL) toimitusjohtaja Taisto
Joensuu,
Postipankin vähittäispankin johtaja Matti
Inha,
KOP:n talletuspankin johtaja Eino
Halonen ja
Unitas/SYP:n varatoimitusjohtaja Markku
Pohjola,
joka valittiin myös ryhmän puheenjohtajaksi. Vakuusrahaston
konsulttina toimineen amerikkalaisen investotintipankin Merill
Lynchin edustajat ristivät ryhmän G4:ksi (gruop 4 tai 4 gangsters).
Näistä asioisa voidaan johtaa se tosiasia, että valtion pankkien
toimintaa valvomaan asettama taho hyväksyi asetelman eli kartellin,
joka selkeästi on historiatiedon valossa johtanut laajempaa
yhteistyöhön, kuin mainostamisen rajoittamiseen tms. verrattavaan
toimintaan.
Perusoikeutena ja ihmisoikeuksiin kirjattuna
oikeushyveenä omaisuudensuojan tehtävät ja tavoitteet liittyvät
yksilöiden tadoullisen toimintavapauden ja taloudellisen
turvallisuuden suojaamiseen ja edistämiseen. Omaisuuden suojan
taustalla voidaan nähdä ajatus siitä, että jokainen yksilö voisi
elää mahdollisimman omavaraisesti, riippumattomasti ja
turvallisesti, huolehtien omasta ja perheesä elämästä ja
taloudellisista asioista samalla kunnioittaen perusoikeuksia ja
vapauksia. Omaisuuden suojaa voidaan pitää edellytyksenä muitten
perusoikeuksien toteutumiselle. Mikäli omaisuudensuoja pettää
siitä seuraa automaattisesti aina useita muita perusoikeuksien ja
ihmisoikeuksien loukkauksia. Näin on tapahtunut Suomen valtion
toteuttamien pankkisopimusten seurauksena ja valtion suojeluksesta
nauttivien pankkien toimesta.
Kirottu
salaisuushttp://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html
