Pankkikriisi

Pankkikriisi ja sen seuraukset

2011-06-17T10:47:00.003+03:00

www.pankkikriisi.net

2010-06-07T11:29:00.003+03:00

”Suomen 1990-luvun pankkikriisin yhteiskunnallinen tilinpäätös” -tutkimushankkeen 2009–2010 nettisivut on avattu osoitteessa www.pankkikriisi.net

Nettisivuilta löydät:
- kaikkien kolmen seminaarin puheenvuorot ja esitelmät,
- toisen ja kolmannen seminaarin puheenvuorot ja esitelmät myös nettivideoina
- tarinoita 1990-luvun pankkikriisistä ja velkaantumisesta,
- Heikki Koskenkylän blogikirjoituksen ”Suomen 1990-luvun pankkikriisi: Talouspolitiikan ja johtamisen kriisi”
- linkkejä Suomen 1990-luvun pankkikriisiä käsitteleville nettisivuille,
- keskustelua-sivulla voit kommentoida lukemaasi, näkemääsi ja kuulemaasi.

Toivomme erityisesti lisää tutkimusaineistoa Tarinat-sivulle. Jos tiedät tai tunnet henkilön, jolla on omakohtaisia kokemuksia 1990-luvun pankkikriisistä ja velkaantumisesta, niin ole ystävällinen ja välitä hänelle www.pankkikriisi.net etusivulla oleva kirjoituspyyntö. Olet myös tervetullut kertomaan oman tarinasi.

Kesäkuussa 2009 käynnistettyjen Kulttuurirahaston rahoittamien tutkimusseminaarien tavoitteena oli koota jo olemassa olevan tiedon avulla 1990-luvun pankkikriisin yhteiskunnallinen tilinpäätös, joka tuo esiin kriisin oikeudelliset, inhimilliset ja taloudelliset seuraukset. Vaikka seminaarisarja oli jaettu kolmeen osaan näkökulman mukaan, on tarkastelutapa tieteidenvälinen. Seminaarisarjassa oli keskeistä paitsi tutkittu myös koettu todellisuus. Tavoitteena on luoda foorumi, joka käsittelee avoimesti, tasapainoisesti ja läpinäkyvällä tavalla pankkikriisin tärkeimpiä näkökohtia. Seminaarien keskeisin anti kootaan myöhemmin julkaisuksi.

Talouskriisien syiden ja seurausten jatkotutkimusta varten käynnistettiin vuosi sitten Helsingin yliopiston, Helsingin kauppakorkeakoulun, Palkansaajien tutkimuslaitoksen, Itä-Suomen yliopiston sekä Kansaneläkelaitoksen muodostama yhteishanke. Hankkeen ohjausryhmä on aloittanut jatkohakemuksen ja sen rahoitusvaihtoehtojen valmistelun. Hankkeeseen on liittynyt useita talouskriisiä oikeustieteen, taloustieteen ja sosiaalitieteiden näkökulmista lähestyviä väitöskirja- ja post doc -tutkijoita. Pankkikriisin jatkotutkimuksen merkitys korostuu entisestään globaalin finanssikriisin ravistellessa ei ainoastaan kansallisia pankkijärjestelmiä ja talouksia vaan myös kansakuntien sisäistä järjestystä.

Ohjausryhmän puolesta:
Professori Jukka Kekkonen, Helsingin yliopisto
Professori Risto Koulu, Helsingin yliopisto
Johtaja, VTT Jaakko Kiander, Palkansaajien tutkimuslaitos
Professori Juho Saari, Itä-Suomen yliopisto
Professori Matti Rudanko, Aalto-yliopisto
Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo, Kansaneläkelaitos
KTT Taisto Kangas, Aalto-yliopisto

1990-luvun pankkikriisin taloudelliset vaikutukset

2010-01-20T11:32:00.005+02:00

Toivotamme Sinut tervetulleeksi Suomen 1990-luvun pankkikriisin yhteiskunnallinen tilinpäätös
-tutkimushankkeen ohjausryhmän järjestämään seminaariin
"1990-luvun pankkikriisin taloudelliset vaikutukset
perjantaina 29.1.2010 klo 13.00 - 16.30
Aalto-yliopisto, kauppakorkeakoulu
Runeberginkatu 14-16, päärakennus (sali 301)
=========================================================

Kesäkuussa 2009 käynnistettyjen Kulttuurirahaston rahoittamien tutkimusseminaarien tavoitteena
on koota jo olemassa olevan tiedon avulla 1990-luvun pankkikriisin yhteiskunnallinen tilinpäätös,
joka tuo esiin kriisin oikeudelliset, inhimilliset ja taloudelliset seuraukset. Ensimmäinen seminaari
oli oikeushistoriallinen, oikeussosiologinen ja oikeustaloustieteellinen. Syyskuussa pidetyssä seminaarissa tarkasteltiin pankkikriisin ja sitä seuranneen ylivelkaantumisen vaikutuksia yritysten ja
kotitalouksien hyvinvointiin sekä pankkikriisin uhrien kokemuksia. Tämä seminaari tarkastelee
keskeisten valtaapitävien tahojen vastuuta pankkikriisistä, sen aikana ja sen jälkeen. Tarkastelun
kohteeksi nostetaan Suomen Pankin, valtionvarainministeriön, poliittisen johdon ja pankkiviranomaisten sekä keskeisten liikepankkien toiminta taloudellisina ja poliittisina toimijoina.

Vaikka seminaarisarja on jaettu kolmeen osaan näkökulman mukaan, on tarkastelutapa tieteidenvälinen. Seminaarisarjassa on keskeistä paitsi tutkittu myös koettu todellisuus. Tavoitteena onluoda foorumi, joka käsittelee avoimesti, tasapainoisesti ja läpinäkyvällä tavalla pankkikriisin
tärkeimpiä näkökohtia. Seminaarien keskeisin anti kootaan myöhemmin julkaisuksi. Tätä tarvetta
varten käynnistettiin vuosi sitten Helsingin yliopiston, Helsingin kauppakorkeakoulun, Palkansaajien tutkimuslaitoksen, Itä-Suomen yliopiston sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun muodostama yhteishanke. Pankkikriisin jatkotutkimuksen merkitys korostuu entisestään globaalin finanssikriisin ravistellessa ei ainoastaan kansallisia pankkijärjestelmiä ja talouksia vaan myös kansakuntien sisäistä järjestystä.

Ohjausryhmän puolesta:
Professori Jukka Kekkonen
Johtaja, VTT Jaakko Kiander
Professori Juho Saari
Professori Matti Rudanko
Johtaja, dosentti Heikki Hiilamo
KTT Taisto Kangas

=========================================================
SEMINAARIN OHJELMA (puheenjohtajana professori Jukka Kekkonen):

klo 13.00 Seminaarin avaus
klo 13.10 Suomen pankkikriisi ja pankkikriisien historiaa, johtaja Jaakko Kiander
klo 13.30 Viranomaisten rooli pankkikriisien estämisessä ja ratkaisemisessa, VTT Heikki Koskenkylä
klo 14.00 Kahvitauko
klo 14.20 Pankkikriisi ja johtaminen/johtamattomuus, professori Risto Tainio, Aalto-yliopisto
Pankkien riskien ja rakenteiden tarkastelua. Onko mitään opittu ja mitä tekisin toisin
Markku Pohjola (SYP/Nordea), Christopher Wegelius (SKOP), Anders Kjellman
(paikallispankit), Taisto Kangas/Osmo Ruuskanen (ongelmapankin johdon näkökulma)
klo 15.50 Valmistellut puheenvuorot ja keskustelua:
Pääjohtaja Asmo Kalpala, Tapiola
klo 16.20 Seminaarin päättäminen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan osallistumisesta sähköpostitse: pankkikriisi@gmail.com
Ohjausryhmän puolesta: Taisto Kangas, gsm: 0400-652235, taistokangas@jippii.fi

Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

2009-11-23T07:45:00.004+02:00

Osa 1
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle.html

Osa 2
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_23.html

Osa 3
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_7837.html

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Velkasuhteen perusta on velkakirja – miksi niitä ei palauteta velalliselle maksun jälkeen?

2009-09-08T07:16:00.015+03:00

Saaminen, saamistodistus ja velkakirja

Yleisnimellä ”saaminen” tarkoitetaan velkasuhteen syntymistä velanottajan ja velaksiantajan, tavallisimmin luottolaitoksen välille. Saamiseen eli velkaan voi liittyä erilaisia asiakirjoja, kuten luottohakemus, - tarjous, -sopimus, takausasiakirjat ja sitten itse rahan vastineena saamistodistus.

Saamistodistuksella tarkoitetaan velanottajan allekirjoittamaa asiakirjaa, jonka luotonottaja antaa luotonantajalle saamansa raha- tai muun suorituksen vastikkeeksi, ja joka luotonantajalle on luovutettava velan takaisinmaksua vastaan. Tavallisimpia saamistodisteita olivat 1990-luvulla pankkikriisin aikana tavallinen velkakirja, juokseva velkakirja, vekseli ja shekki. Luottohakemus, - tarjous ja –sopimus ovat aiesopimuksia. Velkakirja sinetöi sen, että luotonottaja on saanut velkakirjan osoittaman rahamäärän luotonantajalta hallintaansa. Pankkiluotoista 80 % on tavallisia velkakirjaluottoja. Velkakirja on muodoltaan tarkoin määrätty asiakirja.

Pankkiluottoon liittyvä velkakirja on erityinen asiakirja

Luottolaitosten toiminta on tarkoin lakien sääntelemää toimintaa, ja valvontaviranomaisilla on ollut mahdollisuus valvoa, että luottolaitokset toimivat lakien, asetusten ja viranomaisten antamien määräysten mukaisesti. Talletuspankkilaissa (TPL 1268/1990) määriteltiin asiakkaansuoja-käsite, jonka perusteella talletuspankin oli toimitettava Pankkitarkastusvirastolle ( vuodesta 1993 lähtien Rahoitustarkastus) vakioehtoisten sopimustensa ehdot (36§). Pankkitarkastusviraston piti valvoa sopimusehtojen käyttöä (37§) . Talletuspankki ei markkinoinnissaan saanut käyttää sopimatonta menettelyä (34§).

Pankkivelkakirja sisältää myös luotonantajan puolelta velvoitteita. Jos luotto pankin puolelta siirretään toiselle velkojalle, on siirrosta tehtävä merkintä velkakirjaan, ja siirrosta on ilmoitettava sekä velalliselle että vakuudenantajalle. Myös valuuttamääräisen velan kurssiriskistä on oltava sopimus, samoin kuin on sovittava toimenpiteistä, jos velasta annetun pantin arvo muuttuu. Lisävakuuksien vaatiminen ei ole sallittua, mikäli vakuuden arvon alentuminen on tapahtunut sopimuspuolista riippumattomista syistä.

Pankkitarkastusviraston ohjeiden mukaan velkakirjaan on tehtävä seuraavat merkinnät: pankkipäivä, erittäin tarkka koron määrittely ja maksamiseen liittyvä seikasto, velkasuhteen lakkaamiseen ehdot erääntymisperusteineen, sopimus lisäkorosta, velan hoitoon liittyvät maksut ja kustannukset, sekä vakuuksia koskevat ehdot.

Miksi velkakirja on niin tärkeä?

Velkakirjasta selviää se, kenen halussa velkakirja on eli kuka omistaa velkakirjaan perustuva oikeuden mainittuun päivämäärään, ja kenellä on oikeus periä velka velkakirja allekirjoittaneelta.

Toiseksi velkakirjaan on liitettävä merkinnät velan pääomaan kohdistuvista maksusuorituksista ja pantin/vakuuksien realisoinneista, jolloin velan kulloinenkin todellinen määrä on ajan tasalla. Siten estyy velan moneen kertaan maksatus, jos velan pääomaa lyhennetään pantteja realisoimalla sekä päävelallinen että takaajat suorittavat toisistaan tietämättä velan pääomaan maksuja.

Kolmas seikka, joka seuraa velkakirjan merkinnästä on se, että alkuperäinen velkakirja täytyy luovuttaa velalliselle mitättömäksi kuitattuna, kun hän on sovitun maksuvelvoitteensa täyttänyt.
Neljänneksi, jos luoton takaaja on joutunut suorituksiin velkojalle, on takaajalla regressi- eli taannehtiva perintäoikeus päävelalliselta, Tätä oikeuttaan hän ei voi käyttää muuten, kuin esittämällä velkakirjan. sitä varten hänen on saatava alkuperäinen velkakirja suoritusmerkintöineen hallintaansa/nähtäväkseen.

Alkuperäisellä velkakirjalla on siten itsenäinen merkitys: siihen tehdään merkinnät maksusuorituksista, se on tae velallisen oikeussuojalle velan kahteen kertaan tapahtuvaa velkomista vastaan, ja jos maksuvelvollisuus on tullut kokonaan täytetyksi, velkakirja luovutetaan velalliselle mitättömäksi kuitattuna tai annetaan takaajalle reggressioikeutta varten.
Alkuperäisen velkakirjan merkityksestä Korkein oikeus on tehnyt päätöksen KKO 1984-11-20. Kun velkoja ei ollut esittänyt alkuperäistä velkakirjaa vaan kopion, niin Korkein koikeus katsoi, ettei velkasuhdetta ollut syntynyt.

Velkajärjestelykään ei vapauta velallista, jos velkakirjoja ei palauteta

Lait yksityishenkilöiden velkajärjestelyistä ja yritysten velkasaneerauksesta tulivat voimaan vuonna 1993. Velkajärjestelyssä on oikeustoimena kysymys akordista, eli velan antamisesta anteeksi joko kokonaan tai osittain. Velan tultua näin sovituksi ja kuitatuksi, täytyy myös velkakirjat luovuttaa velalliselle mitättömäksi kuitattuna takaisin. Näin ei kuitenkaan aina ole tehty. Velallisensuoja on näin sivuutettu pankin toimesta.
Velkajärjestely ei vapauta velallista veloistaan, jos hän ei saa alkuperäisiä velkakirjoja mitättömäksi kuitattuna itselleen!
Mitättömäksi kuittaamaton velkakirja jonkun muun kuin velallisen hallussa on erittäin vaarallinen asiakirja – uhka kestää velkakirjan allekirjoittajan elämän loppuun asti, ja vieläpä hänen perillisensä saattavat joutua siitä vastuuseen!
Vuosien kuluttua velka ilmestyy uudelleen maksettavaksi, kuten on tapahtunut lukuisille velkajärjestelyn jo läpikäyneille. On ilmennyt, että velka on myyty jollekin ulkomaiselle, Suomen lain ulottumattomissa olevalle organisaatiolle.

Miksi lamavelallisten velkakirjoja ei saada pois? Kuka on oikea velkoja?

Velallinen ei ole useinkaan ollut tietoinen omista asioistaan. Saatavia on voitu myydä esimerkiksi perintätoimistolle. Onko perintätoimistoilla ollut käytettävissään kaikki tarvittavat asiakirjat velan perimiseksi? Pankkitarkastusvirasto on antanut tarkat ohjeet velkojan vaihtumisen varalle. Velkojan vaihtuminen on sanottu seuraavasti:

”Mikäli luotto siirretään velallisen aloitteesta toiseen rahalaitokseen ja vastaavasti, jos luotto pankin toimesta siirretään toiseen rahalaitokseen, tehdään tästä selvä merkintä velkakirjaan, Jälkimmäisessä tapauksessa pankki ilmoittaa velalliselle velkojan vaihtumisesta. Mikäli luotto pankin aloitteesta siirretään toiseen rahalaitokseen, ei tästä saa aiheutua velalliselle/takaajalle/pantinantajalle pankista johtuvia lisävelvoitteita. Muun vakuudenantajan kuin velallisen osalta pankki huolehtii siitä, että vakuudenantajalle (takaaja/pantinhaltija) ilmoitetaan velallisen vaihtumisesta”.

Velkakirjan ”häviäminen” mahdotonta

Kun viime velalliset ovat vaatineet pankeista velkakirjoja nähtäväksi, on vastaus useimmiten ollut, että velkakirja on hävinnyt. Velkakirja on luonteeltaan arvopaperi, eikä rahalaitos voi hävittää arvopapereita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että kyllä voi, mutta ei saa.
Usean vuoden ajan lamavelalliset ovat työllä ja tuskalla yrittäneet saada velkakirjojaan pankista, perintätoimistosta, ulosottoviranomaisilta ja jopa Rahoitustarkastuksen kautta nähtäväksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Väistämätön johtopäätös on se, että velkakirjoihin kätkeytyy erittäin raskauttava seikka, jota ei haluta paljastaa.

On ilmeistä, että pankkikriisin ratkaisuun säästöpankkien pilkkomissopimuksella liittyi osakeyhtiö-, talletuspankki-, velkakirja- ja takauslain vastaisia toimia. Kun on kysymys 1990-luvun alun pankkikriisin aikana realisoituneista velkasuhteista, johtavat jäljet pankkikriisin ratkaisuun, kun valtio takasi pankeille täyden taloudellisen tuen siten, ettei pankkeja missään olosuhteissa päästettäisi konkurssiin. Säästöpankkisopimus piti julistaa salaiseksi jotta rikokset eivät paljastuisi.

Salaiseksi julistettu Säästöpankki-sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta.

Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin:

- kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta
- muu sijoittaminen
- rakentaminen
- vähittäiskauppa
- hotelli- ja ravintolatoiminta
- vapaa-aikatoiminta

SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja teollisuusministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa. Onko kysymyksessä maanpetos ja kansanmurha?

Ns. Suuren laman aikana kymmenet tuhannet yritykset ajettiin Suomen valtiovallan ja pankkien yhteisillä, salaisilla toimenpiteillä ja sopimuksilla konkurssiin. Merkittävin näistä salaisista sopimuksista on Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus, joka solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin ( SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki ) välillä. Tässä sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta seuraavasti: ”Siirrot per 31.12.1994. Sellaisilta ilmeisiltä riskiasiakkailta olevat saamiset,
jotka täyttävät seuraavat kriteerit:

a) vuoden 1994 aikana päättyneen tilikauden tilinpäätöksen perusteella laskettu kokonaispääoman tuotto on negatiivinen ja omavaraisuusaste on alle 5 %; jos yritysasiakkaan vuoden 1994 aikana päättyneen tilikauden tilinpäätöksen perusteella laskettu kokonaispääoman tuotto on negatiivinen tai omavaraisuusaste on alle 5 %, ratkaisee jäljempänä mainittu tarkastustoimikunta sen, onko kyseessä ilmeinen riskiasiakas, jonka saamiset on siirrettävä omaisuudenhoitoyhtiön vastattavaksi; tai

b) asiakas toimii, asiakkaan päätoimialan mukaan luokiteltuna, jollakin seuraavista toimialoista - kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta ja asiakkaan saamiset ylittävät 5 milj. mk ja on todennäköistä, että saaminen muuttuu 31.3.1995 mennessä järjestämättömäksi tai 31.12.1995 mennessä luottotappioksi tai

c) asiakkaalta on vähintään 5 milj. mk:n saaminen, joka erääntyy maksettavaksi viimeistään 31.12.1997 ja jonka viimeinen lyhennyserä on vähintään 80 % saamisen alkuperäisestä määrästä.

Tasavallan presidentti, entinen Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto, Suomen Pankin johtaja Markku Puntila, Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg, pääministeri Harri Holkeri ja valtiovarainministeri Erkki Liikanen ovat vastuussa siitä, että Suomen Pankin näin harjoittama raha-valuutta- ja finanssipolitiikka kärsivät täydellisen epäonnistumisen pääomamarkkinoiden vapauttamisen yhteydessä 1980-luvun loppupuolella. (Kouri)

Pankkitarkastusvirasto ja sen seuraaja Rahoitustarkastus eivät muutenkaan valvoneet pankkien toimia. Valtiovalta olisi voinut tukea suoraan ”valuuttaluottoa” ottaneita yrityksiä, mutta päättikin tukea pankkeja - laki valtion vakuusrahastosta ( 379/1992 ) säädettiin voimaan 30.4.1992.

Yrityksiä kaadettiin massamuotoisesti toimialakohtaisesti konkurssiin

Käytännössä kaataminen toteutettiin seuraavasti:

Kun yrityksille vyörytetyt valuuttakurssitappiot olivat nostaneet luottokannan 1,5 -kertaiseksi, pankit ryhtyivät vaatimaan lisävakuuksia. Kun tästä väistämättä seurasi maksuhäiriöitä, pankit ”konvertoivat valuuttaluotot” markkaluotoiksi markan alimmalla arvolla, ja ryhtyivät nopeassa tahdissa irtisanomaan massamuotoisesti luottoja. Konkurssin jälkeen tehtiin mittatilaustyönä erikoistilintarkastuksia, joihin tietyt tilintarkastusyhteisöt olivat erikoistuneet. Tilintarkastuksissa käytettiin yrityksen kirjanpitoa ja tunnuslukuja totuuden vastaisesti. Tilintarkastuksilla haluttiin antaa se kuva, että konkurssiin haettu yritys oli taloudellisessa katastrofissa - maksukyvytön ja ylivelkainen - ja siten konkurssi oli ”ansaittu”, perusteltu ja aiheellinen. Toiseksi haluttiin yrittäjästä luoda sellainen kuva, että hän oli tehnyt laittomia toimia velkojia pettääkseen, ja siten rikollinen. Yrittäjien leimaaminen rikollisiksi kuului kaavioon, koska syyllisyys haluttiin vierittää yrityksilleen luottoja ottaneiden yrittäjien niskaan. Siten todelliset syylliset - valtiovallan ja pankkien edustajat - pääsivät kuin koira veräjästä.

Koiviston vaatimus

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto piti 6.5.1992 Oikeuspoliittisen seminaarin, jossa hän tosiasiallisesti otti oikeuslaitoksen hallintaansa esittämällä voimakasta arvostelua Korkeinta oikeutta kohtaan, joka oli juuri antanut velalliselle myönteisen päätöksen ns. peruskoron korotusjutussa. Koiviston vaatimuksena oli, että oikeusistuimissa pankkien tulee aina voittaa asiakkaansa. Seurauksena oli, että USA:n oikeusjärjestelmässä jo 1980-luvulta sovellettu luotonantajavastuu, ”lender liability” on Suomen oikeuskäytännössä täysin tuntematon jo käsitteenä, ja ennen kaikkea, käytännössä Suomen oikeuslaitos poikkeuksetta törkeästi laiminlyö heikomman osapuolen suojaamisen.

Oikeudenkäymiskaaren uudistuksen ( 595/1993 ) myötä saatavien oikeudellinen perintä uudistettiin radikaalisti siten, että velallisensuoja poistettiin. Pankkien ei enää tarvinnut liittää alkuperäisiä velkakirjoja/muita saamistodisteita haastehakemuksen liitteeksi. Haastehakemuksen vastustaminen tehtiin käytännössä mahdottomaksi. ”Kokenut” kansliahenkilökunta (merkonomit, oikeustieteen opiskelijat) sai oikeuden antaa yksipuolisia velkomustuomioita. Lopputuloksena on ollut kymmeniä tuhansia väärin perustein annettuja velkomustuomioita.

Normaali menettely?

Pankkikriisin jälkeen pesiytyi suomalaiseen oikeuskäytäntöön kuin huomaamatta sellainen menettely, että konkurssipesä ja velkojat panttioikeuden nojalla myivät yritysten, yrittäjien ja takaajien omaisuuden pilkkahinnalla - velallisen annettiin ymmärtää, että tämä on normaali ja lainmukainen toimintatapa. Konkurssisääntö ja Kauppakaari ovat kuitenkin jo vanhastaan sisältäneet selkeät pykälät, jotka kieltävät tällaisen menettelyn. Samoin Korkein oikeus on ennakkopäätöksissään tuominnut pantin alihintaisen myynnin. Nämä lakiseikat jäivät suomalaisilta lakimiehiltä - sekä pesänhoitajina toimineilta asianajajilta ja oikeusistuinten virkatuomareilta, että täytäntöönpanoviranomaisina toimineilta voudeilta - toiminnassaan ottamatta huomioon. Konkurssisäännön 1 luvun 70§ asettaa ja on itse asiassa asettanut jo vuodesta 1935 lähtien konkurssipesän pesänhoitajille ankaran huolenpitovelvollisuuden - ”niinkuin huolellinen mies hoitaa omaansa” - velvollisuuden, jonka rikkomisesta seuraa vahingonkorvausvelvollisuus.

Björn Wahlroos pääkonna?

SYP kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.

Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.

Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän. Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri Björn Wahlroos perusteli arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom, SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa Vainio ja KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen. Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.

Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen kuin Wahlroosin analyysi.

Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli Wahlroos.

SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.

SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Arsenalin asiat salaisiksi

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli noin 60 000 kappaletta.

Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot, vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan, niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla.
Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia.

Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 §:ssä Petos. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000. Siinä todetaan, että noin 1000 tarkastetusta reklamaatiosta noin 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Arsenalin asiat on julistettu salaisiksi. Miksi asiat pitää salata? Salaaminen osoittaa epärehellisyyttä. Täyttääkö Suvi Anne Siimeksen allekirjoittama kauppa törkeän petoksen tunnusmerkistön?

Laillisuusvalvonta ei toimi

Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeusloukkaukset sisältävät poikkeuksellisen määrän erilaisia perus- ja ihmisoikeusmenetyksiä. Virkamieselätit ovat vapaasti saaneet tuhota entisten yrittäjien itsetuntoa jatkuvalla henkisellä rassaamisella niin ulosoton kuin työvoimatoimistonkin puolesta. Tällaisilla yrittäjillä ei ole ollut oikeusturvaa, eikä sosiaaliturvaa. Heiltä on estetty työllistyminen jatkuvalla velkavankeudella. Heidät on sysätty yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneiksi kansalaisiksi vailla ihmisoikeuksia. He ovat joutuneet kokemaan kolmannen sortokauden.

EU:n ihmisoikeussopimuksen 3 § kieltää kidutuksen. Yli 30 000 yrittäjää on roikkunut velkahirressä jo kymmeniä vuosia. Hitlerkään ei kiduttanut kansalaisia kymmeniä vuosia. Suomen viranomaisilta tämäkin onnistuu. Pankkikriisin todelliset rikolliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla. Vakaan markan politiikalla ja Suomen kokeman laman rajuudella on selvä yhteys. Ylivelkaantuneet jätettiin heitteille ja katsottiin syylliseksi lamaan. Professori Heikki Ylikankaan mukaan vieläkään ei ole liian myöhäistä korjata tätä Suomelle vähemmän kunniakasta asiantilaa.

Laillinen murha

2009-09-06T10:04:00.007+03:00

Kauko Parkkinen kirjoittaa kirjassaan Laillinen murha, että suomalaista yrittäjyyttä ja erityisesti kehitysalueilla sijaitsevan toiminnan piirissä olevia ihmisiä ovat järkyttäneet ne tapahtumat, jotka liittyivät VS-yhtiöiden konkursseihin. Ne luovat perusteltua synkkyyttä vapaan yrittäjyyden tulevaisuuden mahdollisuuksiin tasavallassamme. VS-yhtiöt asetettiin konkurssiin Ilmajoen käräjäoikeuden päätöksellä 3.4.1981. VS-yhtiöt työllistivät 1500 – 2000 henkeä, kun otetaan huomioon alihankkijat ja heidän yrityksissään toimineet henkilöt.

Parkkinen kirjoittaa, että ilmassa oli suuren saalistusjuhlan tuntua. Jännitteitä oli purettu jo edellisenä iltana ravintola Sorsanpesässä, jossa Seppo Hautalan asiamies oli kuullut, kuinka seuraavana päivänä odottavan VS-konkurssin kunniaksi oli otettu maljoja. Ei riittänyt se, että VS-yhtiöt tuhottiin. Tämän lisäksi yrityksen johtaja Seppo Hautala asetettiin henkilökohtaiseen konkurssiin 16.6.1981. Silloin oli eräillä ilonpäivä. Hautalan asiamies totesi kirjelmäsään käräjäoikeudelle seuraavasti: ”Laki ei missään tapauksessa ole tarkoitettu yksityisen henkilön tuhoamiseen ja hänen toimeentulonsa riistämiseen, vaan päinvastoin lain tarkoitus on suojata yhteiskuntaa ja sen jokaista jäsentä. Tässä tuhottaisiin Hautalan henkilökohtaiset mahdollisuudet jatkaa yhteiskunnalle ja varsinkin tälle seudulle hänen perin merkittävää toimintaansa”.

VS-yhtiöiden konkurssista on kulunut jo yli 28 vuotta. Konkurssipesä eli pitkään ja voi hyvin. VS-yhtiöiden varojen kokonaisylijäämäksi saatiin 230 miljoonaa markkaa. Varat olivat yhteensä 440 miljoonaa markkaa ja velat 210 miljoonaa markkaa. VS-yhtiöiden konkurssin yhteydessä riistettiin työpaikka suurelta työntekijöiden joukolta.

Miksi Postipankki ja sitä hallitsevat voimat lähtivät tällaiseen puuhaan? Postipankki oli valtion laitos ja hallituksen puheenjohtajana toimi silloin pääministeri Mauno Koivisto. PSP:n suora tappolinja vei myöhemmin mukaansa myös SKOP:n. Parkkisen kirjan mukaan VS-yhtöiden toiminta haluttiin antaa Lohjalle ja Hakalle. VS-yhtiöiden kaatamisoperaatioista eivät kuitenkaan kärsi yksinomaan työntekijät, vaikkakin heidän kokemansa henkilökohtaisella tasolla on kaikkein kipein. Raskaita menetyksiä kokevat myös kunnat ja koko suomalainen yhteiskunta.

Kansanedustaja Helge Saarikoski totesi asiasta näin: ”Huomattavin, ja eniten läänimme asukkaitten mieliä on kuohuttanut asia, on ollut eteläpohjalaisten VS-yhtiöiden ajojahti. Postipankin, silloisen kauppaministerin, Vientitakuulaitoksen, työministeriön, valtionvarainministeriön sekä koko hallituksen myötävaikutuksella yritys kaadettiin ja tuhottiin kylmäverisesti sadoista ja välillisesti tuhansista työttömiksi jäävistä ihmisistä sekä vientituloista välittämättä. Hallitus olisi voinut estää tämän kaato-operaation, mutta se ei halunnut tehdä sitä, koska se liittyi VS-yhtiöiden kaatajiin. Me tiedämme myös kenellä on suurin miehitys Postipankin johdossa. Kuvaavaa on myös se, että VS-yhtiöiden 15 hengen työntekijäin lähetystöä ei suostunut ottamaan vastaan silloinen kauppaministeri Ulf Sundqvist enempää kuin pääministerikään, joiden kummankin puheille lähetystö henkilökohtaisesti pyrki”.

Parkkisen mukaan VS-yhtiöt kaadettiin pääasiallisesti valtion toimesta. Vientitakuulaitoksen johtokunnan puheenjohtajana oli kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos, vientitakuulaitoksen hallintoneuvoston puheenjohtajana oli ministeri Esko Rekola. Todelliset syylliset eli yrityksen kaatajat ovat edelleenkin vapaalla jalalla.

Katso myös Laillistettua rosvousta
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/laillistettua-rosvousta.html

Huurteen ryöstö

2009-09-06T05:29:00.010+03:00

Paavo V. Suominen on yksi sodanjälkeisen Suomen maineikkaimpia teollisuuden rakentajia. Hän loi kokonaisen teollisuuden alan ja tuhansia työpaikkoja. Paavo V. Suomisen lahjoituksen turvin Tampereen teknilliseen korkeakouluun perustettiin jäähdytysalan professuuri. Ammattimiehensä Huurre koulutti itse levysepistä ja kylmäkoneasentajista lähtien ja luovutti kymmeniä huippuosaajia muihin alan yrityksiin. Kirjassaan Huurteen ryöstö Paavo V. Suominen kertoo menestyksestään ja vastoinkäymisistään.

” Ennen oli pankkirosvoja. He joutuivat kiinni ja saivat rangaistuksen. 1990-luvun alussa pelasti Esko Ahon hallitus maan pankit ja esti siten Suomen romahtamisen, mutta tuli luoneeksi rosvopankit. Nekin jäivät kiinni, mutta ne eivät saaneet rangaistusta vaan tukea”. Tunsin tulleeni ryöstetyksi kahdesti 46 vuotta kestäneen pankille edullisen yhteistyön jälkeen. Autoin pankkia sen viimeisen osakeannin yhteydessä merkittävällä panoksella. Palkkioksi siitä elämäntyöni kaapattiin, kirjoittaa Suominen.

Huurteen ryöstö on karu kertomus siitä, kuinka KOP/Merita Pankki Oyj ryösti menestyneen yrittäjän elämäntyön. Paavo V. Suominen ja tämän perhe olivat ryöstön kohteet. Julkisuuteen on annettu selitys, että Huurre Oy joutui 1990-luvun alussa rahoitusvaikeuksiin, koska Venäjän kauppa romahti ja rakennusala putosi nollille. Totuus on se, että Huurre Oy:llä ei ollut hätää. Yhtiöllä oli 42 miljoonaa markkaa selvää rahaa, Liikevaihto ei ollut pienentynyt paljoakaan. Mutta väkeä oli liikaa.

Kun omat koirat purevat

Paavo V. Suominen kertoo perustaneensa Huurre Oy:n 14.11.1946. Yhtiö aloitti toimintansa asunnon kylpyhuoneessa ja kasvoi neljän vuosikymmenen kuluessa Euroopan suurimmaksi kylmäteollisuuden yritykseksi. Omat palkkajohtajat, kilpailija ja pankki pettivät minut ja Huurteen. KOP teki Huurre Oy:n kohdalla saman klassisen tempun, jollaisia suomalaiset pankit ovat tehneet niin kauan kuin täällä on pakkitoimintaa harjoitettu.
Rangaistus pankkiryöstöstä on ankara, mutta pankin tekemä ryöstö näytti ja edelleen näyttä olevan yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Pankin tekemästä rikoksesta on hyötyä pankin omistajille ja sen vuoksi se ei ole rikos, vaan jotakin paljon jalompaa.
Omat koirat purivat. Toimitusjohtaja Martti O. Mannonen ja talousjohtaja Eero Moisio.

Pankki maksatti Pentti Porkka Oy:n yliluotottamisen Huurteella

Klassinen kaappaus. KOP ei suostunut siihen, että Huurre Oy olisi myyty isolla rahalla, vaan otti sen haltuunsa. Iso velaton Huurre Oy ja pienempi velkainen Pentti Porkka Oy fuusioitiin siten, että Huurteen varat imettiin Pentti Porkka Oy:n aiheuttamien tappioiden kattamiseksi. Perustettiin Suomen Kylmäteollisuus Oy. Huurteen omistajat saivat murusia (9%), mutta Pentti Porkka Oy:n omistajat kokonaiset 31 %. Tämä osuus tosin hetimmiten putosi 14 %:iin.

Huurre Oy:stä tarjottiin eri aikoina eri hintoja, mutta KOP ei suostunut myymiseen, koska halusi maksattaa virheensä Paavo Suomisen yrityksellä. Asko Upo-konserni tarjosi 40 miljoonaa markkaa rahaa, sekä 49.9 % Asko Upo-konsernista. Kauppakirja piti allekirjoittaa 30.3.1984 klo 10 SYP:n konttorissa Aleksanterinkadulla pankinjohtaja Niilo Pellonmaan nimikirjoituksella. Asia kaatui, koska edellisenä iltana oli sovittu hinnaksi 40 miljoonaa Suomisille ja 50,1 % Asko Upo-konsernista. Ehdot olivat siis muuttuneet.

Vuoden 1984 kesäkuussa tarjosivat Partek Oy, ministeri Sakari T. Lehto sekä teollisuusneuvos Lehto 112 miljoonaa markkaa Huurre Oy:stä. Me Suomiset olisimme saaneet summan lähes veroitta, kirjoitta Paavo Suominen. Kauppa kuitenkin kaatui koska me pidimme hintaa liian halpana. Huurre Oy:n kassassa oli tuolloin enemmän rahaa, kuin tuo 112 miljoonaa markkaa.
27.6.1990 tarjosi Kouri Capital Oy Huurre Oy:stä 100 miljoonaa markkaa, mistä summasta 10 miljoonaa rahana ja loput KOP:n osakkeina a 65mk/kpl. Neuvottelut käytiin Helsingissä Kourin ylellisessä toimistossa Bulevardi 11. Läsnä olivat vuosineuvos Paavo Suominen, DI Seppo Collander, professori Pentti Kouri sekä tekniikan lisensiaatti Timo Louhenkilpi. Pian tämän jälkeen putosivat KOP:n osakkeet 37 mk/kpl. Ja kauppa kaatui.

Huurre lahdattiin koska KOP ei suostunut maksamaan virheistään Pentti Porkka Oy:n luotottamisessa. KOP ei silloin vielä tiennyt, että Pentti Porkka Oy:lle oli tulossa 40 miljoonan markan lisätappio Euroopasta – siis sen jälkeen kun KOP oli 14.51992 ottanut Pentti Porkka Oy:n hallintaansa.
KOP sai 115 miljoonaa Huurteen myymisestä, jonka oli ostanut kolmella miljoonalla markalla. Meitä uhattiin lainojen eräännyttämisellä, ellei fuusioon suostuttaisi, kirjoitta Paavo Suominen.

Kun KOP kaappasi Huurteen 19.5.1992, niin Huurteella ei ollut ainuttakaan lainan korkoa tai lyhennystä KOP:lle maksamatta enempää kuin kenellekään muulle rahoittajalle, ei erääntyneitä veroeriä eikä erääntyneitä laskuja tavarantoimittajille maksamatta.

Hävetkää, Mannonen ja Moisio!

Paavo Suominen kirjoittaa näin: Onneksi en uskonut Mannonen- ja Moisio-nimisten pettureiden käsiin yksityisiä säästöjäni ja yksityistä omaisuuttani, koska myös ne olisivat menneet Pentti Porkka Oy:n ja pankin pelastamiseen. Eikä KOP sittenkään olisi päässyt kuiville. Kuvitteletteko, että Merita Pankki ihailee teitä, Martti O. Mannonen ja Eero Moisio. Päinvastoin, olette varmasti Mustassa Kirjassa. Onko teillä nyt hyvä olla, elämäntyöni tuhoajat? Kun Sinä Eero Moisio tulit KOP:n ehdotuksesta Huurteen toimitusjohtajaksi 19.5.1992, ja olit talousjohtaja, niin näit selvästi, miksi KOP kaappasi Huurteen, Huurteen substanssin takia, koska KOP oli rahoittanut Pentti Porkka Oy:tä epäterveesti Huurteen kilpailijaksi. Rikollista toimintaa teiltä, arvoisat Sudet.

Kirjoitin yhtiöni talousjohtajalle, ekonomi Eero Moisiolle, jonka pankki oli ujuttanut Juudakseksi Huurteelle, 15.1.1997 näin: ”Tasan 5 vuotta sitten eli 15.1.1992 soitit, että rahat ovat lopussa, ja pyysit lisää rahaa. Sanoin, saneeratkaa, lomauttakaa, toimikaa, kuten johtajan pitää toimia. Oheisena on vielä kopio saneerauskirjeestä. Mitään ei tapahtunut.

Koska tämä kirje tulee kirjaani, sopii kommentoida, jos joku asia ei ole totta. Jos olet talousjohtaja ja olet saanut toimitusjohtajan kautta saneerauskirjeen, ja ilman sitäkin, jos kassavirta on negatiivinen, sinun pitää saneerata.
Teillä oli toista vuotta aikaa toimia, kuten käskin, mitään ei tapahtunut. Itse olen saneerannut vuonna 1971. Puolet lomalle ja kolmannes työvoimasta pois ja kassavirta kääntyi positiiviseksi ja me selvisimme.
Tilanne oli sama vuonna 1992. Tiedän kokemuksesta, että jos sinulle tulee likviditeettipula, niin pankit eivät auta.

Merita Pankkia kutsuvat ihmiset rosvopankiksi ja mafiapankiksi ja yhdyn näkemykseen, Itse on yritys saneerattava ja toimitusjohtaja ja talousjohtaja sen tekevät tahi eivät tee.
Tässä tapauksessa toimitusjohtaja ja talousjohtaja eivät sitä tehneet, vaan ilmeisesti siirtyivät KOP:n leiriin yrityskaappaus mielessään.
Toimitusjohtaja Mannonen tuli maaliskuussa 1992 kotiini Tikantielle ja ilmoitti haluavansa ostaa Eero Moision kanssa Huurre Oy:n kymmenellä miljoonalla markalla ja maksavansa hinnan espanjalaisen Huurre-yhtiön, ruotsalaisen Frigopanel AB:n sekä Frigo Skandia Ab:n osakkeilla, jotka eivät olleet KOP:n hallussa.

Jos olisitte saneeranneet, kuten käskin ja saaneet kassavirran käännetyksi positiiviseksi, niin KOP ja SYP eivät olisi voineet käsitellä Huurretta niin röyhkeästi kuin ne sitten käsittelivät.
Onneksi tekin saitte lopputilin ja jouduitte talosta pois, niin minulle selitettiin, onko totta, vastannet.”

Erkin kommentti: Paavo V. Suominen kirjoittaa kirjassaan yksityiskohtaisen tarkasti miten KOP ryösti Huurteen. En ole kirjoittanut niitä yksityiskohtia tähän yhteenvetoon, vaan olen ottanut asiat yleisemmällä tasolla.

Olen perehtynyt lukuisiin pankkikriisin tapauksiin. 1990-luvun pankkikriisissä pankit ja Kera Oy käyttivät niin sanottuja ”SAATTOHOITAJIA” . He olivat palkkajohtajia, jotka tulivat rahoittajapankin suosituksesta yrityksen palkkalistoille poistamaan yrityksen markkinoilta. Se on ollut maan tapa tuohon aikaan. Ylemmissä oikeusasteissa pankki voitti aina. Rikosten peittelemiseksi suoritettiin yleensä kaadetussa yrityksessä erityistilintarkastus. Tilintarkastajat tiesivät mitä heidän piti kirjoittaa tarkastuskertomukseen sovitulla palkkiolla.

On syytä epäillä, että rikollisille on annettu syytesuoja. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eivätkä laillisuusvalvojat näe asioissa mitään laitonta, rikoksista puhumattakaan. Yritysten kaatajat olivat Suomen valtion varoilla koulutettuja. On syytä epäillä, että Suomen Asianajajaliitolla ja valtakunnansyyttäjävirastolla on sopimus yhteistyöstä. Huurteen ryöstäjällä Martti O Mannosella oli rooli myös Alavieskan Puurakenne Oy:n alasajossa. Näyttää siltä, että paineet Mannosella kasvoivat liian suuriksi. Lehtitietojen mukaan hän on poistunut markkinoilta.

Suomessa joillakin on ollut tarvetta korostaa sitä, että Suomi on korruptoitumattomin maa ja että kansa luottaa poliisiin. Kyllä kansa tietää, että molemmat myytit ovat silkkaa valhetta. Poliisin rikollisuus on järkyttävän suurta. Jotta asia pysyisi pimennossa ja julkisuudelta salassa, niin tulevan poliisihallituksen pääjohtajaksi on vain yksi hakija: Mikko Paatero. Mielestäni Mikko Paateron tulisi vetää hakemuksensa pois. Perusteluni on tässä:

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Näin poliisiylijohtaja Mikko Paatero vastaa

----- Original Message -----

From: Paatero Mikko POL

To: Erkki Aho Cc: SM_VP_HY_

Kirjaamo

Sent: Thursday, June 25, 2009 8:34 AM

Subject: VS: Kantelu oikeuskanslerille

Pyydämme Teitä vastaisuudessa lähettämään viestinne henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen sijasta virkapostiosoitteeseen sm.kirjaamo@intermin.fi.

Sisäasiainministeriön kirjaamo toimittaa viestinne poliisiosastolle.

Ystävällisin terveisin Paula Ahola

************************

Paula Ahola

poliisiylijohtajan sihteeri

Puh. (09) 160 42841 Fax. (09) 160 42210

e-mail: paula.ahola@poliisi.fi

Sisäasiainministeriö

(Kirkkokatu 12)FI -

PL 26,

00023 Valtioneuvosto

Suominen viittaa kirjassaan myös siihen, että Seppo Hautalan yritys VS-yhtiöt oli eräänlainen esimerkki yrityskaadoissa. Hän kirjoittaa, että Wahlroosin ansiot tunnetaan hyvin.
Wahlroos oli ilmajokelaisen Seppo Hautalan VS-yhtiöiden kaatajia siinä kuin Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa ja Pirkko Työläjärvikin. Wahlroos junaili Hautalan yhtiöiden kaatamisen virkavastuulla.

Samat henkilöt kuin 1990-luvun pankkikriisissä jatkavat toimintaansa vielä nytkin niin kuin mitään laitonta tai rikollista ei olisi tapahtunutkaan. Kärkkäinen Oy on nyt velkasaneerauksessa. Velkasaneerausmiehenä häärii sama mies kuin Alavieskan Puurakenne Oy:ssä aikanaan. Toimeksiantajana on sama pankki kuin silloinkin. Nyt nimi on vain vaihtunut. On syytä epäillä, että ”Kärkkäisen ryöstössä” velkasaneerausmies laittaa Kärkkäinen Oy:n myyntikuntoon ja pankki myy sen jollekin ulkomaiselle mahdollisesti puhtaan rahan firmalle. Konkurssiasiamies on varmasti tietoinen Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen hoidosta, tuloksista ja lainmukaisuudesta. Hän katsoi asioita läpi sormien, koska pankin etu sitä vaati.

Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen

2009-07-23T20:27:00.006+03:00

Konekersantti Oy:n jutussa riittää erikoisuuksia. Keskipohjan Aluesäästöpankin prosessipetoksella konkurssiin ajaman yrityksen Konekersantti Oy:n johtaja Olli Puolitaival ei hellitä. Hän on saanut haltuunsa asianajotoimisto Borenius & Kemppisen säilytyssitoumuksen, jossa puhevalta on hänellä, Olli Puolitaipaleella. Säilytyssitoimuksessa asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy edustajanaan asianajaja Jyrki Tähtinen on sitoutunut säilyttämään omavelkaisen takaukseen liittyvän takaussitoumuksen nro 598001-90891951 velkojien lukuun. Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen on myös sitoutunut valvomaan päämiestensa etuja. Asiakirja on todella tärkeä ja rahanarvoinen. Johtaja Olli Puolitaipaleelle on mysteeri se, miten asiakirja on joutunut hänen tietämättään hänelle täysin entuudestaan tuntemattoman asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy:n haltuun.

Lisää todistusaineistoa Konekersantti Oy:n asiassa

2009-07-09T20:06:00.025+03:00

Klikkaa kuvat hiirellä isommiksi

1. Osuuspankkien keskuspankki Oyj:n takaussitoumus nro 598001-9089951

2. Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj:n ja omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oy:n jakautumisen vastustukset. Liittyy takaukseen nro 598001-90891951

3. Pankkitarkastusviraston päätös 8.3.2005 Dnro 102/530/2002

4. OTT Hannu Tapani Klamin lausunto syyskuussa 1998

Näiden asiakirjojen perusteella voidaan kiistattomasti osoittaa apulaisnimismies Esa Heikkisen syyttämättäjättämispäätös vääräksi ja poliisin rikostutkinta täysin kelvottomasti suoritetuksi.

Konekersantti Oy:n toiminta oli laajaa ja kansainvälistä. Sitä osoittaa muun muassa seuraavat valokuvat.
5. Konekersantti Oy Malesiassa;
Neuvottelu MD Mr. Khor - Olli Puolitaival; kaksisuuntaiset liikesuhteet

6. Konekersantti Oy Taiwanissa;
Neuvottelu MD Mr Hardy Chang; kaksisuuntaiset liikesuhteet

7. Konekersantti Oy Intiassa;
Tutustuminen Intian kulttuuriin; Olli ja "Mr. Uncle" silloisen Intian pääministerin neuvonantaja poliittishenkisissä asioissa.

8. Konekersantti Oy Yhdysvalloissa;

Todistusaineistoa Konekersantti Oy:n jutussa

2009-07-07T07:51:00.015+03:00

Kuvan saat isommaksi, klikkaa hiirellä

1.Pankinjohtaja Lauri Tyynelän laatima muistio kokouksesta 3.7.1991. Pankilla oli tietoisuus yhtiön likviditeettikriisistä ja sopimus edullisen käyttöpääoman hankkimisesta ulkomailta yhtiölle ja pankin suullinen vaatimus vain ja ainoastaan yhtiön rahoittajana Keskipohjan Aluesäästöpankki. Pankinjohtaja Lauri Tyynelä toteaa, että Puolitaival on yrityksen edustaja rahoitusneuvottleuissa, kohta 14, jossa B.N.E. SwedBankin vahvistus. Puolitaival hoiti asiakirjat ja neuvottelut ko. rahoittajapankin kanssa.

2.Valuuttaluottohakemus. Valuuttaluoton hakeminen moninkerroin yli yhtiön tarpeen osoittaa pankin intressin. Pankin lakimies Matti Piiroinen allekirjoituksellaan vahvistaa menettelyn ja hakemuksen laillisuuden ja sitovuuden pankin toimitusjohtajan Aimo Hietalan kanssa. 11.7.1991

3. Keskipohjan Aluesäästöpankin suosituskirje Konekersantti Oy:stä ulkomaisille rahoittajatahoille, jossa pankki vahvistaa yhtiön voimakkaan kasvun ja luotettavuuden sekä suosittelee liiketoimia yhtiön kanssa.28.8.1991

4. Pankin peruuttamaton valuuttaluottohakemus ja pankin peruuttamaton sitoutuminen rahoitusprojektiin ja myös kolmanteen osapuoleen eli rahoittajatahoon. Pankin lakimies Matti Piiroinen yhdyshenkilönä varmistamassa prosessin laillisuuden ja sitovuuden.16.10.1991

5. Maksumäärys ja palkkiosopimus. Pankki vahvistaa palkkion 2 % lainasummasta yhtiön kanssa yhtiön edustajille (osakkaat) rahoituskanvan aukaisemisesta pankille. Yhtiön edustajien oli tarkoitus sijoittaa palkkiosumma yhtin osakepääomaan. 16.10.1991

6. Pankin valuutan fyysisten liikkeiden vahvistuskirje yhtiölle 23.10.1991. Eräs saksalainen pankki epäili SKOP:n luotettavuutta (valuuttaluottohakemuksessa mainittu tili 48686/SKOPBANK) pankin toimitusjohtaja Hietala antoi ko. kirjeen Konekersantti Oy:lle rahaprosessin vakuudeksi ja toimitettavaksi rahoittajatahoille osoittamaan SKOP:n luotettavuutta kun Suomen Pankki vastaa SKOP:sta "valtiostatusluotettavuudella"

7. B.N.E. SwedBankin faksi yhtiölle ja pankille 5.1.1992. Rahoittajapankki vahvistaa, että alkuneuvottelut on käyty yhtiön edustajan kanssa ja he ovat saaneet häneltä pyytämänsä aineistot, siis ei pankilta. Aineistona toimitettiin pankin vahvistetut viralliset tilinpäätöstiedot, vuosikertomus, valuuttaluottohakemus ja maksumääräys (KK363) sekä selostus yhtiöstä ja sen toiminnasta.

8. Tässä vaihessa KEP:n toimitusjohtaja vaihtui. Pankin uusi toimitusjohtaja Veikko Korpela kertoo kuulustelukertomuksessaan, että B.N.E. SwedBank oli myöntänyt 20.000.000 FIM vastaavan luoton. Korpela kertoo, että Keskipohjan Aluesäästöpankki oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa kuin myös koko Säästöpankkiryhmä SKOPia myöten.

Korpela oli käyttänyt B.N.E. SwedBankenilta saadun lainan muihin tarkoituksiin kuin Konekersantti Oy:n lainottamiseen, mitä varten lainaa oli anottu ja saatu.

Esa Heikkisen syyttämättäjättämispäätös 4773

2009-07-06T11:59:00.007+03:00

Klikkaa hiirellä kuva isommaksi

Konekersantti Oy:n jutussa Ylivieskan piirin apulaisnimismies Esa Heikkinen on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen numero 4773 päivämäärä 23.8.1993 diaarinumero 93/124 rikosilmoituksen koodi ja numero 7100/R/560/92 (4773/R/1507/92). Syyttämättäjättämispäätös on niin sisältä, syvältä ja pimiästä kuin olla voi.

Syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan Ei rikos ja perusteluissa mainitaan totuuden vastaisesti ettei Konekersantti Oy ja Keskipohjan Aluesäästöpankki olleet keskenään sellaisessa toimeksiantosuhteessa, että pankilla olisi ollut oikeus sitoutua Konekersantti Oy:n puolesta tätä sitovin vaikutuksin sopimuksiin.

Totuushan oli ja on se, että Keskipohjan Aluesäästöpankki ( 19.9.1991 Suomen Pankin hallinnassa) oli peruuttamattomasti sitoutunut rahoitusprojektiin. Samalla projekti palveli myös pankin omaa rahoitustarvetta. Suomen Pankki oli ottanut Säästöpankki ryhmän hallintaansa ja vastuulleen. Viime käden vastuullinen taho asioissa on Suomen Pankki. Keskipohjan Aluesäästöpankin ja Konekersatti Oy:n sopimukset ovat olleet peruuttamttomia. BNE SwedBank oli myöntänyt 20 miljoonaa markkaa lyhytaikaista lainaa. Keskipohjan Aluesäästöpankki ei kuitenkaan myöntänyt lainaa Konekersantti Oy:lle, vaikka Konekersantti Oy oli avannut rahoituskanvan ja tehnyt sitovan ja peruuttamattoman sopimuksen Keskipohjan Aluesäästöpankin kanssa.

Syyttämättäjättämispäätöksen perusteluissa todetaan totuudenvastaisesti, ettei Keskipohjan Alussäästöpankki ollut sellaisessa asemassa, jonka tehtävänä olisi ollut hoitaa Konekersantti Oy:n taloudellisia tai oikeudellisia asioita ja että pankin edustajat vetäytyessään valuuttaluottojärjstelyn pakkitakauksesta olisivat syyllistyneet rikoslain 36 luvun 5 §:n mukaiseen luottamusmiesaseman väärinkäyttämiseen.

Totuus on se, että Keskipohjan Alusäästöpankki rikkoi peruuttamattoman sopimuksen ja oli varmasti korvausvelvollinen aiheuttamistaan vahingoista. Kysymys ei ollut ainoastaan luottamusaseman väärinkäyttämisestä vaan törkeästä petoksesta ja muusta rikollisesta toiminnasta. On syytä epäillä, että näiden rikosten tunnusmerkistö täyttyy

Rikoslaki 28 luku
4 § (24.8.1990/769)
Kavallus
Joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.
Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.
Kavalluksesta tuomitaan niin ikään se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun anastamisen yritys on rangaistava.
5 § (24.8.1990/769)
Törkeä kavallus
Jos kavalluksessa
1) kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja,
2) aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai
3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa
ja kavallus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kavalluksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritykseen on vastaavasti sovellettava, mitä 4 §:ssä on yrityksestä säädetty.

36 LUKU (24.8.1990/769)
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä
1 § (24.8.1990/769)
Petos
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa dataa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla taikka tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa. (13.6.2003/514)
Yritys on rangaistava.
2 § (24.8.1990/769)
Törkeä petos
Jos petoksessa
1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai
4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa
ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.

Onko apulaisnimismies Esa Heikkinen jättänyt kokonaan perehtymättä asiaan vai onko hän todella niin tietämätön, taitamaton ja tyhmä kuin syyttämättäjättämispäätöksen teksti osoittaa? Joka tapauksessa on selvää, että syyttämättäjättämispäätöstä on syytä epäillä selkeäksi virkarikokseksi ja korvausvelvollisia asioissa ovat Esa Heikkinen ja Suomen valtio. Vahingonkorvausvaatimus tulee olemaan suuri, koska aiheutettu vahinko on rahallisestikin mitattuna järkyttävän suuri.

Konekersantti Oy:n tuhoaminen

2009-06-06T05:03:00.006+03:00

Olli Puolitaival

Konekersantti Oy toi USA:sta Suomeen vähän käytettyjä Bobcat-koneita, pieniä kauhakuormaajia, jotka korvaavat lapiomiehen. Yhtiö toi myös Thomas-merkkisiä pienkuormaajia Kanadasta, ja niitä lisäksi varusteltiin. Amerikasta tuotiin myös ketjukaivaimia sekä eräitä pienoiskaivureita. Kone kaivautui maahan kuin myyrä eikä kaapelin laskemiseksi tarvinnut katkoa katuja. Tele rahoitti ensimmäisen prototyypin, koska konetta käytettiin kaapelin kaivuuseen.

Bobcatit olivat vähän käytettyjä ja siksi niiden hinta oli reippaasti alle uuden, vaikka käyttöikää oli jäljellä lähes saman verran kuin uutukaisella koneella. Kauppa kävi. Tuotteet vietiin käsistä. Kaikki meni mitä pystyttiin toimittamaan. Ongelmana oli se, ettei rahaa ollut hankkia niitä tarpeeksi. Käyttöpääomaa tarvittiin lisää. Konekersantti Oy:llä oli lyhyttä, kallista lainaa. Kriisin puhjetessa yhtiön liikevaihto oli reilut kahdeksan miljoonaa markkaa vuodessa. Oli päätettävä laitetaanko yritys konkurssiin käyttöpääoman puutteen vuoksi vai pyritäänkö saamaan lainat järjestettyä pitkäaikaisiksi ja kohtullisella korolla. Yhtiöllä oli monipuolisia ja hyviä liikesuhteita sekä itään että länteen (Intia, Malaysia, Taiwan, Yhdysvallat, Kanada).

Keskipohjan Aluesäästöpankki rahoittajana

Keskipohjan Aluesäästöpankki kuului niin sanottuun mustaan tusinaan eli 12 heikoimman säästöpankin joukkoon Suomessa. Heinäkuun 3. päivänä 1991 viisi miestä kokoontui Keskipohjan Aluesäästöpankkiin (KEP) neuvotteluun. Pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala, Kärsämäen konttorinjohtaja Lauri Tyynelä ja Konekersantti Oy:n hallitus: Olli Puolitaival, Markku Kivilahti ja Esko Pirttiaho. Konekersantti Oy tarvitsi lisää lainaa rahoituskriisinsä ratkaisemiseksi.

Rahoituskriisin ratkaisemiseksi sovittiin, että lähdetään hakemaan yritykselle käyttöpääomarahoitusta ulkomailta, koska ulkomainen raha oli edullisempaa, jopa 10 prosenttiyksikköä. Konekersantti Oy ei kuitenkaan itse voinut saada rahaa ulkomailta, vaan tarvitsi siihen pankin välityksen ja takauksen. Konekersantti Oy:n lainatarve oli 3-5 miljoonaa markkaa. Pian kuitenkin selvisi, että ulkomailta ei ollut mahdollisuus saada pientä lainaa. Myös Keskipohjan Aluesäästöpankki huomasi, että nyt sillä on mahdollisuus saada omaa toimintaansa varten lainaa. Siis halpaa rahaa asiakkaille lainattavaksi.

Konekersatti Oy pääsi yhteisymmärrykseen pankin kanssa. Neuvotteluissa sovittiin muistion 4 kohdan mukaan näin: Sovittiin, että lähdetään hakemaan yritykselle käyttöpääomarahoitusta ulkoimailta sen edullisuuden takia..." Konekersantti Oy:n edustajat avasivat pankkiin rahoituskanavan, jonka kautta heille myönnettiin maksimissaan 5 miljoonan markan luotto.

Konekersantti Oy avaa ulkomaisen rahoituskanavan

Marraskuussa 1991 Konekersantti Oy:n edustajat antoivat valtakirjan tamperelaiselle konsultille Olli Savolalle, joka järjesti neuvotteluyhteyden Luxembourgissa toimivaan BNE Swedbankeniin. Savola kertoi pikään asioineensa pankin Suomen asioita hoitava Sirpa Olkkosen kanssa

Savolan todistajalausunnon mukaan lainahakemus eteni. "1991 joulun ja uudenvuoden välissä minulle soitettiin ja kerrottiin Konekersantti Oy:n lainahakemuksen olevan OK. Minulle kerrottiin, että samalla kertaa Keskipohjan Säästöpankille ollaan myöntämässä Swedbankenin luottolimiitti, joka olisi suuruudeltaan 150 miljoonaa Suomen markkaa".
Myönteiseen päätökseen viittasi myös Swedbankenista 5.1.1992 tullut telefax, jossa ennakoitiin lainapäätöksen tulevan kolmen viikon kuluessa.

Rahoituskanavan auettua Konekersantti Oy:n avulla ulkomainen pankki neuvotteli myös KEP:n kanssa 200 miljoonan markan limiitin avaamisesta. Toimitusjohtaja Aimo Hietala on kertonut poliisille 2.9.1992 (7100/R/560/92) seuraavaa: "Keskustelimme, että yhtiön on tervehdytettävä toimintaansa siten, että korkokuluja voitaisiin pienentää. Syksyn 1991 aikana annoin kirjallisen sitoumuksen Konekersantti Oy:n ulkolaiselle luotolle..." "Seuraavan kerran kun pankinjohtaja soitti Luxenbourgista kotiini ja hän kertoi minulle "SwedBank myöntää korkeintaan 5 miljoonan markan määräisen dollaripohjaisen luoton Konekersantti Oy:lle"
Keskipohjan Aluesäästöpankki ( 19.9.1991 Suomen Pankin hallinnassa) oli peruuttamattomasti sitoutunut rahoitusprojektiin. Samalla projekti palveli myös pankin omaa rahoitustarvetta.

Peruuttamaton valuuttaluottohakemus 10.000.000 DEM 17.10.1991 (yhteinen velanotto ulkomailta) ja yhteinen maksumääräys, 2 % saadusta valuuttamäärästä 17.10.1991 (vahvistamaan yhtiön tasetta) ja KEP:n toimitusjohtaja Hietalan kirje ulkomaisille rahoittajatahoille 23.10.1991 vahvistavat Suomen Pankin roolin sopimuksissa. "Just let you know also, THe Finnish Government Bank has taken responsibility of Skophbank. This eliminate all risks, and at the moment Skopbank therefore ist the most reliable bank in Finland".

KEP rikkoi sopimuksen

Toimitusjohtaja Aimo Hietala allekirjoitti ja vahvisti pankin leimalla useita asiakirjoja, joissa hän vakuutti pankin takaavan Konekersatti Oy:n ulkomaisen lainan. Konekersantti Oy:n toimitusjohtaja Olli Puolitaipaleen mukaan Aimo Hietala esitti, että summalla maksettaisiin pois yhtiön korkeakorkoiset velat, osa jäisi käyttöpääomaksi ja loput olisi talletettu sulkutilille parantamaan pankin huonoa likviditeettiä.

SKOP oli syksyllä 1991 joutunut Suomen Pankin haltuun. Ulkomaiset pankit tarttuivat siihen, että lainahakemuksessa oleva tilinnumero oli Skopin, jota ne epäilivät konkurssikypsäksi. KEP:n toimitusjohtaja Aimo Hietala joutui selittämään lokakuussa: "Ilmoitamme, että anomuksessa mainittu tili on ainoastaan tili, jonka kautta suoritus tullaan siitämään Konekersantti Oy:n tilille Keskipohjan Aluesäästöpnakissa, Ylivieskassa, Suomessa."
"Haluamme antaa tiedoksenne myös, että Suomen Keskuspankki on ottanut vstuulleen Skop:n eliminoidakseen kaikki riskit ja tällä hetkellä Skop sen vuoksi on mitä luotettavin ensiluokkainen pankki Suomessa".

Pankinjohtaja Lauri Tyynelä totesi poliisikuulusteluissa: "Kyllä ainakin syksyllä 1991 annettiin ymmärtää Konekersantin johdolle pankin antavan takauksen ulkomaiselle luotolle, mikäli asiaan liittyvät taustat on kunnossa." Taustoilla tarkoitettiin sitä, että raha tulee rehellisestä lähteestä eikä sitä ole rikollisella tavalla hankittu.
Suomen Pankki oli ottanut Säästöpankki ryhmän hallintaansa ja vastuulleen. Viime käden vastuullinen taho asioissa on Suomen Pankki. Keskipohjan Aluesäästöpankin ja Konekersatti Oy:n sopimukset ovat olleet peruuttamttomia. BNE SwedBank oli myöntänyt 20 miljoonaa markkaa lyhytaikaista lainaa. Keskipohjan Aluesäästöpankki ei kuitenkaan myöntänyt lainaa Konekersantti Oy:lle, vaikka Konekersantti Oy oli avannut rahoituskanvan ja tehnyt sitovan ja peruuttamattoman sopimuksen Keskipohjan Aluesäästöpankin kanssa.

Pankkitukipäätös

Kesken tämän prosessin tuli päätös pankkituesta. Seura-lehdessä 15.11.2002 pankijohtaja Korpela sanoo, että tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa pankeille. Katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot. Koska luottotappiot olivat tuottavia, niitä alettiin tehdä ... kun poliitikot näkivät ratkaisunsa jäljet, he painoivat paniikkinappulaa ja alkoivat pilkkoa SSP:tä. SSP:n pilkkoneilla pankeilla ei ollut riskiä, kaikki yrittäjät ja yksityiset kansalaiset, joilla oli maksuhäiriöitä, siirtyivät kyllä SSP:ltä uuden pankin asiakkaiksi. Mutta heidän ongelmaluottojensa maksajaksi tuli valtio. Pankki sai valtiolta rahat, mutta pyrki silti edelleen perimään velallisilta ja heidän takaajiltaan alkuperäisessä velkakirjassa mainittuja summia korkein koroin.

Lisäksi pankinjohtaja Veikko Korpela selostaa kuikan yritykset kaadettiin ja pankki sai luottotappioihin rahat valtiolta. Korpela: " sitten alkuperäsillä velkakirjoilla peritiin saman velallisilta ja takaajilta 16 %:n korolla niin kauan kuin jotakin saatiin. Näin pankki sai rahat kahteen kertaan".

Saman asian todistaa myös 15 vuotta Keskipohjan Aluesäästöpankin isännistön puheenjohtajana toiminut rautiolainen Antti Ojala 29.11.1999 MOT-ohjelmassa. Ojala sanoo näin: "Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksiensa, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat oli pankille riski, mutta tässä poistui riski ja oma vakavaraisuus parani".

KEP haki Konekersantti Oy:n konkurssiin

Keskipohjan Aluesäästöpankki ryhtyi pankkitukipäätöksen jälkeen Konekersantti Oy:n rahoittamisen sijasta ajamaan yritystä konkurssiin. Konekersantti Oy päätyi Keskipohjan Aluesäästöpnakin toimien johdosta konkurssiin 18.5.1992. Konekersantti Oy joutui KEP:n samanlaisen kohtelun kohteeksi kuin Suomen kolmanneksi suurin talotehdas Alavieskan Puurakenne Oy pari vuotta myöhemmin.

Konekersatti Oy:n laina pankin rahoitusyhtiölle?

Toimitusjohtaja Aimo Hietala oli jäänyt sairalomalle joulun 1991 aikoihin. Hän kertoi poliisikuulusteluissa näin: "Sirpa Olkkonen soitti kotiini (tammikuun 1992 alussa) ja kertoi, että Swedbanken oli saanut kolme laina-anomusta Keskipohjan Aluesäästöpankista. Olkkonen ilmoitti, että yhdelle laina voidaan myöntää ja tiedusteli, kenelle pankki haluaa lainan antaa. Yksi hakija oli Konekersantti Oy. Ilmoitin Olkkoselle, että olen sairaslomalla enkä ota kantaa, vaan pyysin soittamaan pankkiin".

Myös konsultti Olli Savola soitti Olkkoselle ja tiedusteli, että mikä nyt on vikana. Tuolloin Olkkonen oli vastannut, että Konekersantti Oy:n luotto on peruttu pankinjohtajan toimesta ja että tilalle on tullut toinen yritys. Savola oli tiedusutellut, että miten tällainen menettely on mahdollista. Olkkonen sanoi ihmettelevänsä Keskipohjan Aluesäästöpankin toimintaa.
Savola soitti pankin lakimiehelle ja vaati selityksiä, joita ei tullut.

Seuraavaksi Savola sai kiinni pankinjohtaja Korpelan, jolle hän esitti valtakirjan ja sanoi asian kuin lakimiehelle. Korpela ilmoitti, ettei hän tiedä asiasta mitään eikä halua siitä keskustella. Myöhemmin poliisikuulusteluissa Korpela tiesi asiasta paljonkin. Korpela oli kuulusteluissa rikoksestaepäiltynä ja silloin hän voi kertoa mitä hyvänsä. Vastuu on kuulijalla. Pankinjohtaja Hietalaa kuultiin todistajana ja hänen on kerrotava totuus ja niin Hietala tekikin. Hietalan mukaan hän oli soittanut joulukuun 1991 puolivälissä Swedbankeniin Sirpa Olkkoselle Konekersantin lainasta. joka aioittiin myöntää viiden miljonan markan suuruisena. Samalla Hietala oli tiedustellut mahdollisuutta saada luottolimiittiä KEP:lle.

Pankinjohtaja Veikko Korpela oli toiminut Haapajärven Säästöpankin toimitusjohtajana, kunnes se 1990 fuusioitiin KEP:iin. "Pankkimme fuusion jälkeen olimme panostaneet alueelliseen mainontaan 1-2 miljoonaa markkaa, jolla kohotimme uuden suuren aluepankin julkikuvaa. Meillä ei ollut tuolloin varaa tahrata tätä kuvaa kertomalla asiakkaillemme, ettei meillä ole rahaa mitä jakaa asiakkaidemme tarpeisiin", Korpela selvitti.

Haapajärven Säästöpankki oli perustamassa paikallisen liikemiehen Juhani Aution kanssa AS-Leasing Oy:tä. Pankki omisti yhtiöstä suoraan puolet ja erään yhtiön kautta lisää. AS-Leasing uhkasi kaatua pankin rahattomuuteen, kertoi Korpela poliisille rikostutkinnassa, jonka hän itse käynnisti asianomistajana pankin tilintarkastajaa vastaan.
"Vuoden 1991 talvella Skopin taloudellinen asema heikkeni. Tämä tuli ainakin meille aivan odottamatta ja suurena yllätyksenä. Tähän saakka eri tilaisuuksissa Skopin taholta oli vain annettu ymmärtää, että rahaa on työnnettävä ulos riippumatta siitä, mitä Suomen Pankki sanoo".

Tammikuussa 1991 KEP:n olisi pitänyt järjestää AS-Leasingille 35 miljoonan markan luotto. "Vaikkakin... olin sopinut Juhani Aution kanssa, että pankki järjestää mahdollisimman edullisen ja pitkäaikaisen luoton, ei pankki sellaista voinut kuitenkaan tammikuussa 1991 järjestää, koska tällaista rahoituskanavaa ei ollut tarjolla".
Pankki ei siis pystynyt järjestämään rahaa omalle rahoitusyhtiölleen. Se sai rahaa sieltä ja täältä, mutta vain lyhytaikaista. Korpelan mukaan se sai myös Swedbankenista 20 miljoonaa markkaa lyhytaikaista lainaa.

Korpelalle kävi AS-Leasingin kanssa lopulta huonosti. Hän takasi pankin edustajana yhdessä Juhani Aution kanssa yhtiölle 26 miljoonan markan lainan. KEP antoi Korpelalle potkut syyskuussa 1992. Seuraavana vuonna AS-Leasing ajettiin konkurssiin, ja Suomen Säästöpankki-SSP Oy velkoi takauksen perusteella Korpelalta ja Autiolta 26 miljoonaa markkaa.
Tuomio perustui pitkälti erään tilintarkastajan lausuntoon. Korpela teki tilintarkastajasta rikosilmoituksen. Syyttäjä totesi 1999, ettei ole perusteita syyttää. Vasta tällöin tuli julkiseksi esitutkintapöytäkirja, jossa totuusvelvoitteen sitoma Korpela kertoi KEP:n olleeen epätoivoisessa tilanteessa ja saaneen rahaa, joskin lyhytaikaista, myös Swedbankenista. Siis samoihin aikoihin, kun siellä Konekersantti neuvotteli lainasta.

Oikeudenkäyntien suma

Konekersatti Oy oli jo ennen konkurssia nostanut vahingonkorvauskanteen pankkia vastaan, mutta pankin nimeämä pesänhoitaja ei velallisen vaatimuksista huolimatta jatkanut kannetta. Ylivieskan käräjäoikeus on 24.9.1992 tehnyt välipäätöksen, jonka mukaan Konekersantti Oy:n hallituksella tai sen edustajilla on oikeus ajaa asiaa henkilökohtaiesti, vaikka konkurssipesä ei ole kannetta ajanutkaan. Toinen pesänhoitaja toimi Keskipohjan Aluesäästöpankin valtakirjalla Heikki Berglund ja toinen pesänhoitaja oli Konekersatti Oy:n edustajien julkisen vihamiehen lähisukulainen ja oikeudellinen neuvonantaja, toiminnastaan tunnettu Veli Päivikkö.

Konekersantti Oy nosti helmikuussa 1992 Ylivieskan kihlakunnanoikeudessa korvauskanteen Keskipohjan Aluesäästöpankkia vastaan sopimusrikkomuksen vuoksi. Yhtiö vaati, että pankki myöntää ytiölle 10 miljoonan markan luoton 6,25 prosentin korolla 10 vuodeksi, mihin se oli sopimuksessa sitoutunut lokakuussa 1991. Kaksi kukautta myöhemmin pankki haki Konekersantti Oy:n konkurssiin. Konkurssipesäa, jossa suurin velkoja oli Suomen Säästöpankki-SSP Oy, ei tietenkän yhtynyt KEP:iä vastaan ajettuun kanteeseen.

Yhtiön hallituksen jäsenet Olli Puolitaival ja Esko Pirttiaho jatkoivat oikeudenkäyntiä. He vaativat vahingonkorvausta. Ylivieskan käräjäoikeus päätti oikeudenkäynnin tylysti.
Puolitaival ja Pirttiaho tekivät rikosilmoituksen pankista. He epäilivät heille myönnetyn lainan menneen pankin omalle yhtiölle eli AS-Leasing Oy:lle. Korpelaa tutkittiin syylliseksi epäiltynä. Syyttäjä totesi, että oli antanut takauslupauksen valuuttaluoton hankkimista varten. Syyttäjä totesi, etteivät yhtiö ja pankki ole olleet keskenään sellaisessa toimeksiantosuhteessa, että pankilla olisi ollut oikeus sitoutua Konekersantti Oy:n puolesta tätä sitovin vakuuksin sopimuksiin. Ei siis syytettä.

Vaasan hovioikeus kumosi Ylivieskan käräjäoikeuden päätöklsen lopettaa 1. oikeudenkäynti kesken ja palautti asian alioikeuteen. Ylivieskan käräjäoikeudessa juttu saatiin päätökseen huhtikuussa 1997. Suomen Säästöpankki oli tässä vaiheessa pilkottu, ja vastaajaksi oli vaihtunut Arsenal. Arsenalin mukaan lopullinen pankkitakaus olisi vaatinut vakuuksia, joita Arsenalin mukaan ei olisi ollut.

Erikoista oikeudenkäyttöä

Arsenalin väite ei pidä paikkaansa. Pankki oli koko ajan täysin selvillä Konekersantti Oy:n taloudellisesta tilanteesta. Siellä tiedettiin tarkkaan, että yhtiö voisi antaa lisävakuuksia. Oikeudenkäynnissä entinen toimitusjohtjaa Aimo Hietala kertoikin olleensa tiukasti sitoutunut valuuttahakemukseen - asia kaatui, koska Hietalaa "oli pankissa ajettu sivuraiteelle eikä pankissa haluttu hänen järjestelemänsä asian onnistuvan". Kun lainaa haettiin paljon enemmän kuin yhtiö tarvitsi, Hietalan mukaan "ylijäävä osuus olisi jäänyt markkinoille sijoitettavaksi pankin määräysvallassa". Käräjillä kuultiin myös Skopissa Keskipohjan Säästöpankin rahaliikenteen tarkistanutta Osmo Silvosta. Hän ei pitänyt mahdottomana kantajan väitettä, että järjestelyssä oli tarkoitus hankkia rahaa myös pankin käyttöön.

Ylvieskan käräjäoikeuden tuomio on vähintäänkin mielenkiintoinen. Käräjäoikeus katsoi kiistattomaksi, että tarkoitus oli hankkia yhtiölle 10 miljoonaa D-markkaa, paljon enemmän kuin Konekersantti tarvitsi. Pankki olisi pystynyt käyttämään sitä omassa toiminnassaan. Käräjäoikeus katsoi, että pankki oli sitoutunut hankkeeseen ja että sen olisi tullut ottaa huomioon yhtiön kohtuullinen etu. Koska pankilla oli asiassa omakin intressi, pankin lojaliteettivlevollisuus Konekersantti Oy:tä kohtaan oli korostunut. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiö olisi erittäin suurella todennäköisyydellö saanut Swedbankenista viien miljoonan markan lainan, "joka oli ilmeisesti kattanut yhtiön lisärahoitustarpeen". Tämä katkesi varatoimitusjohtaja Veikko Korpelan yllättävään ja yksipuoliseen ilmoitukseen Swedbankenille, ettei lainaa myönnetä. Käräjäoikeus katsoi näin pankin rikkoneen lojaliteettivelvoitteensa.
Ylivieskan käräjäoikeus kuitenkin päätti, ettei Konekersantti Oy olisiantaa vakuuksia lainalleen ja että sen konkurssi johtui muista syistä kuin lainan epäämisestä. Päätös on käsittämätön ja täysin järjetön.

Konekersatti Oy ei ole saanut oikeutta, koska Haapajärven poliisi ei ole tutkinut asioita oikein ja syyttäjä Esa Heikkinen on tehnyt väärät päätökset joko tietoisesti tai taitamattomuuttaan.

Vaasan hovoikeus hylkäsi Puolitaipaleen ja Pirttiahon valituksen elokuussa 1998. Sen mukaan pankilla oli oikeus vetäytyä lainaneuvotteluista. Hovioikeudessa jutun valmistelleella neuvoksella oli puolisonsa kanssa asianajotoimisto, joka oli ajanut riitajutussa Konekersantti Oy:n vastapuolen asiaa. Hovioikeuden neuvos oli nimenomaan hoitanut tätä asiaa. Puolitaival ja Pirttiaho hakivat Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Korkein oikeus ei antanut valituslupaa. Tämä on oikeusvaltio Suomi.

Lähdeaineisto:
1. Neuvottelumuistio 3.7.1991. Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja Lauri Tyynelän yhtiölle toimittama.

Kohta 4 "Sovittiin, että lähdetään hakemaan yritykselle käyttöpääomarahoitusta ulkomailta sen edullisuuden takia"
2. Valuuttaluottohakemus 11 th July 1991, jossa allekirjoittajat pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala ja pankin lakimies Matti Piiroinen, sekä Konekersantti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Kivilahti pankissa Ylivieskassa. Pankin lakimies oli varmistamassa laillisuutta ja sitovuutta.
3. Letter of Bank 28.8.1991. Pankinjohtaja Lauri Tyynelän ja Helena Heljäsvuon allekirjoittamat pankissa Kärsämäellä. Kansainvälisen käytännön mukainena suosituskirje rahoittajatahoille.
4. Loan Apllication code KK 363, jossa allekirjoittajina pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala ja Konekersantti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Kivilahti, pankissa Ylivieskassa.
5. Pay-Order, code KK 363, jonka on allekirjoittanut pankin toimitusjohtaja Aimo Hietala ja yhtiön hallitusken puheenjohtaja Markku Kivilahti. Palkkiosopimus liittyen edelliseen valuuttaluottohakemukseen.
6. Pankin toimitusjohtaja Aimo Hietalan kirje Konekersantti Oy:lle, Ocotber 23 th (rd) 1991, jossa kuvataan valuutan kulku Konekersantti Oy:lle ja Keskipohjan Aluesäästöpankin turvallisuus luotonvälittäjänä kun Suomen Pankki on ottanut kaikki vastuut.
7. B.N.E. SwedBank, telefax January 5. 1992
8. Todistajalausunto Sirkka-Liisa Huhtala 21.5.1992
9. Ote esituktintapöytäkirjasta 30.8.1995 R178/95 R1208/94 pankin ex-toimitusjohtaja Veikko Korpelan kuulustelukertomus
10. SKOP:n valuuttahakemus, April 14 th 1992 (Hari Investment Ltd)
11. Keskipohjan Aluesäästöpankin Loan Guarante 19.12.1991 (Nitera Oy)
12. DresdnerBankin tarjous edelliseen 19.3.1992
13. Kokkolanseudun Säästöpankki Letter of Intent November 22. 1991
14. Pankkitakaus OKO - nro 598001-9089151
Pankkitakaus OKO-nro 598001-90891951 / 18. kesäkuuta 1999, jonka ovat vahvistaneet OKO-pankin puolesta Jarmo Viitainen ja Ilpo Kivimäki, liitteineen on anettu Esko Pirttiaholle ja Olli Puolitaipaleelle sen vahingon korvaamiseksi vakuudeksi, jonka Keskipohjan Alusesäästöpankki on tahallisella menettelyllään aiheuttanut jos em. taho, jolle em. pankin vastuut ja velvoitteet ovat siirtyneet, ei kykene tai ei halua niitä korvata.

Roskapankin uhrit - naimisissa Arsenalin kanssa

2009-05-12T19:36:00.004+03:00

Kalevan toimittaja Ilkka Lappalainen kirjoittaa alavieskalaisesta maanviljelijä Aimo Hautamäestä seuraavasti: "Maanviljelijä Aimo Hautamäki on elänyt myrskyisessä suhteessa. Hän on poikamies, joka on kuitenkin naimisissa Arsenalin kanssa. Arsenal ei ole kotikylän, Alavieskan Someronkylän tyttöjä, vaan se, joka syntyi pankkikriisin raunioille hoitamaan valtion syyliin kaatuneen omaisuuden peruja."

Aimo Hautamäki ei solminut suhdetta Arsenaliin vapaasta tahdostaan. Häneltä ei kysysytty tahdotko vai et. Arsenal tuli ja otti. On vienyt kaikki nämä vuodet. Pyörittänyt käräjäiltä toiselle. Tutustuttanut ystäviinsä ulosottomiehiin ja vie yhä. (Nyt prosessi on saatu päätökseen).

Kaikki alkoi siitä, kun Aimo Hautamäen isä Alvar Hautamäki kuoli tammikuussa 1994. Isä oli ollut yksi neljästä takaajasta eräälle vararikkoon menneelle ylivieskalaiselle maanviljelijälle. Arsenal alkoi periä pojalta tämän isän antamia takausvastuita. Marraskuussa 1994 kotitila, jonka omistus, haltijavelkakirjat, oli yksin Aimo Hautamäellä, julistettiin hukkaamiskieltoon. Siitä alkoi piina. Käräjiä käräjien perään. Ulosottomiehiä ovella. Yhtä ja samaa rulettia vuodesta toiseen. Isännästä oli tullut renki. Isännyyttä talossa piti paitsi oma pankki, jonka kanssa omat asiat ovat luontuneet niin kuin on sovittu, myös Arsenal, jonka kanssa ei hänen oikeuskäsityksensä mukaan pitäisi olla mitään tekemistä. Navetta on tyhjä. Kuurankukat koristavat sen ikkunoita. Alussa eläimistä oli suuri apu isännälle. Kun aamulla ja illalla meni navettaan, oli pakko ajatella niitä. Ruokkia, tehdä töitä. Aina hetkeksi pääsi irti heilastaan Arsenalista. Miljoonaviisitoistatuhatta markkaa on kasvanut kuudentoista prosentin korolla jo yli kahdeksi miljoonaksi. Jos hänellä ei ollut maksaa miljoonaa aikanaan, vielä vähemmän hänellä oli maksaa nyt kaksinkertainen summa. Vuodet ovat vieneet mennessään edellytykset kehittää viljelyä ja toimeentuloa.

Arsenalin kätköistä on löytynyt säästöpankin paperi, pöytäkirja, jolla takaajat on vapautettu vastuista jo ajat sitten. Ja uusia todisteita siitä, että pankki on antanut vararikkoon menneelle viljelijälle lainoja, joilla ei ollutkaan takaajia. Korkein oikeus ei kuitenkaan antanut Hautamäelle valituslupaa asiassa. Yleisen oikeustajun mukaan jos oikeustoimi on tehty rikoksen avulla niinoikeustoimi on pätemätön, mutta Suomessa tilanne ei ole näin yksinkertainen. Hovioikeus ei päätöksessään ottanut minkäänlaista kantaa rikokseen, jonka seurausta koko takausjupakka on. Tuo rikos on törkeä petos, mihin käräjäoikeuskin oli todennut tuolloin säästöpankin johtajan syyllistyneen. Pankinjohtajan katsottiin tahallaan erehdyttäneen takaajia, mm. Alvar Hautamäkeä. Käräjäoikeus antoikin pankinjohtajalle vankeustuomion.Vaasan hovioikeus on kuitenkin kääntänyt kaikki jutut pankin eduksi ja tavallisten ihmisten tappioksi. Oikeuslaitos on kyvytän puolustamaan tavallista, pientä ihmistä. Kansa ei voi luottaa oikeuslaitokseen.

Osa Suomen Säästöpankin ja Arsenalin pankinjohtajista kätki yritysten ja yksityisten ihmisten luottoihin liittyviä asiakirjoja jopa omiin koteihinsa. "Järkyttäviä tapauksia on kymmeniä. Voiko tällaista tapahtua oikeusvaltiossa? Asioita on pyöritelty uskomattomalla tavalla ja tuomioistuimet ovat uskoneet ihmeellisiä asioita, huokailee kansanedustaja Erkki Pulliainen. Erikoisen lisän asiaan tuo se, että Arsenala sai salaiseksi Valtiotalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa rapostin julkistamisesta. Valtiontalouen rarkastuviraston raportin mukaan Arsenalin oli syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Onko menettely ollut kansalaisten edun mukaista? Arsenalin rikosten peittelystä on vastuussa muun muassa entinen ministeri Suvi-Anne Siimes, joka toteutti rikollisen Aktiv Hansa kaupan. Senkin rikoksen poliisi jätti tietoisesti tutkimatta.

Katso MOT-ohjelman käsikirjoituksen muun muassa Aimo Hautamäen tapauksesta ja ihmettele. Kysymys Keskipohjan Aluesäästöpankin toiminnasta. Kysymys on Ylivieskan poliisin rikostutkinnoista. Kysymys on Ylivieskan käräjäoikeuden toiminnasta. Aimo Hautamäki ei saanut oikeutta. Laihana lohtuna on se, että kyseiset tahot Keskipohjan Aluesäästöpankki, Ylivieskan poliisi ja Ylivieskan käräjäoiekus ja syyttäjä ovat liian usessa rikoksessa mukana.

Roskapankin uhrit TV 1 ma 22.12.2000
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentB8E47

Maailman suurin orjakauppa - Arsenalin velalliset TV 1 ma 29.1.1999
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentB0B30

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti - rivimiehet kiikkiin, mutta hessu pääsi pälkähästä
TV 1 ma 2.11.1998
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentF2090

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti, osa 2 Valtion myötäjäsiet Mandatum-pankille
TV 1 ma 7.12.1998
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content11034

Suomen edustava pankki - pankkislaisuuksien tirkistelyä
TV 1 ma 7.2.2000
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentD6A6E

Erkin kommentti: Keskipohjan Säästöpankki on ollut erittäin monessa rikoksessa keskeinen tekijä. Ylivieskan poliisi ei löytänyt rikoksia. Syyttäjä on ollut myös välinpitämätön rikosten selvittämisessä. Pankki on voittanut aina ylemmissä oikeusasteissa. Näihän niin sanotussa Koiviston konklaavissa päätettiin jo 6.5.1992.
Asiat on kuitenkin avatta uudelleen. Kaikkien on noudatettava lakia ja rikosten uhrien on saatava asianmukaiset korvaukset heille aiheutetuista vahingoista. Suomen valtio on korvausvelvollinen Ylivieskan poliisin toiminnasta. Keskipohjan Säästöpankki on saanut vapaasti tehdä rikoksia poliisin ja syyttäjän erityissuojeluksessa. Oikeus on tietoisesti tehnyt vääriä päätöksiä. Tämä on oikeusvaltio Suomi.

Vakavia ihmisoikeusloukkauksia

2009-01-15T15:55:00.014+02:00

Ekonomi Jukka Davidsson kirjoitti julkiselle vallalle 6. heinäkuuta 2001 avoimen kirjeen, jossa hän toteaa, että Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Suomen pankkikriisiksi nimetyn tapahtuman syiksi on esitetty monia arvioita. Vaikuttaa siltä, että epäonnistunutta talouspolitiikkaa on selkeästi vähätelty. Vastaava viesti on tullut Suomen Akatemialta, ETLA:sta sekä muista tutkimuksista. Laman keskeisenä aiheuttajana oli siis julkisen vallan edustajat. Aiheuttamansa finanssikriisin ratkaisua julkinen valta haki sopimuksista ja liittouma- ja valtuutussuhteesta pankkien kanssa. Pohjatyön sopimukselle toteutti nk. Rohto-ryhmä. Nämä sopimukset ovat laittomia.

Laittomuuden syyt

Sopimukset mahdollisitivat ihmisten yhdenvertaisuudesta poikkeamisen ja syrjinnän. Ne mahdollistivat ihmisten omaisuuden suojan yksipuolisen kumoamisen. Ne mahdollistivat valtion toimesta puuttumisen ihmisten vapauteen valita harjoittamansa elikeinon "sopeuttamalla" markkinoita. Ne mahdollistivat sen, ettei julkinen valta turvannut ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Valtio valtuutti pankit kaatamaan satunnaisesti yrityksiä ja antoi salaisilla sopimuksilla suoria pääomasuorituksia tukena valituille yrityksille. Valtio sopimuksensa valtuuttamana hyväksyi pankkien valtion pääomien ja maksujen turvin antaa tietyille valituille yrityksille ja ihmisille eritysiehtoja kuten nollakorkolainoja, lainajärjestelyjä ja omaisuuden ostoja kovilla hinnoilla asikkailta pankeille. Sopimus mahdollisti sen, että omaisuuden suoja eri henkilöitten välillä oli suosiva ja syrjivä. Sopimukset mahdollistivat niiden toimenpanoaikana ja valtuuttamana valtavan sarjan erilaisia ihmisten perus- ja ihmisoikeusloukkauksia. Sopimuksella pyrittiin tahallisesti peittelemään valtion itse aiheuttamaa valtavaa taloudellista vahinkoa suoraan noin 4-8 % koko väestöstä ja epäsuorasti noin 20-25 % väestöä. Valtio ei ottanut vastiketta antamalleen pääomalle vaan lahjoitti lakien vastaisesti kymmeniä tai satoja miljardeja markkoja yksityisten osakkeitten omaistajan omaisuudeksi.

Perus- ja ihmisoikeusloukkauksista voidaan todeta se, että kukin yksilö on joutunut alistumaan sarjaan loukkauksia eli jokainen henkilö on omassa asiassaan kohdannut useita eri nimikkeillä kuvattuja tekoja. Näistä keskeisimpiä ovat omaisuuden suojan kumoaminen, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän kiellon kumoaminen, oikeuden työhön ja elinkeinovapauden kumoaminen, sosiaalisten oikeuksien kumoaminen, oikeusturvan loukkaukset, tehokkaitten oikeusturvakeinojen puuttuminen ja kiduttaminen ja muu julma, epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Yksilötasolla ihmisoikeusloukkaukset koskevat, rippuen määrittelytavasta, suoraan satoja tuhansia ihmisiä ja epäsuoraan yli miljoonaa yksilöä.

Valtion kanssa tehdyn sopimuksen suojeluksessa pankit ovat voineet toimia mielensä mukaan, Lukuisat moitittavat rikolliset teot on annettu tapahtua julkisen vallan tieten.

Ekonomi Jukka Davidssonin kysymykset julkiselle vallalle

Pyydän Teitä vastaamaan oheisen kirjeeni perusteella ainakin seuraaviin kysymyksiin:

1. Suomen kansalaisista kymmenet tuhannet ovat menettäneet perus- ja ihmisoikeutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä näitten laittomuuksien oikaisemiksi?

2. Suomen kansalaisista on sadat tuhannet henkilöt ovat menettäneet omaisuutensa julkisen vallan tekemien virhepäätösten seurauksena. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä ihmiset saavat omaisuutensa takaisin?

3. Suomessa on finanssikriisin seurauksena langetettu lukuisia tuomioita velallisen epärehellisyydestä tms. perusteella. Nämä tuomiot ovat laittomia, koska yksilöillä on mm. perusoikeutenaan oikeus puolustaa omaisuuttaan laitonta omaisuudensuojan menettämistä vastaan. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä useat laittomasti langetetut tuomiot puretaan?

4. Suomessa on tapahtunut massalukuisesti ihmisoikeuksien loukkauksia. Näistä törkeimpia ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävä sopimuksen määrittämiä tekoja. Näihin tekoihin syyllistyy virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö, kun hän aiheuttaa, yllyttää tai suostuu tai hiljaa hyväksyy tässä artiklassa määritellyt teonkuvaukset. Mitä aioitte tehdä, jotta kaikki epäillyt ihmisoikeusloukkaukset saatetaan tutkintaan, syylliset saatetaan tuomittaviksi ja loukkausten uhrit saavat korvaukset?

5. Julkinen valta ei ole velvoitteistaan huolimatta turvannut kansalaistensa perus- ja ihmisoikeuksia. Mitä aioitte tehdä, jotta vastaavaa ei enää koskaan tapahdu?

6. Ihmisoikeusloukkaukset tulisi kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän, eräänlaisen totuuskomission toimesta. Mikä on suhtautumisenne kyseisen ryhmän nimittämiseen Suomeen?

7.Julkisen vallan edustajat ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja veronmaksajille kymmenien tai satojen miljardien markkojen määräisenä. Mitä aiotte tehdä jotta kyseiset asiat selvitetään ja tekohin syyllistyneet henkilöt asetetaan syytteeseen tuomioistuimessa?

8. Suomessa lainsäädäntyö on suosinut selkeästi pankkeja ja näitten etua koko 1990 luvun. Varsin perusteltua on uskoa, että monet näistä lakimuutoksista (esimerkiksiluottotietojen käyttö) loukkaa ihmisoikeuksia sekä nykyistä perustuslakia. Mitä aiotte tehdä mainittujen asioiden korjaamiseksi?

Pohjaan asiakirjani aineiston Suomen perustuslakiin, Suomeen ratifioimiin ihmisoiekussopimuksiin, virallisiin asiakirjoihin, lukuisiin tutkimuksiin, kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksen keräämiin runsaslukuisiin tositapauksiin, minulle kerrottuiihn tapauksiin, lehdistössä esitettyihin tietoihin, lukuisiin tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden kirjoittamiin kirjoihin sekä omakohtaisiin kokemuksiini.

Ekonomi Jukka Davidssonin kirjelmä

Ekonomi Jukka Davidssonin kirjelmä on 19-sivuinen. Sen sisällysluettelo on seuraava:

Ihmisoikeudet

1. Keskeiset asiat esityksessäni ja teille esittämäni kysymykset

2. Perus- ja ihmisoikeudet jurdisena oikeutena
2.1. Perusoikeusjärjestelmä - perusoikeuksien tarkoitus, merkitys ja suhde ihmisoikeuksiin
2.2. Perusoikeuksien tausta ja sisältö
2.3 Perusoikeuksien soveltamisala
2.4. Perusoikeuksien rajoittaminen
2.5. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset
2.6. Perustuslain soveltaminen esityksessäni

3. Valtion virkamiesten ja poliitikkojen aiheuttama lama

4. Valtion ja pankkien allekirjoittamat sopimukset finanssikriisin ratkaisemiseksi ovat laittomat
4.1. Omaisuuden suojan kumoaminen
4.2. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
4.3. Oikeus työhön ja elinkeinon vapaus
4.4. Massamääräiset ihmisoikeusloukkaukset
4.5. Valtion omaisuuden vastikkeeton luovuttaminen yksityisen tahon omaisuudeksi

5. Valtion tekemien päätösten ja allekirjoittamien sopimusten aiheuttamat perus- ja ihmisoikeusloukkaukset
5.1. Omaisuuden suoja: PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja I artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 17 artikla
5.2. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
5.3. Oikeusturva
5.4. Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon
5.5. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
5.6. Oikeus sosiaaliturvaan
5.7 Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto

5.8. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön kielto

6. Tuottamuksellisesti ja tahallisesti aiheutettu vahinko valtiolle ja veronmaksajille
6.1. Talouspoliittiset päätökset 1980-luvulla
6.2. Pankkitukisopimukset ja markkinoitten sopeuttamiseen tähtäävät järjestelyt
6.2.1. Saako asiakassuhteen siirtää ja julkisen vallan rooli pankkijärjestelyissä
6.3. Skop - SSP - Arsenal väärinkäytökset

7. Lainsäädäntötoimet ja lausunnot

Ihmisoikeusloukkaukset, jukinen valta ja pankkikriisi

Lue

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti osa 2
http://www.yle.fi/mot/071298/kasis.htm

Pankkisyyllisyysoikeudenkäynti - rivimiehet kiikkiin
http://www.yle.fi/mot/021198/kasis.htm

Laman ja rahan pelurit

2008-12-13T06:02:00.005+02:00

Prologi:
Mauno Koivisto omassa kirjassaan "Kaksi kautta":

Lukijalle
Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio- opin professori Sven
Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja
perustuslakiuudistus. Tämän eripainoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka
suomeksi kuuluu seuraavasti:

"Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa."

"Pankkikriisi" ja sen hoitoon liittyvä salainen pankkituen etupiirijako on Suomen taloushistorian suurin, toistaiseksi selvittämätön, oikeuspoliittinen puhallus..
Varsinkin laman seurausten, kuten pankkituen hoitoon - ennalta määrätyn "oikeuden mukaisesti" - tarvittiin salaiset suunnitelmat, ohjelmat, päätökset, tuomiot ja päätöksentekijät, eli erittäin korkean tahon lainkäytön kartellit? Pankkituet eivät hoituneet itsestään.
Missä ja ketkä tekivät etupiirijaon pelastettavien ja kuopattavien osalta? Se kysymys kiinnostaa
talouskriisissä omaisuutensa menettäneitä "ylivelkaantuneita" Pankkikriisi ja sen hoitoon liittyvä salainen pankkituen etupiirijako on Suomen taloushistorian suurin, toistaiseksi selvittämätön, puhallus.

AVOIN KIRJE PRESIDENTTI MAUNO KOIVISTOLLE

Herra Presidentti,
Te järjestitte Oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden Linnassa 6.5.1992 tuomioistuinlaitoksen,
yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien kanssa.
Tilaisuuden teemoina olivat:
1. tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus sekä
2. tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu.
Keskustelutilaisuuteen osallistuneille henkilöille on lähetetty 5.6.2002 kysely koskien tilaisuuden
luonnetta ja sisältöä sekä mahdollisia päätöksiä.
Eräältä osallistujalta saadun selvityksen mukaan "tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja mukaan kutsuttujen osallistujien arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston
mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa".
Selvityksessä ilmaistaan edelleen, että "Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi
olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa", ja "Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston
asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin
enemmän pelosta ..."
On herännyt epäily siitä, että Teidän linjauksenne, aiheutti oikeuslaitoksen toimintaan
kauaskantoiset muutokset: heikomman osapuolen suojaaminen ei ole enää laajemminkaan kuulunut oikeusjärjestelmämme ensisijaisiin tavoitteisiin.
On syntynyt perusteltu epäily siitä, että Teidän puuttumisenne riippumattoman
oikeuslaitoksemme päätöksentekoon, Herra presidentti, aloitti oikeudenmukaisen
laillisuusvalvontamme alasajon. Miten se on perustuslaillisesti ja ihmisoikeussopimuksellisesti
perusteltavissa?
Olemme yrittäneet saada seminaarinne asiakirjoja mm. presidentin kansliasta, mutta turhaan.
Asiakirjat on julistettu salaisiksi. Pyydämme myötävaikutustanne asiakirjojen saamiseksi.
Haluamme tietää mitä todella keskusteltiin ja mitä päätettiin.
Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmä

Lue koko kirja tästä linkistä
http://www.promerit.net/lamanpelurit.html

Eeva Kuuskoski oli oikeassa jo vuonna 1993

2008-12-01T04:59:00.003+02:00

”Muistakaa, ettei nyt ole kysymys pelkästään Teidän hallituksenne menestyksestä tai tappiosta. Tämä on koko Suomen asia.” (Eeva Kuuskoski)

Huomisen mahdollisuus on Kaisa Åstrandin toimittama kirja, mikä on painettu vuonna 1993 ja sen ISBN 951-0-19287-2. Kirja sisältää Eeva Kuuskosken ja 24 muun kirjoittajan kirjoitukset ihmisen ja muutoksen puolesta. Kirjoittajat käsittelevät persoonallisin äänenpainoin politiikan, demokratian, sivistyksen, tasa-arvon, työelämän, hyvinvoinnin ja kansainvälistymisen kysymyksiä sekä ympäristöongelmia.

Kirjan yksi mielenkiintoisimmista asioista on Eeva Kuuskosken, 1992 hallitusvastuusta eronneen ministerin, 1.9.1993 kirjoittama kirje edellisille pääministereille Sorsalle, Holkerille ja Aholle.

Talouskasvun hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman? on Työväen Sivistysliiton julkaisema ja erikoistutkija Heikki Taimion marraskuussa 2007 toimittama kirja, ISBN 978-951-514-1.
Se todistaa Eeva Kuuskosken 1.9.1993 esittämät asiat oikeiksi arvioiksi.

Eeva Kuuskoski:

Kirje pääministereille 1.9.1993

Arvoisa pääministeri Kalevi Sorsa, Harri Holkeri ja Esko Aho

Suomi on syvässä kriisissä. Yli puoli miljoonaa ihmistä on työttömänä. Verot ovat korkealla, mutta verotuotto pienenee. Pankkitukeen ohjataan hirvittävän suuria summia. Ulkomaisten velkojen korkomenot ovat kohtuuttomat. Maksut ovat tulleet kouluihin, yliopistoihin ja terveyskeskuksiin. Lasten päivähoidon tasoa on alennettu. Asuntovelalliset ovat jääneet loukkoon. Laitoksia suljetaan. Kouluja ja junavuoroja lopetetaan. Hyvinvointivaltioita romutetaan sumeilematta…

Kyllä Te tiedätte. Ette voi olla tietämättä, koska juuri Te olette saanut tämän surkeuden aikaan. Te olette pääsyyllinen. Tämä on sanottava sen vuoksi, että ihmisten on tiedettävä totuus. He eivät enää usko ylimalkaisiin selityksiin siitä, ettei vastuu oikeastaan ole kenelläkään. Erityisesti heitä loukkaa se, että syyllisyyden taakka yritetään sälyttää vain heidän kannettavakseen.

Herra pääministeri. Te olette tehnyt vuosikymmenten kuluessa karkeita virheitä:
1) Te olette antanut maan poliittisen johdon liukua pois kansanvaltaisesti valituilta valtioelimiltä. 2) Te olette antautunut valtapeliin, jossa oman puolueenne etu on mennyt kansallisen edun ja kansalaisten edun edelle.
3) Te olette saanut aikaan suurten lupausten noidankehän ja rikkonut luottamuksen sekä opposition että hallituksen ohjelmiin.
4) Te olette sallinut Valtionvarainministeriön muodostua valtioksi valtiossa. Se on myrkyttänyt hallinnon ilmapiirin.
5) Te olette vyöryttänyt tukahduttavan byrokratian ja ylimielisen käytöksen myös paikallishallintoon ja katkaisut siteitä julkisen vallan ja kansalaisten väliltä.

Te olette toiminut vastuuttomasti. Siinä, missä Teidän olisi pitänyt luoda tasapainoa, Te olette lisännyt epävarmuutta. Missä Teidän olisi pitänyt olla kaukaa viisas ja rohkea, Te olette sortunut lyhytnäköisyyteen. Te olette antanut talouden kasvun vauhdin ja hetkellisten voittojen sumentaa ajatuksenne. Ymmärtänette, ettei vallanjanoa voi sammuttaa vallanjanolla!
Muutos on kuitenkin pakko saada aikaan. Näin ei voi jatkua. Suomen taloudellinen ja henkinen selkäranka on jo taittumassa.

Kansanliikkeen presidenttiehdokkaana esitän Teille, Herra Pääministeri, toimenpidelistan:
1) Myönnetään, että pankkien korkosäännöstelyn ja kansainvälisten pääomaliikkeiden säännöstelyn samanaikainen purkaminen oli suuri virhe ja että sitä seuranneesta kasinotaloudesta hyötyivät rikkaat, voimakkaat ja epärehelliset. Lisäksi myönnetään, että hallituksen politiikan lamasta kärsivät eniten köyhät ja muutenkin heikkoon asemaan joutuneet ihmiset. Edelleen myönnetään, että hallituksen politiikan seurauksena yhteiskunta on alkanut jakaantua hyväosaisiin A-kansalaisiin ja huono-osaisiin B-kansalaisiin.
2) Virheellisten päätösten seurauksena katteettomia ja vilpillisiä etuja saalistaneilta leikataan pois hyödyt ja katkaistaan epärehellinen toiminta. Vilpillistä on yhtä hyvin sosiaaliturvaksi tarkoitetuilla etuuksilla keinottelu kuin pankin suojassa tehdyt vääryydet.
3) Koska taloudellinen toimeliaisuus on saatettu halvaannustilaan, todetaan että ainoaksi vaihtoehdoksi jää – em. hyötyjen leikkaamisen lisäksi – lainanotto. Elvyttämään on pakko ryhtyä. Myös raha lähtee kiertämään, kun työntekoa, pienyrittämistä ja investointeja lisätään.
4) Elvytys ei voi tapahtua palkkoja korottamalla, vaan uhrautumalla, Jokaisen on oltava uhrauksissa mukana, mutta solidaarisuus edellyttää, että A-kansalaiset kantavat ensisijaisen taakan kriisin laskuista.
5) Työttömyyskorvauksista siirrytään nopeasti työpanosta edellyttävään työllistämistukeen. Nyt työttömät turhautuvat ja työssä olevat nääntyvät kasaantuvien taakkojen alle.
6) Puoluetuesta ja puolueiden toiminnan välillisistäkin avustuksista luovutaan.

Herra Pääministeri

Nämä ovat ensimmäiset hätätoimenpiteet. Jos Teillä on halua ja rohkeutta tarttua niihin, olen vakuuttunut, että kansalaisten luottamus Teihin ja politiikkaan alkaa vähitellen palautua. Uskon, että näin valtion ja kansalaisyhteiskunnan kesken päästään yhteisymmärrykseen siitä, miten vastuuta kannetaan yhdessä.
Muistakaa, ettei nyt ole kysymys pelkästään Teidän hallituksenne menestyksestä tai tappiosta. Tämä on koko Suomen asia.

Eeva Kuuskoski

Kalevi Sorsa 1972-75,1977-1979,1982-87
Harri Holkeri 1987-1991
Esko Aho 1991-

Toimenpiteet kirjeen johdosta

Eeva Kuuskoski analysoi kirjeen saamaa vastaanottoa:
”Kirje tulkittiin muitten syyttelemiseksi ja väitettiin, että näin pakenen omaa vastuutani. On selvää, että minä myös olen vastuussa siitä, miten olen toiminut kansanedustajana ja ministerinä. Mutta pääministeri on tietysti aina oman hallituksensa johtaja ja symboli.
Aikaa kuvaa, että TV-1:n pääuutislähetys kertoi illalla minun lähettäneen ”haukkumakirjeen” kolmelle pääministerille, joiden jokaisen hallituksessa olen istunut ministerinä. Kirjeen sisältö saati toimenpiteet eivät mahtuneet lähetykseen. TV:n uutiseen sisältyi virhe. En ollut istunut Holkerin hallituksessa ja Ahon hallituksestakin olen eronnut. TV-uutiset ei kuitenkaan ottanut vastuuta virheellisestä uutisesta. Toimitus vetäytyi STT:n selän taakse eikä korjannut virhettä lähetyksen kuluessa.

Minulta on monesti kysytty, miksi vetäydyin hallitusvastuusta keväällä 1992. Pahinta oli mielestäni alistuminen väärään politiikkaan. Erimielisyys oli siitä, miten talouden sopeuttaminen tehdään, mistä leikataan, kuka taakkaa kantaa ja miten taloudellinen toimeliaisuus saadaan uudelleen viriämään.

Palasimme mieheni kanssa lomalta Helsinkiin toisena pääsiäispäivänä 20.4.1992. Paluu arkeen lomalta alkoi puhelinvastaajan viestillä: ”Rikolliset kiinni, perkele. Pankkiherrat ovat varastaneet 40 miljardia, hallituksen pitää panna rosvot linnaan, muuten nousee kapina, perkele saatana. Köyhältä ei saa ottaa, ette kauan juhli täällä, perkele”.
Esko Ahon hallituksessa oli ollut jatkuvia erimielisyyksiä talouspolitiikan linjasta vuosina 1991-92. Koko hallituksen keskusteluja ei kuitenkaan sanottavasti syntynyt, koska hallituksessa oli vain Iiro Viinasen ainoan vaihtoehdon linja.”
Näin Eeva Kuuskoski kertoo. Lama jakoi Suomeen kolmeen kerrokseen

Heikki Taimion kirja Talouskasvun hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman? todistaa Eeva Kuuskosken kirjeen asiasisällön oikeaan osuneeksi.

Kirjan tutkimusten mukaan rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Pätkätyöläiset, työttömät ja syrjäytyneet ovat alinta kastia. Kirja tarkastelee hyvinvoinnin jakautumista tulojen, varallisuuden, työsuhteiden vakauden, köyhyyden, sukupuolten, eläkeläisten ja alueiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön näkökulmasta. Kirjan mukaan Esko Ahon hallitus tuskin osasi arvioida, että juuri pääomaverouudistus muokkasi yhteiskunnan rakenteita enemmän kuin mikään muu hallituksen yksittäinen päätös. Samaan aikaan työttömyys ja epävarmat työsuhteet ovat heikentäneet palkansaajien neuvotteluasemaa työn ja pääoman välisessä kamppailussa. Tämä on kasvattanut yritysten voittomarginaaleja. Lisäksi työväestö on jakaantunut yhä selvemmin kahtia. Toiseen ryhmään kuuluvat hyvin järjestäytyneet ja vakituisista työsuhteista nauttivat enimmäkseen vanhemmat duunarit ja valkokaulustyöläiset eli niin sanottu hyvinvoiva enemmistö. Toiseen ryhmään kuuluvat järjestäytymättömät enimmäkseen nuoret palkkatyöläiset, työttömät sekä kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneet.

Kommenttini

Nyt on riittävän monelta taholta todistettu, että Suomen taloudellinen lama ja pankkikriisi olivat Suomen omien taloudellisten päättäjien ja poliittisen johdon selkeä oma virhe, josta syyttömät kansalaiset ovat joutuneet kärsimään.. Virheitä peiteltiin rikollisella toiminnalla ja oikeuslaitos alistettiin poliittiseen valvontaan.

Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä ja oikeuslaitos tekee tietoisesti vääriä päätöksiä. Suomessa ei ole riippumatonta oikeuslaitosta. Suomalaisilla ei ole myöskään mahdollisuutta saada oikeutta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa. Tiedotusvälineet on alistettu poliittisen vallan alaisuuteen. Suomessa ei ole riippumatonta tiedonvälitystä nettiä lukuun ottamatta. Lama vaikutukset kohdistuivat yli miljoonaan suomalaiseen kohtuuttomalla tavalla.

Todelliset syylliset on vihdoinkin saatava oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen tekemistään rikoksista ja kansalaisten on ryhdyttävä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin saadakseen itselleen oikeutta ja Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon.

Lähdeaineisto
Kaisa Åstrand: Huomisen mahdollisuus, ISBN 951-0-19287-2
Heikki Taimo: Talouskasvun Hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman?, ISBN 978-951-701-514-1

Laman syylliset - rikollisille syytesuoja?

2008-11-24T08:55:00.002+02:00

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on tehnyt tutkimuksen Suomen laman syistä ja seurauksista. Englanninkielinen selvitys Down from the heavens, up from the ashes (ISBN 951-561-381-7) on 548 sivua käsittävä teos. Suomenkielinen versio Laman opetukset (ISBN 951-561-380-9) on 142-sivuinen selvitys. Näissä selvityksissä todetaan vahvan markan politiikan tuhoisa vaikutus sekä Suomen poliittisten päättäjien ja talouden päättäjien suuri vastuu asioissa.

Laman syylliset

Vakaan markan politiikan puolustajia Suomessa oli ennen kaikkea Suomen Pankissa.

Suomen Pankin pääjohtajat
- Rolf Kullberg (1983-1992),
- Sirkka Hämäläinen (1991-1998) ja
- Markku Puntila (1983-1991) sekä johtokunnan jäsenet
- Harri Holkeri (1979-1997) ja
- Kalevi Sorsa (1987-1996).

Pääministerit sitoutuivat vakaan markan politiikkaan

Pääministereinä toimivat
- Kalevi Sorsa (1982-1987),
- Harri Holkeri (1987-1991) ja
- Esko Aho (1991-1995).

Valtionvarainministereinä toimivat
- Erkki Liikanen (1987-1990),
- Matti Louekoski (1990-1991) ja
- Iiro Viinanen (1991-1996).

Suurimpien pankkien pääjohtajina toimivat
- Jaakko Lassila Kansallis-Osake-Pankissa (1983-1991),
- Ahti Hirvonen Suomen Yhdyspankissa (1989-1992,
- Ulf Sundqvist STS-pankissa (1982-1991),
- Seppo Lindblom Postipankissa (1988-1995),
- Christopher Wegelius Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankissa (1989-1991) ja
- Pertti Voutilainen Kansallis-Osake-Pankissa (1992-1995).

Vielä on mainittava nimet
- Juhani Riikonen,
- Jorma Aranko,
- Heikki Koivisto ja
- Pekka Laajava, kun pankkikriisistä puhutaan.

Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto oli keskeisessä roolissa Suomen talouspolitiikan linjasta päätettäessä. Hän oli vakaan markan politiikan takuumies.

Europarlamentaarikko Esko Seppänen kirjoittaa

Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja Kalevi Sorsa pani sanan kiertämään, että niiden puolueiden, jotka haluavat vaalien jälkeen hallitukseen, tuli liputtaa vahvan markan politiikan puolesta. Sorsa sai sen politiikan taakse myös sosiaalidemokraattisen ay-liikkeen ja sen johdosta SAK oli hampaaton. Sen johto ei välittänyt 1980-luvun loppuvuosina siitä, että suomalainen raha pakeni maasta ja että tilalle tuli tuontitavaraa syömävelaksi. Uusi puheenjohtaja Lauri Ihalainen oli yliarvostetulle markalla uskollinen. Hän oli valmis tämän ideologian puolesta jopa alentamaan velkaantuneiden ihmisten palkkoja.

Kokoomus tarttui kahden vuosikymmenen oppositioajan jälkeen Sorsan syöttiin, ja siltä pohjalta Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän sen teki.
Kun vakaan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Siitä syystä lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta.

Vaikka rahahanat avattiin yhdellä kertaa Suomessa, niin ihmisillä oli oikeus olettaa, että se oli viisasta politiikkaa. Markan arvo oli pyhä lehmä, jota palvoi presidentti Mauno Koiviston johdolla koko maan poliittinen eliitti. Markan palvonnan synodiin kuuluivat myös SDP:n ja SAK:n johtajat. Onneton vahvan markan politiikka kirjattiin vielä Esko Ahon hallituksenkin ohjelmaan. Koivisto oli vahvan markan kummisetä. Hintana Koiviston ”aseveljien” sivistyksestä oli se, että Suomi joutui uhraamaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Koivisto ei kuitenkaan toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat ainakin Suomen Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen. Kun kysymyksessä on oikein suuri vastuu, niin herrat pelastuivat kuin ihmeen kaupalla.

Suomen omistaja ja elämäni muut roolit

Professori Pentti Kouri kirjoittaa kirjassaan Suomen omistaja ja elämäni muut roolit, että ”Markku Puntilasta, Mauno Koivistosta, Rolf Kullbergista, Harri Holkerista ja Erkki Liikasesta olen varma. He tuhosivat Suomen talouden 1980-luvun lopulla. Pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät, Suomen Bosnia. Sotarikolliset ovat täälläkin vapaalla jalalla. Mutta he pelkäävät. Riitaantuvat keskenään. Historian tuomio on ateria, joka syödään aina kylmänä”.

”Markku Puntila on uusliberalisointipolitiikan pääarkkitehti, raha- ja valuuttapolitiikan ylipappi. Hän vapautti markkinavoimat, mutta ei ymmärtänyt niitä. Kouri kirjoittaa, että ”Markku ei kuuntele ketään, hän tietää kaiken”.

Markka devalvoitiin. Puntila erosi. Periaatteen mies. Myytti antaa kilven jolla suojautua historian totuudelta. 1980-luvun lopun talouden ylikuumentuminen, holtiton luottoekspansio, kiinteistömarkkinoiden buumi, pörssin hurja nousu, kasinopeli, 1990-luvun romahdus, pankkikriisi, pörssiromahdus, suurtyöttömyys, valtiontalouden kriisi, satojen tuhansien ihmisten nöyryytys, kärsimys, toiveiden tuho, kaikki tämä olisi voitu välttää, väittää professori Pentti Kouri. Kourin mukaan yliopistomaailma pelkäsi Suomen Pankkia, poliitikkoja, ettei käy kuten Ahti Molanderille. Pannaan soittamaan trumpettia.

Kouri kirjoittaa, että ”Suomi avasi ovet ulkomaailmaan, Ali-Melkkilän armeija alkoi jakaa rahaa joka kaupungissa ja kylässä ja joka tarkoitukseen. Ja kun jono alkoi lyhentyä, säästöpankkimiehet keksivät uusia tarpeita. Ottakaa lainaa. Meiltä sitä piisaa. Mitä enemmän talouteen tulee rahaa sitä enemmän lämpötila nousee. Vakuusarvot nousevat, yltiöpäinen luottamus kasvaa, huonotkin ajatukset alkavat näyttää hyviltä sijoituksilta. Yhä useampi alkaa nähdä ympärillään voiton mahdollisuuksia. Jos naapuri, niin miksi sitten en minä. Ali-Melkkilä koki kohtalonsa. Edessä oli tyhjä sampanjapullo ja ladattu ase. Hän veti liipaisimesta tasan vuosi Kari Kairamon itsemurhan jälkeen. Hautausurakoitsijat ja ruumiinpesijät ryhtyivät töihin joka kylässä ja kaupungissa. Suomessa jokainen lainapaperi, jolla nostettiin rahaa, oli väärennetty. Vakuusarvot olivat väärät, tuotto-odotukset, liiketoimintasuunnitelmat olivat väärennetty. Kaikki roikkui ilmassa. Kukaan ei katsonut alas ennen kuin oli liian myöhäistä.

Laman ja rahan pelurit

Kirja Laman ja rahan pelurit kertoo tarkemmin laman ja pankkikriisin syntyhistoriasta ja pankkien uskomattomasta toiminnasta. Kirja kertoo miten pankit pelastettiin ja yritykset tuhottiin. Kirja kertoo miten Suomessa kansalaisen perusoikeuksia kohdeltiin ja miten perustuslain vastaista ulosottolakia käytettiin. Kirja antaa selkeän kuvan miten kansalaiset joutuivat rikosten kohteeksi.

Rikosten peittely

Vakaan markan politiikka johti Suomen taloudelliseen katastrofiin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 6.5.1992 oikeusjärjestelmän edustajia presidentinlinnaan kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niistä johtuvissa rikosasioissa. Kokouksessa puhetta johti silloinen Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen.

Pyysin (siis minä Erkki Aho) tasavallan presidentti Tarja Haloselta tuon kokouksen pöytäkirjoja todistusaineistoksi omaan oikeuskäsittelyyni. Vetosin EY:n tuomioistuimen päätökseen niin sanotussa Fortum asiassa 15.7.2003. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen julisti asiakirjat salaisiksi minulle 24.10.2005 lähettämässään kirjeessä. Perusteluna oli presidentti Mauno Koiviston pyyntö.

Pankkikriisin varjossa Suomessa suoritettiin vallankaappaus, jossa pankeille annettiin valtuudet jakaa kansalaisten varallisuus haluamallaan tavalla. Poliittisen siunauksen ohjeistus sai Esko Ahon hallituksen ministerivaliokunnalta, johon kuului pääministerin lisäksi valtionvarainministeri Iiro Viinanen, ministerit Mauri Pekkarinen Keskusta, Jan-Erik Enestam Ruotsalainen kansanpuolue ja Toimi Kankaanniemi Kristilliset. Menettelyn osana solmittiin 14.10.1993 SSP:n pilkkomissopimus, mikä valtion puolesta allekirjoitettiin 22.10.1993. Sopimukseen sisältyi nimetyillä aloilla toimivien yritysten vapaa realisointioikeus. Tuomioistuinten tehtäväksi jäi tuomita pankkien vaatimusten mukaan. Laillisuusvalvojat ja valtakunnansyyttäjä varmistivat lainrikkojen syytesuojan. Säästöpankkisopimus julistettiin salaiseksi. Käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä n:o 2 vuonna 2002, että tuomarikunta on organisoitu poliittisten valtaelinten alaisuuteen.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli noin 60 000 kappaletta.

Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan, niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 §:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000. Siinä todetaan, että noin 1000 tarkastetusta reklamaatiosta noin 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa.

Suomalaiset eivät saa oikeutta EIT:ssä

Rikosten peittelyyn sisältyy myös se, että suomalaisilla ei ole mahdollisuutta saada oikeutta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa, koska siellä oikeudensaannin esteenä ovat muun muassa P. Pietarinen sekä suomalainen EIT:n tuomari Päivi Hirvelä, joka valittiin sinne tuomariksi väärillä tiedoilla suomalaisen oikeusmafian sisältä Valtakunnansyyttäjävirastosta. Jos haluaa EIT:stä saada oikeutta, on syytä laittaa valitukset englanninkielisenä ja vaatia esittelypaperit itselle nähtäväksi. Silloinkin on syytä vaatia, etteivät suomalaiset ole asian kanssa missään tekemisissä.

Laillisuusvalvonta ei toimi

Suomessa laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista lähes puolet jätetään kokonaan käsittelemättä ja lopuista vain kuusi promille aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Toiminta on siis täyttä pelleilyä verovaroilla ja virkavastuulla. Nimeän tässä muutaman väärän päätöksen tekijän, jotka oikeusvaltiossa olisivat joutuneet vastuuseen teoistaan.

Paavo Nikula
-28.5.1998 Dnro 492/1/98,
-25.3.1999 Dnro 300/1/99,
-28.9.1999 Dnro 647/1/98,
-28.9.1999 Dnro 628/1/98,
-28.10.1999 Dnro 805/1/98,
-28.10.1999 Dnro 823/1/98,
-16.11,1999 Dnro 659/1/98,
-30.12.1999 Dnrot 19/1/99 ja 224/1/99,
-30.12.1999 Dnrot 648/1/98 ja 578/1/99.
Tässä vain muutama oikeuskansleri Paavo Nikulan virkarikokseksi epäiltävä teko.

Jukka Pasanen
-26.8.1999 Dnrot 1002/1/97, ja 1227/1/99,
-26.8.1999 Dnrot 14/31/99,
-5.7.2000 Dnro 580/1/99,
-26.4.2001 Dnro 1004/1/99,
-20.6.2001 Dnro 10/31/01.
Tässä vain muutama apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen virkarikokseksi epäiltävä teko.

Jukka Okko
-8.4.1998 Dnro 321/1/98,
-28.5.1998 Dnro 492/1/98,
-11.9.1998 Dnro 629/1/98,
-26.8.1999 Dnro 579/1/98,
-22.9.1999 Dnro 559/1/99,
-28.10.1999 Dnro 805/1/98,
-28.10.1999 Dnro 823/1/98,
-16.11.1999 Dnro 659/1/98,
-30.12.1999 Dnrot 19/1/99 ja 224/1/99,
-30.12.1999 Dnrot 648/1/98 ja 578/1/99,
-30.3.2000 1870/4/99,
-5.7.2000 Dnro 580/1/99,
-20.6.2001 Dnro 10/31/01.
Tässä vain muutama esimerkki Jukka Okon, aikaisemman laillisuusvalvojan oikeuskanslerinvirastossa, virkarikoksiksi epäiltävistä päätöksistä.

Jaakko Jonkka
Nykyisen oikeuskanslerin ja entinen apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan päätös 4.10.02 Dno 28/31/01 on virkarikos. Ylivieskan käräjäoikeus jätti Ahon ja Virran haastamatta vastaajiksi kauppahinnalle antamansa takauksen kanneasiassa. Vt Paavo M. Petäjä antoi oikeudelle ilman valtuutusta heidän puolestaan lausunnon, että he myöntävät kanteen oikeaksi. Tämän lausunnon perusteella Erkki Aho ja Heino Virta tuomittiin maksamaan antamansa takaus kaupasta, jonka myyjäpuoli oli ennen oikeudenkäyntiä purkanut. Tämä kaupan purkaminen - ja sen mukana takauksen raukeaminen - jäi haastevirheen vuoksi kertomatta tuomioistuimelle.

Apulaisoikeuskansleri selvitti asian tarkemmin, ja vahvisti käräjätuomarin lausunnon johdosta, että haastaminen oli laiminlyöty, ja että Petäjällä ei ollut vastaajien valtuutusta. AOK Jonkka antoi päätöksessään 4.10.02 Dno 28/31/01 kt . Juha Niemiselle huomautuksen. Jonkan mielestä Aholle ja Virralle ei kuitenkaan ollut aiheutunut vahinkoa, koska Korkein oikeus ei ollut purkanut tuomiota.

Petri Jääskeläinen
Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen on tehnyt kiistattoman virkarikoksen ratkaisussa 5.3.2003 Dnro 2047/4/02.

Myös näiltä laillisuusvalvojilta löytyy virkarikoksiksi epäiltäviä tekoja:

- Riitta Länsisyrjä,
- Risto Hiekkataipale,
- Mikko Sarja,
- Jorma Snellman,
- Lauri Lehtimaja,
- Pekka Päivänsalo,
- Jouni Toivola ja
- Terhi Arjola.

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on välttänyt allekirjoittamasta kanteluitani, vaikka olen sitä häneltä pyytänyt. Hän on kuitenkin tarkasti tietoinen laillisuusvalvonnan rikolliseksi epäiltävästä toiminnasta.

Valtakunnansyyttäjävirasto on laillisuusvalvonnan jatke

Tahallisiksi vääriksi päätöksiksi on syytä epäillä
- apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, päätöstä 9.2.2004 Dnro 7/41/04.
- Christer Lundström, päätöksiä 30.5.2000 Dnro 58/42/00, 9.5.2003 Dnro 11/41/03, 9.2.2004 Dnro 7/41/04,
- Minna Väänänen, päätökset 16.4.1999 Dnro 186/41/98, 28.9.1999 Dnro 108/41/99, 22.12.1999 Dnro 239/42/99.
- Martti Jaatinen, päätökset 16.4.1999 Dnro 186/41/98, 19.5.2000 Dnro 58/42/00.
- Matti Nissinen, päätökset 31.8.2001 Dnro 142/21/01, 19.5.2000 Dnro 58/42/00.
- Jukka Rappe, päätökset 14.5.1998 Dnro 217/22/98, 14.5.1998 Dnro 217/22/98.

Lisäksi on lukematon määrä Ylivieskan kihlakunnan johtavan syyttäjän Sulo Heiskarin ratkaisuja.

Oikeudenkäymiskaari ja oikeuden tahalliset väärät päätökset

Olen taistellut suomalaista oikeus- ja asianajajamafiaa vastaan yli 13,5 vuotta. Olen opiskellut Suomen lakia niin, että tunnen omasta mielestäni sen paremmin kuin moni lainopillisen tutkinnon suorittanut henkilö. Olen täysin varma, että rikollisille on annettu syytesuoja. Heillä on oikeus tehdä virkarikoksia pelkäämättä seurauksia.

Oikeudenkäymiskaaren 12 §:
Jos tuomari ilmeisestä huolimattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä tekee väärän tuomion, menettäköön virkansa kokonaan tai määräajaksi, tahi maksakoon rahasakon ja korvatkoon kaiken vahingon. Jos hän sen tahallisesti tekee, vihasta ja ilkeydestä taikka ystävyyden, lahjain ja voiton tähden, menettäköön virkansa saamatta sitä koskaan takaisin, korvatkoon myös vahingon. Jos joku sellaisen väärän tuomion takia menettää henkensä, menettäköön tuomarikin pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa.

Nimet

Tässä ovat nimet, jotka ovat tehneet tietoisesti vääriä päätöksiä virkavastuulla ja verovaroilla PR-talojen konkurssivyyhdessä ja muissa minua koskevissa asioissa. Miksi heihin ei sovelleta oikeudenkäymiskaarta?

Ylivieskan käräjäoikeuden jokainen minua tai yritystoimintaani koskeva päätös on väärä. Näistä päätöksistä ja niiden tekijöistä mainittakoon muun muassa
- laamanni Riitta Kuurinmaa-Myllyniemi 13.8.1998 R98/90224, 30.1.1001 00/1003, 30.1.2001 Nro 148/00/1103, 26.8.1998 224 R98/90
- Veijo Lehto 144 Dno R98/71 1.6.1998,
- Jaakko Raittila 3.10.2000 00/611,
- Ulla-Maija Viitavuori 28.11.2006 05/529.

Edelleen vastaavasti Vaasan Hovioikeudessa
- Matti Kolehmainen 21.5.1999 R98/503,
- esittelijä Markku Vuorela 11.01.2002 Nro 0017/R2000/206,
- Pirkko Loukusa 13.1.2000 nro 39/ R98/692,
- Robert Liljefeldt 21.5.1999 21.5.1999 521 R98/503,
- Jorma Rudanko 21.5.1999 R521 R98/503,
- Björn Hagman 13.1.2000 nro 39 R98/692,
- Johan Eklund 13.1.2000 nro 39 R98/692,
- Mikko Pentti 13.1.2000 nro 39 R98/692.

Samaten Rovaniemen hovioikeudessa päätös 14.5.2007 nro 418 diarinro R06/70 tekijöinä
- Ritva Sepponen,
- Keijo Siljander ja
- Teija Unkila,
-esittelijänä Markku Lindqvist.

Korkeimmassa oikeudessa vääriä päätöksiä ovat tehneet
- Marjatta Möller 14.7.1998 nro 2379 H98/187,
- Jussi Heiskanen esittelijä 9.11.1999 3042 R99/549,
- Kari Vesanen 20.04.2000 0731 H99/428,
- Tarja Ryhänen-Dahlman 2.4.2002 H2001/138, 28.6.2002 H2001/138 nro 1771,
- Petteri Mikkola 10.7.2003 nro1801 H2002/16, 10.7.2003 nro 1800, 10.7.2003 1802,
- Haarman 14.07.1998 nro 2379 H98/187,
- Riitta Suhonen 14.7.1998 nro 2379 H98/187,
- Kari Raulos 14.07.1998 nro 2379 H98/187,
- Nikkarinen 9.11.1999 3042 R99/549,
- Palaja 9.11.1999 3042 R99/549,
- Wirilander 20.4.2000 0731 H99/428,
- Mikael Krogerus 20.4.2000 0731 H99 428, 10.7.2003 nro 1801 H2002/16, 10.7.2003 nro 1800,
- Arponen 20.4.2000 0731 H99/428,
- Erkki-Jussi Taipale 28.6.2002 H2001/138 nro 1771,
- Pertti Välimäki 28.6.2002 H2001/138 nro 1771,
- Pauliine Koskelo 28.6.2002 H2001/138 nro 1771,
- Mikko Tulokas 10.7.2003 nro 1801 H2002/16, 10.7.2003 1802, 10.7.2003 nro 1800,
- Gustav Bygglin 10.7.2003 nro 1801 H2002/16, 10.7.2003 nro 1800,
- Juha Häyhä 10.7.2003 nro 1801 H2002/16, 10.7.2003 1802, 10.7.2003 nro 1800,
- Vuori 1.1.2002 nro 0017 R2000/206.

Poliisi ei tutki, rikollisille syytesuoja

Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan vääriä päätöksiä on niin paljon, ettei niitä edes kannata ryhtyä luettelmaaan.

Mukana näissä väärissä päätöksissä on ollut myös Erkki Huhtakallio.

Poliisien vääristä päätöksistä, joilla suojellaan rikollisia otan esimerkkinä vain tärkeimpiä.
- Oulun KRP Tapio Mäkelä tutkintapyyntö 15.3.1997, täydennys 23.3.1997, päätös 26.6.1997 6870/5406/97, 9.10.1997 6870/R/891/97, tutkintapyyntö 22.5.1998 ja siihen tehty päätös.
- Oulu KRP:n päällikkö Eero Klemetti 2400/R/506 15.4.2003,
- Pohjoisen alueen KRP:n päällikkö Pentti Yliniva 18.11.1999 tehty tutkintapyyntö 2400/R/760/99, 10.9.1998 tehty tutkintapyyntö, 19.4.2000 2400/R/737/97 ja lukuisia muita päätöksiä.
- KRP:n apulaisjohtaja Kauko Aaltomaa tutkintapyyntö 5.5.2000, ratkaisu 30.5.2000 106/TUP/98, tutkintapyyntö 4.6.2000, 3.4.2001 28/TUO/01.
- KRP:n päällikkö Rauno Ranta 18.8.1998 päätös 15.12.1998 106/TUP/98,
- Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaa 2.5.2000 106/TUP/98,
- Rauno Ranta ja Marko Viitanen 1.9.2003 64/TUP/03.
- Jouko Rajaniemi poliisiylitarkastaja Oulun lääninhallitus 6.7.1999 POL 374 B,
- Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98, 11.6.2002 SM-2002-1312/Ri-2,
- Kimmo Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02, 12.7.2002 93/TUP/02.
- Jorma Vehmaskoski kieltäytyi tutkimasta Rienstrojen rahanpesua, vaikka näytöt olivat kiistattomat.
- Reijo Naulapää poliisiylijohtaja tutkintapyyntö 16.8.1998, kirje 20.3.2000 dnro 49/662/98, tutkintapyyntö Naulapäälle 29.5.2000.
- Ministeri Käri Häkämies vastasi 25.8.1999 kansanedustajien Risto Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti Huutola, Merja-Leena Kemppainen ja Pekka Vilkuna tutkintapyyntöön vastauksella, minkä on syytä epäillä täyttävän virkarikoksen tunnusmerkistön. Lisäksi Oulun poliisilla on useita virkarikoksen täyttäviä päätöksiä, joita en ole tähän luetteloon kirjannut.

Johtopäätökset
Suomi ei ole oikeusvaltio.
Suomessa oikeuslaitos on alistettu poliittiseen valvontaan.
Suomessa oikeus- ja asianajajamafia hallitsee mielivaltaisesti oikeuden käyttöä.
Suomessa poliisi tutkii valikoivasti rikoksia. Kaikki Arsenalin ja pankkien rikokset sekä lähes kaikki virkamiesten rikokset jätetään tutkimatta. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään rikollista.
Oikeusistuimet tekevät tahallisesti vääriä päätöksiä.
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta suomalaisilla ei ole mahdollisuutta saada oikeutta.
Suomeen on organisoitu maakuntajoukot, jotka on perustettu todellisuudessa mahdollista kansannousua varten. Viranomaiset ovat varautuneet siihen, että kansa saa aikanaan tietää totuuden ja silloin järjestyksen pito saattaa olla vaikeaa.

Puolustusvoimat kertoo sivullaan maakuntajoukoista näin:
”Vapaaehtoista maanpuolustusta on kehitetty voimakkaasti 1990-luvulta alkaen. Keinot ovat nyt olemassa kehittämisen konkretisoimiseksi. Ammattilais- ja vapaaehtoisorganisaatioiden yhteisellä tahtotilalla ja ohjelmilla saavutetaan todellinen hyöty ja kustannustehokkuus. Järjestelmä tarvitsee tuekseen parlamentaarisen ohjauksen, toimintakeskukset, kehittyvän järjestö- ja viranomaisyhteistyön ja lainsäädännön kehittämisen. Näillä toimenpiteillä luodaan todelliset mahdollisuudet vapaaehtoiselle maanpuolustukselle edistää puolustuskykyä, lujittaa maanpuolustustahtoa sekä tukee viranomaisia varauduttaessa yhteiskunnan normaaliajan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.”

Lama ja oikeus – pankkikriisin jälkiä etsimässä

2008-11-24T08:48:00.003+02:00

Sunnuntai-iltana 20.1.2008 TV 1:n ja Timo-Erkki Heinon Ykkösdokumentissa tehtiin yhteenveto pankkikriisin oikeudenkäynneistä.

Pankkikriisin sijaiskärsijähän oli säästöpankkiryhmä, koska sillä ei ollut selkeää omistajatahoa. Säästöpankkiryhmä ei ollut heikoimmin kannattava pankkiryhmä, mutta se päätettiin uhrata muiden pankkien ja valtion toimesta toisten pankkien kannattavuuden parantamiseksi ja pankkialan ylikapasiteetin purkamiseksi.

SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta 22.11.1993. Valtiovarainministerinä oli Iiro Viinanen ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä 3 ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Tässä sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta.

Suuren laman aikana kymmenet tuhannet yritykset ajettiin Suomen valtiovallan ja pankkien yhteisillä, salaisilla toimenpiteillä ja sopimuksilla konkurssiin. Suomen poliittisten ja talouden päättäjien väärä politiikka johti lamaan ja pankkikriisiin sekä ihmiset velkavankeuteen, jossa monelta meni koti, omaisuus ja terveys. Samalla Suomen taloushistorian suurin omaisuuksien uusjako piilotettiin kansalta. Pankkiherrat ja valtion ylin johto siunasivat virallisen ja salatun pankkituen.

Lamalle kasvot ja syylliset

Omien rikosten peittelemiseksi ja poliittisten päättäjien suojelemiseksi Suomen valtio löysi syylliset Suomen suurelle lamalle loppuvuodesta 1993.

Suurella julkisella kohulla aloitettiin vahingonkorvausoikeudenkäynnit säästöpankkien johtajia vastaan. Oikeuteen haastettiin lähes 300 säästöpankkien hallitusten maallikkojäsentä ja johtajaa. Maallikkojäsenet eivät olleet todellisuudessa pankkien lainanannossa millään tavalla mukana, vaan toiminta oli enemmänkin asioista tietämättömänä hengessä mukana olemista.

Korvausvaatimusten yhteissumma oli 2,5 miljardia markkaa eli 425 miljoonaa euroa. Alkoi Suomen taloushistorian suurin oikeudenkäyntien sarja. Nyt 14 vuotta myöhemmin oikeudenkäyntien sarja on päättymässä, kun Turun hovioikeus vuoden 2008 alkupuolella ratkaisee viimeisen jutun. Pankkitukimiljardien lisäksi veronmaksajat ovat joutuneet maksamaan vielä parikymmentä miljoonaa euroa lisää oikeudenkäyntikuluina.

Lopputuloksiltaan oikeudenkäynnit ovat jääneet hyvin laihoiksi. Oikeuteen haastetuista lähes kahden kolmasosan kanteet on hylätty ja korvauksiin on määrätty vain reilu kolmannes. Oikeudessa määrätyistä korvauksista on toistaiseksi saatu perityksi 4,3 miljoonaa euroa. Tämän summan saamiseksi on oikeudenkäyntikuluina käytetty veronmaksajien varoja 23 miljoonaa euroa. Pankkioikeudenkäynneistä ovat hyötyneet vain asianajajat.

Ohjelmassa Suomen valtion näkemyksiä oikeudenkäynteihin ryhtymisestä esittivät Pekka Laajanen valtiovarainministeriöstä sekä entinen kansanedustaja ja Valtion vakuusrahaston hallintoneuvoston jäsen Olavi Ala-Nissilä. Heidän perustelunsa oikeudenkäynneille olivat todella heikot. Helsingin Suomalainen Säästöpankki välttyi oikeudenkäynneiltä. Syynä oli ehkä se, että pankin hallituksessa oli arvovaltaisia henkilöitä, joita ei haluttu saattaa oikeudelliseen vastuuseen väärin perustein. Pankkikriisin seurauksena Suomen pankkien omistussuhteet muuttuivat niin, että ainoastaan osuuspankit ja pari pientä säästöpankkia säilyivät suomalaisessa omistuksessa.

Pankki voittaa oikeudessa

Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmässä on tutkittu yli 5500 pankkioikeusjuttua, jotka on käyty Suomen hovioikeuksissa laman jälkeisinä vuosina. Havaintojen perusteella voidaan todeta, että ainoastaan yhdessä (1) tapauksessa asiakas voitti pankin. On nimittäin pitävästi selvitetty tapauksia, joissa esimerkiksi takaajaa velvoittavan tuomion purku olisi ollut aiheellinen pankin tekemän virheen tai jopa rikoksen johdosta. Korkein oikeus on ”jälkeen Koiviston konklaavin” systemaattisesti jättänyt tällaiset kanteet eri verukkeilla tutkimatta.

Korkeimman oikeuden presidenttien Olavi J. Heinosen ja Leif Sevonin aikana Korkein oikeus on johdonmukaisesti noudattanut rahanpesulaman ”jälkihoitoon” presidentti Koiviston 6.5.1992 antamaa ohjeistusta niin ennakkopäätöksissään kuin etenkin piiloon jäävien, tutkimatta jätettyjen kanteiden yhteydessä. KKO:n uusi presidentti Pauliine Koskelo oli oikeusministeriön lainvalmisteluosaston lainsäädäntöneuvos vuosina 1985 -1995. Siinä virka-asemassa hän on linjannut velkojat - velalliset -suhteensa vahvemman puolelle ”Business Books” – nimisen kustantamon vuonna 1994 julkaisemassa kirjassa ”Uudet velkalait perinnässä”. Kirjan esipuhe on päivätty 7.10.1993. Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta (595/1993), ja sen mukanaan tuomasta alioikeusuudistuksesta (28.6.1993/581) ja haastemenettelyn uudistamisesta astui voimaan 1.12.1993. Niillä heikennettiin velallisen oikeussuojaa merkittävästi.

Erikoinen SYP-projekti

Suomen Yhdyspankki oli 1990-luvun alussa syvässä kriisissä, kuten muutkin pankit. Ulospäin annettiin kuitenkin sellainen kuva, että pankki oli mitä parhaimmassa kunnossa. Pankilla oli erittäin iso, vuonna 1991 määrältään 63 miljardin markan suuruinen, ulkomaisilta sijoittajilta otettu valuuttalainapotti, jonka se oli markkoina jakanut kotimaisille yrityksille. Vuosina 1991 ja 1992 tapahtuneen markan 50 % devalvoitumisen jälkeen Suomen Yhdyspankin luotottamien yritysten niskoilla oli yhtäkkiä lähes 100 miljardia markkaa ! Jokainen ymmärtää, mitä tämä yrityksille merkitsi.

Mitä teki Suomen Yhdyspankki ? Se perusti alkuvuodesta 1991 kokonaan uuden, 100 % :sti omistamansa pankkiyhtiön, ja siirsi sille 1.7.1991 pankkiliiketoimintansa luottoineen kaikkineen. Tätä Suomen Yhdyspankki Oy:n vuonna 1991 toteuttamaa operaatiota voitaisiin sisältönsä ja tavoitteidensa puolesta kutsua "PASKAT POIS RATTAILTA" -operaatioksi, mutta jota yhtiö itse kutsui yhtiöittämiseksi, organisaation muutokseksi ja diffuusioksi. Sen paremmin osakeyhtiölaki kuin pankkilaitkaan eivät tuolloin sallineet tällaisia "järjestelymahdollisuuksia".

Vuoden 1991 manööveri toteutettiin täyden uutispimennyksen vallitessa siten, ettei edes pankin oma henkilökunta, tallettajista eli pankin velkojista puhumattakaan, tiennyt tapahtuneesta mitään – pankin nimikään ei ulospäin muuttunut: nimi säilyi Suomen Yhdyspankkina, mutta yhtiö pankin takana vaihtui! Operaation lopputulos paljastuu parhaiten Liikepankki Unitas Oy:n toimintakertomuksessa vuodelta 1991. Vuoden 1991 aikana 1.7.1991 pörssiyhtiö SYP Oy:n (SYP 1) pankkitoiminta tosiasiassa siirrettiin kokonaan uudelle samannimiselle SYP Oy:lle (SYP 2). Vanhalle SYP Oy:lle, jonka nimeksi samalla oli muutettu Liikepankki Unitas Oy, jätettiin hetkeksi täysin muodollisen verotuksen vaatima liikepankkistatus, vaikka tosiasiassa mitään liikepankkitoimintaa ei yhtiön 19 hengen voimalla harjoitettukaan.

Liikepankkistatuksesta luovuttiin jo 1.9.1992, jolloin oli tiedossa kaikki valtion myöntämän pääomalainan ehdot. Syynä nopeaan luopumiseen oli ilmeisesti se, että pääomalaina voitiin ehtojen mukaan antaa vain pankkitoimintaa harjoittavalle pankille ja oli vaara, että valtio olisi muuten työntänyt pääomalainan pörssiyhtiönä toimivalle emoyhtiö Liikepankki Unitas Oy:lle (SYP 1), ellei sitä nopeasti muuteta omistusyhteisöksi, joksi se 1.9.1992 jälkeen muodostuikin. Kaikki muutokset tehtiin valtion silmien alla ja sen hyväksymänä.

Pörssiyhtiö Liikepankki Unitas Oy:n (SYP 1) toimintakertomus vuodelta 1991 paljastaa täysin Ahti Hirvosen ja Björn Wahlroosin tarkoituksen pelastaa osakkeenomistajat ja työntää kaikki mahdolliset riskit uudelle 100%:sti omistamalleen tytäryhtiölle Suomen Yhdyspankki Oy:lle (SYP 2), joka tekee valtion kanssa sitoumukset. Valikoitujen hyvien kuranttien varojen jättäminen emolle (SYP 1) ja riskien ja epäkuranttien varojen työntäminen tyttärelle (SYP 2) näkyvät sivun 54 vakavaraisuutta koskevassa kohdassa: Vertailukelpoisten konsernilukujen vakavaraisuussuhteet olivat seuraavat: 1990 10,8% ja 1991 10,3%. Vuoden 1991 vakavaraisuussuhdeluku 10,3% jakautui kuitenkin emon Liikepankki Unitas Oy:n ja tyttären Suomen Yhdyspankki Oy-konsernin välillä seuraavasti: -pörssissä noteerattava emoyhtiö: liikepankki Unitas Oy 72,0% - noteeraamaton tytär: Suomen Yhdyspankki Oy 9,6 %. Suomen valtio teki sitoumuksen jälkimmäisen kansa. Miksi?

Alkuperäisen Suomen Yhdyspankin omistajien omistus säilyi siis turvassa, samoin arvokiinteistöt siirrettiin turvaan erillisiin kiinteistöyhtiöihin, jotka emoyhtiö omisti. Ainoastaan korkean riskin omaava liiketoiminta siirrettiin uuteen pankkiin, johon emoyhtiö oli sijoittanut vain 25 miljoonan markan osakepääoman – eli silloin oli pörssiyhtiönä olevan emoyhtiön (SYP1) osakkeenomistajien riskinä menettää vain 25 miljoonaa markkaa tytäryhtiön (SYP2) mahdollisen konkurssin yhteydessä. Kun omat varat olivat turvassa, aloitettiin säälimätön yrityslainojen irtisanominen, yritysten kaataminen konkursseihin sekä yritysten, yrittäjien ja luottojen takaajien omaisuuden pakkorealisointi pankille. Kaatuneiden yritysten myötä syntyi myös työttömien armeija. Kaikesta tästä oli sitten seurauksena satojen miljardien markkojen valtionvelka, joka on nyt kaatamassa pohjoismaista hyvinvointivaltiotamme.

Ketkä siis olivat Suomen Yhdyspankin omistajia ?

Vastaus on, että kukaan ei tiedä, paitsi Suomen Yhdyspankin omistajat itse. Suomen Yhdyspankin vuoden 1991 toimintakertomuksessa on lueteltu sivulla 54 alkuperäisen Suomen Yhdyspankin eli emopankin osakkeenomistajat. Näistä vain 32,3 % on nimetty, eli 2/3 omistajista on tuntemattomia. Kun näitä omistajia on pankin nykyiseltä seuraajalta tiedusteltu, tietoja ei ole annettu!

Lisätietoja
Jukka Davidsson: Political Risk inFinland
www.diva-portal.org/diva/getDocument?urn_nbn_se_uu_diva-8176-2__fulltext.pdf (->aukeaa kun käyttää itse tätä osoitetta)
tai
http://publications.uu.se/abstract.xsql?dbid=8176 (->klikkaa kohtaan: Fulltext)

Timo-Erkki Heinon dokumenttejä pankkikriisistä
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=00567

Lähdeaineisto
- Rahan pelurit – Suomen pankkikriisi 1991-95 -moniste
- Laman ja rahan pelurit, ISBN 978-952-99691-1-1
- Salaiseksi julistettu SSP-sopimus liiteasiakirjoineen
- Timo-Erkki Heinon Ykkösdokumentti Lama ja oikeus 20.1.2008

Pankkikriisin kirjallisuus ja muut tietolähteet

2008-11-24T08:23:00.004+02:00

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman. Se johtui vakaan markan politiikasta ja sen todellisiä syyllisiä ovat sen ajan Suomen talouden päättäjät ja poliittiset johtajat. Kansa kärsi valtavat menetykset laman johdosta. Yli 60 000 yritystä poistettiin markkinoilta ja yli 500 000 ihmistä jäi työttömäksi. Noin 14 500 ihmistä teki oman ratkaisunsa asioissa.

Todelliset syylliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla.

Lama-aikaa käsittelevästä kirjallisuudesta

Lama-aikaa ja pankkikriisiä käsittelevää kirjallisuutta on olemassa merkittävä määrä. Tässä joitakin kirjoja esimerkkinä laajasta materiaalista. Lista ei ole tyhjentävä, mutta toivottavasti se auttaa kiinnostuneita löytämään hyviä tietoja. Tutkijoiden keskustelu Suomen lamasta jatkuu yhä. Toivon, että lukijani antavat palautetta ja kertovat, mitä kirjoja tulisi vielä lisätä tähän luetteloon.

Hyvä esimerkki teeman ajankohtaisuudesta on amerikkalaistutkijoiden Kenneth Rogoff ja Carmen M. Reinhart analyysi Is the 2007 Subprime Financial Crisis So Different? (artikkelin luonnos 2008 *). Siinä pyritään erittelemään Yhdysvaltain tämänhetkistä asuntoluottokriisiä aikaisempien talouskriisien – siis myös Suomen – kokemusten perusteella.

Syksyllä 2008 on luvassa Suomen pankinjohtajan Seppo Honkapohjan ja Erkki Koskelan Suomen talouskriisiä käsittelevä kirja, joka on jatkoa heidän tutkimukselleen The Economic Crisis of the 1990’s in Finland (Economic Policy 1999 n:o 29 tai Etla n:o 683). Tämän tutkimuksen laajuus on 548 sivua. Sen eräänlainen lyhennetty suomennos Laman opetukset on Jaakko Kianderin tekemä. Suomennoksen laajuus on vain 142 sivua.

Yksi parhaista lama-analyyseista on ranskalaisekonomisti Christian Bordesin The Finnish Economy: the Boom, the Crisis and the Prospects (Suomen Pankki 1993). Se ilmestyi myös suomeksi.

Alan tutkimuksiin kuuluvat myös Juha Tarkan artikkeli Ulkoisten tekijöiden merkitys Suomen talouskriisissä (KAK 1/1994), Pertti Kukkosen tutkimus Rahapolitiikka ja Suomen kriisi (PTT 1997) ja Vesa Vihriälän väitöskirja Banks and the Finnish credit cycle 1986–1995 (Suomen Pankki 1997).

Ensimmäinen yleiskatsaus kriisistä oli ekonomistien Jaakko Kiander ja Pentti Vartia Suuri Lama (Taloustieto 1998). Samoihin aikoihin ilmestyi toimittajien Kustaa Hulkko ja Jorma Pöysä Vakaa markka (Atena/Sitra 1998). Myöhemmin Hulkko toimitti Suomen Pankin pankkivaltuuston pöytäkirjojen perusteella kirjan Pihalla kuin lumiukko (Edita 2004).

Lamaa sivuavat myös Antti Kuusterän säästöpankkihistoria Aate ja raha (Otava 1996) ja Risto Rankin väitöskirja Haltia vai haltija? (Edita 2000).

Jaakko Kiander toimitti kirjan Laman opetukset (Vatt 2001). Hän oli mukana myös toimittamassa teosta Down from the heavens, up from the ashes (Vatt 2001).

Keijo Kulhan Kuilun partaalla (Otava 2000) dokumentoi pankkikriisin vaiheita. Samaan teemaan liittyy myös Markku Kuisman ansiokas Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi. Kansallis-Osake-Pankki 1940–1995 )" href="http://www.tsv.fi/vtk/vtkkuisma.htm" target=_blank(-->) (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2004, ISBN 951-746-592-0.).

Ex-pankinjohtaja Taisto Kangas teki väitöskirjan Suomen pankkikriisin alueellinen ulottuvuus (-->) (HKKK 2006, ISSN 1237-556X; 281) suurelta osin omien kokemustensa pohjalta.

Heikki Taimion toimittama Työväen Sivistysliiton kirja Talouskasvun hedelmät - kuka sai ja kuka jäi ilman )" href="http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Lama+jakoi+Suomen+kolmeen+kerrokseen/HS20071113SI1KU01mr1" target=_blank(-->) on yleisteos pankkikriisin ja lama-ajan asioihin.

Osuuspankkikeskus-johtoista OP-ryhmää koskevat kirjat

Jorma Ojaharjun toimittamassa kirjassa Aleksilta Nokalle (" href="http://www.nettisanomat.com/2002/10/17/sesiita.htm" target=_blank-->) kerrotaan OKO:sta ja sen uhriksi joutuneesta OPKo-Aleksin entisestä pankinjohtaja Risto Yli-Lotilasta. Edelleen OP-ryhmää käsittelevät kirjat: Jorma Ojaharju: Yrittäjän Veikko Luode ajojahti (Gummerus, 1994) ja Yrjö Paukkunen: Oikeusvaltion todelliset kasvot.

Muistelmat lama-ajasta

Mielenkiintoisia muistelmia tai henkilöhistorioita lama-ajasta ovat esimerkiksi Rolf Kullbergin … ja niin päättyi kulutusjuhla (WSOY 1996), Mauno Saaren Minä, Christopher Wegelius (Gummerus 1992), Jaakko Lassilan Markka ja ääni (Kirjayhtymä 1993), Pentti Kourin Suomen omistaja (Otava 1996) ja Mauno Koiviston Kaksi kautta I (1994) sekä Esko Ahon Pääministeri (Otava 2000). Ahon ja Iiro Viinasen roolia selostavat Risto Uimosen Nuori pääministeri (WSOY 1995) ja Mauno Saaren Näkymätön käsi (Gummerus 2006). Kasia Åstrandin kirjassa Huomisen mahdolliuus Eeva Kuuskoski kertoo asioista. Hannele Pokan kirja Porvarihallitus antaa selkeän kuvan siitä miten sen ajan hallitus toimi.

Europarlamentaarikko Esko Seppänen ja toimittaja Antti-Pekka Pietilä kertovat yksityiskohtaisesti kirjoissaan pankkien toiminnasta laman aikana. Kummankin kirjan nimi on Pankkikirja. Professori Heikki Ylikangas valottaa kirjassaan Suomen historian solmukohdat )" href="http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Historian+ja+suurmiesten+tekijät+tuomiolla/HS20070531SI1KU02e4x" target=_blank(-->) (WSOY 2007) pankkikriisin syitä ja syyllisiä.

Yksityisen kansalaisen näkökulma

Laman ja pankkikriisin jalkoihin jääneen yksityisen kansalaisen tai pienyrittäjän ääni on jäänyt melko vaisuksi ainakin päättäjien ja johtavien tiedotusvälineiden tietoisuudessa. Epäilen, että näin on tehty tarkoituksellisesti. Myös pankkikriisin kritiikki ja miten pankkikriisi hoidettiin, on jäänyt johtavien tiedotusvälineiden osalta aikalailla muiden asioiden varjoon.

Erinomaista työtä asioiden julkituomisessa on tehty turkulainen Kalevi Kannus, jonka promerit-nettisivuilta http://www.promerit.net/ löytyy yksityiskohtaista tietoa pankkikriisistä ja oikeuslaitoksen toiminnassa.

Joensuunlainen Markku Rouhiainen on myös nettisivuillaan Suomi Paremmaksi tuonut värikkäästi pankkikriisin asioita esille. Jyväskyläläinen Jorma Uski on nettisivuillaan (-->) paneutunut myös pankkikriisin saloihin ja oikeuslaitoksen toimintaan. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto on tuonut pankkikriisiä ja sen ongelmia esille omilla nettisivuillaan http://www.eok.fi/eok/.

Olen omalta osaltani kantanut korteni kekoon kirjoittamalla kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa (ISBN 952-91-4593-X) ja myös Erkki Aho–päiväkirja http://www.erkkiaho.com/blog/ antaa konkreettista tietoa siitä miten pankkikriisin uhri kokee asian käytännössä.

Seppo Konttisen Salainen pankkituki on yksi merkittävimmistä kirjoista, jossa analysoidaan Suomen lamaan. Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmän kirja Laman ja rahan pelurit on ehkä kaikkein parhaiten päässyt sisälle pankkikriisin anatomiaan. Ekonomi Jukka Davidssonin Uppsalan Yliopistolle tekemä selvitys Political Risk in Finland **) )" href="http://www.diva-portal.org/diva/getDocument?urn_nbn_se_uu_diva-8176-2__fulltext.pdf" target=_blank(-->) tuo selkeästi ja kiistattomasti esille pankkikriisin ja laman tapahtumat, syyt ja seuraukset.

Ylen toimittaja Timo-Erkki Heino on tehnyt ansiokkaita dokumenttiohjelmia, jotka ovat katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta )" href="http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=86&t=567" target=_blank(-->). Hyvän kuvan itse lama-ajan keskustelusta saa esimerkiksi alla mainituista Suomen Kuvalehdessä julkaistuista talouspoliittisista kirjoituksista: Timo Relander: Suomi uppoaa (SK 26.7.1991) ja Antti Tanskanen: Mr Churchillin oppi estää Suomen elpymisen (SK 2.8.1991).

Lukuhetkiä!

*) http://www.economics.harvard.edu/faculty/rogoff/files/Is_The_US_Subprime_Crisis_So_Different.pdf
Kenneth Rogoff ja Carmen M. Reinhart: Is the 2007 Subprime Financial Crisis So Different?

**) http://www.diva-portal.org/diva/getDocument?urn_nbn_se_uu_diva-8176-2__fulltext.pdf
Jukka Davidsson: Political Risk in Finland

- Antti-Pekka Pietilä: Presidentin pankki (Art House Oy 1996, ISBN 9518841977)

Suomalainen tsunami – pankin hyökyaalto

2008-11-24T08:18:00.001+02:00

Valtiotieteen maisteri Toivo F. Hyvärinen Längelmäeltä kirjoittaa:

Nyt olemme todella konkreettisesti saaneet nähdä, kokea ja ymmärtää sekä paikan päällä, että myös tiedotusvälineiden kautta Aasian katastrofin järkytykset myös suomalaisten keskuudessa. Nämä Aasian dramaattiset kokemukset auttavat ymmärtämään sitä Suomessa koettua 1990-luvun maanjäristystä, joka tapahtui maamme kansantaloudessa. Kansantaloutemme maanjäristyksen aikaansaama hyökyaalto vei mennessään yli 50 000 yritystä, yli 500 000 ihmistä jäi työttömäksi ja yli 14 000 ihmistä teki itsemurhan. Epätoivoon joutuneet ihmiset tappoivat jopa perheensä omin käsin, kun menettivät koko omaisuutensa, elämänhalunsa ja ihmisarvonsa. Oman taloutemme katastrofi kosketti lopulta tavalla tai toisella jopa noin miljoonaa suomalaista. Ja tämä katastrofi ei kokonaan ole vieläkään ohi, vaikka Suomi on selvinnyt lamasta jo noin kymmenen vuotta sitten. Missä olivat auttajat silloin ja missä he ovat nyt? Mitä hallitukset ovat tehneet ihmisten hädän todelliseksi lievittämiseksi? Heti alun alkaen oikeuslaitos ohjattiin yksisilmäisesti pankkien puolelle. Pankit saivat vapaat kädet suorittaa täysin häikäilemättömän ruumiin ryöstön. Tätä eivät hengissä selvinneet unohda ikinä.

Pankki voittaa oikeudessa

Hyvärinen jatkaa:
Näyttää myös siltä, että "likainen työ" on tehty käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa siten, ettei KKO ole antanut ilmeisesti kertaakaan valituslupaa, jolloin hovioikeuden päätös on jäänyt pysyväksi. Näin KKO on säästänyt itseään vaivalta keksiä päätöksille pitäviä perusteluja. Käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien päätösten perustelut ovat voineet olla jopa näytön vääristelyä pankin eduksi. Päätösten perusteluihin on voinut ilmestyä pankkia puoltavia näkökohtia ilman, että pankin juristit olisivat niitä esittäneet. On tapauksia, joissa pankkijutut joutuvat tuomioistuinten päätettäväksi puutteellisilla oikeudenkäyntiaineistoilla, koska pankkitarkastus ja poliisi eivät ole vaivautuneet pankkiepäselvyyksiä asianmukaisesti selvittämään. Pankit eivät omaehtoisesti tosiasioita esitä. Tuomioistuin ei yleensä suostu vaatimaan pankilta mitään selvitystä vaan suorastaan kiirehtii antamaan tuomionsa epätäydellisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Jos pankkiasiakas vaatii pankkia jonkin asiakirjan esittämään, niin tuomioistuin yleensä hylkää tällaisen vaatimuksen. Näinkö toimii todellinen oikeusvaltio?

Käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien tuomarit ovat siten ilmeisen yksisilmäisesti asettuneet jo etukäteen pankin puolelle. Juristien keskuudessa on jo pitkään havaittu, ettei pankki voi riitajuttua suomalaisessa oikeusistuimessa hävitä. Muutama rohkea juristi on yrittänyt tehdä asialle jotain, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin. Vastassa on oikea korkean tason kivimuuri. Miten kauan tällainen kansalaisten oikeustajua loukkaava käytäntö Suomen tuomioistuimissa voi jatkua? Pankit pelastettiin valtion tuella. Silloisilta päättäjiltä jäi ymmärtämättä yksinkertainen tosiasia, etteivät pankit voineet pärjätä, jos pankin asiakkaat eivät pärjänneet. Talouselämä on siten järjestetty, ettei mikään talletuspankki voi tulla toimeen ilman laina-asiakkaita. Ennen lamaa lainaa ottaneet asiakkaat suhtautuivat tulevaisuuteen myönteisin odotuksin siksi he uskalsivat ottaa lainaa, jota pankit suorastaan tyrkyttivät. Laman iskiessä pankit alkoivat suhtautua laina-asiakkaisiinsa kuin ruttotautisiin, joista oli päästävä eroon keinoja kaihtamatta. Velkasyrjäytyneet ovat yhä suuri yhteiskunnallinen ongelma. Asia koskee tavalla tai toisella lähes miljoonaa suomalaista.

Postipankin ex-pääjohtaja tunnustaa syyllisyytensä

Seppo Lindblomin mukaan takaajille vakuutettiin allekirjoitusten olevan vain muodollisuuksia. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Postipankin pääjohtajana työskennellyt Seppo Lindblom myöntää pankkien toimineen harkitsemattomasti luottoa antaessaan. Luotonanto ja rahoitusmarkkinat vapautuivat Suomessa asteittain 1980-luvun lopussa. Sen innoittamana lainoja otettiin ja myönnettiin nopeaan tahtiin. Vapautuminen aiheutti kuitenkin talouden ylikuumentumisen, kun pankit sekä antoivat että ottivat ulkomailta liikaa luottoa. Rahoituskriisi levisi koko pankkijärjestelmään ajaen sen konkurssin partaalle vuoden 1991 aikana. Esko Ahon johtama hallitus yritti elvyttää taloutta ankaralla säästökuurilla. Hallitus joutui kuitenkin taipumaan devalvaatioon eli markan arvon ulkoisen arvon laskuun marraskuussa 1991 ja syyskuussa 1992. Eduskunta myönsi hallituksen esityksestä helmikuussa 1993 pankeille tukea niin sanotulla avoimella valtakirjalla. Siinä pankeille luvattiin taata pankkien toiminta kaikissa olosuhteissa. Pankkituki laukaisi yhteiskunnassa valtavan konkurssiaallon.

Vuonna 1988 Postipankin pääjohtajaksi tullut Seppo Lindblom muistelee pankkikriisin aikaa raskain mielin. Pankkitoiminnassa tehtiin hänen mukaansa virheitä rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen 1980-luvun lopussa. Luotonsäännöstelyn aikana pankkiin mentiin nöyrästi hakemaan lainaa, ja lainoja sitten tilanteesta riippuen myönnettiin. Nyt tuli eteen uusi tilanne, rahaa alettiin markkinoimaan ja myymään aktiivisesti. Usko talouden korkeasuhdanteen voimaan oli niin suuri, että luottoa annettiin sen suurempia velanhakijalta kyselemättä. - Luottotappiot eivät kuuluneet säännöstelytalouden maailmaan. Kukaan ei enää muistanut vanhoja opetuksia 1930-luvun lamasta, Lindblom huokaisee.

Lindblomin mielestä pankkikriisi ja sen myötä tapahtuneet lukuisat konkurssit koskettivat surullisimmin velkojen takaajia. Nykyisin takaajia kehotetaan lukemaan tarkkaan kaikki takaamiseen liittyvät ehdot, mutta silloin se ei kuulunut kulttuuriin. Takaajat pitivät allekirjoittamista pelkkänä muodollisuutena ja pankinjohtaja vielä usein johdatteli tähän käsitykseen.

Myös monien asunnonhankkijoiden kohtalo oli entisen pääjohtajan mukaan kova. Eihän kukaan osannut laskea, että kun hankkinut lainan ja siinä on vakuutena oma asunto, niin asunnon arvo voisi pudota kymmeniä prosentteja. Sellaista ei osattu edes kuvitella mielessään. Lindblom muistelee saaneensa 90-luvun alkupuolella useita koskettavia kirjeitä takaajilta, jotka kyselivät, eikö heidän tilanteeseensa voi tehdä mitään.

Suomen historian solmukohdat

Professori Heikki Ylikangas kirjoittaa kirjassaan Suomen historian solmukohdat seuraavaa:
Suomi koki 1990-luvulla kaksi suuren luokan mullistusta. Toisen näistä muodosti taloudellinen lama, mikä muodostui Suomessa pahimmaksi teollisuusmaiden piirissä. Toinen mullistus oli Neuvostoliiton romahtaminen 1991. Talouden kehityksen lähtökohdat näyttivät 1980-luvun alussa harvinaisen edullisilta. Rahamarkkinoiden liberalisointi käynnistyi vasta 1980, jolloin liikepankit pääsivät hankkimaan ja välittämään ulkomaisia luottoja. Vuonna 1982 perustettiin ensimmäiset suomalaispankkien tytärpankit ulkomaille. Pitkäaikaiset ulkomaiset luotot sallittiin yrityksille vuonna 1986 ja suorat sijoitukset ulkomaille 1988.

Vuonna 1990 kotitalouksille myönnettiin valta ulkomaisiin sijoituksiin ja vuotta myöhemmin valuuttalainoihin. Suomessa puolustettiin vakaata markkaa. Sitä ei haluttu laskea kysynnän ja tarjonnan heiteltäväksi. Ratkaisut tehtiin eduskuntaa ja osin hallitustakin kuulematta lähinnä Suomen Pankin piirissä. Vakaan markan politiikkaa jatkettiin niin johdonmukaisesti kuin voitiin. Markan arvoa jopa korotettiin kahdesti, vuosina 1982 ja 1984. Poliittinen johto sitoutui lujasti vakaan markan politiikkaan. Kalevi Sorsan 1983-1987, Harri Holkerin 1987-1991 ja Esko Ahon hallitukset ilmoittivat jo ohjelmassaan torjuvansa ehdottomasti devalvaatiot. Vakaan markan politiikan toteuttaminen oli ehto hallitukseen pääsylle.

Pankit haalivat omistukseensa yrityksiä, tekivät nurkanvaltauksia, rahoittivat osakekauppoja ja ulottivat liiketoimintansa ulkomaille. Kotitaloudet lähtivät mukaan kulutusjuhlaan suuressa mitassa velkarahalla. Pankit suhtautuivat lainahakemuksiin avokätisesti ja turhia nirsoilematta. Pankkien ongelmana oli lainojen myyminen. Säästöpankkiryhmässä sidottiin pankinjohtajien palkat merkittävältä osalta antolainauksen määrään. Se houkutti tinkimään vakuuksien arvosta tai kirjaamaan vakuuksien arvot todellista korkeammaksi. Hallituksen tärkeät talouspoliittiset ratkaisut muokattiin talouspoliittisen ministerivaliokunnan neuvonpidossa.

Viime kädessä linjaukset saneli pääministeri Esko Aho, valtionvarainministeri Iiro Viinanen ja presidentti Mauno Koivisto. Toisin kuin Ruotsissa ja Norjassa Suomessa ei otettu pankkeja tukirahojen vastikkeeksi valtion haltuun. Lama jätti jälkeensä 320 000 ylivelkaantunutta suomalaista. Huijareita ja rikollisia löytyi tästä joukosta vähän. Valtaosa heistä joutui kurimukseen noudattamalla annettuja määräyksiä. Myöhemmin ylivelkaantuneita koetettiin auttaa velkasaneerauksella, jonka säätämistä tasavallan presidentti vastusti. Koivisto tunnettiin vakaan markan puolustajana. Vakaan markan politiikalla ja Suomen kokeman laman rajuudella on selvä yhteys. Ylivelkaantuneet jätettiin heitteille ja katsottiin syylliseksi lamaan. Professori Ylikankaan mukaan vieläkään ei ole liian myöhäistä korjata tätä Suomelle vähemmän kunniakasta asiantilaa.

Ylivelkaantuneiden asema tulee tarkistaa ja hyvittää se mikä hyvittää kuuluu. Tulisi perustaa totuuskomissio. Nyt on tilaisuus maksaa kansalaisille vissi kunniavelka. Se osoittaisi oikeaa isänmaallisuutta.

Esimerkkitapaus

Maksamismääräyspäätös 23.11.1990.
Velan pääoma 3.227,31 euroa.
Korko 4.4.1990 - 8.8.2005 8.087,73 euroa.
Korkoprosentti 18 % 4.4.90 - 30.6.2002 ja 1.7.2002 alkaen noin 10 %.
Ulosotossa oleva velkasumma 29.7.2005 12.463,93 euroa, joka kasvaa 98,67 euroa/kk.
Koron osuus summasta on 84,1 %.
Ulosmittaus eläkkeestä 344,88 euroa/kk.
Haaska osti velan muodollisella hinnalla alkuperäiseltä velkojalta.

Oikeusministerin johdolla tällaisia kuolemaansa odottavia suomalaisia orjakaupan uhreja on kymmeniätuhansia. Vaihtoehtona olisi ollut kirjata velat luottotappioiksi ja vapauttaa uhrit veronmaksajiksi. Ostovoima ja kulutus olisivat poistaneet työttömyyden ja säilyttäneet kansanterveyden. Vallan väärinkäytön koko hinta paljastuu vasta kun valtaan äänestetään älyllisiä ihmisiä. Se puolestaan toteutuu vasta kun eliitiltäkin loppuu rahat. Heidän älynsä näet on lompakossa seteleiden kätkössä. Lokakuun alusta 2005 esimerkkihenkilö on jälleen työtön työnhakija.
Ei vain ollut varaa olla eläkkeellä!
Yhteiskunnallinen umpisolmu.

Menestyneistä yrittäjistä tuli syrjittyjä työttömiä

2008-11-24T08:10:00.002+02:00

Omistan tämä kirjoituksen 30 000 suomalaiselle yrittäjälle, jotka menettivät yrityksensä, omaisuutensa ja ihmisoikeutensa pankkikriisin seurauksena Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta. He roikkuvat edelleen velkahirressä ja heiltä yhä edelleen peritään jo Suomen kansalaisten kahteen kertaan maksamia velkoja. Niitä peritään heidän kuolemaansa saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä tämän jälkeenkin heidän kuolinpesältään.

Menestyvistä yrittäjistä syntyi syrjittyjä työttömiä

Esko Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi 14.10.1993 neljän pankin KOP:n, OKL:n, PSP:n ja SYP:n sekä valtion vakuusrahaston allekirjoittaman SSP-sopimuksen. Hallituksen talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan kuuluivat pääministeri Esko Aho, valtionvarainministeri Iiro Viinanen, ministeri Mauri Pekkarinen, ministeri Jan Erik Enestam ja ministeri Toimi Kankaanniemi.

Esko Ahon hallitus hyväksyi SSP-sopimuksen 22.10.1993. Tässä sopimuksessa sivulla 17 määriteltiin, että pankit saavat poistaa ylikapasiteettia seuraavilta aloilta: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, sekä vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus julistettiin salaiseksi. Näin pankeille annettiin vapaat kädet poistaa markkinoilta edellä mainittujen alojen yrityksiä ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Lisäksi on syytä epäillä, että rikollisille annettiin syytesuoja.

Aikaisemmin 6.5.1992 tasavallan presidentin linnassa ns. Koiviston konklaavi oli päättänyt antaa pankeille suosituimmuusaseman oikeudenkäynneissä. Tämä merkitsi sitä, että pankki voitti aina ylemmissä oikeusasteissa pankin ja yksittäisen kansalaisen välisessä riitaoikeudenkäynnissä. Koiviston konklaavin asiapaperit julistettiin salaisiksi.

Pankit tekivät markkinoilta poistettavista yrityksistä luetteloita. Oikeusministeriön rahoilla roskapankki Arsenal Oy koulutti asianajajia ja tilintarkastajia, jotta nämä osaavat tehdä tarvittavat rikolliset toimet niin, että ne näyttävät laillisilta. Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien uutisen mukaan ns. ruumiinpesuryhmä varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen. Ruumiinpesuryhmää veti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. Ruumiinpesuryhmän tehtävänä oli turvata Kera Oy:n sijoitukset ongelmayrityksissä sekä poistaa kilpailevat yritykset markkinoilta. KTM:ssä asioista olivat tietoisia kansliapäällikkö Matti Vuoria sekä KTM:n yrityskehitysosaston päällikkö Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio. On syytä epäillä, että Kera Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Seppo Kääriäinen oli asioista tietoinen.

Pankit saivat toimia vapaasti

Pankit puhdistivat taseensa ja mahdolliset epävarmat saatavansa pankkituen avulla. Samalla poistettiin markkinoilta noin 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin yli 500 000 ihmisen työttömyys sekä Stakesin tilaston mukaan noin 14 500 itsemurhaa. Kysymys on kansanmurhasta. Kansanmurhan tutkiminen kuuluu kansainvälisen rikospoliisin ICC:n toimialaan.

Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yritysten työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat.

Tilalle tulivat kehittämisrahat kontrolloimattomine projekteineen, konsultteja ja virkamiesopettajia opettamaan entinen työtön yrittäjäksi ja luottokelvoton, kaadettu yrittäjä työntekijäksi. Siis koulutettiin uusia yrittäjiä niistä, jotka jäivät työttömiksi, kun työnantajan omaisuus ja yritysideat tuhottiin. Kehityksen tulos oli se, että Suomessa on työnantajista pula. Yrittäjyys ei Suomessa kiinnosta, koska yrittäjällä ei ole Suomessa sosiaali- eikä oikeusturvaa. Tilalle tulivat ulkomaiset suuryritykset, jotka ovat ostaneet jopa perinteiset suomalaisyhtiötkin investointikeinottelijoiden pelinappuloiksi.

Laillistetut roistot?

Pankkikriisin hoitotavalla nostettiin jalustalle ”laillistetut roistot” eli pankinjohtajat ja konkurssipesien hoitajat, jotka häikäilemättömästi ovat ajaneet omia etujaan laillisuusvalvonnan erityissuojeluksessa. Yrittäjiä on yhteiskunnassamme saanut lyödä olan takaa. Ensin yrittäjiltä tuhottiin yritykset, sitten riistettiin omaisuus, tehtiin elinkautisvelkavankeja ja tehtiinpä osasta tietoisesti väärillä oikeudenpäätöksillä rikollisia, jotta maine oli varmasti mustattu ikuisiksi ajoiksi.

Kaiken huippu oli ministeri Suvi Anne Siimeksen Aktiv Hansa- kauppa, jolla 31.3.2000 myytiin 76 000 saatavaa arvoltaan 12,2 miljardia 600 miljoonalla ulkomaiselle perintäyhtiölle, joka sitten perii tuota velkaa suomalaisilta yrittäjiltä korkealla korolla heidän elämänsä loppuun saakka ja vielä senkin jälkeen eduskunnan päätöksellä kuolinpesältäkin. On syytä epäillä, että kauppa on tehty törkeän petoksen avulla, koska kauppaan sisältyi runsaasti hoidettuja saatavia. Aktiv Hansa-kauppa on julistettu salaiseksi.

Tein tutkintapyynnön ministeri Suvi Anne Siimeksen toimista. Poliisi ei tutki, eikä syyttäjä syytä. Tämä on oikeusvaltio Suomi. Onko syynä se, että Aktiv Hansa-kauppaa käsiteltiin Lipposen hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 29.11.1999? Silloin käsittelyyn osallistuivat Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet. Toisen kerran asiaa käsiteltiin 8.12.1999. Silloin käsittelyyn osallistuivat Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja.

On täysin kiistatonta, että Sauli Niinistö on yksi pankkikriisin salailun taustapiruista. Olihan hän aikanaan myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, oikeusministerinä ja valtionvarainministerinä. Jos ja kun kansa saa tietää totuuden asioista, niin se saattaa nousta takajaloilleen. Silloin Niinistön suosio tulee olemaan pohjamudissa, samoin kuin Suvi-Anne Siimeksen suosio.

Ihmisoikeusloukkauksia massamuotoisesti

Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeusloukkaukset sisältävät poikkeuksellisen määrän erilaisia perus- ja ihmisoikeusmenetyksiä. Virkamieselätit ovat vapaasti saaneet tuhota entisten yrittäjien itsetuntoa jatkuvalla henkisellä rassaamisella niin ulosoton kuin työvoimatoimistonkin puolesta. Tällaisilla yrittäjillä ei ole ollut oikeusturvaa, eikä sosiaaliturvaa. Heiltä on estetty työllistyminen jatkuvalla velkavankeudella. Heidät on sysätty yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneiksi kansalaisiksi vailla ihmisoikeuksia. He ovat joutuneet kokemaan kolmannen sortokauden. EU:n ihmisoikeussopimuksen 3 § kieltää kidutuksen. Nämä 30 000 yrittäjää ovat roikkuneet velkahirressä jo yli 15 vuotta. Hitlerkään ei kiduttanut kansalaisia kymmeniä vuosia. Suomen viranomaisilta tämäkin onnistuu. Pankkikriisin todelliset rikolliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla.

Salainen pankkituki – pääkonna Mauno Koivisto

2008-11-24T07:58:00.002+02:00

Suomen taloushistorian suurimmasta katastrofista ei ole kerrottu kaikkea. Seppo Konttinen tekee paljastuksia kirjassaan nimeltä Salainen pankkituki.

Konttisen esityksen mukaan poliittinen ja taloudellinen eliitti oli hämärtänyt kärsimysten vuodet. Käyttöön oli otettu vaikeasti ymmärrettäviä sanoja kuten rakennemuutos, muutostarve, talouden vakaus, pankkialan tervehdyttäminen tai markkinavoimat.

Pelkästään voittajien kertoma "totuus" on hallinnut pankkikriisivuosien historian kirjoittamista ja tilintekoa. Se on ollut liian yksipuolista.

Pääsyyllinen

Konttisen kirjasta tulee selvästi esille, että pankkikriisin konna on presidentti Mauno Koivisto, joka on vetänyt omaa rooliaan kaukana virallisten linjojen takana ja etäällä etusivujen uutisista. Pankkilait olivat peräisin Mauno Koiviston ensimmäisen hallituksen ajoilta.

Vuosien saatossa pankkien lainahanat olivat päästetty holtittomasti soljumaan, mikä johti pankit vararikon partaalle. Päättäjät eivät itsekään tienneet, mitä oltiin tekemässä. Vakaan markan politiikka ja holtiton rahamarkkinoiden vapauttaminen johtivat yli puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen. Yli 60 000 yritystä hävisi markkinoilta, yrittäjien omaisuus ja elämäntyö tuhottiin. Tuhannet ihmiset päättivät päivänsä oman käden kautta. Toiset taas elävät näiltä sijoilta huippupalkoilla ja -eläkkeillä tässä samassa yhteiskunnassa.

Muut syylliset

Pankkikriisin todelliset taustat ovat harvojen ja valittujen tiedossa. Itsenäisyyden ajan suurimman laman yhteiskuntavaikuttajat olivat
Mauno Koivisto,
Harri Holkeri,
Erkki Liikanen,
Matti Louekoski,
Esko Aho,
Iiro Viinanen,
Ulf Sundqvist,
Seppo Lindblom,
Esko Ollila ja muita.

Entinen elinkeinoasiamies Esko Aho ja entinen pienyrittäjä Iiro Viinanen joutuivat mahdottoman tehtävän eteen.

Toiseen eliittiryhmään kuuluivat pankinjohtajat ja virkamiehet
Rolf Kullberg,
Sirkka Hämäläinen,
Jaakko Lassila,
Ahti Hirvonen,
Paavo Prepula,
Vesa Vaino,
Björn Wahlroos,
Pertti Voutilainen,
Pekka Laajanen,
Christopher Wegelius ja muita.

Missä he ovat nyt kun kultaiset kädenpuristukset on annettu ja ennenaikaiset suureläkkeet maksettu?

Laman syy

Suomen Pankin entisen pääjohtajan Mauno Koiviston vetämä vahvan markan politiikka oli laman pääsyy.

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg ilmoitti nimittäjälleen Mauno Koivistolle syyskuussa 1991, että hän jättää tehtävänsä jos markka devalvoidaan.

Valtionvarainministeri Iiro Viinanen löi 14.11.1991 vetoa, että ei devalvoida. Jos devalvoidaan, niin hän eroaa. Markka devalvoitiin. Viinanen ei eronnut. Puntila erosi ja Kullberg palkittiin myöhemmin korkealla kunniamerkillä.

Väärä politiikka nakersi palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten leipää.
Nuori pääministeri Esko Aho ilmoitti kesällä 1992, että pankit tullaan pelastamaan kaikissa olosuhteissa. Julkilausuma johti Suomen taloushistorian kaikkien aikojen suurimpaan kansalaisten varallisuuden uusjakoon salaa ja peitellysti.

Pankkiherrat linnaan

Koivisto kutsui linnaan maaliskuussa 1993 maan johtavat ekonomistit keskustelemaan talouspoliittisesta tilanteesta. Aina kun Koivisto halusi vaikuttaa asioihin, niin hän järjesti salaisen puhuttelun linnaan. Tästä johtamistavasta ei jäänyt merkkejä historian lehdille. Pankinjohtajat Seppo Lindblom, Vesa Vainio, Björn Wahlroos ja Pertti Voutilainen eivät tienneet tilaisuudesta poistuessaan, oliko kysymyksessä ollut ripitys vai niskalaukaus.

Näin alkoi isänmaan taloushistorian mittavin hämäysoperaatio: vastuu levitettiin, syyllisuus jaettiin, teot peiteltiin.

Näytelmä Säätytalolla

Suomen pankkien tilaa pohdittiin valtioneuvoston kanslian asettaman pankkityöryhmän avulla. Siihen kuuluivat
valtiosihteeri Eino Keinänen,
ylijohtaja Jorma Aranko ja
puheenjohtajana Suomen Pankin Sirkka Hämäläinen.

Pankkien etuja ajoivat
Ahti Hirvonen,
Pertti Voutilainen,
Seppo Lindblom,
Pauli Komi ja
Kalevi Kauniskangas.
Sihteeri toimi Vesa Vihriälä.

Maaliskuun 18. päivä 1992 jätettiin Suomen EU-hakemus ja pankkityöryhmä jätti raporttinsa kahdeksan miljardin pankkituesta.

Samana iltana Säätytalolle asteli Kannuksen Kenedy Esko Aho adjutantteinaan Iiro Viinanen, Sirkka Hämäläinen ja Eino Keinänen.
Syytettyjen aitioissa istuivat rosvot - pankkien pääjohtajat. Tilaisuuden lopussa Aho hehkutti, että virheitä tehneet pankinjohtajat on pantava vastuuseen.

Pankkitukea hallinnoimaan perustettiin Valtion vakuusrahasto. Sen johtokuntaan kuuluivat Jorma Aranko, Esko Ollila ja Pekka Laajanen. Koplan tehtävänä oli jakaa rahat pankeille. Julkisuuteen luotiin kuvaa, että säästöpankit olivat konnan roolissa.

Säästöpankit päätettiin poistaa markkinoilta

Säästöpankkiasiassa pankkieliitti ja Esko Ahon hallitus pelasivat julkisuudelta piilossa vähintäänkin kaksilla korteilla, eikä pankkituen maksajille haluttu kertoa totuutta. Suomen Säästöpankki lahdattiin lokakuun 20. päivänä 1993.

Hallituksen tiedotustilaisuudessa 22.10.1993 Säätytalolla kerrottiin Suomen kansalle Suomen Säästöpankin jaosta neljän kilpailevan pankin kesken. Puhetta johtivat pääministeri Esko Aho ja valtionvarainministeri Iiro Viinanen, joiden johdolla oli päästy aamuyöllä salaiseen sopimukseen pankkikaupan ehdoista. Pankkien yksityiset osakkeenomistajat oli saatu pelastettua ja roskat saatu haudattua kansalaisten maksettavaksi. Suomen Sääsöpankin hinnaksi tuli 5,6 miljardia markkaa, Viinanen ja Aho eivät saaneet pankista haluamaansa hintaa. Mutta mikä oli myydessä, kun kyseessä eivät olleet omat vaan veronmaksajien rahat.

Suomen Säästöpankin koko luottokanta oli Rahoitustarkastuksen lausunnon mukaan 45 miljardia markkaa, joista riskiluottoja 12 miljardia. Valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle kerrotaan pankkitukeen upotetun 1999 loppuun mennessä 97 miljardia markkaa. Joillekin pankeille on täytynyt syytää rahaa miljarditolkulla. Minkälaisilla kepulikonsteilla pankkitukea maksettiin? Ja miten on mahdollista, ettei asiasta julkisuudessa sanottu sanakaan?
Salaiseksi julistettu Säästöpankkisopimus paljastaa totuuden.

Liikepankkien hämärät pelastustoimet

Salailu, peittely ja harhaanjohtaminen kuuluivat pankkiherrojen tiedottamistrategiaan. Talous pullistui ulkomailta tuodusta velkarahasta, kansantaloudessa elettiin yli varojen. Vaaleihin valmistauduttiin Liikasen lentävällä lauseella: verotus kevenee.

Ahti Hirvosen ja Björn Wahlroosin toimista ei ole kansalle riittävästi kerrottu. Menettely oli todella törkeää toimintaa. KOP ja SYP liitettiin yhteen.

Kolmen tähden johtokunta

Pankkikriisin poliittisen päätöksenteon johtokunnan muodostivat puheenjohtajana Mauno Koivisto, sihteerinä Esko Aho ja jäsenenä Iiro Viinanen. Kolmikon yhteispeli sujui saumattomasti: isähahmo suunnitteli taustalla, sihteeri toteutti päätökset ja jäsen kertoi ikävät asiat. Koivisto puuttui kaikkeen joko julkisesti tai taustalla, välittämättä siitä kuuluivatko asiat presidentin toimivaltaan.

Valtion talousarviosta myönnettiin 190 000 euroa eläkkeellä olevien presidenttien käytettäväksi osoitetuista palveluista aiheutuvien menojen maksamiseen. Aho on saanut poliittisen turvapaikan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehenä. Sitra maksaa parempaa palkkaa kuin ministerit saavat.

Myös pankkiherroilla menee hyvin. SYP:n pankkitukistrategi, halikkolainen sokerijuurikkaan viljelijä, Björn Wahlroos on yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä.

Suomessa pankkikriisin uhreja näkee leipäjonoissa. Tutkija Mikko Kautto todistaa, että 40 000 köyhältä loppuvat ruokarahat kuukausittain ja 4000 ihmistä näkee nälkää.

Mikä on tulevaisuudessa hiipivän vallankumouksen poliittinen ja ennenkaikkea inhimillinen hinta?

Erkin kommentti

Seppo Konttisen kirja Salainen pankkituki on yksi kirja lisää luetteloon, jolla voidaan todistaa presidentti Mauno Koiviston valtiopetos, sekä koko Suomen poliittisen ja taloudellisen johdon syyllisyys suureen lamaan ja pankkikriisiin. Syyttomät ovat joutuneet kärsimään ja todelliset syylliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla.

Miten kansainvälinen rikostuomioistuin ICC mahtaa tulkita tekemäni tutkimuspyynnön Suomen taloudellisesta lamasta ja kansanmurhasta? Pankkikriisin jäkiseurauksena noin 14 500 ihmistä teki itsemurhan.

Olen itse ollut mukana pankkikriisin jälkikuviossa voimakkaasti ja tehnyt asioista lukuisia rikostutkintapyyntöjä.

Tällä hetkellä tilanne on se, että Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan esteellisyys tulee oikeuskäsittelyyn, jossa voin todistaa kaikki minuun kohdistuneet rikokset aina Koiviston valtiopetokseen saakka. Näin myös pankkikriisin keskeiset rikokset ja Natura-asiat tulevat oikeuskäsittelyyn. Toinen vaihtoehto on se, mitä Seppo Konttinen kysyy kirjassaan tosin hiukan eri sanamuodoin kuin minun kysymykseni kuuluu. Milloin kansa päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja saattaa todelliset syylliset vastuuseen teoistaan?

Kuva
Kuva kirjan kannesta Salainen pankkituki

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti

2008-11-24T07:45:00.001+02:00

Anti-Arsenal Tutkimus on tehnyt lukuisia palautteita, joita luettavuuden helpottamiseksi toistetaan tässä pieniä kirjoitusvirheitä oiottuna. Tässä palautteita päiväkirjaani Anti-Arsenal tutkimukselta.

______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 02 03 2008, 8:26
Kiitos Erkki Aho arvokkaasta tutkimustyöstäsi! Haluamme tukea sinua tutkimuksissasi. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on oikein hyvä tutkimuskohde. Meillä on hänestä paljonkin tutkimusten kohteeksi otettavaa aineistoa.

Oikeuskanslerinvirastossakin hän on jättänyt suurten luokan, ja myös yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita tutkimatta. Mutta aloitetaan tässä ajalta, jolloin hän oli eduskunnan oikeusasiamiehen (eoa) kansliapäällikkönä.

Mikä on Lehtimajan & Jonkan "Vaiettu varasto" ?
> Lehtimäen ja Jonkan "Vaiettu varasto" = viivästyneiden, vanhojen hoitamattomien asioiden/kantelujen suuri määrä, joka he yrittivät vuosikertomukseensakin vuodelta 1998 kätkeä "keskimääräisen käsittelyajan" alle.
> "Keskimääräinen käsittelyaika" = todellisuuteen perustumaton, kansalaisten yhdenvertaisuutta asioiden käsittelyjärjestyksessä törkeästi loukkaavalla tavalla syntynyt tilastollinen harha,joka antaa täysin väärän kuvan eoa:n toiminnasta ja sen tehokkuudesta.

Näyttö (todisteet):
Taulukko vuosien 1995 ja 1998 vuosikertomusten perusteella viivästyneistä asioista on - vuosikertomusten jaottelua noudattaen -seuraava:
I toimintavuosien alku:
a) vuosikertomus vuodelta 1995:
vuodelle siirtyi asioita vuodelta 1993 5 kpl
vuodelta 1994 1080 kpl
b) vuosikertomus vuodelta 1998:
vuodelle siirtyi asioita vuodelta 1995 26 kpl
vuodelta 1996 473 kpl
vuodelta 1997 1045 kpl
II toimintavuosien loppu:
a) vuosikertomus vuodelta 1995:
seuraavalle vuodelle siirtyi vuodelta 1994 155 kpl
b) vuosikertomus vuodelta 1998:
seuraavalle vuodelle siirtyi vuodelta 1996 118 kpl
vuodelta 1997 446 kpl

Johtopäätöksiä: Eoa ja sen kansliapäällikkö (joka on vastuussa vuosittaisten toimintakertomusten laatimisesta ja sisällöstä) ei ole pitänyt eduskuntaa selvillä oikeasta tilanteesta toiminnassaan, eikä ole tehnyt esityksiä tilanteen (ongelmien = mm. viivästyneiden juttujen varasto) korjaamiseksi. Eli: on tapahtunut erittäin vakavaa kansalaisten oikeusturvan tahallista laiminlyöntiä! Tämä on siis vain alkua tulevasta jatkokertomuksesta Jonkan „laillisuusvalvonnasta“.
_______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 03 03 2008, 9:32
Tiedossamme on, että vuosina 1998 ja 1999 käytiin kova 'oikeustaistelu' eduskunnassa ja sen liepeillä siitä, kuinka suomalainen laillisuusvalvonta todellisuudessa toimii. - Jaakko Jonkka oli silloin Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliapäällikkönä, s.o. vastuullisena ja vielä suurimpana vastuullisena siitäkin mitä eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomuksiin kirjoitetaan = informoidaan toiminnasta eduskunnalle ja kansalle.

Jonkan(kin) toimesta kansanedustajille ja Suomen kansalle annettu informaatio oli valheellista. Kun tämä kansalaisten virkuimpien toimesta havaittiin, käynnistyi eduskunnassa - perustuslakivaliokunta (pj. Paula Kokkonen) keskeisenä tapahtumapaikkana eoa:n toimintakertomuksen eduskuntakäsittelyn valmistelijana - kansalaisten toimesta (siis ei siis EK:n sisältä kansanedustajien toimesta) ihan oikeaksi OIKEUSTAISTELUKSI luonnehdittava toiminta. Siihen liittyi mm. perustuslakivaliokunnan jäsenille lähetetty sähköposti, mikä sekään ei antanut aihetta mihinkään - kun 'ukaasit'/toimintaohjeet oli jo poliitikolle (tieto/käskytys oli tavoittanut myös kansanedustajat ja erityisesti perustuslakivaliokunnan jäsenet) annettu.

Viesti eduskuntaan, erityisesti perustuslakivaliokunnalle ja sen jäsenille oli seuraavanlainen:
Arvoisa perustuslakivaliokunnan jäsen! Onko eduskunnan oikeusasiamies mielestänne täyttänyt velvollisuutensa, kun: Pankkiasiakas joutui itse teettämään pankin toiminnasta sitä tutkimusta, mikä viranomaisten - myös eduskunnan oikeusasiamiehen - olisi pitänyt tehdä? Valtion viranomaiset (oikeussuojakoneisto) kun jätti asian tutkimatta, eikä viranomaiset ole ryhtyneet vielä tutkimaan asiaa pankkiasiakkaan esittämän uuden aineistonkaan perusteella, ilmeisesti peläten, että se todistaisi heidän virkavirheensä, vaan ovat yrittäneet lakaista asiaa vain maton alle. Eduskunnan oikeusasiamiehenne ei - kolme (3) vuotta ja kaksi (2) kuukautta asiaa vanhennettuaan "vaietussa varastossaan", tekemättä/teetättämättä sinä aikana asialle mitään tutkimuksia ja hankkimatta edes asian ratkaisemiseen välttämättömiä asiakirjojakaan - nähnyt asiassa mitään huomautettavaa. "Vaiettu varasto" tuli paljastetuksi, kun ryhdyimme tutkimaan, onko eduskunnan oikeusasiamies hyllyttänyt toistenkin asioita samalla tavalla.

Vastaus, eli "vaiettu varasto" löytyi eduskunnan oikeusasiamiehen vuosittaisten toimintakertomusten loppuun sisältyvistä liitteistä – joita ei kukaan ilman erityistä aihetta lue. Sen sijaan yleensä luetaan – kuten kansanedustajatkin ovat lukeneet, kun eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaa on eduskunnassa vuosittain toimintakertomuksen perusteella käsitelty - toimintakertomusten alku ja siinä esitetyt eduskunnan oikeusasiamiehen omat (harhaanjohtavat) johtopäätökset toiminnastaan. Eikö tuollainen asioiden maton alle lakaiseminen ole jo eduskunnan oikeusasiamiehen viran väärinkäyttämistä? Onko mielestäsi oikein, että eduskunnan oikeusasiamies jättää vuosikertomuksessaan eduskunnalle ja perustuslakivaliokunnalle ilmoittamatta ns. "vaietun varasto", s.o. erittäin suuren määrän vanhaksi käyneitä hoitamattomia asioita, ja niistä piittaamatta laskee ilmoittaa toimintansa yleisarvioinnissa keskimääräiseksi juttujen käsittelyajakseen 9,6 kuukautta? Onko mielestäsi oikein, että eduskunnan oikeusasiamies loukkaa näin törkeästi kansalaisten yhdenvertaisuutta asioita käsitellessään käsittelyjärjestyksen yhteydessä.? Onko mielestäsi oikein, että eduskunnan oikeusasiamies vastaa asioiden käsittelyajoista hänelle tehtyyn kysymykseen valehtelemalla ? Oletko sitä mieltä, että "Lehtimajan suussa vääntyy rautakankikin" kuten eräs kanssakulkijamme on asian ilmaissut ? Onko eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaa on ryhdyttävä tutkimaan perusteellisesti? Oletko sitä mieltä, että on jo kutsuttava koolle valtakunnanoikeus tutkimaan eduskunnan oikeusasiamiehen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä?

Arvoisa perustuslakivaliokunnan jäsen! Onko eduskunnan oikeusasiamies mielestänne täyttänyt velvollisuutensa, kun: Pankkiasiakas joutui itse teettämään pankin toiminnasta sitä tutkimusta, mikä viranomaisten - myös eduskunnan oikeusasiamiehen - olisi pitänyt tehdä. Valtion viranomaiset (oikeussuojakoneisto) kun jätti asian tutkimatta, eikä viranomaiset ole ryhtyneet vielä tutkimaan asiaa pankkiasiakkaan esittämän uuden aineistonkaan perusteella, ilmeisesti peläten, että se todistaisi heidän virkavirheensä, vaan ovat yrittäneet lakaista asiaa vain maton alle. Eduskunnan oikeusasiamiehenne ei - kolme (3) vuotta ja kaksi (2) kuukautta asiaa vanhennettuaan "vaietussa varastossaan", tekemättä/teetättämättä sinä aikana asialle mitään tutkimuksia ja hankkimatta edes asian ratkaisemiseen välttämättömiä asiakirjojakaan - nähnyt asiassa mitään huomautettavaa.

Viestin vaikutuksista myöhemminkin .. ja siitä sekä muustakin kirjoitetaan vielä kirja ja ohjataan elokuvakin yms. …. Eli niin kuin silloinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainenkin on TV:ssä lausunut "ei saa jäädä tuleen makaamaan" .. tarkoittaa tämä myös sitä, ettei Riitta Uosukaisen tuleenkaan. Hänestäkin ja vastuustaan silloin on erittäin raskauttavaa dokumenttia esitettävissä.
_______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 03 03. 2008, 10:09
Edellistä viestiämme jatkaen toteamme, että silloisen Suomen kerkeimpiin tähtiin kuulunut Riitta Uosukainen on täysin vastuussa kaikesta siitä pahasta, mitä hänen 'hallituskautenaan' Suomessa sallittiin tapahtuvan… On tarve perustaa kansainvälinen tuomioistuin tutkimaan hänenkin. .. ym... toimintaansa = tekojaan ja laiminlyöntejään... Tutkimusaineistoomme sisältyy paljon todistusaineistoa silloisten vaikuttajapoliitikkojen toiminnasta/salailusta + pankkien ja niiden pankkikulttuurista vastuussa olleiden/olevien pankkijohtajien + suomalaisen viranomaisten toiminnasta (tuomioistuintoiminta + tutkintavelvollisten viranomaisten toiminta). Tässä vain johdantoa siihen, mitä kaikkea pinnalle nousee, kun alamme pumppaamaan.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 03 03 2008, 11:28
Jatkaen edellistä viestiämme totemme, että ei tietenkään vastuullisten piiri rajoitu vain Riitta Uosukaiseen, s.o. valtakuntamme virallisen hierarkian mukaan tasasavallan presidentistämme seuraava eli eduskunnan puhemies - missä asemassa siis Riitta Uosukainen oli, kun nyt vastuullisia osoitetaan - vaan tutkimusaineistoomme sisältyy valtava määrä tietoutta, jonka perusteella vastuu kaikesta suomalaisesta pahasta voidaan kanavoida sinne, minne se kuuluu. Valtaapitäville ja -pitäneille on siis totuuden aika koittamassa!
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 03 03 2008, 12:40
Viitaten edellisiin viesteihimme toeamme, että asiat pitää konkretisoida - tapahtumille pitää saada kasvot - ja oikein sopivat kasvot omistaa oikeuskanslerin virastossa ja eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa kritiikkilistaansa kartuttanut Jaakko Jonkka. Toimintamme tavoite on tehdä viimeinkin selväksi se, mitä Suomessa on tapahtunut 1990 luvun alusta alkaen ja erityisesti pankkikriisiin liittyen, mitä on salattu, ketä on tuettu, missä on yhdenvertaisuus, kuinka Suomen perustuslaki on toteutettu ja kuinka sitä vastaan valtamafia on vehkeillyt ... jne. Siis, kaikki joilla on jotain yhteiskuntavastuullisesta ajattelusta jotain jäljellä, nyt jo viimein on aika ryhdistäytyä! S.o. kirjoittakaa edes tälle palstalle.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 03 03 2008, 12:57
Laillisuusvalvontaongelmiin ja sen mukana koko suomalaisen yhteiskunnan mega-luokan ongelmiin liittyen toteamme melko vankkaan lääketieteelliseenkin tietouteen perustuen, että ennenaikaiseen 'sairastumiseen' ja virkansa jättämiseen korkeimman oikeuden presidentillä Leif Sevónilla ja myös oikeuskansleri Paavo Nikulalla on ollut se, etteivät he enää kestäneet niitä paineita, jotka heidän tietensäkin (tahallisesti) väärät päätöksensä/toimintansa on aiheuttanut. – Mutta kysyä pitää, onko koko kansan siitä kärsittävä ? Vastauksemme on, että EI: Väärinkäytöstensä paljastaminen antaisi suuren helpotuksen heille itselleen ja samalla koko suomalainen yhteiskunta tervehtyisi kun sen sairas tilanne tulisi näin diagnostisoiduksi ja tervehtyminen voisi alkaa.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 03 03 2008, 13:57
Sauli Niinistö on hirtettävä. Kun jo viimeinkin ryhdytään tutkimaan niitä hirveyksiä, joita Suomen valtion edustajien tieten/käskystä on Suomessa tapahtunut 1990-luvulta alkaen, on tutkimus kohdistettava erityisesti siihenkin, kuinka Sauli Niinistö on silloisena valtiovarainministerinä toiminut. - Suomen tuomioistuinlaitoksen arkistosta löytyy kirjelmä, jossa on kerrottu, että Sauli Niinistö on SSP/Arsenal - päätöksentekotilaisuudessa todennut, että pankkiasiakkaat/ SSP & Arsenalin vastapuolet eivät saa voittaa pankkia oikeusjutuissaan. Eli kyse on suomalaisen viranomaiskoneiston (Suomen valtion .. muista: valtion valta/kansalainen ja pankkiasiakas) arkistosta löytyvästä asiakirjasta - jonka johdosta ei kukaan koskaan ole 'evääkään' liikauttanut.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 04 03 2008, 8:08
"Oikeudelliset rakenteet taipuvat tai murtuvat vakavissa kriiseissä."
"Kriisien tutkimisella saadaan puntaroiduksi sitä, mikä merkitys oikeudellisilla instituutioilla on kriisien hallinnassa ja rauhoittamisessa."
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 04 03 2008, 8:12
Laillisuusvalvojilla - eduskunnan oikeusasiamiehellä ja oikeuskanslerilla, ja niissä tehtävissä vaikutusvaltaisesti toimineella Jaakko Jonkalla - on suuri vastuu siitä, miksi on jätetty tutkimatta / salattu, miten oikeudelliset rakenteet ovat taipuneet Suomen lähihistoriassa.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 05 03 2008, 16:00
Tilisanomat –lehden numerossa 1/2008 sivulla 11 on kirjoitus ”Korkeimman oikeuden purkukynnys on korkea”. Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori ja asianajaja. Korkeimman oikeuden käytäntö tuomion purkamista koskevissa asioissa onkin syytä ottaa kriittisen tutkimuksen kohteeksi. Olisi syytä suorittaa ns. tapaustutkimuksia (case –tutkimuksia), ja tuoda tapausesimerkkien avulla esille ja arvioitavaksi, kuinka lainmukaista/lainvastaista on korkeimman oikeuden toiminta on ollut. Hallussamme on aivan riittävästi tutkimusaineistoa, jonka perusteella on ”syytä epäillä” ….. Tässä vaiheessa en uskallakaan enempää kirjoittaa, koska … on niin paljon ja korkeinta oikeutta vastaan niin raskauttavaa esitettävänä, että …

Toivottavasti sekin päivä vielä koittaa, että asioista voi kirjoittaa ilman pilkkuviivoja. Yksi tapa tuoda näitä asioita esille olisi esim. tapaustutkimusten suorittaminen. Tällaiset tutkimukset olisivat niin tärkeitä ja valtion – uskottavuus tuomioistuinlaitokseen, tutkintavelvollisiin viranomaisiin, virkamiehiin, poliitikkoihin sekä Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestykseen – itsensä pitäisi tällaiset tutkimukset käynnistää. Mutta tutkimusten suorittaminen pitää olla kansalaisten kontrolloitavissa. – Tähänkin asiaan meillä olisi enemmänkin kerrottavaa, ja senkin aika vielä koittaa. Mutta tämän nettisivun teemaan liittyen: korkein oikeuskin on voinut tehdä mitä tahansa, kun laillisuusvalvonta ei ole toiminut, vaan se on totaalisesti pettänyt.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 06 03 2008, 7:22
Tuomion purkamisesta (ym. ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista) on säädetty lailla. Korkein oikeus on kuitenkin omaksunut käytännön, joka on monin esimerkkitapauksin (case –tutkimuksin) osoitettavissa lainvastaiseksi. Näin on voinut tapahtua, kun ei edes laillisuusvalvonta (eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri) Suomessa ole toiminut. Kun laista, oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksestä on enää vain kulissit jäljellä. Näin on vain piittaamattomalla ’käytännöllä’ voitu toteuttaa Suomessa salainen vallankumous niin, etteivät tyhmemmät ole sitä edes huomanneet.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 07 03 2008, 13:40
Oikein ja tavoitteidensa mukaisesti toimiva laillisuusvalvontakoneisto - s.o. Eduskunnan oikeusasiamies ja Oikeuskansleri - olisivat erittäin arvokkaita indikaattoreita/tiedonlähteitä, jotka yhteiskunnan 'hukkaputkina' toimiessaan erittäin hyvällä havaintopaikalla näkevät, mikä yhteiskunnassamme "mättää", ja näin syntyvän tietouden/tietokannan perusteella laillisuusvalvojat voisivat/niiden pitäisi raportoida epäkohdista yhteiskunnassamme. - Mutta niiden omaksuman 'hyvä veli'/'ei korppi korpin silmää noki' - käytäntönsä mukaisesti em. laillisuusvalvojat toimivat päivastoin tarkoituksensa vastaisesti: peittelevät virkakoneiston väärinkäytöksiä/tehottomuutta, kun pitäisi paljastaa ne. = Jos joku tyhmä kansalainen erehtyy tekemään kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille, niin niiltä viimeistään saa 'arvovaltaisen kannanoton', joka 'todistaa' oikeusturvaa hakeneen olleen aivan väärällä asialla. = Näin tehokas suojakoneisto siis on valtamafialla. Em. "laillisuusvalvojien" itsensä lainvastaisesti omaksumansa/kaappaamansa käytännön perusteella.

Tätä yhteiskunnanvastaista käytäntöä ei ole vielä riittävin joukkovoimin kyetty kumoamaan .. Mitään sallittua/järjestäytynyttä keinoa sen kumoamiseen ei ole olemassa, koska järjestäytyneen toiminnan järjestäminen edellyttää valtamafian lupaa, eikä pelkkä marssi Mannerheiminintiellä eduskuntatalon edessä vaikuta vielä mitään. Tarvitaan vaikuttavuutta!
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 07 03 2008, 13:51
Se, että laillisuusvalvojat - eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri - toimivat tarkoituksensa vastaisesti (kuten edellisessä viestissämme jo on todettu) on ymmärretty jopa eduskunnan kellarissakin( kabinetissa, joissa edustajamme ovat kansanedustajioa tavanneet). Ei ole tarvinnut kuin henkäistä siitä, että laillisuusvalvojat toimivat tarkoituksensa vastaisesti, niin jo on ottanut kansanedustaja asian omakseen ja ryhtynyt kertomaan juuri sitä, mitä edustajamme oli tarkoitus kertoa.- Mutta mitään ei ole tapahtunut(!) ko. kansanedustetuillekin: 'jollet ole asiasi takana, olet meitä vastaan'. Tee velvollisuutensi, kun olet sinne omasta halustasi pyrkinytkin. - Pankkien uhrit .. ja suuressa määrin myös tuomioistuinlaitoksen ja tutkintavelvollisten viranomaisten uhrit ja heitteillejätetyt kohdistavat vastuuarvostelunsa myös teihin.
_____________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 10 03 2008, 9:12
Meillä on jo erittäin syvällisesti argumentoitu tutkimus siitä, että ja kuinka korkeimman oikeuden omaksuma/'kaappaama' (ilman laillista oikeutta käyttöönottamansa) on virheellistä, selvästi lainvastaista. Tuo lainvastaisuus on palvellut erittäin hyvin suomalaista valtamafiaa.

Oikeuskansleri Jonkka on virka-asemissaan - nykyisessä ja entisissään - voinut tehokkaasti estää kaiken korkeimpaan oikeuteen kohdistuvat viranomaistutkimukset - kuten myös alempiin oikeusasteisiin ja tutkintavelvollisiin viranomaisiin kohdistettavaksi vaaditut viranomaistutkimukset. Niinpä 'valtamafia' on voinut toimia rauhassa Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen .. ja perustuslain .. vastaisesti. Jos Jonkan toiminta - menneisyydestään nykypäivään - saataisiin tutkimuksen kohteeksi, samalla tulisi tutkituksi ja tervehdytetyksi koko suomalainen yhteiskunta ... kumoamalla sen päälle kasvanut 'rikkaruoho'-' valtamafia', joka on ryöstänyt kasvualustaa terveeltä yhteiskuntaa hyödyttävältä 'hyötykasvustolta', s.o. Suomen perustuslakia ja suomalaista lainsäädäntöä kunnioittavalta ja noudattavalta kansalta.

Argumentit ja todisteet kaikelle tälle on jo olemassa. Ne vain pitäisi saada sellaiseen käyttöön, että niillä olisi vaikutusta. - Jonkan toiminnan tutkimisen kautta koko yhteiskuntamme tulee diagnostisoiduksi ja tervehtyminen voi alkaa.
______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 10 03 2008, 9:39
Aikaisemmassa viestissämme oli kerrottu, että Tilisanomat –lehden numerossa 1/2008 sivulla 11 on kirjoitus ”Korkeimman oikeuden purkukynnys on korkea”. Kirjoittaja on paitsi oikeustieteen tohtori myös asianajaja, ja viimeksi mainittu rooli on liikaakin vaikuttanut kirjoituksen sisältöön: vaikka kirjoituksen otsikossa on ehkä haluttu tuoda jotain esille, on kirjoitus pelkän toteamuksen asteelle jääneenä - siis ilman kritiikkiä - selvästi asianajajan ajatusmaailmaa heijastava: asianajotoiminta on rahallisen tuloksen tavoittelemiseen pyrkivää elinkeinotoimintaa, eikä tuon tavoitteen etujen mukaista ole esittää kritiikkiä valtaapitäviä kohtaan. Tällainen toiminta-ajatus on selvästi nähtävissä ko. kirjoituksessa, ja siitä johtuen on kirjoittajan johtopäätös valtaapitäviä ja korkeinta oikeutta mielistelevä. Eli kirjoitus on laadittu asianajajan = rahalliseen tulokseen tavoittelevan asianajajan roolissa, eikä tutkija (oikeustieteilijän roolissa). - Yleensäkin on syytä tietää ja tiedostaa, että asianajaja on .... eikä siis siinä roolissaan ole lähtökohtaisestikaan uskottava yhteiskunnallisessa keskustelussa. Siis:
_______________________________________________________

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti 10 03 2008, 9:50
Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja .. ml. sen virheellisyyden tutkimiseen .. eivät (lähtökohtaisesti) sovellu henkilöt, joilla on 'oma lehmä ojassa' = eivät siis edes:
1) kansanedustajat (tavoittelevat yleistä hyväksyntää, ja 'oikeustaistelijaksi' leimautuminen ei edistä omaa uraa),
2) asianajajat, jotka tekevät työtään taloudellista tulosta tavoittelevina elinkeinonharjoittajina. Eikä ... lista olisi melko pitkä, eikä siihen kannata nyt .... Siis lähtökohtaisesti totuudenmukaisin tietolähde on esim. arsenal- tai muu pankkiuhri, jolla on todellista case-tason kokemusta, eikä tarvitse mielistellä ketään.

Pankkikriisin syyt ja syylliset selvillä

2008-11-24T07:34:00.001+02:00

Taisto Kangas on katsellut pankkikriisiä sisältäpäin ja väitellyt asiasta tohtoriksi Helsingin Yliopistossa. Väitöskirjan nimi on ”Suomen pankkikriisin alueellinen ulottuvuus”. Väitöskirja todistaa, että Suomen Pankki oli syyllinen taloudelliseen lamaan.

Taisto Kangas katsoo tutkimustyön vahvistaneen hänen oman käsityksensä pankkikriisistä oikeaksi. Kun Suomen Pankki löysäsi sääntelyä rahamarkkinoista, niin kriisin puitteet rakennettiin pankkien pääkonttoreissa Helsingissä, mutta sen toteuttajiksi tarvittiin myös maakunnan pankkeja ja pankinjohtajia. Oulun Aluesäästöpankissa Taisto Kangas oli yksi niistä maakuntien pankinjohtajista, jotka lähtivät pääkonttoreiden ohjeiden mukaisesti uuteen pankkitoimintaan eli aktiivisesti kauppaamaan luottoja asiakkaille. Koko siihen astisen uransa he olivat tottuneet tarkoin valikoimaan luottoasiakkaansa.

Oulun Aluesäästöpankki aloitti markkinarahan kauppaamisen asiakkailleen näyttävällä Ahaa-rahaa-mainoskampanjalla lokakuussa 1985.
Vuonna 1994 Oulun Aluesäästöpankin hallituksen 12 entistä jäsentä ja pankin kahdeksan entistä johtajaa istuivat miettimässä miten he puolustautuvat Oulun käräjäoikeudessa heitä vastaan nostettuun vahingonkorvauskanteeseen holtittomasta luotonannosta.
Taisto Kankaan väitöskirja tarkistettiin Helsingin kauppakorkeakoulun Nokia-salissa marraskuun 10. päivänä 2006 klo 12.
Väitöskirja osoittaa kiistattomasti sen miten pankkikriisi syntyi ja miksi pankkikriisi syntyi.

Laman ja Rahan pelurit

Pankkikriisiä on tutkinut myös työryhmä vapaaehtoisin voimin. Tutkija Kalevi Kannus on julkaissut kirjan Laman ja Rahan pelurit. Tämä kirja tuo selkeästi esille pankkikriisin syntyvaiheista julmaan päätökseen saakka. Pankkien kriisi käynnistyi jo 1980-luvulla. Kiinteistöjen arvot nousivat pilviin ja pankit tyrkyttivät rahaa mm. vakuuksilla, jotka pankit tiesivät luottoja myöntäessään aliarvoisiksi.

Pankkikriisin hoidon suunnittelu ja ohjaus tapahtui Suomen Pankissa, muun muassa etupiirijako, jolla määrättiin tapettavat ja pelastettavat yritykset. Kun pankkikriisi oli sylissä, aluepankeilla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa pankkituki- ja roskapankkiohjauksiin. Eduskunta toimi ikään kuin mistään mitään tietämättä.

Panttioikeudenkäyttö oli poikkeuksellista. Omaisuudenhoidossa on paljon paljastamatta hämäriä sulle-mulle kauppoja. Tutkija Kalevi Kannus on ansiokkaasti selvittänyt muun muassa ns. Koiviston konklaavia sekä Aktiv Hansa-kauppaa. Myös salaiseksi julistettu Säästöpankkisopimus näyttää selvän kuvan pankkien toimista yritysten tuhoamisessa. Kera Oy:n sisältä annetut tiedot kertovat siitä, että poliisit on lahjottu, jotta asioita ei tutkita. Lahjonta on tapahtunut saadun tiedon mukaan Lapin kiinteistökaupoilla.

On syytä epäillä, että on poliittisesti sovittu, että pankkikriisin rikoksia ei selvitetä. Minulla on riittävästi konkreettisista näyttöä siitä, ettei rikoksia selvitetä, eikä todellisia syyllisiä aseteta vastuuseen.

Down from the heavens up from the ashes

Suomen Akatemia teki tutkimuksen Suomen pankkikriisistä. Keskeiset teoksen tekijät olivat Jorma Kalela, Jaakko Kiander, Ullamaija Kivikuru, Heikki A. Loikknen ja Jussi Simpura. Tästä tutkimuksesta on tehty kirja yllämainitulla nimellä kirja ISBN 951-561-381-7 ISSN 0788-4990. Sen on painattanut Valtion taloudellinen tutkimuskeskus vuonna 2001 Saarijärvellä Gummerus Oy:n kirjapainossa. Tutkimuksen kustannusarvio oli 25 miljoonaa Suomen markkaa eli 4,2 miljoonaa euroa. Kirjan paksuus on 548 sivua. Kirjan suomennos on jostain syystä vain noin sata sivua.
Tutkimuksen tulos on selkeä. Lama johtui Suomen poliittisten ja talouden päättäjien virhearviosta. Käytännössä tämä tarkoittaa vakaan markan politiikkaa.

Olet Maamme Armahin Suomenmaa

Kirjoitin kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa vuonna 2002. Kirja on postitettu jokaiseen Oulun läänin kirjastoon. Kirjasta on haluttu vaieta. Olen kirjassani tuonut selkeästi esille vakaan markan politiikan, Suomen Pankin roolin, kasinotalouden, kulutusjuhlat, syvän laman ja kriisin ajan sekä pankkien toiminnan. Kirjassa on kerrottu yksityiskohtaisesti esimerkkitapaus PR-taloista ja sen markkinoilta poistaminen.

Kirjan kirjoittamisen jälkeen on ilmennyt paljon uusia todistusaineistoja, mitkä on julkisesti nähtävillä muun muassa Kalajoen kaupunginvaltuustolle tekemässäni 1879 sivua paksussa julkisessa aineistossa. Siinä on kerrottu tarkasti pankkikriisin syyt, toteutus ja syylliset. Nyt voidaan kiistattomasti todistaa pankkikriisin syyt ja syylliset. Valitettavasti Suomessa on oikeutta vielä niin vähän, että sitä ei riitä kaikille. Suomessa on mahdotonta saada oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Pankkikriisin todelliset syylliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla. Suomessa pankkikriisi aiheutti yli 500 000 ihmisen työttömyyden yli 280 000 ylivelkaantui, noin 60 000 elinkelpoista yritystä tuhottiin ja Stakesin tilaston mukaan 14500 ihmistä teki itsemurhan.

PR-talojen konkurssivyyhdessä yksi keskeinen syyllinen eli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen teki oman ratkaisunsa. Hän kehotti minua lopettamaan asioiden penkomisen ja vaati 10 000 markan korvausta siitä, ettei hän hae minua henkilökohtaiseen konkurssiin. Minä en suostunut Hannu Maskosen ehdotukseen. Maskonen haki minut henkilökohtaiseen konkurssiin ja päätti päivänsä putoamalla parvekkeelta ulkomailla. Maskosen henkinen kantti ei kestänyt kovia paineita.

Totuuden aika

Nyt on aika pankkikriisin uhrien nousta vaatimaan syyllisiä vastuuseen sekä aiheutettuja vahinkoja korvattavaksi Suomen valtion toimesta. On täysin selvää, että suuret puolueet ovat tietoisesti suojelleet pankkikriisin rikollisia. Erittäin erikoinen on tasavallan presidentti Tarja Halosen toiminta, koska hän on presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä julistanut asiakirjat salaisiksi. On syytä epäillä, että tasavallan presidentti Mauno Koivisto on käyttänyt virka-asemaansa väärin ja on syytä epäillä todella vakavia asioita Mauno Koiviston suhteen. Kun tasavallan presidentti Tarja Halonen julistaa tällaiset asiat salaisiksi, niin rikoslain mukaan häntä itseäänkin on syytä epäillä erittäin vakavista asioista. Mielestäni nyt on aika selvittää pankkikriisi perin juurin. On selvitettävä tarkasti, mikä on johtavien puolueiden rooli asioiden salailussa ja peittelyssä

_____________

Taisto Kangas
Taisto Kangas toimi Oulun Säästöpankin konttorinesimiehenä vuosina 1964-1970. Saman pankin tiedotus- ja markkinointipäällikkönä hän toimi vuosina 1970-1974 ja Oulun Aluesäästöpankin tiedotus- ja markkinointipäällikkön tehtävissä vuosina1974-1981. Sitten ura jatkui Oulun Aluesäästöpankin pankinjohtajana 1981-1992, Suomen Säästöpankissa 1992-1993 konttoriryhmän johtajana, Suomen Yhdyspankin Kempeleen konttorin kakkosjohtajana 1995-1998. Merita-Nordbankenin Oulu-Höyhtyän konttorinjohtajana hän toimi vuosina 1997-1998.

Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

2008-11-24T07:19:00.001+02:00

Seppo Konttisen kirja Salattu pankkituki ja sitä seuranneet ohjelmat Ajankohtainen kakkonen 13.2.2008 ja A-Zoom 15.2.2008 nostivat uudelleen esille niin sanotun Aktiv-Hansakaupan.

Ajankohtainen kakkonen kertoi 13.2.2008, että 1990-luvun laman aikana Suomessa velkaantui yli 120 000 ihmistä, joista kolmasosa oli yrittäjiä. Lopputuloksena oli henkilökohtaisia katastrofeja: ulosottoja, avioeroja, alkoholismia, jopa itsemurhia. Suurin osa ylivelkaantuneista on kuitenkin sinnitellyt velkataakkansa alla. Tänä vuonna asioiden piti muuttua. Vuodenvaihteessa astui voimaan säädös velkojen lopullisesta vanhenemisesta, jonka piti armahtaa lamavelalliset.

Mutta ihan niin ei taida käydä. Velkaneuvojien arvion mukaan mukaan laman vuoksi velkaantuneista vapautuu maaliskuussa korkeintaan joka kymmenes. Muilla pankkikriisin maksutalkoot jatkuvat vielä vuosia.

A-Zoom jatkoi perjantaina 15.2.2008 keskustelua: Pankkivangit. Joko lamavelallisten pankkivankeus vihdoin päättyy? Reportaasi jättivelkojen painamista kansalaisista ja päättäjistä, jotka katosivat.
Studiovieraana oli salaisesta pankkituesta pamfletin kirjoittanut taloustoimittaja Seppo Konttinen.

Mikä on Aktiv Hansa-kauppa?

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?

Torkeä petos?

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.

Oikeusministeri Tuija Braxin lausuma rakennuslehdelle

Ulosottolain 3:6 §:n muutoksen esteenä on Arsenal velkojen (Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittaman) myyntisopimuksen ehto, joka estää myyjää (valtiota) muuttamaan lakeja ostajan ostettujen saamisten arvoa heikentävästi. Tämä lainmuutosehto koskee muun muassa ulosottolakia.Mikäli lakia muutetaan joutuu myyjä korvaamaan ostajalle kaupan kohteen käyvän arvon. Tämä info oli jo vuosia sitten eduskunnan käytäväkeskusteluissa, kun ensimmäisen kerran mainittua pykälää pyydettiin muuttamaan.

Perustuslain vastainen sopimus

Kauppaehtoihin sisältyvän sitoumuksen pidättäytymistä lainmuutoksilta on pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös valtiosääntöoikeuden kannalta. Kauppasopimus on Suomen perustuslain vastainen. Suomen perustulain 29 §:n mukaan kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Menettely, jolle ministeri koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäviksi.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat perineet saatavia noin 57 000 velalliselta. Perinnässä on myös sellaisia velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille. Toinen hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns. nollaohjelmia, eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia. Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.

Näin Suvi-Anne Siimes vastasi

Suvi-Anne Siimeksen vastaus turkulaisen Kalevi Kannuksen kyselyyn:

"Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Poliittinen salaisuus

Kysyin (siis minä Erkki Aho) kansanedustaja Toimi Kankaaniemeltä, miksi Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu, vaikka on syytä epäillä kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ”Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan”. Onkohan tässä kysymys ns. ”hyvä-veli -järjestelmästä”, johon on päässyt osalliseksi yksi ”sisarkin” eli Suvi Anne Siimes?

Kaikki kansanedustajat ovat tietoisia siitä, että Suvi-Anne Siimeksen Aktiv Hansa-kauppa on rikollisesti tehty. Poliittiseen salaisuuteen kuuluu myös niin sanottu Koiviston konklaavi, jossa päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Kaikki kansanedustajat tietävät salaisen SSP-sopimuksen, jonka mukaan pankeille annettiin vapaus poistaa markkinoilta yrityksiä (noin 60 000) ja laittaa saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Suomalaisilta on oikeudensaanti estetty myös sillä, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi on nimitetty valtakunnansyyttäjävirastosta väärillä tiedoilla Päivi Hirvelä. Näin suomalaiset eivät voi saada oikeutta EIT:ssäkään.
Oman rikollisen toimintansa suojelemiksi päättäjät perustivat niin sanotut maakuntajoukot.

Useita rikostutkintapyyntöjä

Minun oikeustajuni mukaan Aktiv Hansa kauppa on tutkittava ja on selvitettävä sisältyykö siihen rikollista toimintaa. Olen toimittanut aineistot alkuvuodesta 2004 valtakunnansyyttäjävirastoon tutkija Pauli Mattilalle ja tutkinnanjohtaja Simo Kolehmaiselle sekä Keskusrikospoliisiin talousrikosyksikön päällikölle Tapio Kalliokoskelle. Tein tämän kaiken siksi, että minuun on otettu yhteyttä erittäin paljon ylivelkaantuneiden kohtuuttoman aseman parantamiseksi.

On täysin perusteltua vaatia, että valtio purkaa Aktiv Hansa-kaupan sekä vapauttaa ylivelkaantuneet kohtuuttomasta oikeustoimilain ja perustuslain vastaisesta asemastaan kokonaan. Silloin noin 76 000 ylivelkaantuneen asemaa helpotetaan ratkaisevasti. Yhteiskunnan kannalta meillä on varaa sijoittaa tähän 600 miljoonaa markkaa ja saada sitä kautta onnellisempi loppuelämä mahdollisille rikosten uhreille. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Pankkikriisin peitellyt paperit

2008-11-24T07:08:00.002+02:00

Antti-Pekka Pietilä on kirjoittanut kirjan Pankkikriisin peitellyt paperit.
Kirjan mukaan kansantaloustieteilijät Seppo Honkapohja ja Erkki Koskela ovat painokkaasti sitä mieltä, että huonon talous- ja rahapolitiikan seurauksena suomalaisen menestyksen kupla paisui kuin ilmapallo. Kun se lopulta puhkesi, markka devalvoitiin, valuutta pakeni maasta, valuuttaluottojen ottajat kaatuivat konkurssiin ja kansalaiset ajautuivat jättimäiseen työttömyyteen. Huonosta talouspolitiikasta kehittyi ensin valuuttakriisi ja sen jälkeen pankkikriisi.

Iiro Viinanen oli yksi päätoimijoista

"Hätä ei lukenut lakia, eikä kuolemanpelossa kaihdettu keinoja", sanoo Iiro Viinanen, joka oli valtionvarainministerinä suuren laman ja pankkikriisin aikana 1990-luvun alussa. Hän oli purkamassa pommia, joka oli viritetty vuosina 1986-1991 eli ennen hänen ministerikauttaan. Valuuttaluottojen vyöry kulki läpi kansantalouden ja yrityskentän. Halvaksi rahaksi luullut valuuttaluotot muuttuivat vääräksi rahaksi, kun markan arvo romahti ja velkapommi räjähti. Valuuttaveloista kehkeytyi Suomen taloushistorian suurin yksittäinen katastrofi, josta kehkeytyi pankkikriisi.

Pankkikriisin sumeisiin kohtiin kuuluu valuuttavelallisten taloudellinen ja oikeudellinen kohtalo. Sitä ei ole juurikaan selvitetty, koska devalvaatioista hyötyjien määrä on ollut lukumääräisesti paljon suurempi kuin tappioista kärsineiden määrä. Vähemmistöön jäävän kansanosan asema on aina kurja. Syrjäytyneet elävät hyvinvoinnin ja hyväksynnän marginaalissa. He ovat eläneet velkahelvetissä.

Valtionvarainministeriön, valtion vakuusrahaston ja Suomen Pankin virkamiehet sekä Esko Ahon hallituksen ministerit myöntävät yksityisissä keskusteluissa, ettei pankkien pelastaminen ja valuuttavelallisten kohtelu mennyt lain mukaisesti.

Björn Wahlroos pääkonna?

SYP kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.

Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.

Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän. Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri Björn Wahlroos perusteli arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom, SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa Vainio ja KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen. Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.

Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen kuin Wahlroosin analyysi.

Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli kirjan mukaan Wahlroos.

SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.

SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Kymmenen miljardia tukea vahingossa

A-P Pietilän kirja antaa raadollisen kuvan siitä, miten poliitikot, pankkivalvojat ja oikeuslaitoskin olivat pankkien juoksutettavissa pankkikriisin aikaan. Uskomaton esimerkki tästä on pankkien saama anteeksianto maksamattomista veroista. Verottajan mukaan pankit olivat jättäneet maksamatta leimaverot liikkeelle laskemistaan sijoitustodistuksista.

Tuolloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen sai 4.2.1993 Verohallituksen laskelmat, että kymmeneltä vuodelta maksamatta jääneiden leimaverojen yhteissumma oli jopa 10 miljardia markkaa eli yli 1,5 miljardia euroa.

Viinanen ymmärsi, että pelkästään tieto tuosta voisi kaataa suurissa vaikeuksissa olevia pankkeja ja aiheuttaa hätätilan. Yksikään pankki ei olisi pystynyt maksamaan laiminlyöntejään.

Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänen päättivät, että leimaverot on pakko antaa anteeksi.

Anteeksiannosta laadittiin pikaisesti lakiesitys, joka eteni keväällä eduskuntaan. Pietilän mukaan kansanedustajat olivat tietämättömiä (kuten tänäänkin asioista) ongelman laajuudesta. On todennäköistä, että kansanedustajat eivät ymmärtäneet mitä päättivät. Hallituksen lakiesityksessä todettiin, että lainmuutoksella ei ollut taloudellisia vaikutuksia.

Eduskunta hyväksyi lain juhannuksen alla kansanedustajien loman edellä ilman sen suurempaa huomiota.

Presidentti Koivisto käskytti tuomareita ja painosti oikeuslaitosta

Miksi tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta. Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä muutoksia vuoden 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjen ratkaisujen sisältöjä ja perusteluja.

Valuuttavelallisten näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostuu kevät 1992, jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon. Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.

Presidentinlinnaan kokoontui 6. toukokuuta tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia sekä presidentin kanslian henkilökuntaa. Mukana oli myös korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano: presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Per Lindholm ja Mikko Tulokas, joka oli juuri nimitetty korkeimman oikeuden jäseneksi.

Paikalle saapui myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallitusneuvos Pekka Hallberg, josta myöhemmin tuli KHO:n presidentti. Lisäksi mukana oli viisi muuta alempien oikeusistuinten jäsentä: Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala, Oulun lääninoikeuden ylituomari Olli Karikoski, Kuopion raastuvanoikeuden pormestari Juha Kettunen ja Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari Markku Arponen. Kaikkiaan osanottajia oli kolmisenkymmentä.

Tilaisuudessa käsiteltiin tuomioistuinten yhteiskunnallista vallankäyttöä ja riippumattomuutta sekä arvioitiin tuomioistuinten toimintaa yleensä. Työjärjestyksestä huolimatta tilaisuuteen ei ollut kutsuttu oikeusministeriön edustajia, hallituksen ministereitä tai muitakaan poliitikkoja.

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Heikki Ylikangas oli yksi osanottajista. Hän on selostanut tilaisuuden tarkoitusta ja luonnetta seuraavasti: "Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa." Tällä Ylikangas viittaa Koiviston aikaisemmin esittämään näkemykseen, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoja. KKO oli tehnyt vain kuukautta ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta päätöksen, joka tuki lainanottajien oikeuksia.

Koiviston puhuttelu muutti tuomioiden linjaa

Koivisto oli Pietilän mukaan hyvin vihainen tuomareille, jotka olivat ottaneet päätöksissään kuluttaja-asiamiehen roolin. Koiviston mukaan tuomioistuinten olisi pitänyt huomioida lain lisäksi pankkien taloudellinen asema ja kansantaloudelliset näkökulmat.

Olavi Heinonen oli kirjan mukaan äärimmäisen kiusaantunut keskustelusta. Pietilän mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduuksia ja velallisten vahingoksi yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Koiviston keskustelut on tallennettu Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa 2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Myöhemmin Koivisto on kirjan mukaan muistuttanut, että oikeuslaitoksen pitää ottaa kantaa heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Koiviston ajatuksissa tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon, että pankkikriisin aikaan pankeista oli tullut heikompi osapuoli.

Oikeuslaitos päätti pankin tarpeen mukaan

Oikeuslaitoksen juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa noista luotoista oli vekseleitä. Korkein oikeus oli jo kuitenkin vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin papereihin.

Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli, että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa. Kun devalvaatio räjäytti asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu markkasumma.

Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein oikeus ei antanut pankille valituslupaa. Tuosta päätöksestä välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli, vaan normaali luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.

Kun verottaja puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, pankki onnistui todistamaan oikeudessa, että kyseessä on vekseli. Näin siis SYP onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja Korkeimmalle oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä oli pankille edullisinta.

Valuuttavelalliset elävänä hirressä rikosten uhreina

Valuuttavelallisten kohtaloksi koitui Suomen markan devalvaatio, jota ei koskaan pitänyt tulla. Suomen Pankki ja pääministeri Esko Ahon hallitus vakuuttivat yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa, että vahvan ja vakaan markan politiikka on kansantalouden ja hyvinvoinnin ankkuri.

Pohja kuitenkin petti, ankkuri irtosi, markka devalvoitiin ja päästettiin kellumaan. Tapahtumien virta alkoi viedä valuuttavelallisia. Tulvan paisuessa mukaan tempaantui satojatuhansia suomalaisia, joiden velat kasvoivat ylivoimaisen suuriksi. Lopulta pankki pani heidän omaisuutensa pakkomyyntiin. Vuonna 1994 ulosotossa oli yli 500 000 suomalaista, kun "normaalina" voidaan pitää vuoden 2006 tasoa, noin 200 000.

Valuuttaluottojen perintä on ollut poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen yhteydessä on myös koeteltu Suomen kansainvälisten valtiosopimusten pitävyyttä. Tuomioistuinten tuomarit eivät ole tutkineet tai ymmärtäneet, minkälaisista asiakirjoista korivaluuttavekseleissä oli kyse. Valtionvarainministeriö ja pankkitarkistajat ovat edesauttaneet epäselvyyksien luomisessa. Tarkoitus ja tavoite ovat ohittaneet Suomen lain. Kun otetaan huomioon pankkien, pankkiviranomaisten ja poliittisen vallan yhteistyö lainsäädäntötyössä, niin tästä paljastuu suuren luokan operaatio. Valuuttavelkojen jälkien seuraaminen vie lukijan Suomen taloushistorian synkimpään ajanjaksoon, suureen lamaan ja pankkikriisiin, jonka selvittelyyn osallistuivat maamme silloiset huippupolitiikot. Heidän tekonsa ja kommenttinsa vaikuttivat valuuttavelallisten järkyttävään kohtaloon.

1980-luvun talouspoliittisen kokeilun, vakaan markan ylläpidon kustannukset toteutuivat satojen miljoonien markkojen tappiopottina. Se kaatui lyhentämättömänä ensin valuuttavelallisten ja sen jälkeen veronmaksajien syliin. Ihmettelyn määrä lisääntyi, kun 1990-luvun puolivälissä käynnistettiin useita lainsäädäntöhankkeita, joilla tehtiin hyväksyttäviksi pankkikriisin aikana kiireessä tehdyt ja toteutusaikanaan lainvastaiset ratkaisut.

Lähde mm.
A.-P. Pietilä: Pankkikriisin peitellyt paperit, ISBN 978-951-884-443-6, julkaistu 22.5.2008

Koiviston konklaavi – salatut sopimukset

2008-11-24T06:54:00.001+02:00

Vakaan markan politiikka johti Suomen taloudelliseen katastrofiin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 6.5.1992 oikeusjärjestelmän edustajia presidentinlinnaan kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niistä johtuvissa rikosasioissa. Kokouksessa puhetta johti silloinen Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen.

Pyysin tasavallan presidentti Tarja Haloselta tuon kokouksen pöytäkirjoja todistusaineistoksi oikeuskäsittelyyn. Vetosin EY:n tuomioistuimen päätökseen niin sanotussa Fortum asiassa 15.7.2003. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen julisti asiakirjat salaisiksi minulle 24.10.2005 lähettämässään kirjeessä. Perusteluna oli presidentti Mauno Koiviston pyyntö.

Säästöpankkisopimus

Pankkikriisin varjossa Suomessa suoritettiin vallankaappaus, jossa pankeille annettiin valtuudet jakaa kansalaisten varallisuus haluamallaan tavalla. Poliittisen siunauksen ohjeistus sai Esko Ahon hallituksen ministerivaliokunnalta, johon kuului pääministerin lisäksi valtionvarainministeri Iiro Viinanen, ministerit Mauri Pekkarinen Keskusta, Jan-Erik Enestam Ruotsalainen kansanpuolue ja Toimi Kankaanniemi Kristilliset. Menettelyn osana solmittiin 14.10.1993 SSP:n pilkkomissopimus, mikä valtion puolesta allekirjoitettiin 22.10.1993. Sopimukseen sisältyi nimetyillä aloilla toimivien yritysten vapaa realisointioikeus. Tuomioistuinten tehtäväksi jäi tuomita pankkien vaatimusten mukaan. Laillisuusvalvojat ja valtakunnansyyttäjä varmistivat lainrikkojen syytesuojan. Säästöpankkisopimus julistettiin salaiseksi. Käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä n:o 2 vuonna 2002, että tuomarikunta on organisoitu poliittisten valtaelinten alaisuuteen.

Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa

KEP:n Säästöpankin johtaja Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002 väliotsikossa mainitut sanat. Korpela jatkaa, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaiden kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja Antti Ojala sanoi näin ” Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat olivat pankille riski, mutta tässä poistui kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Jälkien peittely

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta.
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.

Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja Veikko Korpela on antamassaan haastattelussa myöntänyt pankkien perineen velkoja kahteen kertaan. Samaan perintäongelmaan on kiinnitetty huomiota myös Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuodelta 2000 ja oikeusturva-asian neuvottelukunnan kertomuksessa vuosilta 2000-2001. Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä Iltalehden haastattelussa 15.8.2005. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myöntää, että pankit toimivat rikollisesti. Pankit saattoivat vapaasti lähes ilman kontrollia laittaa ongelma-asiakkaidensa luottoja tuohon roskapankin (Arsenalin) piikkiin ja saada valtiolta täysimääräisen korvauksen noista ongelmaluotoista, jotka se laittoi tuohon roskapankin piikkiin. Lisäksi pankki tuhosi näiden ongelmaluottoja ottaneiden yrittäjien yritykset ja omaisuuden sekä takaajien omaisuuden. Roskapankin piikki oli auki ja rahalla ei ollut mitään takarajaa, sanoo kansanedustaja Kankaanniemi. Nyt on päästy lamasta ulos, pankit ovat rikkaita, mutta laman todelliset uhrit ovat hoitamatta, jatkaa Kankaanniemi. Se on Lipposen kahden hallituksen häpeä.

Johtopäätökset

Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.

Pankin toiminta ja pankkipelin pelurit

2008-11-24T06:29:00.002+02:00

Pankki ei ole pitkämielinen,
se ei ole lempeä,
se vaatii,
se uhkaa,
se määräilee,
se käyttäytyy sopimattomasti,
se etsii omaansa,
se lonkeroituu,
se muistaa kärsimänsä pahan,
se iloitsee vääryydestä,
mutta yhdessä totuuden kanssa jos totuus on valehtelijoiden puolella, kaikki se pettää,
kaikki se ottaa,
kaikki se sanelee,
kaikki se vie.

Ennen pankki oli pankkikirja, velkaa ja vekseleitä. Nyt rahasta on tullut näkymätöntä tukkurahaa. Pankissa pienen ihmisen rahat ovat kuin herran kukkarossa.

Aikoinaan pankki vältti riskejä. Mutta1990-luvun alussa pankki otti riskejä. Arvopaperistetuilla markkinoilla romahduksen merkit eivät näkyneet pankkien taseissa.

Ennen pankki oli kaikille sama, paitsi tietysti rikkaille. Nyt se myy yleisten ja yhtäläisten tuotteiden sijasta räätälityötä ja mittatilausrahaa etupäässä rikkaille.

Ennen pankki oli rahan pesäpaikka. Nyt se on likaisen rahan pesupaikka.

Pankki on peto, joka saalistaa pankkipalvelumaksuja, lainanavausmaksuja, toimitusmaksuja, postitusmaksuja, provisioita, premioita ja niin edelleen. Kun pankki saalistaa, kylläinen peto saalistaa.

Pankit käyttivät edustuskuluihinsa yli 100 miljoonaa markkaa vuodessa. Se on mannaa, marmeladia ja hunajaa, kun päätöksentekijöitä syötetään, juotetaan ja matkustetaan. Se on eturuokaa ostereille ja lohelle.

Pankin pelko on nöyryyden, yhdenmukaistumisen ja samaistumisen alku. Pankinjohtajat, jotka korottelevat lainanottajien korkoja yksipuolisin saneluratkaisuin, ovat ottaneet korot mukaansa taivaisiin.

Pankki on käytetyn rahan osto- ja myyntiliike, jossa kauppiaan voitto ei ole korkomarginaali, vaan myös palvelumaksu.

Pankki määräilee, sanelee, kieroilee eikä anna hyvällä vaan pahalla korolla. Pankki on herrojen huone, kapitalismini pääesikunta ja ideologinen armeija, porvariston riittien ja rukousten temppeli.

Pankeissa uhrataan ihmisiä.

Näin kirjoitti nykyinen europarlamentaarikko Esko Seppänen 1990-luvun alussa. Pankeille siis annettiin suosituimmuusasema oikeuskäsittelyssä Se tarkoitti sitä, että pankki voittaa oikeudessa. Rikollisille annettiin syytesuoja joten tavallinen rehellinen kansalainen hävisi lähes poikkeuksetta käymänsä oikeustaistelut pankkeja ja Arsenalia vastaan. Asia voidaan todistaa myös Korkeimman Oikeuden päätöksillä.

Pankkipelin peluritPankkipelin pelureiden takia Suomen kansa joutui kärsimään valtavat taloudelliset tappiot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset. Antti-Pekka Pietilä on kirjassaan Pankkikirja nimennyt pankkipelin pelurit, joita olen täydentänyt tietyiltä osin.

Tässä he ovat:

- Yrjö-Olavi Aav (s.1946) oli STS-Pankin toimitusjohtaja Ulf Sundqvistin toimiessa pääjohtajana. STS-Pankin ja KOP:n fuusion jälkeen hän siirtyi KOP:n järjestöpankin johtajaksi pitämään huolta ay-liikkeen rahojen säilyvyydestä KOP:n tileillä.

- Esko Aho (s.1954) valtiotieteen maisteri (kesk.) oli pääministerinä ja Suomen Keskustan puheenjohtajana syvimmän pankkikriisin vuosina 1991-95.

- Ele Alenius (s.1925) valtiotieteen tohtori (SKDL) toimi pääministeri Mauno Koiviston (sd) hallituksen valtionvarainministerinä vuonna 1969, jolloin paikallispankkien riskejä vähättelevät pankkilait säädettiin.

- Matti Ali-Melkkilä (1931-1989) varatuomari, toimi SKOP:n toimitusjohtajana ja pääjohtajana vuosina 1983-89. Hän ideoi ja johti HOP:n kaappausta vuonna 1985 ja hänen johdollaan pankki investoi ja luototti miljardeilla markoilla mm. Tampellaa. Hän johti pankin aggressiivista laajentumista aina itsemurhaansa saakka joulukuussa 1989.

- Jorma Aranko (s.1931) ekonomi, toimi Suomen Pankin johtajana vuosina 1968-76, OKO:n johtokunnan jäsenenä 1977-78 ja Postipankin Lontoon tytärpankin toimitusjohtajana vuosina 1979-88. Hänet valittiin pankkitarkastusviraston ylijohtajaksi, kun rahamarkkinoiden vapautumisen ongelmat alkoivat ilmetä ja SKOP:n kriisi nousi pintaan vuonna 1988. Viraston nimi muutettiin rahoitustarkastukseksi. Hän on johtanut pankkeja valvovaa virastoa koko pankkikriisin ajan ja ollut vastuussa yhdessä valtion vakuusrahaston kanssa pankkituen jaosta ja pankkien pelastussuunnitelmien käsittelystä.

- Ulf Burmeister (s.1944) todettiin vastuulliseksi Postipankin rahamarkkinatappioista keväällä 1994 ja vuosina 1992-94 New Yorkin-konttorissa käytetyistä kielletyistä johdannaisinstrumenteista. Hänet erotettiin keväällä 1995.

- Kenneth Degert (s.1950) oli STS-Pankin varatoimitusjohtaja pääjohtaja Ulf Sundqvistin aikana. STS-Pankin ja KOP:n fuusion jälkeen hän siirtyi KOP:n pankkilakimieheksi. Degert vastusti STS-fuusiota.

- Casimir Ehrnroth (s.1931) lainopin kandidaatti, vuorineuvos toimi Unitas/SYP:n hallituksen jäsenenä ja pankkiryhmän merkittävänä vaikuttajana 1980-luvulta alkaen.

- Peter Fagernäs (s.1952) oikeustieteen kandidaatti (kok) toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1988-92. Hän toimi Jaakko Lassilan apuna Kouri-kaupoissa.

- Göran Grönroos (s.1941) toimi ruotsikielisen Paraisten Säästöpankin toimitusjohtajana, siirtyi Turun Säästöpankin kautta valtakunnallisen säästöpankki Aktian pääjohtajaksi.

- Heikki Haavisto (s.1935) agronomi, lainopin kandidaatti (kesk) toimi MTK:n toiminnanjohtajana ja puheenjohtajana 1970- ja 1980-luvuilla, kun pellervolainen osuustoiminta laajentui aj osuuspankit vahvistivat asemiaan maaseudun rahoittajana. Hän toimi OKO:n hallintoneuvoston varapuheenjohtajana vuosina 1985-93.

- Liisa Halme (s.1949) kauppatieteen maisteri, oikeustieteiden kandidaatti toimi valtion vakuusrahaston apulaisjohtajana.

- Arto Heinonen (s.1926) lainopin kandidaatti, toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1981-92.
Hänet on nimetty yhdeksi KOP:n yrityspankkitoiminnan suurtappioista vastuulliseksi henkilöksi.

- Antti Helenius (s.1930) kauppatieteiden maisteri, KHT-tilintarkastaja toimi KOP:n tilintarkastajana kokopankkikriisin ajan.

- Ahti Hirvonen (s.1931) kauppatieteiden maisteri, toimi SYP:n toimitusjohtajana vuosina 1983-88 ja pääjohtajana vuosina 1988-92, kiivaimpana kasinopelikautena.

- Jukka Härmälä (s.1946) ekonomi, toimi KOP:n ulkomaantoiminnasta vastaavana johtokunnan jäsenenä vuosina 1984-88. Hänen aikanaan ulkomaisista sitoumuksista koitui kolmen miljardin markan luottotappiot.

- Jaakko Ihamuotila (s.1939) diplomi-insinööri, vuorineuvos, toimi KOP:n hallintoneuvoston vaikutusvaltaisena jäsenenä pääjohtaja Jaakko Lassilan ajasta aina fuusion saakka.

- Raimo Ilaskivi (s.1928) valtiotieteen tohtori, valittiin SYP:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun pääjohtaja Ahti Hirvonen ja varatoimitusjohtaja Björn Wahlroos olivat myyneet Kouri-kauppojen osakkeet Finanssilaitos Oy:lle.

- Taisto Joensuu (s.1937) varatuomari, toimi Osuuspankkien Keskusliiton toimitusjohtajana vuodesta 1988 lähtien. Hän osallistui SSP:n pilkkomisryhmään. Hänet päätettiin siirtää pakolla eläkkeelle vuoden 1996 lopulla.

- Kaarlo Jännäri (s.1947) siirrettiin Suomen Pankin rahoitusriskien osastopäällikön paikalta SKOP:n pääjohtajaksi Christopher Wegeliuksen jälkeen.

- Erkki Karmila (s.1942) varatuomari, oli KOP:n ulkomaantoiminnasta vastaavana johtokunnan jäsenenä vuosina 1983-91.

- Kalevi Kauniskangas (s.1938) oli Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja ja SKOP:n johtokunnan jäsen pankin villeimpinä vuosina.

- Heikki Koivisto (s.1946) valtiotieteen lisensiaatti, toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1987-91. Hänet erotettiin valuuttakauppatappioiden vuoksi.

- Mauno Koivisto (s.1923) filosofian tohtori, presidentti (sd) valmisteli pääministerinä vuoden 1969 pankkilait, jotka sallivat paikallispankeille liikepankkeja löysemmät vakavaraissäännöt. Vakaan markan politiikan kummisetä.

- Pauli Komi (s.1936) varatuomari, toimi OKO:n pääjohtajana pankkikriisin ajan.

- Matti Korhonen (s.1939) valtiotieteen maisteri (kok) toimi pääministeri Harri Holkerin valtiosihteerinä.

- Pentti Kouri (s.1949) (kesk) Yhdysvalloissa asuva kansantaloustieteen professori ja liikemies. Hän osallistui useimpiin suuriin suomalaisiin osakekauppoihin 1980-luvulla.

- Rolf Kullberg (s.1930) valtiotieteen maisteri, toimi Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1983-92. Hänen johdollaan pääomamarkkinat vapautettiin, luotonanto päästettiin vapaaksi ja korkosäännöstely purettiin.

- Hannes Kullvik (s.1948) tekniikan tohtori, toimi 1980-luvun loppuun saakka pääjohtaja Jaakko Lassilan luottomiehenä sijoitusyhtiö Sponsor Oy:n toimitusjohtajana. Hän suunnitteli Kouri-kauppoja. Hän itse ansaitsi kaupoista 15 miljoonaa markkaa.

- Henrik Kuningas (s.1952) kauppatieteiden maisteri, erikoistui vuonna 1983 suurten ja salaisten osakekauppojen järjestämiseen. Hän oli Kouri-kauppojen päätekijöitä. Hän osallistui lukuisiin suurin kauppoihin, jossa myyjinä tai ostajina olivat Björn Wahlroos, Christopher Wegelius tai Jussi Riikonen.

- Veijo Laakso (s.1953) toimi Juhani Riikosen alaisena SKOP:n kiinteistösijoituksesta vastanneena johtajana.

- Jaakko Lassila (s.1928) kauppatieteiden tohtori, oli Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä vuosina 1970-74, Pohjola yhtiöiden pääjohtajana vuosina 1974-83 ja KOP:n pääjohtajan vuosina 1983-91.

- Ralf Lehtonen (s.1938) valtiotieteen maisteri, toimi eläkevakuutusyhtiö Eläke-Varman varatoimitusjohtajana.

- Veijo Lehtoruusu (s.1930) oli Kanta-Uudenmaan säästöpankin toimitusjohtajana ja hänen johdollaan pankki osallistui useisiin uhkarohkeisiin sijoitussopimuksiin.

- Jouko K. Leskinen (s.1943) varatuomari, Sampo-yhtiöiden pääjohtaja.

- Seppo Lindblom (s.1935) valtiotieteen lisensiaatti (sdp) toimi Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä vuosina 1982-87 ja Postipankin pääjohtajana vuosina 1988-95. Hänet erotettiin elokuussa 1995 ja hän joutui jättämään pankin maaliskuussa 1996.

- Erkki Liikanen (s.1950) valtiotieteen maisteri, toimi valtionvarainministerinä vuosina 1987-90, jolloin Suomen talous ylikuumeni ja sortui itsenäisyyden ajan syvimpään lamaan.
Tauno Matomäki (s.1937) diplomi-insinööri, vuorineuvos, Repola Oy:n pääjohtaja, toimi KOP:n hallintoneuvoston viimeisenä puheenjohtajana.

- Yrjö Niskanen (s.1932) kauppatieteiden maisteri, vuorineuvos, oli Pohjolan-yhtiöiden pääjohtajana ja KOP:n hallintoneuvoston vaikutusvaltaisena jäsenenä vuodesta 1993 alkaen.

- Matti Niemi (s.1948) ekonomi, nousi Postipankin toimitusjohtajaksi syksyllä 1988 Ilpo Santalan erottamisen jälkeen. Niemi ja Lindblom erotettiin samassa hallintoneuvoston kokouksessa.

- Esko Ollila (s.1940) varatuomari (kesk) Suomen Pankin johtokunnan jäsen, osallistui pankkikriisin selvittelyyn valtion vakuusrahaston johtokunnan jäsenenä. Hän on toiminut Suomen Keskustan pankkipoliittisena asiantuntijana.

- Hannu Paronen (s.1937) toimi Lounais-Suomen Säästöpankin toimitusjohtajana Salossa.

- Paavo Prepula (s.1941) valtiotieteen maisteri. Toimi Tampereen Aluesäästöpankin toimitusjohtajan vuosina 1986-92 ja Suomen Säästöpankin toimitusjohtajana vuosina 1992-94.

- Heikki Pöntiskoski (s.1939) oli Suomen Säästöpankkiliiton toimitusjohtajana.

- Eero Rantala (s.1941) toimi vuodesta 1965 lähtien eri tehtävissä OTK:ssa, nousi OTK:n ja EKA-yhtymän pääjohtajaksi. Hän toimi sdp:n kauppa- ja teollisuusministerinä ja piti likeisiä suhteita Mauno Koivistoon. EKA kaatui hänen johdossaan vuonna 1994.

- Juhani Riikonen (s.1949) ekonomi, toimi SKOP:n sijoitustoiminnasta vastaavana johtajana vuoteen 1991, jolloin hänet erotettiin.

- Tarmo Ruosteenoja (s.1948) vastasi SKOP:n tietotekniikasta ja valvontajärjestelmien toteuttamisesta.

- Annikki Saarela (s.1944) oikeustieteen kandidaatti, oli Postipankin johtokunnan ainoana naisjäsenenä 1988-95, kun pankki osallistui sekä Kouri-kauppoihin että ns. johdannaiskauppoihin. Hänet todettiin vastuulliseksi raportointien laiminlyönteihin ja hänet erotettiin johtokunnasta toukokuussa ja koko pankin palveluksesta elokuussa 1995.

- Ilpo Santala (s.1940) oikeustieteen kandidaatti, toimi Postipankin toimitusjohtajana 1988. Hän solmi Pentti Kourin kanssa salaiset n. 500 miljoonaan markkaan nousseet rahoitus- ja voitonjakosopimukset muun johtokunnan tietämättä. Hänet erotettiin syyskuussa 1988.

- Timo Santalainen (s.1947) kauppatieteen tohtori, oli Säästöpankkiliiton strategian suunnittelija ja paikallisten säästöpankkien pääkouluttaja.

- Kimmo Sasi (s.1952) varatuomari, diplomiekonomi, kansanedustaja (kok) toimi Postipankin hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1992-95, jolloin pankki sekaantui New Yorkissa tappiolliseen johdannaiskauppaan.

- Jorma Savolainen (s.1941) ekonomi, toimi SKOP:n johtokunnan alaisena osastopäällikkönä, joka suunnitteli pankin aggressiivisia osakekauppoja. Hän allekirjoitti alkuvuodesta 1989 kiertokirjeen, jolla alueellisia säästöpankkeja kehotettiin jatkamaan luotonantoa, markkinaosuuksien kasvattamista ja liiketoiminnan lisäämistä Suomen Pankin vastakkaisista ohjeista huolimatta.

- Kalevi Sorsa (s.1930) yhteiskuntatieteiden maisteri (sd) Suomen Pankin johtaja, toimi pääministerinä vuosina 1982-87.

- Eljas Sukselainen (s.1942) kauppatieteiden maisteri, vastasi SKOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1977-89 yrityspankkitoiminnasta, yritysluotoista ja kansainvälisistä operaatioista. Hänen toimintansa aiheutti pankille satojen miljoonien tappiot.

- Ulf Sundqvist (s.1945) valtiotieteen maisteri, toimi SDP:n puoluesihteerinä vuosina 1975-81 ja sen jälkeen STS-Pankin toimitusjohtajana ja pääjohtajana vuoteen 1991, jolloin hänet valittiin SDP:n puheenjohtajaksi, Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet 26 miljoonan markan vahingonkorvauksiin aiheutetuista tappioista.

- Teppo Taberman (s.1945) toimi KOP:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1985-94) vastaten suurasiakkaista ja ongelmayrityksistä. Hän jouti eroamaan KOP:sta 1994.

- Eero Tamminen (s.1947) varatuomari, toimi Postipankin ja työeläkeyhtiö Eläke-Varman omistaman osakepeliyhtiön Suomen Sijoitusosake Oy:n toimitusjohtajana vuosian 1986-88. Hänet erotettiin vuonna 1988.

- Christoffer Taxell (s.1948) oikeustieteen kandidaatti, oli oikeusministerinä vuosina 1979-87, kun pankkien liiketoiminta kasvoi ja mm. SKOP ylitti pankkilain säännöksi. Hän vastusti pankkivalvonnan lisäämistä.

- Mika Tiivola (s.1922) lainopin kandidaatti, majuri, oli SYP:n pääjohtajana vuosina 1970-88, jolloin suuret liikepankit kamppailivat Suomen pankkiherruudesta taseen koolla, nurkanvaltauksilla ja yrityskaupoilla.

- Taito Tuunanen (s.1950) merkonomi. Parhaimmillaan hänen sijoitusvoittonsa olivat noin 100 miljoonaa markkaa. Osakekurssien romahduksen jälkeen 1980-luvun lopussa hänen osakesalkkunsa meni Unitas/SYP:n haltuun ja hänen velkansa nousi noin 50 miljoonaan markkaan.

- Björn Wahlroos (s.1952) kauppatieteen tohtori, investointipankki Mandatum Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 1992 lähtien. Siirtyi vuonna 1985 SYP:n johtokunnan jäseneksi. Hän kannatti aggressiivista sijoituspolitiikkaa, nopeita nurkanvaltauksia ja uhkarohkeita ostoja.

- Lasse Wahlroos (s.1954) varatuomari toimi STS-pankin johtokunnan jäsenenä ja pääjohtaja Ulf Sundqvistin alaisena vastaten yritysasiakkaista.

- Christoffer Wegelius (s.1944) varatuomari, oli SKOP:n toimitusjohtajana Matti Ali-Melkkilän ollessa pääjohtajana. Hän toimi pankin kasvustrategian käytännön toteuttajana. Vuosina 1989-91 hän toimi pääjohtajana, jolloin mm. Tampellan luototus kasvoi ja pankin vakavaraisuus laski. Hänet erotettiin syyskuussa 1991.

- Iiro Viinanen (s.1944) diplomi-insinööri (kok) oli valtiovarainministerinä koko pankkikriisin ajan vuodesta 1991 lähtien. Hän vastasi SSP:n pilkkomisesta sekä KOP:n ja SYP:n fuusioista.

- Pertti Voutilainen (s.1940) diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri aloitti KOP:n pääjohtajana vuonna 1992 ja johti sitä vuoteen 1995, jolloin KOP fuusioitiin SYP:hen.

- Kari Wuorisalo (s.1942) varatuomari, oli SKOP:n johtokunnan jäsen SKOP:n kasinvuosina aina pankin kaatumiseen saakka.

”He tuhosivat Suomen talouden”

2008-11-24T06:21:00.002+02:00

Näin itsenäisyyspäivän aattona ajattelen talvi- ja jatkosodan veteraaneja. Sodan aikana sai pysyvän vamman 94000 suomalaista. Heistä on edelleen keskuudessamme yli 15000 sotainvalidia. Talvi- ja jatkosota olivat Suomen kansalle valtava voimanponnistus ja Suomi säilytti itsenäisyytensä raskaat tappiot kärsien. Sotien jälkeen alkoi lähes ylivoimaiselta tuntunut jälleenrakennusaika. Suomi nousi sodan tuhkasta kansainvälisesti arvostetuksi sivistys- ja hyvinvointivaltioksi. Tästä kaikesta kuuluu jakamaton kunnioituksemme ja kiitoksemme sotiemme veteraaneille.

Näin itsenäisyyspäivän aattona ajattelen niitä satojatuhansia ihmisiä, jotka joutuivat kärsimään vakaan markan politiikasta. Sillä aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys ja yli 280 000 ylivelkaantui, noin 60 000 elinkelpoista yritystä tuhottiin ja yritysten omistajien omaisuus tuhottiin. Noin 14 500 ihmistä teki itsemurhan. Olen vahvasti sitä mieltä, että kysymys on kansanmurhasta. Olen perehtynyt erittäin tarkasti vakaan markan aiheuttamaan pankkikriisiin ja niiden ihmisten ongelmiin, joilla ei ole Suomessa mahdollisuutta saada oikeutta. Suomessa oikeuslaitos on alistettu poliittisten päättäjien valvontaan. Kysymys on minun oikeustajuni mukaan valtiopetoksesta ja asia kuuluu kansainvälisen rikostuomioistuimen toimialaan.

Suomen omistaja ja elämäni muut roolit

Professori Pentti Kouri kirjoittaa kirjassaan ”Suomen omistaja ja elämäni muut roolit”, että ”Markku Puntilasta, Mauno Koivistosta, Rolf Kullbergista, Harri Holkerista ja Erkki Liikasesta olen varma. He tuhosivat Suomen talouden 1980-luvun lopulla. Pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät, Suomen Bosnia. Sotarikolliset ovat täälläkin vapaalla jalalla. Mutta he pelkäävät. Riitaantuvat keskenään. Historian tuomio on ateria, joka syödään aina kylmänä”.

Markku Puntilan rooli

Markku Puntila on uusliberalisointipolitiikan pääarkkitehti, raha- ja valuuttapolitiikan ylipappi. Hän vapautti markkinavoimat, mutta ei ymmärtänyt niitä. Kouri kirjoittaa, että ”Markku ei kuuntele ketään, hän tietää kaiken”. Markka devalvoitiin. Puntila erosi. Periaatteen mies. Myytti antaa kilven jolla suojautua historian totuudelta.

Kourin mukaan Suomen Pankille ei voi antaa anteeksi. Ratkaisut olivat tiedossa ja helposti toteutettavissa. Vasta vuonna 1992 Sirkka Hämäläinen teki mitä olisi pitänyt tehdä ainakin kuusi vuotta aikaisemmin: antoi markan kellua. Talous lähti nousuun, pörssi lähti nousuun, markkinoiden luottamus alkoi palautua. Mutta tuho ja hävitys oli jo tehty.

1980-luvun lopun talouden ylikuumentuminen, holtiton luottoekspansio, kiinteistömarkkinoiden buumi, pörssin hurja nousu, kasinopeli, 1990-luvun romahdus, pankkikriisi, pörssiromahdus, suurtyöttömyys, valtiontalouden kriisi, satojen tuhansien ihmisten nöyryytys, kärsimys, toiveiden tuho, kaikki tämä olisi voitu välttää, väittää professori Pentti Kouri. Kourin mukaan yliopistomaailma pelkäsi Suomen Pankkia, poliitikkoja, ettei käy kuten Ahti Molanderille. Pannaan soittamaan trumpettia.

Rahanjakoa

Kouri kirjoittaa, että ”Suomi avasi ovet ulkomaailmaan, Ali-Melkkilän armeija alkoi jakaa rahaa joka kaupungissa ja kylässä ja joka tarkoitukseen. Ja kun jono alkoi lyhentyä, säästöpankkimiehet keksivät uusia tarpeita. Ottakaa lainaa. Meiltä sitä piisaa. Mitä enemmän talouteen tulee rahaa sitä enemmän lämpötila nousee. Vakuusarvot nousevat, yltiöpäinen luottamus kasvaa, huonotkin ajatukset alkavat näyttää hyviltä sijoituksilta. Yhä useampi alkaa nähdä ympärillään voiton mahdollisuuksia. Jos naapuri, niin miksi sitten en minä. Ali-Melkkilä koki kohtalonsa. Edessä oli tyhjä sampanjapullo ja ladattu ase. Hän veti liipaisimesta tasan vuosi Kari Kairamon itsemurhan jälkeen. Hautausurakoitsijat ja ruumiinpesijät ryhtyivät töihin joka kylässä ja kaupungissa.

Suomessa jokainen lainapaperi jolla nostettiin rahaa oli väärennetty. Vakuusarvot olivat väärät, tuotto-odotukset, liiketoimintasuunnitelmat olivat väärennetty. Kaikki roikkui ilmassa. Kukaan ei katsonut alas ennen kuin oli liian myöhäistä.

Miksi markka ei kellunut aikaisemmin?

Kouri kirjoittaa, että ”Jos markka olisi kellunut 1980-luvulla, se olisi johtanut markan revalvoitumiseen, koska pääoman maahantulo olisi lisännyt markan kysyntää. Suomen Pankki olisi pitänyt rahan ja luoton tarjonnan vakaana, voimakas luoton kysyntä olisi johtanut reaalikoron nousuun, mikä olisi edelleen vahvistanut markkaa. Nimelliskorot olisivat pysyneet alhaisina, koska Suomen Pankki olisi pystynyt pitämään inflaation kurissa rahan tarjontaa säätelemällä. Kiinteistömarkkinoiden ja pörssin ylikuumenemista ei olisi koskaan tapahtunut. Yritykset, kansantaloudet ja kunnat eivät olisi ylivelkaantuneet. Sitten kun Neuvostoliiton kaupan romahdus tuli, markka olisi devalvoitunut vahvistaen näin länsivientiä ja talouden rakenteen sopeutumista. Työttömyys olisi noussut mutta maltillisesti työvoiman siirtyessä supistuvilta aloilta niille joilla on kasvun mahdollisuuksia. Pörssi olisi sopeutunut mutta ei romahtanut. Pankkikriisiä ei olisi koskaan tullut. Valtiontalous ei olisi juurikaan velkaantunut. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei olisi tarvinnut romuttaa.”
Kourin mukaan Suomen Pankki ymmärsi tämän vasta vuonna 1992. Kouri kertoo kuinka hän istui Mauno Koiviston työhuoneessa Suomen Pankissa ja kuunteli Koiviston uskomattoman pitkäveteistä ja epäselvää jaarittelua taloudesta ja talouspolitiikasta. Sitten hän sanoo sen, paljastaa kaiken: ”Jos minun on valittava yksi prosentti vähemmän inflaatio ja yksi prosentti enemmän kasvua, valinta on täysin selvä”. Tässä se on Koiviston laskuoppi, ”vakaan markan” doktriini.

Vakaan markan miehet

Kourin mielestä hulluinta oli se, että vakaan markan miehet eivät uskaltaneet luopua eivätkä ymmärtäneet luopua kiinteän kurssin politiikasta riittävän ajoissa, inflaation ja täystyöllisyystavoitteiden välillä ei olisi ollut ristiriitaa. Rahapolitiikka olisi pitänyt inflaation kurissa ja pääomamarkkinat vakaina. Vakaan markan miehet saivat aikaan ensin holtittoman luottoekspansion ja ryhtyivät sitten sotaan itse uomaansa hirviötä vastaan. Ja kansa maksoi laskun. Koivisto, Holkeri ja Kullberg olivat vieneet maan tuhon partaalle. Esko Ahon hallitus sai mahdottoman tehtävän. Puntila ja Kullberg pitivät loppuun saakka kiinni järjettömästä ”vakaan markan” doktriinista. Suomen Pankin olisi pitänyt luopua kiinteän kurssin politiikasta ja antaa markan kellua. Kourin mukaan Suomen Pankki epäonnistui rahapolitiikassaan totaalisesti. Pankki oli tarrautunut periaatteisiin ja hokemiin, joilla ei ollut mitään pohjaa taloudellisessa analyysissä ja rahapolitiikan oikeassa analyysissä. Keskuspankin tehtävänä ei ollut pitää kiinni tyhmistä hokemista. Suomen Pankki on ollut liian mahtavassa roolissa. Se on ollut korokkeella, jossa se on ollut kriittisen tarkastelun ja kriittisen keskustelun yläpuolella.

Vastuu Suomen Pankilla ja hallituksella

On käsittämätöntä, että valtionvarainministeri Liikasen finanssipolitiikka tuki luottoekspansion inflatorisia vaikutuksia. Holkerin hallituksen aikana Suomi johdettiin turmion tielle. Syyllisiä suureen lamaan olivat Mauno Koivisto, Suomen Pankki ja Holkerin hallitus. He ovat vastuullisia kansantalouden epäterveeseen kehitykseen. He ovat syyllisiä kurjuuteen ja kärsimykseen. He tuhosivat Suomen talouden.

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

2008-11-23T21:08:00.002+02:00

Vakaan markan politiikka

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.

Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 14500. Voidaanko puhua kansanmurhasta?

Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Iltalehdessä 15.8.2005 Postipankin ex-pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä pankkikriisiin.
Soitin europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäelle ja kysyi ns. Koiviston konklaavista. Jäätteenmäki sanoi ettei hän ole juuri tuohon palaveriin osallistunut, mutta hän on osallistunut vastaaviin palavereihin. Tästä voidaan päätellä, että pankkikriisin ja suuren laman totuuden salaaminen on poliittisesti yhteisesti sovittu salaisuus. Mukana asioiden salaamisessa on kaikki poliittiset puolueet. Oikeuslaitos on alistettu poliittisen valvonnan alaisuuteen. Tästä kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002 käräjätuomari Jussi Nilsson.

Asiapaperit salaisiksi

Presidentti Mauno Koiviston presidentin linnassa 6.5.1992 järjestetyn ”tuomarineuvoston” asiakirjat on määrätty salaisiksi Koiviston pyynnöstä ja tasavallan presidentti Tarja Halosen määräyksestä.
- Selvästihän Koivisto halusi vaikuttaa siihen, että oikeuslaitos ei tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja, muistaa professori Jukka Kekkonen vuosikymmen takaisen keskustelutilaisuuden ilmapiiristä.
Myös professori Heikki Ylikankaan mukaan Linnan tilaisuuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa Korkein Oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston palaverissa linjattiin pankkikriisiin liittyvä oikeuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja velallisia tainnuttavaksi. Terveetkin pienyritykset olivat pankeille lainsuojatonta riistaa. Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet rosvottiin laillisesti pankeille, jotka realisoivat ne päivän hintaan ja kirjasivat voitot hyväkseen.

Jos Koiviston seminaari kestäisi päivänvalon niin miksi asiakirjat on pitänyt julistaa salaisiksi.

Salaiseksi julistettu SSP-Sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.

”Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa”

Keski-Pohjanmaan Säästöpankin johtaja Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja Antti Ojala sanoo näin: ”Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat oli pankille riski, mutta tässä poistu kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Pankit puhdistivat mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yrityksen työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat.

Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.

Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Kera Oy:ssä päätettiin poistaa markkinoilta Alavieskan Puurakenne Oy, koska sillä oli vähiten velkaa eikä sillä ollut vahvoja taustavoimia, koska se oli vasemmistotaustainen perheyritys. Alavieskan Puurakenne Oy joutui velkasaneeraukseen ja velkasaneeraus keskeytettiin vastoin tehtyjä sopimuksia.

Velkasaneerausmiehet asianajajat Juhani Tuomaala ja Lauri Ylipukki rahastivat muutaman kuukauden työstä reilusti yli miljoona markkaa. Sellaista rahastusta ei kestä hyvänkään talouden omaava yritys.
Alavieskan Puurakenne Oy piti Vaasan käräjäoikeuden velkasaneerauksen keskeyttämispäätöstä vääränä. Käräjäoikeus oli jättänyt täysin huomioimatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneerauksen eteen tehdyn työn. Tulopuolta ja ennusteita käräjäoikeus ei huomioinut.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi oli hyväksytty rahoituslaskelma, jonka olivat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Säästöpankki- SSP Oy:n edustajat. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että velkasaneeraus keskeytettiin. Velkasaneerausmiehet olivat estäneet myymästä Alavieskan Puurakenne Oy:tä sen omistamia Suomen Betonikattotilli Oy:n osakkeita. Kauppa olisi syntynyt 370 000 markan hinnalla. Sen sijaan velkasaneerausmiehet lisäsivät kaikin keinoin yrityksen kuluja jotta yritys saataisiin mahdollisimman nopeasti konkurssiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä arvelee, että velkasaneerausmiehet estivät 100 talokaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua. Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tahdosta. Alavieskan Puurakenne Oy oli Keski-Pohjanmaan Säästöpankin asiakas. SSP-sopimuksessa ko. säästöpankin saatavat siirtyivät Arsenal Oy:lle.

SYP, Unitas ja miljoonakonnat

2008-11-23T20:45:00.002+02:00

Pankin historia alkaa vuodesta 1862, jolloin Suomeen perustettiin ensimmäinen liikepankki - Suoen yhdyspankki. Pohjoismaiden Yhdyspankki otti uudelleen käyttöönsä aikaisemman nimensä, joka oli Suomen Yhdyspankki. Kansainvälisessä toiminnassa käytettiin englanninkielistä nimeä Union Bank od Finland. Pankki oli jo 1970-luvulla edelläkävijä sähköisen pankkitoiminnan kehittämisessä. Suomen kolmanneksi suurin liikepankki, Helsingin Osakepankki, fuusioitiin Suomen Yhdyspankkiin. Suomen pankki- ja finanssialan rakenteet muuttuivat 1990-luvun alussa rajun pankkikilpailun ja pankkikriisin seurauksena. Liikepankiksi muutetun Suomen Työväen Säästöpankki yhdistettiin Kansallis-Osake-Pankkiin vuonna 1992. Vuonna 1993 Kansallis-Osake-Pankki, Suomen Yhdyspankki ja kaksi muuta pankkikonsernia olivat saaliinjaossa, kun vain kaksi vuotta toiminut Suomen Säästöpankki pilkottiin. Ne jakoivat sen toiminnan keskenään. Merita Pankki syntyi, kun Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Yhdyspankki Oy:n emoyhtiö Unitas yhdistettiin. Merita-Pankki yhdistyi ruotsalaiseen Nordbankeniin ja näin syntyi Merita Nordbanken.

Juppiaika ja kasinopelit

1980-luvulla vallanpitäjä painotti henkilökohtaisia arvoja ja etuja. Menestyksen mittareiksi määriteltiin avoimesti setelit, kulutus ja laatuluokitellut esineet, punainen Porsche, kultainen Rolex-rannekello ja käsintehdyt kengät. Uuden elämäntyylin mahdollisti voimakas talouskasvu, pörssikurssien rakettinousu ja rahamaailman muutokset. Ne antoivat ainutlaatuisen tilaisuuden, jota ei ole ollut aikaisemmin 199-luvulla, Tavoitteista ja saavutuksista kasvoi kiihtyvällä vauhdilla pyörivä kehä, joka alkoi ruokkia itse itseään. Uusi aika pohjusti tulevaisuuden uskoa, mikä purkautui laajana riskinottona. Yrityksiä perustettiin runsaasti yhä enemmän lainarahalla. Suomalaisen juppisukupolven edustajia olivat keskustalainen ylioppilaspoliitikko Pentti Kouri Kemijärveltä, kokoomuslainen nuorisopolitiikko Peter Fagernäs, sosiaalidemokraattisen puolueen puolueen puoluesihteeri Ulf Sundqvist ja taistolainen äärikommunisti Björn Wahlroos. Björn "Nalle" Wahlroos, entinen SKP:n jäsen, joka tuli tunnetuksi taistolaisessa liikkeessä 1970-luvulla pankkipelin pääpiruna ja nyt hän on yksi Suomen rikkaimmista miehista. On syytä epäillä, että Wahlroos ei ole rikastunut tavanomaisella työnteolla vaan veronmaksajien rahoilla. Wahlroos joutui lähtemään SYP:n varatoimitusjohtajan paikalta 1992. Wahlroosin pelimiehen maineesta oli tullut rasite SYP:lle. Potkujensa jälkeen hn parissa vuodessa rakensi Mandatum Oy:n, josta SYP omisti puolet ja Wahlroos kumppaneineen toisen puolen. Vuonna 1994 Mandatum keräsi palkkioita toimeksiannoista 57 miljoonaa markkaa. Tilivuoden voitoksi tuli huikeat 96.5 % liikevoitosta eli 55 miljoonaa markkaa, kun laskelmissa huomioitiin edellisten tilikausien voitoista kertyneet korkotuotot. Mandatum toimi molemmilla puolilla neuvottelupöytää, kun Wahlroosin yhtiö toimi Skanskan konsulttina. Peter Fagernäs toteutti oman unelmansa sen jälkeen kunhänet oli siirrettysivuraiteille ja nimitetty KOP:n investointipankki Prospectuksen toimitusjohtajaksi. Fagernäs myi yhdessä kumppaninsa kanssa yhtiön puolikkaan 12 miljoonalla markalla, kun KOP ja SYP yhdistyivät.

Suuren rahan suunnittelua

Björn Wahlroosin, Juhani Riikosen ja heidän kaltaistensa unelmat vallasta oli lähellä toteutumista vuonna 1985, kun Suomeen yritettiin perustaa riipumatonta investointipankkia. Suomen Pankin johtokuntaan nimitetty Esko Ollila kaipasi kannuksia suusuuntaisemmasta talouselämästä. Hän ryhtyi suunnitelemaan mitä tehdään pankkien, vakuutusyhtiöiden ja valiton yhteisesti omistamalle Teollistamisrahastolle. Ollila aloitti ideoinnin silloisen Postipankin johtajan Siltalan kanssa, josta tuli pian Teollistamisrahaston toimitusjohtaja. Santalan ja kehitysyhtiä Sponsorin toimitusjohtajan Hannes Kulvikin tarkoituksena oli tehdä Sponsorista ja kehitysyhtiö Sponttelista Teollistamisrahaston tytäryhtiöitä. Samaan aikaan SYP:n johtokunnan jäsen Björn Wahlroos ja SKOP:n sijoistujohtaja Juhani Riikonen suunnittelivat ja kokeilivat kykyjään osakemarkkinoilla. Teollistamisrahaston pankkiomistajat havahtuivat kehitystyöhön, joka oli johtanut niiden oman nilkan sahaamiseen. SKOP ylivalta Teollistamisrahastossa aiheutti paniikin KOP:n liittolaisessa Sponsorissa. Sponsor toteutti suunnatun osakeannin sijoittaja Pentti Kourille ja George Sorosille. Kourista tuli KOP:lle ystävällismielinen taho: Tämä laukaisi SYP:ssä hirveän raivon, joka puhalsi tuhkat KOP:n silmille. Ensimmäinen erä kasinopelissa oli valtaisa pettymys Björn Wahlroosille, Esko Ollilalle ja Hannes Kulvikille.

Rajaton rahantarjonta

Yksi rahantuoja ja pääsyyllisiä korkeisiin korkoihin on Suomen Yhdyspankki Ou, Ehrnroothien pankki, joka edustaa vallankäytöltään instituutionaalista omistusta. Pankin yhtiökokouksessa 14.3.1990 äänten ensimmsto oli seitsemällä kokousedustajalla, He olivat Pekka Merilampi (Oy Finanssilaitos), Eero Aittola (Eläke-Varma), Timo Mervaala (Pohjola-yhtiöt), Rutger Blennow (SE-Banken), Heikki Kuitunen (Sampo-yhtiöt), Matti London ( Yrittäjien Fennia), Esa Auvinen (Vakuutus Ilmarinen). Henkilöiden nimet eivät ole monille tuttuja. Siinä mielessä yksityisomistus on kasvotonta. Heidän päämiehensä ovat tuttuja, sillä Finanssilaitos, Eläke-Varma, Sampo ja Yrittäjien Fennia ovat käytännössä SYP itse. SE-Banken Ehrnroothien liittolaisen Wallenbergien vanha Skandinavsika Ensilda Tukholmasta. Pohjola ja Ilmarinen ovat KOP:n leiriä. Äänten enemmistö muodostui tarvittaessa kolmesta luotettavasta SYP.n tukipilarista. Voidaann olla varmoja, että pankin 274 000 omistajasta alle kymmenen muodistivat kaikissa olosuhteissa yhtiökokousten ääntenenemmistön. He ovat SYP.n johdon näkökulmasta sisäpiiriä.

Merita Pankki Oyj oli Suomen Yhdyspankin roskapankki

Suomen Yhdyspankki ryhtyi järjestelemään asioita 1990-luvun alkupuolella tavalla, joka herättää joukon moraalisia ja jurdisia kysymyksiä. Kaupparekisteristä löytyy Suomen Yhdyspankin nimellä kaksi eri yhtiötä eli oikeushenkilöä, alkuperäinen Suomen Yhdyspankki, rekisterinumero 40.495, joka on perustettu 29.10.1919 ja uusi Suomen Yhdyspankki, rekisterinumero 513.75, perustettu 30.4. 1991. Yhtiöittäminen tapahtui täysin yleisön silmien alla, mutta erittäin huomaamattomasti, kun kaikki SYP:n vanhat velka - ja muut sitoumukset siirrettiin 28.5.1991 tehdyllä kaupalla täysin uudelle 30.4.1991 rekisteriin merkitylle Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle ( rek.no 513.752). Uusi Suomen Yhdyspankki syntyi vanhan Suomen Yhdyspankin perustamana tytäryhtiönä. Vanhan ja uuden SYP:n kaupparekisteriin ilmoitettu osoite, toimiala, ja hallintoneuvosto olivat melkein viimeistä piirtoa myöten yhteneväiset, eli yhtäkkiä kesällä 1991 onkin kaksi samanlaista Suomen Yhdyspankkia. Uusi yhtiä oli perustettu 25 miljoonan markan osakepääomalla, mikä oli pankin perustamisvaiheessa vaadittava minimi pääoma. Molemmilla pankeilla oli viimeistä nimeä myöten sama hallintoneuvosto, joka vilisee tuttuja nimiä liike-elämän ja politiikan huipulta.
Suomen Yhdyspankin yhtiökikkailun kulminaatio tapahtui 1.7.1991 klo 00,00, kun emoyhtiä luovutti virallisesti liiketoimintansa uudelle tyttärelle, jonka nimeksi tuli Suomen Yhdyspankki. Emopankin nimeksi vaihtui Liikepankki Unitas. Manööveri tehtiin tiedostupmennyksen vallitessa. Suomen toiseksi suurimman pörssiyhtiön siirtyminen kokonaan uudelle yhtiölle, juridiselle oikeushenkilälle, hoidettiin sammutetuin lyhdyn, kuutamokeikkana. Liiketoiminnasta vain riskit ja epäkurantit varat siirrettiin tytärpankkin ja hyvät ja kurantit jätettiin emoyhtiölle. Tämä nökyy yhtiön vuoden 1991 toimintakertomuksen sivulta 54. Pörssiyhtiäö Liikepankki Unitas Oy:n toimintakertomus vuodelta 1991 paljastaa Ahti Hirvosen ja Björn Wahlroosin tarkoituksen pelastaa osakkeenomistajat ja työntää kaikki mahdolliset riskit 100:%:sti omistamalleen tytäryhtiölle Suomen Yhdyspankki Oy:lle, joka tekee valtion kanssa sitoumukset. Liikepankki muutettiin omistusyhtiöksi 1.9.1992. Kaikki muutokset tehtiin valtin silmein alla ja hyväksymänä. Suomen Yhdyspankin (emopankki) siirtäessä apportiosopimuksella liiketoimintansa ja omaisuutensa uudelle Suomen Yhdyspankille (tytärpankki) annettiin se kuva, että kaikki omaisuus siirtyi uudelle pankille. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan arvokiinteistöt siirrettiin suojaanpankkiyhtiöihin odottamaan parempia aikoja. Sen lisäksi Suomen Yhdyspankki rohmusi yrityksiltä valtavan määrän kiinteistöomaisuutta, joka sitten turvallisen ajan kuluessa liitettiin uuteen pankkiin. Suomen Yhdyspankin omistajien raunioilla sikalltiin surutta ja miljardien osingot jaetaan veroilla pelasttettujen peliluolien voitoista. Mitä tästä ajattelevat leipäjonoissa ja kilometritehtailla olevat elinikäisvelkavangit, jotka joutuivat uhraamaan oman elämntyönsä ja ihmisarvonsa pankkikriisn johdosta. Pankkikriisin hoidon päävastuun valtion taholta kantoivat kaksi pankkiamatööriä, Kannuksen kunnan entinen elinkeinoasiamies ja riihimäkeläinen pienyrittäjä.

KOP:n tuho

2008-11-23T20:28:00.001+02:00

KOP:n tuhoutuminen tammikuussa ja fuusio helmikuussa 1995 Unitas/SYP:hen oli seurausta pankin pitkäaikaisesta rapistumisesta. KOP ei kaatunut yhden eikä kahdenkaan vuoden tappioihin, vaan järjestelmälliseen tuloskunnon tuhoutumiseen ja liiketoiminnan tuhrimiseen. KOP:n kuoleman siemenet kylvettiin pitkän ajan kuluessa, mutta Jaakko Lassilan toimilla oli pankin tuhoutumiseen keskeinen merkitys. KOP:n suuruus rakentui koko satavuotisen historian ajan voimakkaiden pääjohtajien persoonille. Juho Kusti Paasikivi loi pääjohtajavuosinaan 1914-1934 perinteet, joiden mukaan KOP:n tuli pyrkiä maan suurimmaksi. Ennen toista maailmansotaa KOP oli hieman suurempi ja SYP hieman kannattavampi. Paasikiven seuraaja Mauri Honkajuuri (1934-48) oli vahva johtaja kuten Matti Virkkunenkin, joka jatkoi vuosina 1948-1975 Paasikiven linjaa. Virkkusen seuraaja Veikko Makkonen oli koulutukseltaan ja olemukseltaan rauhallinen ulkoministerin virkamies. Pankki tuntui jämähtäneen paikoilleen. Makkosen värittömyys ja karisman puute nostivat SYP:n pääjohtajan Mika Tiivolan suomalaisen pankkimaailman valvomaiseksi johtajaksi. KOP:n imago oli haalistunut, kun Jaakko Lassila nousi KOP:n pääjohtajaksi vuonna 1983 Pohjolan pääjohtajan paikalta. Lassilaa oli tottunut menestymään, tekemään suuria sopimuksia ja sanomaan kaapin paikan tarvittaessa vaikka huutamalla. Lassilasta tunnettiin vain aurinkoiset puolet Vuonna 1983 ei vielä tiedetty, että Pohjolan raju lähtö kansaiväliseen jälleenvakuutuseen tulsi olemaan järkyttävän tappiollista. Lassilan uhkarohkeus rasitti suomaista vakuutusmaailmaa vielä 12 vuotta myöhemminkin.

Räväkkä aloitus

Lassila siivosi organisaation Makkosen miehistä. Lassila otti tilalle tuttujaan mm. Suomen Vientiluoton toimitusjohtaja Erkki Karmilan sekä Suomen Työnantajien Keskusliiton johtajan Matti Koshosen. Lassila ravisteli pankkia kierrättämällä johtajia tehtävästä toiseen. Vuosisuunnitemiin tuli kerta toisensa jälkeen tuntuvia henkilöstälisäyksiä 1980-luvun alussa. Syntyi "Tosi on Jaskan" ja "Miljardi-Mikan" julkisuuskuvat, kun pääjohtajat alkoivat markkinoida pankkejaan omalla naamallaan ja olemuksellaan. Lassila panosti voimakkaasti kansainvälistymiseen. KOP avasi konttorinsa Lontoossa, New Yorkissa, Luxemburgissa ja Singaporessa. KOP:n kaatumsita vauhdittivat nimenomaan kansainvälisessä pankkitoiminnassa New Yorkissa tehdyt tappiot. Lontoolaispankin Wallace Smithin yhteistyöstä aiheutui KOP:lle kerralla 120 miljoonan markan tappiot. Lassilan kaudella innolla lisätyt Neuvostoliiton luotot tuottivat 900 miljoonan markan tappiot. KOP kuittasi 1990-luvun alun vuosina kolmen miljardin markan ulkomaantappiot. Silloin ukomaan toiminnasta vastasi Jukka Härmälä. Härmälän esimiehenä toiminut varatoimitusjohtaja Erkki Karmila avusti alaistaan.
Pankissa Lassila oli nopea päättäjä. Keväällä 1985 SKOP haali Helsingin Osake-Pankin (HOP) osakkeita tavoitteenaan pankin valtaus. Kun SKOP aikeet palajstuivat SYP oli halukas iskemään takaisin. SYP sai pankista osake.enemmistön ja liitti sen itseensä. HOP:n valtauksen jälkeen KOP:n ja SYP:n välit eivät enää palanneet entiselleen. Epäluulon ja verisen kilpailun ilmapiiri oli luotu. Lassila oli ensin kaivanut verta pankin nenästä ja Tiivola oli iskenyt kuonoon. Tiivola järjesteli ruotsinkielistä pääomaa uuteen uskoon. Metsäyhtiö Kymmene osti vuonna 1983 sähköteollisuusyhtiä Strömbergin ja kaksi vuotta myöhemmin Ehnroothien metsäyhtiö Kaukas fuusioitiin Kymmeneen. Myöhemmin Strömberg myytiin SYP:n ruotsalaiselle yhteistyökumppanille Asealle.

Epäonnistumisia

Lassila yritti samoja kuvioita suomenkileisessa pääomaleirissä. Useat metsäyhtiöiden fuusiot epäonnistuivat ja pääjohtajan julkisuuskuva alkoi rapistua. Lassilasta alettiin ertoa yhä enemmän ikäviä asioita. Riidat paljastivat, että KOP:n sisällä vallitsi selviä näkemyseroja pankin liiketoiminnan suunnasta ja toimintatavoista. KOP:n johtokunnan jäsen Pentti Rissanen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa 1991, että "ei tämmöistä (Kouri-kauppoja) käsitä tavallinen kansalainen kuin että pankit ovat ihan täyttä paskaa". Peter Fagernäs ja hänen alaisensa joutuivat pitelemään Rissasta ulkomailla, koska Rissanen tartui lasiin liian usein. Erittäin huonoa englantia puhuva Rissanen oli rasite myös pankilleen. Lassila oli koko loppukautensa vuosina 1989-91 jatkuvasti riidoissa muiden johtokunnan jäsenten kanssa. Kouri-kauppojen yhteydessä Jaakko Lassila riehui kuin katupoika. Huhtikuussa 1991 Lassila yritti pelotella lehdistöä ja sen vaikenemaan Kouri-kaupoista, Kouri-kaupat tuottivat pankille tappiota ainakin 300 miljoonaa markkaa.

Omissa muistelmissaan Lassila listasi potentiaalisiksi vihamiehikseen ja salaisten tietojen vuotajaksi johtokunnan jäsenet Pentti Rissasen ja Arto Heinosen, hallintoneuvoston puheenjohtajan Markku Mannerkosken, hallintoneuvoston jäsenet Yhtyneiden Paperitehtaiden toimitusjohtajan Niilo Hakkaraisen, Keskon pääjohtajan Eero Utterin, Helsingin Puhelinyhdistyksen toimitusjohtajan Kurt Nordmanin, Pohjolan pääjohtajan Yrjö Niskasen ja Repolan pääjohtajan Tauno Matomäen. Toukokuun 29. päivänä 1991 Jaakko Lassila ajettiin nurkkaan. Hän joutui myöntämään Kouri-kaupoissa tehdyt virheet. KOP:n sisäisesta varainhoidosta ja muun muassa valuuttakaupoista vastannutta Heikki Koivistoa syytettiin 250 miljoonan markan valuuttatappioista. Hänen todettiin toimineen huolimattomasti. Heikki Koiviston ero vaikutti myös Erkki Karmilan äkkilähtöön. Karmilan johdolla ulkomaantoiminnoista oli koitunut 200 miljoonan markan tappiot. Erojen taustalla olivat kuitenkin KOP:n johtokunnassa vuosina 1984-88 olleen pankinjohtaja Jukka Härmälän vastuulla olevat miljarditappiot. Tappioiden paljastuessa Härmälä oli jo lähtenyt pankista. Koivisto ja Karmila saivat ruhtinaalliset kultaiset kädenpuritukset. Karmila sai noin 40 000 markan suuruista kuukausikorvasuta eläkeikään saakka.

Pää pölkylle

Pankkitarkastusvirasto edellytti, että KOP:n hallintoneuvosto viivyttelemättä muodostaa käsityksensä pankin hoidosta ja siitä, onko sillä ollut riittävät vaikutusmahdollisuudet puuttua Kouri-kauppoihin. KOP:n piti tarkastaa ylimmän johtonsa asema ja sisäinen valvonta sekä linjata toimintatapoja uudelleen. Lassila oli johtanut pankin täyteen taisteluun pankkiviranomaisten kanssa. Pankin toiminta oli asetettu kyseenalaiseksi. Lassilan asema oli erittäin tiukka. Pääjohtaja päätti vastata tiedotussotaan omilla paikuillaan. Hän välitti julkisuuteen yhdessä Peter Fagernäsin kanssa kirjoittamansa kirjeen. Siinä todettiin KOP:n ansainneneen kaikkiaan 117 miljoonan markan voitot Kouri-kaupoista. Kirje nostatti valtaisian porun KOP:n johtokunnassa. Jaakko Lassilan epätoivoiseksi kääntyneet yritykset varmistaa oman asemansa säilyminen kääntyivät lopulta häntä itseään vastaan. KOP:n hallintoneuvosto käsitteli syyskuun 16. päivänä 1991 pääjohtajan erottamista. Pohjolan pääjohtaja Yrjö Niskanen ja Repolan pääjohtaja Tauno Matomäki tulivat siihen tulokseen, ettei Lassilan jatko tullut enää kysymykseen. Vain kaksi vuotta aikaisemmin Lassila oli ollut erottamassa Niskasta Pohjolasta.

KOP:n tuho

Yrjö Niskanen ja Tauno Matomäki yrittivät vakuuttaa, että KOP täytyi pelastaa jollakin muulla tavalla kuin valtiollistamalla. Pertti Voutilainen oli eri mieltä. Hän oli täysin vakuutunut, että KOP voisi selvitä vielä omin avuin. KOP oli otettu maskotiksi SSP-neuvotteluihin, jotta tulisi KOP:n mukanaolosta mielikuva aidosta kilpailusta Unitas/SYP:n kanssa. Hallintoneuvoston ja Voutilaisen riita kärjistyi avoimeksi sanasodaksi, kun Niskanen ilmoitti, että KOP myydään ulkomaille ennen kuin annetaan valtion haltuun. Se käynnisti operaation, jonka tuloksena polkaistiin liikkeelle suuri osakeanti, Kansallistalkoot. Se pelsti KOP:n konkurssilta vuonna 1983. Moni osakkeenomistaja on perännyt oikeuksiaan tuon tapahtuman jälkeen, koska kansalaisen oikeustajun mukaan kysymyksessä oli selvä rikos, kun ei kerrottu totuutta. Pankki on kuitenkin aina voittanut oikeudessa.

Ekan kriisi sai jatkaa muhimistaan kevääseen 1993. Maaliskuussa Ekan rahoittajat ja valtionvarainministeriö päättyivät punapääoman pilkkomiseen. Ekaa olivat rasittaneet myös rakennusliike Hakan ja vakuutusyhtiä Kansa sekä STS-Pankin jatkuvat tappiot. Keskiviikkona tammikuun 25.päivänä Pertti Voutilaisella ei ollut lisättävää KOP:n tuloslukuihin, kun KOP:n virallinen tiedotus palajsti tappioiksi 1,8 miljardia markkaa. Voutilainen ei ollut pystynyt pitämään pankkiorganisaatiota käsissään. Voutilaisesta oli tullut ja hänet oli leimattu sortuvan pankin ja sinivalkoisen rahaleirin tuhon symboliksi.
Helmikuun 9. päivänä vuonna 1995 "junttijohtaja" Pertti Voutilainen tummassa puvussaan avasi suunsa ja kuulijat ymmärsivät, että kysymyksessä oli KOP:n hautajaiset. KOP:n pääjohtaja Voutilainen kertoi verkkaisesti, että hänen johtamansa pankki lakkasi olemasta. Se oli päätetty fuusioida Suomen Yhdyspankkiin, SYP:hen. Lähes päivälleen 105 vuotta sitten KOP oli perustettu. KOP ja SYP kertoivat fuusioistaan helsinkiläisen liikemiesravintola Savoyn juhlakerroksessa. Savoyssa kerrottiin, että kolmisen viikkoa jatkuneet yhdistämisneuvottelut olivat päättyneet myönteisesti. Unitas/SYP:n pääjohtaja Vesa Vainio kertoi ylpeänä, että Suomeen syntyy uusi suurpankki j ahänet on nimitetty sen pääjohtajaksi. Voutilainen on nimitetty kakkosmieheksi. Uusi pankki irtisanoi 5000 - 6000 työntekijää.

SSP:in teurastus

2008-11-23T20:04:00.004+02:00

SKOP:n entinen pääjohtaja (vv. 1977-85) Matti Ranki kirjoittaa julkaisemattomissa päiväkirjoissaan muutoksesta, joka pankissa tapahtui, Hänen mukaansa riskinottoon ja nopeaan kasvuun tähdänneen suunnitelman hahmottelijana oli Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Matti Ali-Melkkilä, joka halusi nopeita muutoksia. Hän esitteli tarkkoja suunnitelmia Helsingin-Osake-Pankin (HOP) kaappaamisesta, mikä toteutuikin syksyllä 1985 Ali-Melkkilän ollessa jo SKOP:n uutena pääjohtajana. Suomen Pankin johtokunnan jäsen Markku Puntila arvosteli useaan otteeseen SKOP:ta ja Ali-Melkkilän toimintaa. Puntilan mukaan pankilta puuttui jatkuvan ja vakaan liiketoiminnan idea. Ali-Melkkilä, SKOP:n toimitusjohtajaksi noussut Christpfer Wegelius, sijoitusjohtaja Juhani Riikonen, varatoimitusjohtaja Kalevi Kauniskangas ja yrityspankin johtaja Eljas Sukselainen muodotivat pankin ydinjohdon. Ryhmällä oli toistuvasti ristiriitoja. Sukselainen pelasi oman liiketoimintaryhmänsä kanssa koko ajan omaa kovaa kasinopelia. Näin syntyivät satojen miljoonien markkojen tappiot mm. Karibianmeren saarille rahoitetuista hotelliprojektissa ja useissa kiinteistökaupoissa Yhdysvalloissa.

Riskipitoisuus kasvoi, kun kasvuhuumainen SKOP sai asiakkaikseen runsaasti sijoittajia ja yrittäjiä, jotka eivät kelvanneet KOP:lle ja SYP:lle. SKOP menetti vuonna 1989 noin 100 miljoonaa markkaa Gustav Rosenlewin idoimassa kehitysyhtiä Mancomissa. Toiminta ei tehostunut vaikka vuonna 1983 pankin johtokuntaan nimitettiin Esko Ollila. Hän oli SKOP:in riskinoton arkkitehteja. Vaikka SKOP osti vastoin pankkilakeja vuonna 1987 monialayhtiö Tampellan SYP:ltä, seurauksena ei ollut oikeudenkäyntejä. Pankkitarkastusviraston johtaja Jussi Linnamo tyytyi paheksumaan kauppoja. Tampella-kauppa siemensi pankin tuhon.

Maaliskuun 9. päivänä 1989 muodostui ratkaisevaksi SKOP:n kohtalolle. SKOP:n hallinotoneuvoston työvaliokunnan ja säästöpankkiliiton hallituksen yhteiskokous käsitteli kasvustrategioita. Vuoden vaihteen tietojen mukaan lainananto oli lisääntynyt jopa 30 prosentin vuosivauhdilla. Rahaa lainattiin ennen muuta kiinteistä- ja osakekeinotteluun. SKOP päätti jatkaa rahanjakoaan. Säästöpankkiryhmä päätti kasvattaa markkinaosuuttaan. SKOP:n kokouksen jälkeen alueellisten säästöpankkien katto-organisaatio, säästöpankkikeskus, lähetti maakuntiin paimenkirjeen, jossa kehotettiin jarruttamaan luotoantoa Suomen Pankin ohjeita hitaammin.

SKOP ei kestänyt uhkarohkeaa nuorallatanssia. Arvopaperimarkkinat olivat jyrkässä laskussa. Ne romahtivat, kun Suomen Pankki puolusti markan arvoa devalvaatiota vastaan. SKOP:n kohdalla ei ollut paljon tekemistä. Matti Ali-Melkkilän henkinen ahdistus kasvoi tasatahtia pankin ongelmien kanssa. Joulukuun 8.päivänä Ali-Melkkilä jäi sairauslomalle ja viiden päivän jälkeen hän ajoi kesämökilleen. Hän soitti sihteerilleen pankkiin ja sanoi, ettei paikalle kannattanut tulla, Ei ainakaan hänen vaimonsa. Ali-Melkkilä meni ulos ja ampui itsensä hyvin pian puhelun jälkeen.

Christopfer Wegelius oli SKOP:in kaataja

Wegeliuksen ottaessa pääjohtajuuden kaikki miljarditappioita aiheuttaneet osakekaupat oli tehty. Ali-Melkkilän itsemurha ei saanut pankin johtokuntaa luopumaan suurista suunnitelmista. Riikonen myösni hollantilaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle kaikkiaan 200 miljoonan markan luotot omalla päätöksellään, vaikka aiemmin oli nimenomaisesti päätetty olla luotottamatta kyseistä kohdetta. Monialayhtiö Tampellan rahoituksessa SKOP rikkoi yhden yksittäisen yhtiön rahoittamista koskevia säännöksiä. Tampellasta koituneet vastuu kohosivat jo vuoden 1989 lopussa suuremmiksi kuin SKOP:n oma pääoma. Maksimiraja oli ollut 25 % pankin omista pääomista.

Kullberg kutsui luokseen pankkitarkastusviraston ylijohtaja Jorma Arangon. Aamupäivän muutamina tunteina polkaistiin kasaan pelastussunnitelma, jolla siirrettiin SKOP:n osake-enemmistö Suomen Pankin holding-yhtiön haltuun kahdella miljardilla markalla. Tieto levitettiin sijoittajille Reuterin ruudun kautta ja suurelle yleisälle radiouutisten välityksellä klo 14.18. Wegeliuksen ja Riikosen erottamisesta ilmoitettiin kello 15.30. Suomen Pankki sijoitti SKOP:hen nopeassa tahdissa lähes 14 miljardia markkaa ja Tampellaan reilut 3,5 miljardia markkaa. Keskuspankin laskelman mukaan SKOP pelastus sitoisi ainakin viideksi vuodeksi 20 miljardia markkaa veronmaksajien varoja.

SKOP oli gangsteripankki

Suomen Pankin johtajan Markku Puntilan mielestä SKOP oli gangsteripesä. Likaista työtä pesän puolesta teki muun muassa Juhani Riikonen. SKOP:n johtokunnan jäsen Esko Ollila syttyi Gustav Rosenlewin lyömästä kipinästä, ja hänen johdollaan SKOp lähti 1980-luvun alussa osakkaaksi kehitysyhtiä Mancomiin. SKOP:n vastuut Mancomissa olivat 1980-luvun puolivälissä puoli miljardia markkaa. Se oli yhtiön päärahoittaja. Ennen konkurssiaan Mancom pani vielä kesällä 1988 toimeen osakeannin, jossa saadut varat, ammattitaidottomien sijoittajien rahat, Gustav Rosenlew otti omaan yhtiöönsä. Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen vapautti Mancomin johdon rikosepäilyistä. Se ettei laillisuusvalvojan mielestä ole ollut riittävää näyttöä on pelastanut monet miljoonakonnat maassamme.

Niskanen käänsi suunnan

KOP:n hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Yrjö Niskanen vietti perheensä kanssa talvilomaa Saariselällä vuoden vaihteessa 1992-93. Hän seurasi televisiosta ja lehdistä eduskunnan pankkikeskustelua ja raivostui. SKOP oli jo siihen mennessä ollut kaksi vuotta valtion vakuusrahaston hoidossa ja SSP muutaman kuukauden. Eduskunnan pankkikeskustelu pyöri pääosin liikepankkien osakkeiden nollauksen ympärillä. Jos vanhojen osakkeiden arvo olisi nollattu, valtio olisi voinut sijoittaa pankkeihin uutta pääomaa merkitsemällä uusia osakkeita. Jos KOP olisi ottamassa pankkitukea niin vakuusrahasto olisi saanut määräysvallan pankissa. Samalla vakuusrahasto ja hallitus olisivat voineet määrätä KOP:n ottamaan SSP:n hoitoonsa. Yrjö Niskasen tyrmättyä SSP-fuusion Unitaksen hallituksen puheenjohtaja Ahti Hirvonen ja Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom sopivat yhteistyöstä. He tukivat näkyvillä lausunnoillaan säästöpankkileirin alasajoa. Pääjohtajien yhteiset palaverit ja esiintymiset alkivat muokata yleistä mielipidettä suostuisammaksi SSP:n pilkkomiselle. Paavo Prepula väitti, että muut pankis aikoivat kaapata SSP:n 53 miljardin talletukset.

Pääjohtajat perustivat pilkkomista varten työryhmän, joka koontui ensimmäisen kerran tiistaina 26. tammikuuta 1993. Ryhmään kuuluivat Osuuspankkien Keskusliiton (OKL) toimitusjohtaja Taisto Joensuu, Postipankin vähittäispankin johtaja Matti Inha, KOP:n talletuspankinjohtaja Eino Halonen ja Unitas/SYP:n varatoimitusjohtaja Markku Pohjola, joka valittiin myös ryhmän puheenjohtajaksi. Vakuusrahaston konsulttina toimineen amerikkalaisen investointipankin Merill Lynchin edustajat ristivät ryhmän G 4:ksi (group 4 tai 4 gangesters).

Tammikuun 28. päivänä KOP:n Voutilainen matkusti Ylläkselle yhdessä valtionvarainministeri Iiro Viinasen kanssa. Voutilainen keskusteli Viinasen kanssa KOP:n pelastamisesta valtion pankkituella ja siihen liittyvistä ehdoista mm. osakkeiden arvonalennuksesta ja SSP-fuusiosta. Lindholm ja Komi tapasi Esko Ahon ja valtiovarainministeri Iiro Viinasen Helsingin keskustassa. Siellä sovittiin, että "SSP pannaan lihoksi". Päätöksen takana olivat pankkien pääjohtajat ja pääministeri Esko Aho ja valtionvarainministeri Iiro Viinanen.

Tämän jälkeen Aho aloitti poliittisen pelin kaksilla korteilla. Viinasen ja pääjohtajien kanssa hän oli sitoutunut pilkkomiseen, mutta oman puolueensa piirissä hän edelleen puhi säästöpankkien säilyttämisen puolesta. Presidentti Mauno Koivisto seurasi tiiviisti säästöpankkikriisin purkamista ennen kaikkea Suomen Pankista saamillaan tiedoilla. Keskiviikkona 10. helmikuuta Koivisto tapasi pankkienn pääjohtajat. Koivisto tuki Vesa Vainion ja Seppo Lindblomin pilkkomissuunnitelmaa.
Maanantaina 22. helmikuuta KOP:n hallintoneuvosto ilmoitti osakeannin järjestämisestä. "Kansallistalkoilla" oli tarkitus pelastaa pankki ja torjua tarpeet SSP-fuusiosta.

Perjantaina 18. päivänä kesäkuuta presidentti Mauno Koivisto reagoi yllättäen säästöpankkien toimintaan. Hän esitti tuskastumisensa hankkeen etenemisestä. Presidentin reagoinnin jälkeen G4 valmisteli pikaisesti suunniltelman SSP:n pilkkomisesta. Kesälomien jälkeen elokuun 4. päivänä G4 ja vakuusrahsto aloittivat tiiviiden neuvottelujen sarjan. Torstaina elokuun 12. päivänä pääministeri Esko Aho tuki avoimestis SSP:n itsenäisyyttä. Hän rahoitteli lausunnoillaan maakuntien poliitikkoja. Launtaina elokuun 14. päivänä G4:n asettaman ns. verkostotyöryhmä hioi konttorijakoa kunnes se oli loppuun suoritettu. Ryhmä kävi läpi kaikki SSP:n konttorit. Jako oli valmis sunnuntain kuluessa ja vakuusrahaston johto ja johtokunta käsittelivät sitä maanantaina. Tiistaina 17. elokuuta fuusio oli esillä Esko Ahon ja Iiro Viinasen palaverissa, jolloin Pekka Laajanen ja Heikki Koivisto esittelivät vakuusrahaston raportin. Tällöin oli selvää, että nyt alkaa SSP:n teurastus. Samalla sovittiin, että pilkkojat ottavat SSP:n haltuunsa kahden kuukauden kuluessa.

Lokakuun 6. päivän Paavo Prepula lähetti kijreen eduskunnan valtionvarainvaliokunnalle. Sen mukaan tervehdytetyn pankin (SSP) arvo voidaan arvioida olevan noin 15 miljardia markkaa. Arvio perustui Merill Lynchin laskelmiin. Sunnuntaina kello 18 Heikki Koivisto esitteli alustavan pilkkomis- ja ostosopimuksen vakuusrahaston johtokunnalle. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli SSP-sopimusta seuraavana tiistaina. Eduskunta hyväksyi vakuusrahastolain muutoksen kolmannessa käsittelyssä. Näin poistui lainsäädännölliset esteet SSP:n pilkkomiselta ja roskapankkien perustamiselta. SSP:n kohtalo oli näin sinetöity.

Elinkautinen velkavankilassa

2008-11-23T18:16:00.001+02:00

Risto Uimonen kirjoittaa kirjassaan "Häntä heiluttaa koiraa", että "Suurtyöttömyydellä on raskaat vaikutukset valtiontalouteen. Työttömyyskortistossa olevat ihmiset eivät maksa veroja niin kuin tekisivät olleessaan töissä, mutta he nostavat työttömyyskorvausta. Siitäkin pitää tosin maksaa vero, mutta se yleensä jää pienemmäksi kuin samojen ihmisten vero palkkatyöstä. Toissä ollessaan he eivät saisi etuuksia van rahoittaisivat niitä, Valtio maksaa ammatillisesti järjestäytyneiden työttömien työttömyyskovauksista valtaosan, 47.5 prosenttia. Työttömyyden välitön kustannus valtiolle on ollut yli 20 miljardia markkaa viime vuosina. Verotulojen menetyksen kanssa suurtyöttömyyden hita on noussut lähes 40 miljardiin markkaan vuodessa ja yhteensä noin 220 miljardiin markkaan vuoden 1997 loppuun mennessä. Tämä on se hinta, joka saadaan maksaa työttömyyden torjunnan epäonistumisesta".

Työttömyyden hinta

Yhteiskunta maksoi työttömyydestä vielä vuonna 1999 n. 36 miljardia markkaa, laskee työministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen. Jokaista työtöntä kohden menot ja tappio olivat 97 000 markkaa. Laskelmassa ovat mukana sekä työttömille maksetut tuet että työttömyyden takia maksamatta jäävät tuloverot. Palkkojen ja veroasteen nousun vuoksi myös yhden työttömän "hinta" on näin laskettuna nousussa, vaikka työttömyysturvaa on leikattu. Vuonna 2004 jokainen työtön "maksaisi" jo vähintään 102 000 markkaa vuodessa, arvioi Tiainen. Hän muistuttaa, että veroasteen nousu puolestaan johtuu valtion suuresta velasta, jonka avulla taas on maksettu työttömyyden kustannuksia. Vielä vuosikymmen sitten 1990-luvun alussa työttömyydestä selvittiin yhdeksäälä miljardilla markalla vuodessa. Laman myötä summa paisui vuoteen 1993 mennessä yli viisinkertaiseksi eli 49 miljardiin markkaan vuodessa. Tiaisen mukaan yhteiskunnallemme karttuikin koko viime vuosikymmeneltä kaikkiaan 300 miljardin markan ylimääräiset työttömyyskorvausket verrattuna siihen, että työttömyys ja sen kulut olisivat pysyneet vuoden 1990 luvuissa.

Lisäksi Tiainen laskee työttömyyden alentavan tuotantoa. Jos työttömyys olisi pysynyt 2,5 prosetin tasossa koko viime vuosikymmenen, olisi vuoden 1999 tuotanto ollut 5,5 miljardia markkaa suurempi kuin se oli nyt.
Velan hoitaminen ylläpitämällä työttömyyttä on velkavekselin siirtämistä tuleville vuosille. Budjetin teossa tuijotetaan liikaa eri alakohtien menoja sen sijaan, että mukaan laskettaisiin myös saamatta jääneet tulot. Ilman veromenetyksiä työttöyyden kustannuksista saadaan liian suppea kuva. Tämä tulee näkyviin mm. siinä kun arvioidaan työllistymisen kustannuksia. Jos niitä vähennetään hyötyinä työttömyysmenot, yhteiskunnan samaa verotulonlisäys ja kerrannaisvaikutukset unohtuvat. Työttömyyden hoito näyttää kalliimmalta kuin se todellisuudesa on. Aktiiviset toimenpiteet tulevat noin kolmannesta kalliimmaksi kuin työttömänä pitäminen. Teollisuudessa työllistymisen nettokulut jäävät alle kokonaiskulujen ja hyödyt voivat parhaimmillaan ylittää kustannukset. Kun työttömyyden kustannukset otetaan veromenetyksineen huomioon, varojen käyttö työllisyyden hoitoon alkaa monessa tapauksessa näyttää edulliselta vaihtoehdolta. Mitattiinpa näitä asioita miten tahansa, niin työllisyyden parantaminen ja työttömyyden vähentäminen helpottavat velan alentamista tulevaisuudessakin. EU:n komission mukaan työllisyyttä parannetaan helpommalla yritysten riskipääoman saantia ja yrittäjyyttä edistämällä.

Virkaelättien kidutettavana

Suuren laman aikana valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä ja elinkelpoisia yrityksiä kaadettiin surutta ja yrityksiä suorastaan teurastettiin. Pankkien saatavat laitettiin valtion avonaiseen pankkitukipiikkiin. Yrittäjien elämäntyö, omaisuus ja tulevaisuus tuhottiin. Kun yritys saatiin kaadettua, kohdeltiin mahdottomien esteiden ylittämisessä epäonnistunutta yrittäjää talousrikollisena. Siinä auttoivat juristien hyvät suhteet poliiseihin ja ennen kaikkea syyttäjään. Tutut tuomarit olivat myös apuna asioiden hoidossa. Yrittäjä oli syyllinen kaikkeen, pankkiherrat ja valtionpomot eivät mihinkään. Talousrikollisuus ja hyvä veli-periaate kulkivat käsi-köädessä. Erona entiseen Neuvostoliittoon oli se, että Suomessa yrittäjää ei saanut ampua. Hänet murhattiin muulla tavalla aivan kuin olisi toteutettu mafian toimeksiantoa. Joutilaat virkaelätit kiduttivat työttömiksi joutuneita henkilöitä virkavallan väärinkäytöllä, Suomessa paviaanejakin kohdellaan paremminkuin työttömiä.

Uhrina työtön

Kauppatieteen tohtori Heikki Urmas kirjoittaa kirjassaan Uhrina työtön, että "työttömyys on todettu yhteiskuntamme suurimmaksi ongelmaksi. Valtataistelussa kaikki keinot ovat luvallisia ja väärillä perusteilla pelaaminen on paremminkin sääntö kuin poikkeus. Siinä on tärkeintää lopultakin vain verrattain pienen valtaa pitävän eliitin etu.Tässä pelaamisessa työtön on täysin puolustuskyvytön. Taisteluvälineinä käytetään kaikkia mediasodan mahdollisuuksia. Luodaan mielikuvia, jotka eivät perustu mihinkään,juonitaan pienissä piireissä eikä huomata, että iskut osuvat jo lattiassa avuttomana makaavaan työttömään,joka ei enää jaksa edes kuunnella juhlapuheiden sanahelinää".
Urmas jatkaa: " Työttömyys on Suomessa nykyisessä laajudessaan "poliittinen valinta", johon voitaisiin vaikuttaa poistamalla ne poliittiset esteet, joita olemme luoneet. Onko työtön Suomessa valtapelin uhri?" kysyy Heikki Urmas.
Kansalaiset ovat virkamiesten käsissä avuttomia ja puolustuskyvyttömiä. Holkerin hallituksen hallittu rakennemuutos muuttui hallitsemattomaksi katastrofiksi. Kekkonen teollisti Suomen ja Lipposen hallitus oli myymässä sitä ja sen "kruunun jalokiviä". Urmaksen mukaan työttömyyden poistamisessa puuttuu poliittista tahtoa. Urmas arvostelee myös luonnonsuojelijoita, koska luonnonsuojelun nimissä on luvallista tehdä työttömiä lisää. Urmas kritisoi myös poliitikkoja siitä, että heillä ei ole työttömyyteen muunlaista lääkettä kuin tehoton työttömyyskoulutus. Urmaksen mielestä työttömästä on tullut lainsuojaton.

Kaveria ei jätetä

Urmas arvostelee päättäjiä. Yhteenkuuluvuuden tunne johtaa myös helposti siihen, että "korppi ei korpin silmaa puhkaise", eli joukko pitää huolen omistaa, Jos jossakin tehtävässä on epäonnistunut, on tarjolla jokin toinen "suojeluvirka". Urmaksen mielestä Lipponen ei tunne riittävästi kansantalouden perusteita. Niinistö on juristi ja juristithan eivät koskaan ole lukeneet taloustieteistä muuta kuin alkeiden alkeet. Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki on koulutukseltaan enemmänkin seiväshyppääjä. Poliittinen kulttuurimme on vielä kaiken lisäksi sellainen, että ministriden neuvonantajatkin ovat juuri opinahjoista valmistuneiden untuvikkoja, joilla ei ole sen paremmin tietoa kuin elämänkokemustakaan.

Ministeri Arja Alho järjesteli entisen SDP:n puoluejohtajan ja pankinohtaja Ulf Sundqvistin velkasaneerauksen armahtaen suurimman osan veloista. Tätä perusteltiin Sundqvistin varattomuudella. Tuhannet pankkikriisin seurauksena rahallisiin vaikeuksiin joutuneet kansalaiset eivät voineet tätä hyväksyä ja niinpä syntyi poliittinen myrsky Lipposen uskottavuudesta. Varsinkin kun hän oli ylimielisesti TV-lähetyksessäkin vähätellyt velkojen anteeksiantoa toteamalla, että nythän Uffesta tuli taas veronmaksaja ja on yksi työllistettävä vähemmän. Velkasaneerauksessa olevalle suomalaiselle tämä oli enemmän kuin vitsi, se oli ivaa. Sitä ei myöskään suuri yleisö hyväksynyt, koska se ei uskonut, että Sundqvist olsi ollut varaton. Jupakan seurauksena joutui ministri Arja Alho jättämään paikkansa, mutta tuskin kukaan uskoi, että Alho olisi ollut liikkeellä omin eväin ilman Lipposen tukea.

Kun Harri Holkeri jätti eroilmoituksen Suomen pankinjohtajan tehtävästä pidettiin Holkerin paikkaa Kokoomukset reviirin kuuluvana ja paikalle istutettiin Ilkka Kanervaa. Ilmeisesti Niinistön ja Kanervan sukset olivat jossakin mittelässä menneet ristiin. Niinistö asettui Kanervan ehdokkuuta vastaan ja puhui asiantuntijan valitsemisesta paikalle. Urmaksen mukaan pian selvisi millä tasolla Niinistön asiantuntemus oli kun pankin johtokuntaan jäseneksi valittiin Matti Korhonen. Urmaksen mielestä asiantuntemusta ei tässä maassa arvosteta. Tärkeintä on kenen joukoissa seisot. Kirjassaan Urmas löi lättänäksi Korhosen asiantuntemuksen.

Talotehtaiden pudotuspeli

2008-11-23T16:16:00.002+02:00

Alavieskan Puurakenne Oy:n historia alkaa vuodesta 1973 jolloin tapahtuivat ensimmäiset yhteydenotot tulevien osakkaiden ja Alavieskan kunnan välillä. Toiminta aloitettiin ikkunatuotannolla. Vuonna 1975 aloitettiin elementtituotanto. Elementtien valmistus oli vielä tuohon aikaan aika tuntematon käsite, sillä yleensä talot tehtiin paikan päällä kappaletavarasta. Vuonna 1977 talopaketit olivat edelleen pääosassa jolloin niitä toimitettiin 50 kappaletta. Vuonna 1978 valmistettiin rivitalo- ja hallielementtejä.

Kostamukseen ja Neuvostoliittoon sekä Norjaan alkanut vienti nosti koko vuoden valmistuksen 90 talopakettiin. Oman sahalaitoksen rakennustyöt käynnistyivät 1980. Toiminta laajeni jo 124 talopaketin toimitukseen ja silloin aloitettiin tuotantolinjan laajennusinvestoinnit. Vuonna 1983 saatettiin loppuun Alavieskan kunnan kanssa yhteistyössä toteutettu elementtihallin ja höyläämö-ristikkohallin rakentaminen. Tuotanto oli silloin 162 talopakettia. Vuoden 1986 alussa yhtiön toimitusjohtajaksi tuli Tapani Kääntä. Uuden vetäjän myötä toimintaan tuli uusia idoita ja tuulia, Alihankinta tehostui ja uusi tuotenimi PR-Talot syntyi. Tuotanto kasvoi 178 talopakettiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n myyntitoimintoja johdettiin tehokkaasti. Erillinen yhtiö markkinoi uutta talomallistoa voimakkaasti ja PR-Talot tuotemerkkiä lanseeraattiin läpi koko valtakunnan koko maan kattavan myyntiorganisaation avulla, jota veti Hannu Saksola. Tuotanto kasvoi 220 talopakettiin. Vuonna 1988 PR-Talot tuotemerkki löi itsensä läpi markkinoilla.

Vuonna 1989 PR-Talojen täyspaketit olivat suosiossa. Meneillään oli hyvä rakennusbuumi Uuden tuotantolaitoksen suunnittelu ja myöhemmin rakentaminen käynnistyi. Tuotettiin uskomattomat 483 talopakettia ja tulosta syntyi. Vuonna 1990 Alavieskan Puurakenne Oy tuotti uutta PR-runkoelementtiä uudella tuotantolinjalla hivenen yli 490 talopakettia. Alkuperäistä PR-Ikkuna kehitettiin käynnistämällä laatuprojekti. Tavoitteeksi asetettiin niin laadukas ikkuna, ettei takuuskorjauksia tule. Ikkunatuotanto sai sähköstaattisen maalauslinjan ensimmäisenä Suomessa. Vuonna 1991 tuotettiin edellisvuosien määrä talopaketteja. PR-Talojen lisäksi tehtiin tunnetuksi käsitettä PR-Teollisuus, mikä käsitti talopakettien lisäksi hallit, urheilutilat, liikerakennukset, rivitalot, laitesuojat ja muut vastaavat rakennukset. Alavieskan Puurakenne Oy:ssä tuotevalikoimaan kuluivat vuodesta 1992 myös hirsiset omakotitalot ja vapaa-ajan asunnot. Päädyttiin hirsiprofiiliin, mikä tuli olemaan tiivis, mutta hengittävä, hyvännäköinen, helppo valmistaa ja teknisiltä ominaisuuksiltaan paras mahdollinen. Syntyi uusi PR-lamellihirsi. Hirsitaloja vietiin ennen kaikket Japaniin. Pitkän ja kovan työn jälkeen saattiin elementtitaloille ja ikkunoille viennin edellytyksille tärkeä Saksan laatustadardi ensimmäisenä talotehtaana Suomessa kesällä 1993.

Tuotanto oli vuonna 1994 kotimaahan 350 talopakettia ja vietiin 50 talopakettia. Työntekijäitä oli kaikkiaan n. 100 henkilöä. Tehdas toimi monipuolisesti antaen työtä myös monille ulkopuolisille alihankkijoille. Tehtaalle ostettiin vuosittain noin 14 000 kuutiota tukkeja. Sekin työllisti melkoisen määrän ihmisiä metsätöissä ja kuljetuksessa. Tehtaalla oli oma sahalaitos. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas. Alavieskan Puurakenne Oy:n rahoittajapankkina oli Keski-Pohjan Säästöpankki, mikä kuului ns. mustaan tusinaan eli 12 heikoimman säästöpankin joukkoon Suomessa.

Velkasaneeraukseen

Alavieskan Puurakenne Oy:n kilpailijoista Honkarakenne Oy järjesti Kouri Capital Oy:n avulla osakeannin ja keräsi markkinoilta kesällä 1987 kaikkiaan 36 miljoonaa markkaa. Seuraavana vuonna järjestettiin uusi osakeanti, jolloin kerättiin 29,6 miljoonaa markkaa. Honkarakenne oli lyhyessä ajassa kerännyt rahaa 66 miljoonaa markkaa.
Vuosina 1992-94 Suomen Taloteollisuus Oy teki 500 miljoonan liikevaihdon ja tappiota kertyi 160 miljoonaa markkaa. Suomen Taloteollisuuden omistivat Sonkajärven kunta 35 %, Enso Gutzeit Oy 19 %, YIT-yhtymä 15 %, toimitusjohtaja Juhani Pehkonen 8 % ja tehtaanjohtaja Jouko Heiskanen 8 %.
Pyhännän Rakennuskonserni muodostettiin Pyhännällä toimivasta Jukka-taloista, Pudasjärvellä toimivasta Kontiotuotteesta ja Torniosta toimivasta Lapplitaloista. Ilman näitä järjestelyjä Jukka-talot olsi mennyt konkurssiin. Ne tehtiin Kera Oy:n johdolla, yhdistävänä tekijänä tässä prosessissa näytti olevan Lars Leevi Lestadius. Lestadiolaisuuden lonkerot yltivät syvälle valtion hallintoon.

Alavieskan Puurakenne Oy ei saanut terminoitua ulkomaisia lainojaan, sillä Keski-Pohjan säästöpankki ei suostunut Tapani Käännän mukaan terminoitiin. Tappiot olivat useita miljoonia. Keski-Pohjan Säästöpankin isännistön pueenjohtaja rautiolainen Antti Ojala totesi 29.11.1999 MOT-ohjelmassa, että yrityksiä kaadettiin pankin vakavaraisuuden parantamiseksi. Asiakasyrityksiä siis uhrattiin pankin talouden parantamiseksi, koska epävarmat saatavat voitiin laittaa valtion avonaiseen pankkitukipiikkiin. Pankkikriisin hoitotapa mahdollisti talotehtaiden pudostuspelin talotehtaiden eloonjäämiskamppailussa. Yrityksiä ajettiin surutta konkurssiin, sillä valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Taloudellinen lama tuli pankeille yhtä yllättäen kuin yrittäjillekin.

Suomen valtio oli Kera Oy:n kautta sijoittanut valtavia summia Suomen Taloteollisuus Oy:öön. Alavieskan Puurakenne Oy:llä oli suurista talotehtaista ylivoimaisesti vähiten velkaa ja sen taustat olivat kapeat, koska se käytännössä oli perheyritys.
KEP:n pankinjohtaja Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002, että "katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkein vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankkien luottotappiot. Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa".

Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen ns. ruuminpesuryhmä, jota johti talouspäällikkö Veikko Anttonen. Sen tehtävänä oli pelastaa Kera Oy:n rahoittamat ns. ongelmayritysket sekä minimoida tappiot. Ongelmayritysten pelastamisessa huomioitiin myös tärkeiden rahoittajien eli pankkien edut. Tappioiden minimointi tarkoitti sitä, että markkinoilta poistettiin pankkien kanssa Kera Oy:n etuja ja sijoituksia uhkaavat kilpailijat.

Alavieskan Puurakenne Oy:llä ei ollut mahtavia taustavoimia ja samalla paikkakunnalla toimi myös kilpailija Vieskan Elementti Oy lähes vierekkäisellä tontilla. Alavieskan kunto oli Vieskan Elementti Oy:n osakas. Alavieskan kunta ei ollut kiinnostunut Alavieskan Puurakenne Oy:n pelastamisesta, koska yritys miellettiin vasemmistolaiseksi yritykseksi. Helpompi oli neuvotella tapuliukon kanssa kuin Alavieskan kunnanjohtaja Aarne Karvosen kanssa.

Kera Oy oli päättäänyt poistaa markkinoilta Alavieskan Puurakenne Oy:n. Se tuli sen jatkajan ja omistajien tietoon, kun PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksessa PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Markku Koski ilmoitti, että häntä on moitittu erittäin voimakkaasti siitä, että hän lähti mukaan PR-Teollisuus oy:öön, vaikka se kuului markkinoilta poistetavien listalle. Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli kuitenkin luvannut erään ravintolaillan jälkeen pelastaa Markku Kosken. Näin ilmoitti kansanedustaja Markku Koski. Näin myös tapahtui, että Markku Koski pelastettiin Kera Oy:n toimesta.

Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn

Alavieskan Puurakenne Oy:lle tehtiin velkasaneeraussuunnitelma, minkä Kera Oy ja Suomen Säästöpankki hyväksyivat velkasaneerauksen pohjaksi. Velkasaneerausmiehet Hannu Tuomaala ja Lauri Ylipukki laskuttivat varsin lyhyestä ajasta yli miljoona markkaa. Tuomaala kävi Saksassa tutustumassa Alavieskan Puurakenne Oy:n kohteisiin oikein "sihteerin" kanssa. Siitä ei ole selvyyttä millainen ammattitaito sihteerillä oli ja mihin asiaan. Velkasaneerausmies nautti kaikista mahdollisista eduista työaikana aina promillepitoisia juomia myöten tehtaan henkilökunnan nähden. Asianajaja Timo Nikula kertoi minulle myöhemmin, että asianajajien keskuudessa pelättiin, että velkasaneerausmiehet pilaavat koko asianajajakunnan maineen.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen keskeytyksestä oli tehty Vaasan hovioikeudelle. Perusteluissa mainitaan, että Alavieskan Puurakenne Oy:n Vaasan käräjäoikeuden saneerausmenettelyn keskeyttämistä koskeva päätös on väärä. Käräjäoikeus on jättänyt täysin huomiomatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneeraukseen eteen tehdyn työn.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi on hyväksytty rahoituslaskelma, jonka ovat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n edustajat. Yhtiö on hämmästyttävän hyvin pystynyt seuraamaan hyväksyttyä suunnitelmaa. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä se, että selvittäjät ja suurimmat velkojat Kera Oy ja Arsenal Oy muuttivat mieltään kesken saneerausmenettelyn. Edelleen maksukykyä arvioitaessa on otettava huomioon se, että yhtiö olisi halunnut myydä omistamansa Suomen Betonikattotiili Oy:n osakkeet. Kauppa olisi syntynyt 370 000 markan kauppahinnalla, mutta selvittäjät estivät kaupan.

Ottaen huomioon, että saneerauskulut ovat tässä vaiheessa olleet näinkin valtaisat ja kuitenkin lopputulos on saneerausmenettelyn keskeyttäminen, ei yhtiö voi välttyä vaikutelmalta, etteiko asiassa olisi jotakin outoa. Velkasaneerausmiesten yhtiöille oli maksettu jo yli miljoona markkaa. Huomioiden kättöpääomasta maksetut saneerauskulut voidaan todeta, että yhtiän käyttöpääomasta poisotettuna ne tekevät siihen aikamoisen loven. Vaikka yhtiä hyväksyykin kohtuulliset saneerauskulut, jotka sen käsityksen mukaan ovat noin puolet laskutetusta määrästä, voidaan todeta, ettei kysymyksessä ole yhtiän saneerauslaissa tarkoittama maksukyvyttömyys. Velkojien kannalta hallittu saneeraus on parempi vaihtoehto kuin konkurssi, kirjoitti asianajaja valituksessaan Vaasan hovioikeudelle.

Saneerausmenettelyn aikana Alkavieskan Puurakenne Oy:n talouspäälliköksi otettiin Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella kauppatieteen maisteri Jouni Remes, joka oli aikaisemmin toiminut alasajettujen yritysten talouspäällikkönä sekä Sodankylän Osuuspankin johtajana. Mielestämme Jouni Remes täytti saattohoitajan kriteerit. Tämän havainnon teimme liian myöhään.
Uhtua Wood oy:n edustajat olivat kiinnostuneita Alavieskan Puurakenne Oy:n sahaustoiminnasta syksyllä 1994, Kera Oy:n yritystutkija Huusko oli ilmoittanut heille, että Alavieskan Puurakenne Oy menee keväällä 1995 konkurssiin.

Laillistettua rosvousta

2008-11-23T14:23:00.002+02:00

Suomen Pankin johtajan Markku Puntilan mielestä SKOP oli gangsteripesä. Tätä mielipidettä tukee vahvasti Tapani Hautamäen kirja. Hautamäen mukaan Suomessa on maksettu pankkitukea jo 80 miljardia markkaa. Nämä rahat eivät ole voineet häipyä taivaan tuuliin, vaan jotkut ovat rahastaneet häikäilemättömästi. Talousrikollisuus on Suomessa noussut valtaviin mittoihin, mutta jostain syystä yhteiskunnassa ei haluta puuttua tällaiseen toimintaan. Syykin siihen on selvä. Ylimmät poliittiset päätöksentekijämme ja heidän mukanaan koko virkakoneistomme on osoittaunut läpeensä korruptoituneeksi osaksi tuota järjestelmää, kirjoittaa Hautamäki. Alavieskalaista syntyperää oleva mainostoimiston toimitusjohtaja kertoo kirjassaan, kuinka voimaton yhteiskunta on talousrikollisuuden ja korruption edessä. Pääasiallisena esimerkkinä hänellä on Sotkamon Nuuasjärven rantametsikköön kuin taikurin kädenpyyhkäisyllä noussut Katinkulta, jonka noin 700 miljoonan omaisuus siirtyi SKOP-kiinteistöt Oy:lle 190 miljoonalla markalla. Taistelua oikeuden puolesta yhteiskuntaa vastaan Hautamäki kuvaa kirjassaan Daavidin ja Goljatin taisteluksi, mikä on tuonut runsaasti esiin asioita, joita ei koskaan olisi voinut kuvitella esiintyvän meidän länsimaisessa oikeusvaltiossamme. Se on osoittanut aikaisemmin yleisesti arvostetun pankki-instituutiomme käsittämätön häikäilemättömäksi oman edun tavoittelijaksi ja saalistajaksi, joka saalistaessaan syyllistyy sellaiseen taloudelliseen, moraaliseen ja henkiseen tuhoamiseen, jollaista ei olisi voinut uskoa tapahtuvan tässä maassa. Vielä pahempaa ja järkyttävämpää on kuitenkin se, että ylimmät poliittiset päätöksentekijämme ja heidän mukanaan koko virkakoneistomme on osoittautunut läpeensä korrutoituneenksi osaksi tuota saalistusjärjestelmää. Emme me muutamia vuosia sitten voineet uskoa sitäkään, että joudumme tukemaan pankkejamme kymmenien miljardien edestä.

David ja Goljat

Ei Daavidkaan voinut aluksi uskoa, ettei hän saa oikeutta vedotessaan ministereihin, pankkitarkastusvirastoon, vakuusrahastoon ja eduskunnan oikeusasiamieheen. Apua ei ole tullut mistään. Vähitellen paljastui totuus. Yhteiskunnassamme on tapahtunut kaikkien aikojen suurin taloudellinen huijaus. Tuossa huijauksessa siirrettiin miljardien edestä omaisuutta toisiin käsiin. Menettäjät olivat pienet yritykset ja tavalliset kansalaiset. Hyötyjinä olivat olivat pankit ja näiden lähitahot ja saalistuksen mahdolliseksi tekevä poliittinen eliitti. Daavidin ja Goljatin sota on osoittanut, että veronmaksajien varoilla rahoitetaan toimintaa, joka yksiselitteisesti kaataa yrityksiä, kasvattaa työttömyyttä ja lisää entisestäänkin veronmaksajien taakkaa. Yhteiskunta on voimaton talousrikollisuuuden ja korruption edessä, koska sitä ei voi uskoa todeksi. Eihän tällaista voi tapahtua Suomessa. Sen osoittaa kiistatta Katinkullan tapaus. On kuitenkin muistettava, että Katinkulta on vain esimerkki. Vastaavanlaisia on maa täynnä.

Katinkulta ja Modula

Voimme ottaa esimerkiksi Katinkullan ja Modulan, kirjoittaa Tapani Hautamäki. SKOP kaatoi molemmat yritykset. Katinkulta oli ennen kaatumistaan lividideettikriisissä, mutta siitä olisi selvitty suhteellisen vähäisellä lisärahoituksella. Sitä paitsi sen varat olivat kolme kertaa velkoja suuremmat. Modula oli alansa parhaiten menestyviä yrityksiä. Sillä ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia taloudellisia vaikeuksia ennen SKOP:n tahallaan aiheuttamia luottotappioita. Modullalla oli jopa varaa ostaa viidellä miljoonalla markalla Katinkullan osakkeita. Kun parin vuoden päästä tarkasteli konkursseja, niin voi kiistatta osoittaa, että konkurssit ovat aiheutaneet kansantaloudellisia tappioita. Ne ovat lisänneet veronmaksajien pankkituen määrää, pienentäneet tuotantoa ja kasvattaneet työttömyyttä. Tappiot ovat yksiselitteisesti selviä. Esimerkit koskevat yksittäisiä yrityksiä ja on selvää, etteivät ministerit voi ruveta henkiläkohtaisesti hoitamaan jokaisen yrityksen asioita. Heidän tulisi kuitenkin tajuta, ettei kysymys olekaan pelkästään vain näistä yrityksistä. Ne ovat vain esimerkkitapauksia satojen, kenties tuhansien samankaltaisten joukossa, kirjoittaa Hautamäki. Hänen mukaansa asioista on keskusteltu Iiro Viinasen, Esko Ahon, Seppo Kääriäisen ja Tytti Isohookana-Asunmaan kanssa. Tytin kanssa keskustelu päättyi lyhyeen, Kun Seppo Juurikko soitti hänelle, ministgeri tokaisi, että hän ei ole koskaan Katinkullassa käynyt eikä aio käydäkään. Katinkullan kannalta tämä voisi olla pelkästään hyvä asia, mutta ministerinkin luulisi jo asemansa puolesta olevan jonkin verran kiinnostunut kotilääninsä talouselämästä.

SKOP ja Arsenal

SKOP ja Arsenal käyttävät poliittisten päätöksentekijöittemme niille ohjaamaa veronmaksajien rahaa häikäilemättömästi palvelujen ostamiseen mm. tilintarkastus- ja asianajotoimistoilta. Pankkien konkurssiin ajamien yritysten konkurssipesien hoitamisesta ja tilintarkastusten pitämisestä on tullut todellinen kultakaivos sellaisille asianajajille ja tilintarkastajille, jotka kiinnittävät huomiota oikeisiin asioihin eivät nuuski pankille kiusallisia asioita. Pankit teettävät säännöllisesti kaatamissaan yrityksissä erityistilintarkastuksen. Tilintarkastajat tietävät kyllä millainen tilintarkastuskertomus heidän on kirjoitettava. Pesänhoitajien tehtävänä on ollut torjua kaikki mahdolliset oikeudenkäynnit päävelkojien asemassa olevaa pankkia vastaan. SKOP siirsi juuri ennen Katinkullan konkurssia ainakin 20 miljoonan markan tontin itselleen 6,5 miljoonalla markalla. SKOP:n pesänhoitajaksi valitsema Hannu Tuomaala ja Arsenalin Modula Oy:n pesänhoitajaksi asettama Martti Turkka kuittasivat palveluksistaan hyvät rahat, mutta ei toki lähellekään niin suuria summia, etteikö kauppa olisi kannattanut. SKOP ja säästöpankit ryöstivät ja tuhosivat kaikkialla. Ja kaikkialla siellä, missä ne tuhosivat, niiden apureina häärivät Widerin kaltaiset tilintarkastustoimistot ja Hannu Tuomaalan "kaltaiset" asianajajat. Apureiden tehtävänä on ollut varmistaa pankin saalistus. Sen ne ovat mielellään tehneet, sillä niiden palkkiot ovat ruhtinaalliset. Katinkullan kaappaus kertoo yrittäjien arjesta ja todellisuudesta sekä häikäilemättömien rahastajien ja saalistajien maailmasta. Pahinta tässä asiassa on se, että se on totta. Totuudenpuhujalla ei ole paikkaa auringossa. Sen ovat saaneet kokea niin Timo kuin Tapani Hautamäkikin. Raaheen oli tarkoitus perustaa vientiä kasvattava ja työpaikkoja luova yritys. Kun avustushakemuksissa esiintyi nimi Timo Hautamäki, niin kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen ei hyväksynyt hakemusta.

Pankin ideologia

Esko Seppänen kirjoittaa kirjassaan, että pankki ei ole pitkämielinen, se ei ole lempeä, se vaatii, se uhkaa, se käyttäytyy sopimattomasti, se etsii omaansa, se lonkeroituu, se muistaa kärsimänsä pahan, se iloitsee vääryydestä mutta yhdessa totuuden kanssa jos totuus on valehtelijoiden puolella, kaikki se pettä, kaikki se ottaa, kaikki se sanelee, kaikki se vie. Ennen pankki oli pankkikirja, velkaa ja vekseleitä. Nyt rahasta on tullut näkymätön tukkuraha. Pankissa pienen ihmisen rahat ovat kuin herran kukkarossa. Ennen pankki vältti riskejä. 1990-luvun alussa pankki otti riskejä.
Arvopaperistetuilla markkinoilla romahduksen merkit eivät näkyneet pankin taseissa. Ennen pankki oli kaikille sama, paitsi tietysti rikkaille. Nyt se myy yleisten ja yhtäläisten tuotteiden sijasta räätälintyötä ja mittatilausrahaa etypäässä rikkaille. Ennen pankki oli rahan pesäpaikka. Nyt on likaisen rahan pesupaikka. Pankki on peto, joskaa saalistaa pankkipalvelumaksuja, lainanavausmaksuja, toimitusmaksuja, postimaksuja, provisioita, premioita ja niin edelleen. Kun pankki saalistaa, kylläinen peto saalistaa. Pankit käyttivät edustuskuluihinsa yli 100 miljoonaa markkaa vuodessa. Se on nannaa, marmeladia ja hunajaa, kun päätöksentekijöitä syötetään, joutetaan ja matkustelutetaan. Se on eturuokaa ostereille ja lohelle.
Pankinpelko on nöyryyden, yhdenmukaistumisen ja samaistumisen alku. Pankinjohtajat, jotka korottelivat koskoja yksipuolisin sanluratkaisuin, ovat ottaneet korot mukaansa taivaisiin. Pankki on käytetyn rahan osto- ja myyntiliike, jossa kauppiaan voitto ei ole korkomarginaali, vaan myös palvelumaksu. Pankki on herrojen huone, kapitalismin pääesikunta ja ideologinen armeija, porvariston riittien ja rukousten temppeli. Pankeissa uhrataan ihmisiä. Näin kirjoitti europarlamentaarikko Esko Seppänen.

Veljekset ja pankkikriisi

2008-11-23T07:08:00.003+02:00

Ulf Sundqvist kompastui viime kädessä liiketoimiin, joissa hän itse oli osapuolena veljensä Björnin kanssa. Wulffin perheyhtiöstä poispotkittu Björn Sundqvistin Humausloosin tunnuksena on "auta auttamaan" ja Ulf auttoi myös itseään. Kriittisessä vaiheessa hän oli velkainen mies. Lyhyt johdatus Sundqvistien liiketoimintaan on surullinen tarina siitä, miten liikemiesvietit ja -vaistot ohittavat terveen järjen ja varovaisuuden. "Uffen" olisi pitänyt huolehtia ennen muuta STS:n säästäjien rahoista eikä tiettyjen yritysten eduista, mutta käräjäoikeuden mukaan hän toimi toisin.

Lomametsä Oy:stä Wayup Oy:öön

Ongelman juuret ulottuvat Lomametsä Oy-nimiseen yhtiöön, jonka Björn oli hankkinut vuonna 1976. Ulf hankki siitä 4/30 osuuden itselleen kymmenkunta vuotta myöhemmin. Lomametsä Oy omisti kahta muuta yhtiötä: Ellivuoren Pujottelukeskusta ( jolla oli 36 hehtaaria lomakiinteistömaata) ja Ellivuoren Tanssilavaa. Näiden yhtiöiden - sekä tiettyjen Sallassa sijainneiden lomakiinteistöjen tulevat voitot olivat kaavoittajan käsissä. Niissä piireissä veljeksillä ei vastoin alkuperäsitä luuloa ollutkaan ystävää.

STS:n edustaja Juhani Lehtola yritti myydä Lomametsän ensiksi Jorma Seestien omistamalle Hartiataloille, jota STS luototti huolimatta siitä, että sen ympärillä toimineen yritysryppään omistus, kotipaikka ja konkurssitila vaihtelivat. Hartiataloryppäästä tuli yksi STS-pesän suurimpia ruumiita, vaikka sen ympäriltä ei löytynytkään riittävästi varmaa näyttöä vahingonkorvauskannetta varten. Sundqvistit löysivät ilman pankin suoraa apua Lomametsälle Hartiataloa paremman ostajan: Wayup Oy:n. Yhtiö puuhasteli kaikenlaisissa sellaisissa projekteissa, joihin tarvittiin ja saatiin STS-rahoitusta. Projektiyhteistyötä tehtiin muun muassa Heikki Koskelaisen tarkastamien ja sittemmin konkurssin tehneiden Ekomen-yhtiöiden kanssa.

Yhteisen Ekocenter-projektin tavoitteena oli jalostaa Tuottajain Lihakeskuskunnan vanhat toimitilat Helsingin Sörnäisissä liikeparatiisiksi. Wayupin omisti alussa mielenkiintoinen trio: Ekostock Oy, Uudenmaan Vuokrakone Oy ja Bonette Oy. Ekostock, joka pian luopui osuudestaan, oli edellä mainittujen Ekomen-yhtiöitä. Uudenmaan Vuokrakoneen omisti Björn Sundqkvist. Bonnettessa oli aluksi mukana "Järvenpään keisari" Kenneth Lehtinen, joka pelasi yhteen Rinvest-ketjun kanssa. Bonetten nimi muutettiin Rinvest Sijoitus Oy:ksi, ja sen miljoonatappioita on sittemin tutkittu erinäisissä säästöpankkipiireissä. Yhtiön hallituksessa olivat Jari Lehtinen, Pekka Järvinen, Juha Kokkila ja Rainer Niemi. Asiantuntijoille herrojen nimet puhuvat puolestaan. Osa heistä on karistanut Wayupin rahoilla Suomen pölyt kokonaan jaloistaan.

20 miljoonan luoton käyttö

Kun 20 miljoonan markan luotto myönnettiin, Wayup osti Sundqvistien veljeksiltä Lomametsän selvään ylihintaan. Noin 10 miljoonan markan kauppahinnasta Björn sai 8,5 miljoonaa markkaa ja Ulf sai 1,5 miljoonaa markkaa. Samasta luotosta Wayup käytti miljoonia ranskalaisten lomaosakkeiden ja muun Rinvest-ryhmän omaisuuden, esimerkiksi golfosakkeiden ostamiseen. Luototus jatkui. STS:n romahtaessa Wayupin "kokonaisvastuut olivat nousseet 5.11.1992 mennessä 57,8 miljoonaan markkaan samalla kun reaalivakuudet olivat alentuneet 23 miljoonasta 9,7 miljoonaan markaan. SDP:n puheenjohtajanakin "Uffe" oli ollut seuraamassa näiden hänelle läheisten projektien rahoitusta pankin hallinnossa. Hän oli mitä ilmeisemmin saanut pankin luottoryhmän hyväksymään Peder Plantingilta Wayupin tytäryhtiöksi ostetun Skipatrol Oy:n kaupan vastoin asiaa selvittäneen STS:n toimihenkilön kantaa, sanotaan kannekirjelmässä. Parin miljoonan vakuuksilla oli STS:stä annettu 74 miljoonan markan vahingon edestä luottoa ja sille oli yhtiökokouksen ja jopa suuromistajien, STS-säätiön ja Työväen Opistorahaston siunaus. Wayupin tapauksen perusteella pankin tilintarkastajat peruivat aikaisemmat suosituksensa vastuuvapauden myöntämisestä. Sen sijaan toisessa luototusasiassa, joka johti oikeuden päätöksen mukaan vahingonkorvauksiin, kanne nostettiin erityistilintarkastuksen perusteella.

Sandnäs-yhtiöt

Konkurssikypsä Sandnäs-yhtiörypäs oli peräisin Peruspankki Oy:n jäämistöstä. STS ei kuitenkaan ollut "ryhtynyt toimiin Sandnäs-ryhmän aiheuttaman luottoriskin vähentämiseksi, vaan päinvastoin vastuita oli ryhdytty kasvattamaan ilman, että uusillekaan luotoille olisi saatu muuta kuin nimellisiä vakuuksia". Sen seurauksena ryhmän konkonaisvastuut STS:lle kasvoivat runsaan vuoden aikana 40 771 000 markasta noin 120 287 000 markkaan pankin vakuusaseman parantumatta mainittuna aikana ja Sandnäs-ryhmän taloudellisen tilanteen jatkuvasti heikentyessä.
Pankki oli päättänyt asettaa yhtiöryppään konkurssiin, mutta konkurssihakemuksen jättöhetken 11.3.1991 ollessa käsillä STS oli päättänyt peruuttaa yhtiöiden konkurssiin hakemisen ja jatkaa Sandnäs-ryhmän rahoitusta. Tätä yllättävää ratkaisua ei ainoastaan jatkettu vaan sitä oli ryhdytty voimakkaasti kasvattamaan. Vakuuksien arvo ei vastuiden kasvaessa noussut vaain pikemminkin laski. Tämä johti siihen, että lopulta luottopäätösten mukaan 31 miljoonan vastuille ei ollut edes nimellistä vakuutta yhtiöiltä, joiden oli tiedetty olevan konkurssikypsiä. Vakuuksiksi hyväksytyilla uusilla yrityskiinnityksillä ja takauksilla ei ollut mitään arvoa.
Näissä asioissa Ulf Sundqvist puuhasteli muun muassa entisen työnantajanpampun Stig H. Hästön kanssa. Hästö tuskin itse hyötyi tästä Sandnäs-ryhmän hillittömästä menosta, jonka seurauksena STS:n lopullinen tappio on 98 349 639,40 mk, mutta epäselvää on, mikä oli Hästön suhde Sundqvistiin ja hyötyikö hän. Päätös siitä, että STS jätti Sandnäs-yhtiöt hakematta konkurssiin syntyi Hästön kotona. Kaikkia STS:n tapauksia, esimerkiksi Hirsitaloa ei viety oikeuteen, vaan ainoastaan näytöiltään parhaat.

Kiinteistö Oy Aleksanterintori

Poliikkakin oli mukana, sillä STS-pankista myönnettiin muita herkemmin rahaa vasemmiston poliittisille yhteisöille. Keravan työväenyhdistys rakensi STS:stä lainatuilla 70 miljoonalla markalla kaupungin keskustaan Kiinteistö Oy Aleksanterintorin. Kun se valmistui 1989, vuokralaisia oli mahdoton löytää. Kaiken lisäksi STS:n luotto oli valuuttalainaa ja devalvaatiot nostivat sen arvoa ilman että kiinteistön arvo nousi, ja niin monet takaajat joutuivat vaikeuksiin. Siltapankissa jouduttiin miettimään syksyllä 1995 näiden takauksien realisointia. Olisi kohtuutonta, jos kävisi niin, rividamarit menettäisivät omaisuutensa, mutta varaton Ulf Sundqvist ei. Raakuudesta oli tehty maan tapa. Veronmaksajille maksuunpannut 2 miljardin STS-tappiot syntyivät yleisesti ottaen edellä kuvatun tapaisesta toiminnasta.

Hyvä veli-järjestelmä

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti 17.9.1998, ettei entinen valtionvarainministeri Arja Alho rikkonut ministerivastuulakia hyväksyessään entisen pankinjohtajan Ulf Sundqvistin vahingonkorvauskanteen alentamisen 9 miljoonasta 1,2 miljoonaan markkaan. Valiokunnan mielestä Alhon toiminta oli oikeudellisin perustein monelta osin moitittavaa eikä sitä voida pitää yleisen oikeustajun mukaisena. Alhon olisi pitänyt valiokunnan mukaan alistaa sopimus valtioneuvoston käsiteltäväksi. Alho kuittasi valiokunnan moitteet "jälkiviisautena". Eduskunta keskusteli ministerivastuulaista 29.9., ja päätti, ettei Alhoa aseteta ministerivastuulain nojalla syytteeseen valtakunnanoikeudessa, koska hän ei ole rikkonut lakia. Saman päivän iltana Alho räjäytti uutispommin televisiossa"Musta laatikko"-ohjelmassa. Alho kertoi, että pääministeri Lipponen oli heinäkuussa 1997 pyytänyt etsimään ratkaisua Ulf Sundqvistin vahingonkorvausasiassa. Alho kertoi myös pääministerin erityisavustajan Jorma Westlundin olleen häneen yhteydessä syyskuussa 1997 ja antaneen ymmärtää, että Sundqvistiin kohdistuneet ulosottotoimet olisi syytä keskeyttää. Sundqvistien ulosottotoimet keskeytettiin kohtuullistamisneuvottelujen ajaksi 10.9.1997. Iltalehti julkaisi 12.10. otteita Arja Alhon ja toimittaja Timo Harakan välisestä puhelinkeskustelusta. Siinä Alho jälleen sanoi Lippposen olleen aloitteentekijänä kohtuullistamissopimuksessa.

Punapääoman romahdus

2008-11-22T16:39:00.002+02:00

Kymmenkunta ay-miestä otti SKOP:sta velkaa ja pani pelipöytään miljoona per ukko. Rahoilla ostettiin osakkeita ja jäätiin odottamaan, että miljoonat alkaisivat poikia. Jukka Ruusamo SKOP:sta lupasi, että varmasti poikii. Kun kurssit romahtivat ay-miehet hätääntyivät. He vaativat, että lainanantaja SKOP korvaisi heidän riskisijoituksensa tappiot.

Kaikki Ruusamon asiakkaat eivät olleet TVK:n virkamiehiä, mutta koko porukka oli tavalla taikka toisella ostamassa ja myymässä työrauhaa. Tässä tapauksessa tappiot yritettiin panna maksuun TVK:n jäsenille. Herrat perustivat Rapap Oy-nimisen yhtiön. Suunnitelma oli, että TVK:n omistama TVK-Invest Oy myisi Rapapille alihintaan kiinteistön. Rapapin oli määrä antaa TVK-Investille ay-miesten osakesalkku 5 miljoonan markan ylihintaan. Kun Rapap Oy olisi sitten myynyt kiinteistön "oikeaan" hintaan, herrat olisivat saaneet menettämänsä rahat takaisin. Siitä ei ole minulla tietoa kuinka operaatio onnistui. Rapapin papereita ei löydy kaupparekisterin toimistosta. Kuitenkin koko TVK keinoteltiin näillä peleillä konkurssiin puheenjohtajansa Riitta Prustin tietämättä. Näin TVK:lle kävi samalla tavalla kuin Suomen Kommunistiselle Puolueelle ja Suomen Valtakunnan Urheiluliitolle. Sinne, missä ay-väki on valvonut omien ja muiden rahojen käyttöä, on jäänyt vain savuavia raunoita.

Peruspankki Oy ja muuta toimintaa

Peruspankki Oy:n ongelmista, jotka olivat samanlaisia yritysrahoitukseen liittyviä ongelmia kuin ne, joihin STS myöhemmin kaatui, yritettin selvittää fuusioimalla pankki STS:ään. Tappiot saatiin piiloon vähäksi aikaa. Peruspankin suuria omistajia olivat STS:n ohella EKA, Kansa, Metalliliitto, Kirjaliitto, KTV, Rakennusliitto, Paperiliitto, Sähköliitto ja Merimies-Unioni. Niissä säätiöissä, joihin STS:n voitot piti ohjata ja joita suunniteltiin vasemmistolaisen polittisen liikkeen rahoituskanavaksi, oli johtopaikoilla Lundh (Metalliliitto), Remahl (liikeala), Koskinen (Rakennusliitto) ja Salisma ( Sähköliitto). Konkurssitilaan ajautunut Osuuspankki Yhteistuki oli ay-liikkeen pankki. Sen hallintoneuvoston puheenjohtajana oli SAK:n Raimo Kantola ja hallinnossa olivat mukana Lauri Ihalainen (SAK), Antero Mäki (paperi), Matti Ojala (rakennus), Pekka Ahmavaara (SAK), Matti Haapakoski (HRHL), Veikko Lehtonen (metalli) ja Pekka Kesseli (VTY).

Kun Yhteistuki keväällä 1993 fuusioitiin Suur-Helsingin Osuuspankkiin, sen tappiot osuuspankeille olivat noin miljardi markkaa. Pankin edustajistossa istui myös Martti Ahtisaari.Niin ay-liikkeen terävä kärki on vastuussa miljardiluokan laiminlyönneistä. Toimitusjohtaja Reijo Setälälle ei myönnetty vastuuvapautta. sen sijaan hallintoelinten jäsenet saivat omiltaan vastuuvapauden. Rakennustyöväen liitto perusti yhdessä työnantajien kanssa Suomen Kiinteistökehitys Oy:n. Yhtiön hallituksen jäseniä olivat Markku Koskinen sekä Rakennusliiton entinen talouspäällikkö Juhani Reinikainen, jotka myivät SKK:n tytäryhtioille asuntonsa. Sillä tavalla hoidettiin heidän palkankorotuksensa.

AKT:n puheenjohtaja Risto Kuisma käytti jäsenmaksurahoja Martti Ahtisaaren vaalikampanjaan huomattavan määrän. Eläke-Varma oli erittäin taitava sitomaan ihmisten käsiä. Se omisti yhdessä PSP:n kanssa Suomen Sijoitusosake Oy:n, joka keinotteli kesällä 1988 KOP:n Leipurin Tukun osakkeilla, ja sen hallintoneuvostoon kuuluivat Pertti Viinanen ja Kalevi Sorsa. Kun tuli tappioita, hallintoneuvosto kuihtui pois.

Metalliliiton Per-Erik Lundh istui KOP:n hallintoneuvostossa. Hän edusti KOP:ssa demareiden hallitsemaan STS-Säätiötä ja ay-liikkeen demarirahaa. Tuontirahaa demarit käyttivät ay-liikkeessä poliittiseen taisteluun toisesta ilmansuunnasta rahoitettuja kommunisteja vastaan. SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola jäi kiinni Ruotsin tullissa, kun tuotiin rahaa metalliliiton vaaleja varten. Ay-liikkeen rahaliikenne hoidettiin ennen pankkien kautta. Kun kaikki ne pankit olivat menneet konkurssiin, KOP ojensi demareille auttavan kätensä nappaamalla STS:n. STS ei ollut oikeastaan pankki. Se oli raha-automaatti, josta asiakkaat saivat rahaa ilman tiukkaa takaisinmaksuvelvollisuutta.

STS-Pankista roskapankki

Christoffer Wegeliuksen mukaan Ulf Sundqvist oli SKOP:n hallinnon toinen ulkojäsen, toinen oli Kristian Gestrin. Säästöpankki STS:n omaisuus siirrettiin tallettajilta STS-säätiölle ilman, että useimmat säästäjät, joiden omaisuutta työväenpankin 1-2 miljardin omaisuus oli, huomasivat mitä tapahtui.

STS-Pankin johto pyysi 21.9.1992 apua valtion vakuusrahastolta. Avunpyyntökirjeen mukaan pankin "saamiskantaan sisältyy pankin arvion mukaan noin yhden miljardin markan suuruinen luottotappioriksi". Todellisuudessa riski oli yli kaksinkertainen. Valtion Vakuusrahaston (VVR) johtokunnan jaostossa Aranko, Laajanen ja Ollila pitivät kiinni loppuun asti väärien tietojen perusteella tehdystä fuusioratkaisusta. Siinä vaiheessa virkamiehet toimivat KOP:n hyväksi. Ulf Sundqkvist erosi STS-Pankin johdosta ja otti mukaansa kuuden kuukauden palkan 200 000 - 300 000 markkaa. Pankkialan työehtosopimusten mukaan omasta pyynnöstä eronneille maksetaan vain kahden kuukauden palkka.

Vaalien jälkeen punapääoman rippeet pelasti porvariston lippulaiva KOP, joka oli keskustellut omastakin avuntarpeestaan VVR:n edustajien kanssa. Virkamiehet koplasivat STS:n ja KOP:n avuntarpeet yhteen. KOP ilmoitti, että se on valmis fuusioimaan STS:n itseensä, jos siitä ei aiheudu sille ylimääräisiä kustannuksia. Asia tuli julkisuuteen 24.11., jolloin fuusio julkistettiin ja silloin ilmoitettiin, että KOP ja VVR perustavat yhtiän (roskapankin) STS-Pankin ongelmalainojen hoitamiseksi. STS-Säätiö sai kauppahinnan konkurssikypsän KOP:n osakkeina. STS:n pelastusoperaatiolla täytyi olla keskeisten ministereiden Ahon ja Viinasen siunaus. Muutoin ei ole ymmärrettävissä virkamiesten omavaltainen toiminta.

KOP-STS-fuusioon tuli keskeytys vuoden 1993 alkupuolella, kun selvisi, että STS:ssä olikin hoitamattomia luottoja 3 400 miljoonan markan arvosta ja erilaisia tappioita oi syntymässä 2 500 miljoonaa markkaa. STS:stä oli tullut ruuumis, jonka hautaamiskulut valtio oli luvannut maksaa. Suoritettiin ruumiinavaus, jossa paljastui Ulf Sundqvistin liiketoimet. Uffe oli remontoinut työsuhdeasuntonsa pankin kustannuksella. Sitten se myytiin Uffelle, joka myi sen Hakalle. Prosessin aikana asunnon arvo nousi jostain syystä reilusti ja myyntivoitoillaan Uffe sai uuden asunnon Kulosaaresta. Eduskunta oli suhtautunut kielteisesti roskapankin perustamiseen, mutta siitä huolimatta virkamiehet perustivat roskapankin.

Punapääoman romahdus

Vuosi 1992 oli STS:n viimenen. Sen virallinen tulos oli puolen miljardin tappio, mutta on suutä epäillä, että tilinpäätöksestä puuttui luottotappiokirjauksia 740 miljoonan arvosta ja tilinpäätös sisälsi kiinteistöjen yliarvostuksia 700 miljoonaa markkaa. Lisäksi tilinpäätöksestä puuttui muita tappion aiheita noin 300 miljoona markkaa. Sen lisäksi STS-Pankin ulkomainen osakkuuspankki First Nordic Bank S.A. tuotti kymmenien miljoonein markkojen vastuut. Sen lisäksi STS oli antanut yli puolen miljardin markan luotot EKA:lle ja Hakalle, jotka molemmat olivat vuonna 1992 kulkemassa kohti konkurssia. Pankin omaisuudessa oli myös kiinteistöyhtiöitä ( Andron, Oikisis ja Ciborium), joiden omaisuuden arvo oli romahtanut. Näiden kiinteistöyhtiöiden toimet sisältävät mielenkiintoisia asioita.

STS:n ja KOP:in fuusio julkistettiin 24.11.1992. STS:n myöntämistä luottoista 40 % oli sellaisia, joissa oli rikottu pankin sisäisiä ohjeita ja 22 % sisälsi väärinkäytöksen mahdollisuuden. Esko Seppäsen mukaan pankkikriisisyylliset pankinjohtajat ovat saaneet liittolaisia, joista tärkein on Korkein oikeu eli KKO. (Esko Seppänen: Punapääoman romahdus sivu 45). Mauno Koivisto nosti omilla lausunnoillaan syyttämiskynnystä merkittävästi.

EKA asetettiin pakkosaneeraukseen 20.10.1993. EKA-saneeraus maksoi 20 miljardia markkaa, suurimmat saalit saivat Jyrki Tähtinen Borenius&Kemppisen toimistosta ja Antti Heikinheimo Hannes Snellmanin toimistosta. He kumpikin laskuttivat toimistoilleen 7,5 miljoonaa markkaa ja SOK:n entinen pääjohtaja Juhani Pesonen itselleen noin puoli miljoonaa markkaa.
Haka asetettiin konkurssiin 15.3.1994. Haka ei ollut Polaria ja Puolimatkaa huonompi, mutta sen kohtalona oli EKA, joka pakotti tyttären ostamaan emolta ylihintaisia kiinteistöjä. Näin Haka ajautui konkurssiin ja Polaria ja Puolimatkaa estettiin hukkumasta. Puolimatka säilyi hengissä KOP:n armosta.

Kansa meni konkurssiin 29.12.1994. Viranomaisvalvonnassa on ollut suuria puutteita myös henkivakuutusyhtiö Apollon sekä Vammalanseudun eläkekassan toiminnassa. Talouselämä-lehden mukaan "Emo-Eka yritti viime vaiheissa pelastautua ryöväämällä lopulta vakuutusyhtiönsäkin niin kuin se oli tehnyt rakennusliike Hakalle". Eläke-Kansan vastuuvaje pantiin maksuun kaikille palkansaajille työeläkemaksujen korotuksena. Eläke-Kansassa oli miljardin markan vastuvaje. Miksi kukaan ei joutunut vastuuseen? Elanto asetettiin saneeraukseen 15.3.1995

Syvä lama ja kriisin aika

2008-11-22T14:17:00.002+02:00

Heikkenevän investointi- ja kulutuskysynnän vuoksi kokonaistuotanto alkoi supistua voimakkaasti vuoden 1990 toisella neljänneksellä. Viennin supistuminen vauhditti pudotusta vuonna 1991. Yksityisen kulutuksen ja investointien lasku alkoi vuoden 1989 lopulla ja jatkui aina vuoteen 1993 saakka. Kokonaistuotanto oli vuoden 1991 alussa 8,3 % vuoden 1992 alussa 1,5 % ja vuoden 1993 alussa 14,5 % pienempi kuin huipputasolla vuoden 1990 alussa. Tuotanto alkoi vuoden yhtämittaisen pudotuksen jälkeen uudelleen kasvaa vasta vuoden 1993 kolmannella neljänneksellä. Tuotannon supistumisen seurauksena työllisyys heikkeni voimakkaasti. Ensimmäisenä tämä koettiin avoimilla sektoreilla ja teollisuudessa. Vuosina 1990-93 teollisuus menetti noin neljänneksen työpaikoistaan. Rajuin muutos koettiin rakennusalalla. Reaalikorkojen nousu lamaannutti 1980-luvun loppupuolen ennätysmäisen vilkkaan rakennustoiminnan ja alan työpaikat vähenivät muutamssa vuodessa 40 prosentilla eli vuoden 1990 huipputasosta 205 000:sta vuoden 1993 124 00:een.

Työttömyys kasvoi

Suomi nousi kahdessa vuodessa työttömyystilastojen Euroopan alhaisimpiin kuuluvista maistaa teollisuusmaiden huipulle; samalle tasolle Espanjan kanssa. Työttömyysaste oli 1960-luvulla keskimäärin alle 2 prosenttia, 1970-luvulla noin 4 prosenttia ja 1980-luvulla noin 5 prosenttia. Tuotannon nopea supistuminen 1990-luvun alussa nosti työttömyysasteen vuoden 1990 3,4 prosentista ennen kokemattomaan 18,4 prosenttiin vuonna 1994. Näin nopea muutos on poikkeuksellinen taloushistoriassa. Ei ole ihme, että Suomessakin yllätyttiin. Läntisissä teolllisuusmaissa vastaavan suuruinen työttömyyden nousu oli koettu viimeksi 1930-luvun alussa Yhdysvalloissa. Työttömyyden kasvu heikensi välittömästi julkisen talouden tasapainoa. Työttömyysturvaan ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan kohdistetut menot kasvoivat vuoden 1990 muutamasta miljardista yli 20 miljardiin markkaan vuonna 1993. Menojen kasvaessa ja tulojen supistuessa julkisen sektorin pitkään tasaisena jatkunut työvoiman kasvu taittui. Vuosina 1992 ja 1993 myös julkisen sektorin henkilöstö väheni. Työttömyys kohtasi ensimmäisen kerran Suomen taloushistoriassa kaikkia alueita ja kaikkia ryhmiä, myös akateemisia ammatteja ja julkisen sektorin työntekijöitä.

Markka devalvoitiin

Korkeiden korkojen aikaansaama investointien, kulutuksen ja tuotannon supistaminen johti nopeasti tuonnin pienenemiseen. Heikko vaihtotase alkoi kiinteitä valuuttakursseja puolustettaessa tasapainottua itsestään korkokuurin kautta. Tasapainomekanismi toimi periaatteessa samalla tavoin sekä 1930-luvulla kultakantamaissa että 1990-luvulla EMS-järjestelmään sitoutuneissa maissa. Kiinteän kurssin politiikalla Suomi oli myös sitonut itsensä järjestelmään, jossa valuuttavarannon supistuminen johtaa koron nousuun. Tämä puolestaan tasapainottaa vähitellen maksutaseen. Väistämätön osa näin tapahtuvaa sopeutumista on talouden lama.

Tuonnin supistuminen alkoi vuoden vaihteessa 1989-90 ja jatkui vuoden 1993 loppuun. Vienti toipui vuoden 1991 aallon pohjastaan paljon nopeammin kuin odotettiin: viennin määrä kasvoi vuosien 1992-94 aikana vuoden 1991 tasosta peräti kolmanneksen. Markan devalvoituminen nosti lisäksi vientihintoja niin, että tavaran viennistä vuonna 1994 olivat perästi puolitoistakertaiset vuoden 1990 vaihteessa eli jo ennen ensimmäistä devalvaatiota. Vaihtotase oli tasapainossa vuoden 1994 keväällä. Kilpailukykyä paransivat markan devalvoituminen, myös palkankorotuksista pidättyminen vuosina 1992-1993 ja voimakas, osin saneerauksista johtuva tuottavuuden paraneminen.

Velka kasvoi ja valuuttavaranto hupeni

Jatkuva ulkomainen velkaantuminen piti yllä korkeita korkoja ja horjutti uskoa Suomen kykyyn selvitä veloistaan ilman valuuttakurssimuutosta. Vahvan markan linjan viimeinen voimannäyte oli Sorsan paketti. Sen avulla devalvaatio yritettiin välttää alentamalla yritysten työvoimakustannuksia ja parantamalla kilpailukykyä. Pian paketin julkistamisen jälkeen (21.10.1991) kävi ilmi, että kokonaisratkaisun syntyminen ei sittenkään ollut selvää. Marraskuun 14. päivänä Suomen Pankki käytännössä menetti valuuttavarantonsa. Syksyn 1991 pakkodevalvaatioon liittyi suurta dramatiikkaa. Suomen Pankin johtajat Kullberg, Sorsa ja Puntila tarjoutuivat eroamaan. Presidentti Mauno Koivisto pyysi heitä kuitenkin jatkamaan tehtävissään. Vahvan markan linja oli pitkään henkilöitynyt Markku Puntilaan. Hän ei suostunut jatkamaan. Valtionvarainministeri Viinanen oli myös luvannut erota, jos devalvaatio tulee. Hän hävisi televisiotoimittajan kanssa julkisesti lyömänsä 1000 markan vedon. Viinanen ei eronnut. Mikä on virkamiehen vastuu?

Tappiokierre oli dramaattisin säästöpankkiryhmässä ja sen lippulaivassa Säästöpankkien Keskusosuuspankissa SKOP:ssa. Säästöpankit olivat omaksuneet strategiakseen nopean kasvun, joka perustui rohkeaan riskinottoon. Markkinataistelun seurauksena säästöpankeille tuli myös muiden pankkien hylkäämiä laina-asiakkaita sekä kotimaassa että ulkomailla. Lisäksi SKOP teki sijoitusnerona tunnetun Juhani Riikosen johdolla huomattavia osakesijoituksia. Nämä toimet SKOP rahoitti lyhytaikaisella rahanhankinnalla. SKOP:n (vakuudettomien) sijoitustodistusten kanta oli korkeimmillaan 35-40 miljardia markkaa. Lisäksi asiakkaille oli välitetty runsaasti ulkomaisia luottoja. Strategia perustui korkoerojen hyödyntämiseen sekä uskoon, että varallisuusarvot nousevat. Se toimikin hyvin niin kauan kuin SKOP:n ja muiden pankkien sijoitustodistukset rinnastettiin toisiinsa, kun markka oli vakaa j akun kotimaiset varallisuushinnat nousivat. Todellisuudessa muiden pankkien asema ei ollut juuri SKOP:ia parempi.

KOP:n huijaus?

Vähimmin vaurioin Suomen pankkikriisistä selviytyivät Ålandsbanken ja SYP. Myös osuuspankkiryhmä selviytyi 1990-luvun myllerryksestä selväti säästöpankkeja paremmin. Perinteikäs suomalaiskansallinen instituutio KOP kärsi suurempia luotto- y. tappioita kuin merkittävin kilpailijansa SYP. KOP joutui turvautumaan kahteen otteeseen omistajiensa lisäpanostukseen turvatakseen riittävän omavaraisuuden. Kerrottiinko tällöin totuutta omistajasijoittajille?
Oskeannilla kerättiin vuosina 1993 ja 1995 yhteensä kolme miljardia markkaa, jotta pankki ei joutuisi valtion käsiin. Tilanne ratkesi, kun KOP ja SYP fuusioituivat ja muodostivat Merita Pankin vuoden 1996 alussa.

Olin vuoden 1989 syksyllä Raahen Porvari- ja kauppakoulun Konsultit Oy:n toimitusjohtajana ja Pohjois-Suomen Toimitusjohtajakoulun vetäjänä. Järjestimme silloin rahoitusseminaarin, jossa luoennoitsijoina olivat Suomen Pankin edustajia ja valtion tilintarkastajien puheenjohtaja Kalevi Mattila. Silloin kritisoimme voimakkaasti Suomen Pankin politiikkaa luenteojen jälkeisessä keskustelussa. Suomen Pankin edustajat eivät pystyneet perustelemaan järkisyillä Suomen Pankin politiikkaa. Mikäli silloin olisi otettu huomioon ruohonjuuritason ohjeet Suomen Pankille niin Suomen taloudellin lama olisi hoidettu huomattavasti vähemmin vaurioin.